Ruusuristiläiset muuttivat käsityksen tieteestä

Taloonsa sulkeutuneena Rosenkreutz pohti filosofian, matematiikan ja magian välisiä tieteellisiä yhteyksiä.

Hänessä paloi kuitenkin yhä into uudistaa Euroopan vanhoillinen tiede-elämä.

Vietettyään kotonaan viisi vuotta Rosenkreutz uhmasi oppineiden vastarintaa ja kokosi ympärilleen kahdeksan samanmielistä.

He ottivat tavoitteekseen muuttaa tiedettä, täydentää tietämystä luonnosta ja paljastaa katolisen kirkon vääristynyt moraali.

He olivat ”ruusuristiläisiä”, jotka pian lähtivät parantamaan sairaita ilmaiseksi, puhumaan magian voimasta ja jakamaan tietoaan muille ankaran katoliseen myöhäiskeskiajan Eurooppaan.

Tiede oli luutunutta

Liikkeen alku kerrotaan kirjassa Fama fraternitatis, ruusuristiläisen veljeskunnan ohjelmanjulistuksessa, joka ilmestyi vuonna 1614 – yli sata vuotta sen jälkeen, kun Christian Rosenkreutz kirjoitusten mukaan perusti veljeskunnan.

Teologi Johann Valentin Andreän uskotaan olevan Fama Fraternitasin tekijä, mutta teos ilmestyi ilman tekijätietoja, koska sellainen julkaisu oli kiistanalainen renessanssiajan Euroopassa.

Yliopistot ja luostarit olivat tuohon aikaan syvästi vanhoillisia. Niissä ei käytetty aikaa havaintoihin tai kokeisiin, vaan ne pitivät pääasiassa kiinni opeista, jotka ihmisälyllä voitiin päätellä. Katolinen kirkko jahtasi noitia ja poltti noidiksi epäiltyjä roviolla.

Yleisimmät menetelmät tautien hoitoon ja ehkäisyyn eivät olleet suinkaan lääkkeet ja hygienia vaan satunnaiset ravintoneuvot ja usein suorastaan vaarallinen suoneniskentä.

Ajan henki ei ollut suotuisa luonnontieteille, ja kemia ja alkemia tarjosivat 1500-luvun perinteiselle oppineelle saman asian kaksi puolta: kumpaakaan ei voitu selittää käyttäen vain filosofiaa, ajatusten voimaa.

Halua tutkia uusia alueita ei voitu kuitenkaan tukahduttaa, ja ”Famaan” oli kirjoitettu, että historiasta löytyy ”arvokkaita miehiä, jotka kaikin voimin murtautuivat pimeyden ja barbaaristen olojen halki”, ja ”Olkoon tehtävämme – – seurata heitä”. Arvokkaita nuo miehet olivat siksi, että ruusuristiläisten lailla he olivat työskennelleet uudistaakseen eurooppalaisen uskonnon, taiteen ja tieteen.

Alkemisti kehitti lääkkeitä

Yksi arvokkaista miehistä ”Faman” mukaan oli sveitsiläinen alkemisti, mystikko ja lääkäri Paracelsus.

1500-luvun alkupuoliskolla vaikuttanut Paracelsus oli tiedemies, jolla oli juopottelevan huijarin maine, ja aina nykypäivään saakka tutkijoiden on ollut vaikea tunnustaa hänen merkityksensä luonnontieteille.

Paracelsus ei itsekään helpottanut asiaa, koska hän laati usein vaikeasti tulkittavia ja sekavia kirjoituksia magiasta, alkemiasta ja uskonnosta.

Toisaalta Paracelsuksen ajatukset olivat uraauurtavia, kun hän kokeili kemiallisia aineita lääkintätarkoituksiin.

Siihen mennessä lääkärit olivat käyttäneet parantamiseen vain luonnonaineita, ja lääketiede perustui ikivanhoihin oppeihin, kuten kreikkalais-roomalaisen lääkärin Galenoksen humoraalipatologiaan.

Hänen tautikäsityksensä mukaan sairaus syntyi, kun ihmisen neljän ruumiinnesteen – veren, liman, keltaisen sapen ja mustan sapen – välinen suhde häiriintyi.

Sairauksien hoito lähti pyrkimyksestä palauttaa tasapaino esimerkiksi valuttamalla verta potilaasta.

Myös Paracelsus kehotti käyttämään luonnonaineita, mutta vasta sitten, kun ne olivat käyneet läpi kemiallisen prosessin.

Kemia teki luonnon parantavista voimista niin ”ihmeellisiä, ettei niitä koskaan voida tutkia pohjia myöten”, hän kirjoitti ja mainitsi alkoholin valmistuksen esimerkkinä kemian mahdollisuuksista.

Hän käytti myrkkyjä, elohopeaa ja rikkihappoa parantamiseen ja esimerkiksi ”makeaa rikkiöljyä” nukuttaakseen kivuista kärsiviä potilaita.

Paracelsus määräsi lisäksi vahvasti syövyttävää sulfaatin ja öljyn sekoitusta vakaviin ihotauteihin.

Hoidot johtivat toisinaan epätoivottuihin lopputuloksiin, mutta Paracelsuksen ajatus siitä, että taudin syyn oli määritettävä siihen käytettävä hoito, oli uusi ja uraauurtava lääketieteessä.

Uusien ajatusten takia Paracelsus joutui kuitenkin epäsuosioon, ja ongelmat korkeiden tahojen kanssa aiheuttivat sen, että vuonna 1528 hän joutui jättämään virkansa Baselin kaupunginlääkärinä.

Hän alkoi matkustella pitkin Eurooppaa, ja pian levisi tarinoita hänen kyvyistään parantaa sairaita.

Hoitojensa ja kemiallisen lääketieteen kokeidensa ansiosta Paracelsus oli edelläkävijä kapinoidessaan sitä ajatusta vastaan, että kaikki luonnonolot voitaisiin käsittää filosofian avulla.

Hän sanoi opiskelijoille Baselissa, että ”lääketieteellistä tietoa ei voi periä eikä kopioida kirjoista; se täytyy sulattaa monia kertoja ja monesti sylkeä ulos”.

”Siksi – kulje ja koe. Mitä tiellesi osuukaan, opi se pilkkaamatta, äläkä pidä nolona toimia niin, vaikka olisit tohtori tai mestari. Lääkäri ei voi oppia kaikkea, mitä hänen tulee osata, vain oppilaitoksissa; aika ajoin hänen on puhutettava vanhoja naisia, mustalaisia, taikureita, kulkureita ja kaikenlaisia köyhiä ja satunnaisia ihmisiä ja otettava oppia heistä. Sillä heillä on enemmän tietoa näistä asioista kuin kaikilla korkeilla oppilaitoksilla yhteensä.”

Muutti haarukan kullaksi

Samaan aikaan, kun Paracelsus arvosteli lääkärikuntaa ja joutui epäsuosioon omalla alallaan, hänen lukuisat yrityksensä tehdä kultaa loivat mainetta salatieteiden piirissä.

Hänen oman avustajansa, Franz Meissenilaisen, mukaan kullan valmistus oli Paracelsuksen tie pois köyhyydestä, ja tarinat tiedemiehen taidoista kulkivat sairaiden parantamisen rinnalla.

”Kerran hän paransi tilallisen vaimon Ambrasissa jollain monista ihmeaineistaan. Vuosien jälkeen hän palasi samaa tietä ja meni tietämättään samalle tilalle. Nainen tunnisti hänet ja oli niin kiitollinen ja liikuttunut, että mestari vaikuttui yksinkertaisen naisen hyvyydestä. Hän otti keittiöstä haarukan ja hieroi keltaista salvaansa siihen. Haarukka muuttui täydeksi kullaksi”, kirjoitti Paracelsuksen Philosophischer Phoenix -teoksen julkaisija esipuheessaan vuonna 1682.

Paracelsus oli ilmeisesti löytänyt kullan kaltaisen aineen lukuisissa kemiallisissa kokeissaan. Hän myös sekoitti elohopeaa rikkiin, tinaan ja muihin aineisiin ja sai aikaan kullanväristä ainetta.

Monen oli tuolloin vaikea nähdä eroa, jopa itse alkemistien, ja Paracelsukselle oli yhdentekevää, että hän tuotti vain ”kemiallista kultaa”.

Häntä ei ilmeisesti kiinnostanut kulta sinänsä – pikemminkin aineiden muutos antoi hänelle uskoa siihen, että ”aine voidaan muuttaa toiseksi – – niin, että raa’asta, karkeasta ja likaisesta saadaan puhdasta, hienoa ja kelvollista”.

”Faman” mukaan Paracelsus ei ollut koskaan ruusuristiläisten jäsen, mutta menetelmiensä ja ajatustensa ansiosta hänestä tuli veljeskunnan esikuva.

Ruusuristiläiset tiedemiehet jakoivat hänen kanssaan uskon siihen, että vastaukset luonnon salaisuuksiin löytyisivät muualta kuin filosofien arvailuista tai kirkon sanelemista määräyksistä.

He uskoivat, että ihmisen ruumiissa, mikrokosmoksessa, käynnissä olevat prosessit heijastivat muualla luonnossa ja maailmankaikkeudessa, makrokosmoksessa, käynnissä olevia prosesseja.

Siksi oli välttämätöntä opiskella luontoa ymmärtääkseen ihmistä ja päinvastoin.

Salaperäinen liike

Kukaan ei aikoinaan tiennyt – eikä tiedä nykyäänkään – onko ruusuristiläistä veljeskuntaa todella ollut olemassa.

Vuosi sen jälkeen, kun ”Fama” oli ilmestynyt vuonna 1614, seurasi uusi ohjelmanjulistus, Confessio fraternitatis, jossa ajatus tiedon ja tieteen pikaisesta uudistamisesta toistui entistä voimallisemmin.

Muutama vuosi ennen Euroopan katolisten ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan protestanttisen osan välillä käytyä kolmikymmenvuotista sotaa julkaistun ”Confession” nimeämätön kirjoittaja jopa kutsui paavia Antikristukseksi, mikä oli ennenkuulumaton loukkaus katolisen kirkon mahtavaa päämiestä kohtaan.

Provosoivat ohjelmanjulistukset ja vaihtoehtoiset ajatukset saivat eri puolilla Eurooppaa kuitenkin nopeasti innokkaita kannattajia.

Ruusuristiläisten veljeskuntaa verhoava salaperäisyys ja epätietoisuus siitä, oliko sitä ylipäätään olemassa, eivät suinkaan vähentäneet kiinnostusta sitä kohtaan.

Vuoden 1615 jälkeen päinvastoin yhä useammat yrittivät lähestyä veljeskuntaa kirjein, vaatimuksin ja kiistakirjoituksin varsinkin Euroopan saksankielisessä osassa, mutta yritykset eivät johtaneet mihinkään.

”Confessiossa” lukijat saivat kuitenkin vihjeen veljeskunnan innoituksen lähteistä, koska ohjelmanjulistus sisälsi asiakirjan, jossa oli lukuisia otteita walesilaisen matemaatikon John Deen Monas hieroglyphica -teoksesta.

Näin kirjalla oli yhteys yhteen Euroopan johtavista mystikoista, joka oli palvellut Englannin kuningatar Elisabet I:tä ja joka uskoi, että matematiikka ja numerot olivat kaiken perusta maailmassa.

Hän harjoitti myös ikivanhaa mystistä juutalaisuskoa, kabbalaa, ja kertoi päiväkirjoissaan hyvistä enkeleistä, jotka antoivat hänelle kyvyn ymmärtää maailman sidonnaisuuksia.

John Dee oli Elisabet I:n alaisuudessa voinut levittää ajatuksiaan magiasta, mikä teki hänestä myöhemmin eräänlaisen edelläkävijän Euroopan kokeilumielisissä tiedepiireissä.

Hän matkusti laajalti Keski-Euroopassa ja erityisesti alkemistien tyyssijassa Prahassa, missä hän sai esiintyä mahtaville ihmisille, kuten Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsijalle Rudolf II:lle.

Deen kannalta oli ikävää, että Elisabetia Englannin valtaistuimella seurannut kuningas Jaakko I ei tuntenut tarvetta suhtautua suopeasti toisinajattelijoihin vaan alkoi alistaa heitä ja tuhota heidän työtään.

Kun Dee kuoli vuonna 1608, hän oli köyhä ja hyljeksitty. Epäilykset siitä, että hän olisi ollut ruusuristiläisen veljeskunnan keskeinen hahmo, eivät koskaan kuolleet. Nykyään on runsaasti teorioita, joiden mukaan hän on saattanut olla veljeskunnan todellinen isä.

Lääkärit uusilla urilla

Vaikka on epävarmaa, onko ruusuristiläisten tieteellistä veljeskuntaa ollut ylipäätään olemassa, se tiedetään, että tuon ajan maailmassa käytiin kiivaita keskusteluita luonnontieteestä ja magiasta.

Erityisesti saksalainen Michael Maier ja englantilainen Robert Fludd – molemmat lääkäreitä ja Paracelsuksen työn kannattajia – levittivät ja puolustivat vaihtoehtoisia ajatuksia, jotka ajan perinteisten ajattelijoiden
mukaan olivat vahingollisia tieteelle.

Fludd oli taustaltaan lääketieteilijä, kemisti ja salatieteiden tutkija. Paracelsuslaisena lääkärinä hän uskoi, että ihmistä voi ymmärtää tutkimalla luontoa, koska ne heijastivat toisiaan.

Hänen mukaansa esimerkiksi ihmisruumiin elimet vastasivat taivaan tähtiä ja planeettoja.

Fludd myös piti aurinkoa maailmankaikkeuden keskuksena, kuten sydän on ruumiin keskus, ja uskoi veren kiertävän elimistössä kuten planeetat kiertävät aurinkoa.

Teoria oli poikkeava mutta lähempänä totuutta kuin yhdenkään lääkärin häntä ennen.

Liitossa paholaisen kanssa

Sekä Fludd että Maier kielsivät itse olevansa ruusuristiläisen veljeskunnan jäseniä – mikä ei kuitenkaan hälventänyt epäilyksiä, koska liike tunnetusti toimi salassa.

Fludd yritti jopa itse päästä yhteyteen veljeskunnan kanssa kirjoittamalla useita esseitä, jotka hän suuntasi suoraan jäsenille ja joissa hän vuodatti ihastustaan veljeskunnan manifesteista.

Hän ei kuitenkaan saanut koskaan vastausta.

Tuskin vaihtoehtoiset tiedemiehet olivat alkaneet astua esiin ajatuksineen ja ohjelmanjulistukset oli julkaistu, kun liike jo koki vakavan takaiskun.

Michael Maier ja muut Paracelsuksen oppien kannattajat olivat vuonna 1619 yhdessä Böömin protestanttisen enemmistön kanssa saaneet nostetuksi maagikoihin suopeasti suhtautuvan Pfalzin vaaliruhtinaan Fredrik V:n ruhtinaskunnan uudeksi hallitsijaksi.

Pääkaupunki Praha oli koko Euroopan kabbalistien, alkemistien ja okkultististen tiedemiesten tyyssija ja kohtaamispaikka.

Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija Ferdinand II kuitenkin halusi palauttaa ruhtinaskunnan katoliseksi, ja seudun katolisten hallitsijoiden avulla hän kukisti vastarinnan, ajoi Fredrik V:n pakoon ja vaikeutti vaihtoehtoisten ajattelijoiden elämää Böömissä.

Tapaus sekä tiesi verisen kolmikymmenvuotisen sodan alkua että päätti ruusuristiläisen veljeskunnan lyhyen kukoistuskauden Saksassa.

Siellä veljeskunnan ajatukset olivat kiertäneet ja saaneet vastakaikua vasta viiden vuoden ajan. Sodan puhjetessa ajatukset levisivät sen sijaan Ranskaan – tosin hieman synkeämmässä muodossa.

Ranskassa huhuttiin noin vuodesta 1623 lähtien, että paholaisen kanssa liittoutunut salainen veljeskunta oli saapunut maahan.

Muun muassa kirjailija Gabriel Naudé ja kiivas jesuiitta François Garasse puhuivat järjestöstä, joka oli liitossa paholaisen kanssa ja jonka jäsenet lupasivat hylätä kristinuskon ja kaikki kirkon rituaalit.

Sopimuksen vastineeksi veljeskunnan väitettiin saavan taikakukkaroita täynnä rahaa, vakuuttavat puheenlahjat huomion keräämiseksi ja etenkin kyvyn pukeutua, käyttäytyä ja puhua paikallisten tapaan, minne tahansa he matkustivatkin.

Ruusuristiläisten veljeskunta oli näin soluttautunut Ranskan yhteiskuntaan, ja Garasse jopa väitti, että tarina Christian Rosenkreutzin matkasta Lähi-itään tarkoitti, että veljeskunnan tietämys oli peräisin pakanallisilta turkkilaisilta.

Hän vaati, että veljeskunnan kaikki jäsenet tuli vetää lähimpään hirsipuuhun.

Sitä ei tiedetä, maksoiko noitajahti todella ihmishenkiä, mutta mieliala Ranskassa ei ollut missään nimessä otollinen avoimelle tieteelliselle keskustelulle.

Veljeskunta uskoi Atlantikseen

Ranskalaiset syyttivät veljeskuntaa paholaisen palvonnasta, kun taas Saksassa ajattelijat keskustelivat avoimesti veljeskunnan ajatuksista, mutta Englannissa ruusuristiläisten ajatukset eivät herättäneet juurikaan mielenkiintoa.

Robert Fludd oli Lontoosta kotoisin, mutta julkaisi ajatuksensa Saksassa. John Deen kohtalo sai vaihtoehtoisiin ajatuksiin ja magiaan uskoneet pysymään varjoissa.

Eräs aikansa suurista tiedemiehistä, englantilainen filosofi ja kirjailija Francis Bacon, pyrki korostamaan omaa epäluuloaan renesanssin maagikkoja kohtaan.

Hän varoitti erityisesti Paracelsuksesta ja vastusti alkemistien tapaa piilottaa niin kutsuttu tieteensä symbolien ja muun mystiikan suojiin.

Mutta vuonna 1627 – vuosi Baconin kuoleman jälkeen – tutkijat löysivät mielenkiintoisen tarinan, jota Bacon ei ollut koskaan julkaissut.

”Uusi Atlantis” kertoi merimiehistä, jotka olivat kokeneet haaksirikon uuden j a tuntemattoman saaren luona Tyynellämerellä.

Saaren kristityt asukkaat olivat rakentaneet ihanneyhteiskunnan – utopian – joka perustui veljesrakkaudelle ja uudelle käsitykselle tieteestä.

Saaren asukkaat keräsivät tieteellisiä havaintoja, analysoivat niitä ja tekivät kokeita laboratorioissaan, ja kun haaksirikkoisten joukossa olleet sairaat saivat hoitoa paikallisilta, he eivät halunneet lainkaan maksua palveluksistaan.

Merimiehet olivat erityisen yllättyneitä siitä, että Uuden Atlantiksen asukkaat tunsivat kaikki Euroopan kielet ja kaikki maailman yhteiskuntarakenteet.

Merimiehet tiedustelivat tilaisuuden tullen saaren kuvernööriltä, miten asukkaat saattoivat tietää niin paljon kielistä, yhteiskunnasta, kirjoista ja olosuhteista, jotka olivat heille niin kaukaisia.

Vastaus kuului, että joka 12. vuosi ”kolme veljestä Salomon talosta (maan yliopisto) lähti matkalle keräämään tietoa tieteestä ja taiteesta ja palasi mukanaan kirjoja, instrumentteja ja uutisia”.

Merimiehille selitettiin, että tämä vaihdanta ”ei ollut tavaroiden kauppaa vaan jumalan ensimmäisen luomuksen eli valon etsintää”.

Tiede otti kehitysaskeleen

Uusi Atlantis ilmaisine lääkärinapuineen ja ajatuksineen tieteen uudistamisesta muistutti selvästi ruusuristiläisten ohjelmanjulistusta Famaa.

Francis Baconin mukaan tiede oli liian usein riippuvainen mielikuvituksellisista oletuksista ja kirkon uskoon perustuvista opinkappaleista.

Näiden sijaan tieteentekijöiden tuli tutkia luontoa ja luoda tieteeseen rakenteita ja sääntöjä, joiden pohjalle myöhemmät tieteilijät saattoivat perustaa työnsä.

Näin Bacon loi perustan empiiriselle menetelmälle, jossa tieto perustuu aistihavaintoihin ja kokemuksiin.

Englantilaisen ajatukset olivat siis varsin samansuuntaisia kuin Paracelsuksen baselilaisopiskelijoille esittämät ajatukset.

Ei ole tiedossa, mitä Bacon ajatteli ruusuristiläisistä, mutta aikojen saatossa hänen siteistään veljeskuntaan on liikkunut lukemattomia teorioita.

Jotkut uskovat, että Bacon oli englantilaisen veljeskunnan perustaja, toiset taas, että hän oli todellisuudessa kirjoittanut joitakin William Shakespearen nimiin laitetuista teoksista ja pyrki symboliikan avulla kuvaamaan veljeskunnan ajatusmaailmaa.

Se tiedetään, että Baconia kiinnostivat esimerkiksi luonnon magia ja astrologia ja että hän sai aikaan siirtymisen kohti modernimpaa tieteentekemisen tapaa.

Baconin kiinnostuksenkohteet ja ajatukset olivat siis samansuuntaisia kuin muilla tieteilijöillä, joilla epäiltiin olleen yhteyksiä ruusuristiläisiin 1500- ja 1600-luvuilla.

1700-luvulta lähtien useat salaseurat ja loosit alkoivat väittää olevansa ruusuristiläisten seuraajia.

Nämä liikkeet harjoittivat okkultismia ja niistä tuli Vapaamuurareiden tyyppinen seura, joka oli erityisen kiinnostunut vaihtoehtotieteestä.

Historian hämäriin on jäänyt tieto siitä, oliko ruusuristiläisyys vain renesanssiajan tiedemiesten ajatusrakennelma vai todellisuudessa olemassa ollut veljeskunta.

Yksi asia on kuitenkin varma: veljeskunnan ajatukset selvisivät ja työnsivät Eurooppaa kohti modernin tieteen aikakautta.