Tekniikka auttaa taidehistoriaa
Terroristien etsinnässä käytetty tekniikka auttaa tunnistamaan maalausten henkilöitä.

Kasvonpiirteitä analysoiva ohjelma voi tunnistaa esimerkiksi italialaisen valtiomiehen Lorenzo de’ Medicin erikoisen nenän maalauksista.
Vanhat muotokuvat esittävä yleensä aikansa merkkihenkilöitä, mutta taidemuseoissa ja gallerioissa on nykyään paljon teoksia, joiden henkilöitä ei enää tunnisteta. Kalifornian yliopistossa on aloitettu tutkimusprojekti, joka paneutuu tähän ongelmaan nykyaikaisen terrorismin vastaisen tekniikan keinoin.
”Hankkeessa aiotaan kokeilla modernia kasvojentunnistustekniikkaa, jota käytetään muun muassa terroristien etsinnässä. Toivomme sen auttavan selvittämään myös taidehistorian arvoituksia”, kertoo projektin johtaja, taidehistorioitsija Conrad Rudolph.
Tekniikkaa käytetään nykyään muun muassa lentokentillä terroristien ja rikollisten löytämiseksi. Turvakameran ottama kuva syötetään tietokantaan, jossa henkilön kasvonpiirteitä verrataan tietokannassa oleviin kasvojen kuviin. Taidehistorioitsijat yrittävät nyt kokeilla samaa tekniikkaa myös kaksiulotteiseen taiteeseen.
”Muotokuvat ovat historiallisia dokumentteja, ja tunnistamalla niissä kuvatut henkilöt voimme ymmärtää paremmin taideteoksen aikaista sosiaalihistoriaa”, Rudolph kertoo.
Se tarkoittaa, että uuden tunnistustekniikan avulla voidaan saada aiempaa enemmän tietoa esimerkiksi ylimystön, politiikan ja kirkon välisistä suhteista.