University of New South Wales

Pieni savitaulu vei Pythagoraalta lauseen

Pieni savitaulu lojui varastossa sata vuotta, kunnes sitä tutkimalla selvitettiin, että Pythagoraan lause onkin paljon vanhempi kuin väitetty keksijänsä.

Antiikin Kreikassa vaikuttaneen matemaatikon Pythagoraan (noin 580–500 eaa.) sädekehä on hieman himmenemässä pienen savitaulun osoittauduttua luultua arvokkaammaksi tietolähteeksi muinaisesta matematiikasta. Koulusta tutun Pythagoraan lauseen todenperäisyyttä löytö ei kuitenkaan uhkaa:

Suorakulmaisen kolmion kateettien eli sivujen pituuksien neliöiden summa on hypotenuusan pituuden neliö. Eli toisin sanoen:
A2 + B2 = C2

Uuden löydön myötä on kuitenkin käynyt ilmi, että Pythagoras ei ollutkaan tämän matemaattisen säännön keksijä. Daniel Mansfield Uuden Etelä-Walesin yliopistosta selvitti pientä savitaulua tutkimalla, että sääntö oli käytössä jo kauan ennen Pythagoraan syntymää.

Muinaisen Babylonin asukkaat hyödynsivät sääntöä jo vuosina 1900–1600 eaa. eli yli tuhat vuotta ennen Pythagoraan syntymää.

Babylon sijaitsi Eufrat- ja Tigrisjokien välissä nykyisen Irakin alueella. Tutkijoiden mukaan erittäin pitkälle kehittyneessä kaupungissa saavutettiin ensimmäisenä maailmassa 200 000 asukkaan raja.

© William Simpson

Lausetta käytettiin maan myymiseen

”Pientä savitaulua käytettiin apuna myytävän maapalan määrittämisessä”, Mansfield selittää. Alue piti mitata tarkasti ennen myyntiä.

”Aivan kuten nykyäänkin, myös tuolloin ihmiset yrittivät selvittää, missä heidän maidensa rajat kulkivat. Paikalle kutsuttiin maanmittaaja, mutta GPS-laitteen sijaan hän käytti apunaan Pythagoraan lausetta.”

Savitaulussa on muun muassa seuraava laskelma:
32 + 42 = 52.