Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Todellisuuden tohtori Frankenstein antoi kuolleille sähköä

Halu ratkaista elämän arvoitus sai monet 1800-luvun tiedemiehet tekemään outoja kokeita. Italialainen Giovanni Aldini johti vainajaan sähkövirtaa todistaakseen, että sähkö pystyi herättämään kuolleet henkiin.

Scanpix

Lontoon kuuluisan kirurgian oppilaitoksen Royal College of Surgeonsin suuri auditorio oli viimeistä paikkaa myöten täynnä.

Kenraalit, ­poliitikot ja seurapiiridaamit odottivat jännittynei­nä, milloin italia­lainen professori Giovanni Aldini aloittaisi huhujen mukaan makaaberin kokeensa.

Ryhmä lääkäreitä valmisteli ­pylvästä muistuttavaa alkeellista paristoa, joka koostui 120 sinkki- ja ­kuparilevystä, ja asetteli apupöydälle skalpelleja, sahoja ja kirurginsaksia.

Sitten takahuoneen ovi avautui ja auditorioon laskeutui odottava hiljaisuus. Aldini käveli rauhallisesti auditorion keskelle ja kiinnitti paristoon kaksi johtoa.

Takaovi avautui jälleen, ja yleisö ­kohahti, kun 26-vuotiaan George Fors­terin ruumis tuotiin auditorioon.

Forster oli juuri hirtetty Newgaten vankilassa ran­gaistukseksi vaimonsa ja lapsensa hukut­tamisesta. Ajan valitsevan käytännön mukaan murhaajan ­ruumis lahjoitettiin ­teloituksen jälkeen lääketieteelle.

Aldini oli valmiina. Hän kostutti vainajan huulet suolaliuoksella ja kiinnitti toisen paristoon kytketyn johdon niihin. Toisen johdon hän kiinnitti Forsterin korvaan.

Sitten hän käynnisti virran: Forsterin leuka alkoi väristä, hänen kasvonsa vääntyivät irvistykseen ja ­vasen silmä rävähti auki. Yleisön joukossa olleet naiset alkoivat kirkua, ja lääkärit joutuivat rauhoittelemaan heitä.

Aldini tarttui skalpelleihinsa ja alkoi kuoria ruumiin lihaksia ja hermoja esiin. Seuraavan neljän tunnin aikana hän johti sähkövirtaa Forsterin ruumiin eri osiin.

Vainajan veriset jalat ja käsivarret huitoivat sähkön vaikutuksesta ilmaa, ja tämän kädet puristuivat nyrkkiin.

”Liikkeet olivat niin voimakkaita, että näytti siltä kuin vainaja todella olisi herännyt eloon”, Aldini kirjoitti näytöksestä myöhemmin.

Näytöksen päätteeksi Aldini avasi Forsterin rintakehän ja antoi avus­tajiensa kiinnittää kaksi sähkö­johtoa tämän sydämeen siinä toivossa, että sähkövirta saisi sen taas lyömään.

Esikuvana oma setä

Giovanni Aldinin tammikuussa 1803 järjestämä karmiva näytös oli jatkoa hänen vuosikymmenien aikana Italiassa tekemilleen kokeille sekä ­niitä seuranneelle tieteelliselle kohulle.

Aldinin setä, lääkäri ja fyysikko Luigi Galvani, oli vuonna 1771 esittänyt teorian, jonka mukaan eläinten ja ihmisten ruumiissa oli sähkövirtaa.

Galvani oli leikellyt ja tutkinut kotonaan Bolognassa sammakkoa, kun hänen vaimonsa oli vahingossa koskettanut sen paljastettua selkä­ydintä metalliesineellä.

Sammakon jalat olivat alkaneet sätkiä, ja Galvani oli päässyt uuden tieteellisen ­ilmiön, galvanismin, jäljille.

Galvani alkoi tutkia ”eläinsähköksi” kutsuttua ilmiötä ja päätteli, että eläinten lihasten toimintaa ­ohjasi eräänlainen sähköinen neste.

Hän myös tuli ­siihen ­tulokseen, ettei elämä suinkaan ­perustunut sieluun tai muuhun metafyysiseen höpinään, jota ei voinut tieteellisesti mitata, vaan tuohon salaperäiseen nesteeseen.

Kun Galvani vuonna 1791 julkaisi teoriansa, ne synnyttivät katolisessa Italiassa valtavan kohun.

Seuraavana vuonna 20-vuotias Giovanni Aldini sai fysiikan­opintonsa päätökseen ja muutti asumaan kuuluisan ­setänsä luo auttaakseen tätä tämän vaatimattomassa kotilaboratoriossa.

Sähkövirran vaikutuksesta sätkivät eläinten raajat tekivät nuoreen tiedemieheen läh­te­mättömän vaikutuksen.

Vähän sen jälkeen Aldini sairastui kuumetautiin, ja hänen setänsä hoiti häntä herkeämättä. Parannuttuaan Aldini tiesi, mitä hän halusi elämällään tehdä.

”Vältin kuoleman hänen lempeän hoitonsa ansiosta, ja sen jälkeen aloin tutkia ilmiötä, johon uskoin täydestä ­sydämestäni”, Aldini kirjoitti.

Luigi Galvani teki laboratoriossaan eläinkokeita.

© Polfoto

Aldini puolusti setäänsä

Galvanin teoria sähköisestä nesteestä elämän alkuperänä herätti runsaasti vastustusta, ja toinen italialainen tiedemies, Alessandro Volta, hyökkäsi rajusti Galvania vastaan.

Voltan mukaan ajatus ”eläinsähköstä” oli naurettava, sillä elävissä olennoissa ei hänen mielestään voinut olla sähköä.

Jos Galvani oli onnistunut mittaamaan koe-eläimissään sähkövirtaa, se oli Voltan mukaan peräisin hänen kokeissa käyttämistään metallisista instrumenteista.

Esimerkiksi kupari, sinkki ja hopea saattavat nimittäin synnyttää sähköä joutuessaan kosketuksiin.

Ujo ja syrjäänvetäytyvä Galvani ei ­halunnut osallistua kiivaana vellovaan tieteelliseen väittelyyn. Nuori Aldini sitä vastoin päätti puolustaa setänsä teorioita Voltan hyökkäyksiä vastaan.

Vuonna 1794 Aldini liitti sammakon jalasta ­irrottamansa hermon eläimen selkäytimeen. Sätkivä sammakko vaiensi Voltan kritiikin, ja Aldini saavutti merkittävän tieteellisen voiton osoitettuaan, että ”eläinsähkö” syntyi ilman metallien myötävaikutusta.

Myöhemmin tosin ­kävi ­ilmi, että itse asiassa sekä Galvani että Volta olivat olleet oikeassa: luonnossa esiintyy sekä biologista että metallien synnyttämää sähköä.

Galvanin kuoltua vuonna 1798 Aldinista tuli Bolognan yliopiston professori. Hän päätti unohtaa sammakkokokeet ja alkoi tutkia galvanismiksi kutsuttua ­ilmiötä tasalämpöisillä eläimillä, kuten linnuilla, koirilla ja naudoilla.

Aldinin tutkimukset tuottivat hyviä tuloksia: lintujen siivet alkoivat liikkua, koirien leuat louskuivat ja härkien turvat vääntyivät luonnottomiin irvistyksiin.

Seuraavaksi Aldini halusi selvittää, miten sähkö vaikuttaisi ihmiseen.

Aldini teki kokeita itsellään

Vuonna 1801 Aldini oli valmis tekemään kokeita ihmiskehon ”sähköisellä nesteellä” ja aloitti ihmis­kokeet itsellään kotilaboratoriossaan.

Hän liitti kaksi johtoa ­alkeelliseen paristoon ja kiinnitti johtojen toiset päät korviinsa. Seurauksena oli voimakas sähköisku.

”Tunsin äkillisen tärähdyksen, aivan kuin joku olisi viiltänyt voimakkaasti pääkalloni sisäpuolta, enkä pystynyt nukkumaan moneen päivään”, ­Aldini kirjoitti kokeen jälkeen.

Sähkö­iskun epämiellyttävistä vaikutuksista huolimatta Aldini ei epäröinyt hoitaa ”melankoliasta” eli nykytermeillä ilmaistuna masennuksesta kärsivää potilastaan sähkövirralla.

Hän hoiti 27-vuotiasta potilastaan päivittäin sähkö­iskuilla muutaman viikon ajan. Pian tämän masennus oli tipotiessään, ja Aldini raportoi tyytyväisenä tiedemaailmalle sähkön tarjoamista mahdollisuuksista sairauksien hoidossa.

Vuonna 1802 kaksi nuorta bologna­laista varasta tuomittiin kuolemaan, ja Aldini sai luvan tehdä kokeita heidän ruumiillaan.

Kokeeseen liittyi kuitenkin pienoinen ongelma: miehet oli teloitettu italialaiseen tapaan mestaamalla, eikä heillä ollut päätä. ­Aldini ei voinut yrittää herättää päättömiä miehiä henkiin.

Aldini teki sen sijaan kokeita miesten muilla elimillä apunaan tehokas paristo, jossa oli sata sinkki- ja sata kuparilevyä. Kun Aldini kiinnitti johtimet päättömiin ruumiisiin, ne alkoivat sätkiä ja tempoilla kuin villieläimet konsanaan.

Suurimman vaikutuksen tekivät kuitenkin irtopäiden kasvonilmeet. Aldini avasi miesten kallon ja kiinnitti johtimensa aivojen eri kohtiin.

Myöhemmin hän jopa viihdytti yleisöään kytkemällä päät sarjaan, jolloin niiden kasvot kouristelivat samanaikaisesti.

Näytös teki taatusti unohtumattoman vaikutukseen yleisöön. Aldini halusi kuitenkin vakuuttaa myös tutkijakollegansa galvanismin hyödyistä herättämällä vainajan henkiin. Siihen tarvittiin ruumis, jonka pää oli yhä tukevasti kiinni hartioissa.

Aldinin ei auttanut muu kuin matkustaa Lontooseen, missä kuolemaantuomitut teloitettiin hirttämällä ­eikä mestaamalla. Siellä hän sai kuulla George Forsterista, joka sopi hänen tarkoituksiinsa täydellisesti.

Dna:n löytäjät Watson ja Crick saivat Nobelin palkinnon vuonna 1962.

© Scanpix

Galvanismi sai huonon maineen

Aldini ei onnistunut käynnistämään George Forsterin sydäntä Lontoossa. Hänen selostuksensa kokeesta levisivät kuitenkin ympäri Eurooppaa, ja sekä tiedemiehet että maallikot seurasivat suurella mielenkiinnolla hänen galvanistisia kokeitaan.

Mielikuvituksella ei ollut rajoja ihmisten kuvitellessa, mihin kaikkeen galvanismia voitaisiin hyödyntää.

Muuan ranskalainen filosofi uskoi Aldinin teoriaan siitä, että ihmisruumis tuotti sähköä ja että vainajissa oli yhä varastoituneena sähköistä elinvoimaa.

Hän rakensi irvokkaan ”pariston”, jonka sähkö­parit koostuivat anatomisesta jätteestä eli vainajien ruumiinosista, sisäelimistä ja aivoista.

Ei kestänyt kauankaan, kun puoskarit alkoivat tarjota potilailleen ”galvanistista terapiaa” muun muassa migreenin ja ­lihaskipujen hoitoon.

Käytännössä ihmiset siis maksoivat siitä, että heidän ­kehoonsa johdettiin sähkövirtaa. Sähkön käytöllä lääketieteessä olikin 1800-­luvun loppuun asti huono maine, ja ­sitä pidettiin lähinnä puoskarointina.

Aldini ei kuitenkaan ollut huijari, ja hän myönsi myöhemmin, että kokeet Forsterin ruumiilla olivat olleet galvanismin väärinkäyttöä. Hän puolustautui ­sanomalla, että oli vain halunnut ”löytää keinon elvyttää vaikkapa hukkuneita”.

Aldinin haave kuolleiden herättämisestä henkiin toteutui vuonna 1947 eli yli sata vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Silloin yhdysvaltalaiset lääkärit ­onnistuivat elvyttämään sähköllä 14-vuotiaan pojan, jonka sydän oli pysähtynyt leikkauksen aikana.

Lue myös:

Keksinnöt

Sähkön historia

1 minuuttia
Amerikan historia

CIA teki salassa hengenvaarallisia kokeita

6 minuuttia
Lääketiede

Sankarillinen englantilainen uhmasi ruttoepidemiaa

20 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostisi, niin saat ohjeet salasanan nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Syötä koodi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostilla koodin osoitteeseen
Virhe: Syötä koodi

Uusi salasana

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota