Fyysikko J. Robert Oppenheimer (1904–1967) valittiin johtamaan projektia, jonka tavoitteena oli kehittää ydinase ennen natsi-Saksaa.
Oppenheimerista tuli Yhdysvaltojen ydinaseohjelman eli niin sanotun Manhattan-projektin tieteellinen johtaja ja ensimmäisten atomipommien ”isä”.
Seuraava kehitysaskel Hiroshiman jälkeen oli vieläkin tuhoisampi vetypommi. Siihen Oppenheimer ei enää suostunut, minkä vuoksi hän joutui epäsuosioon ja kommunistivainojen kohteeksi.
Lue täältä Oppenheimerin vaiheista yläkoulun kemianluokasta atomipommin kehitykseen ja kääntymisestä pasifismin kannattajaksi.
Varhain aamulla 16. heinäkuuta 1945 J. Robert Oppenheimer makasi bunkkerin lattialla Jornada del Muerton (suomeksi ”Kuolleen miehen matka”) autiomaassa New Mexicossa.
41-vuotias yhdysvaltalaisfyysikko tuijotti odottaen kaakkoon kohti ”The Gadgetiksi” eli ”Vekottimeksi” nimettyä koepommia, joka kökötti 20 metriä korkean terästornin huipulla noin yhdeksän kilometrin päässä.
Oppenheimer oli viimeiset kaksi vuotta johtanut maailman ensimmäistä atomipommia kehittävää noin 3 500 tutkijan joukkoa pienessä Los Alamosin aavikkokaupungissa 330 kilometriä koealueesta pohjoiseen.
Pian koeräjäytys kertoisi, oliko Oppenheimer ryhmineen onnistunut rakentamaan maailmanhistorian tuhoisimman aseen.
Ihmelapsi rakasti tiedettä ja runoutta
Oppenheimer kuului teoreettisen fysiikan huippuihin muun muassa Albert Einsteinin, Niels Bohrin ja natsi-Saksan ydinohjelmaa johtaneen Werner Heisenbergin rinnalla.
Julius Robert Oppenheimer syntyi saksalaistaustaiseen juutalaisperheeseen 22. huhtikuuta 1904 New Yorkissa.
Hän oli poikkeuksellisen lahjakas lapsi, joka luki Platonia ja Homerosta muinaiskreikaksi, kirjoitti runoja ja teki 10-vuotiaana fysiikan ja kemian kokeita koulunsa laboratoriossa.
Vuonna 1922 Oppenheimer hyväksyttiin Harvardin yliopistoon. Pääaineensa kemian lisäksi tiedonjanoinen 17-vuotias opiskeli muun muassa filosofiaa, ranskalaista kirjallisuutta, englantia ja historiaa.
Harvardista valmistuttuaan Oppenheimer uppoutui fysiikkaan, ja vuonna 1925 hän matkusti Britanniaan opiskelemaan Cambridgen yliopiston arvostetussa fysiikan laitoksessa Cavendish Laboratoryssa.
Nuori Oppenheimer loisti opinnoissaan, mutta sosiaalisesti hän oli kömpelö.
”Olin aina tyytymätön itseeni eikä minulla ollut nöyryyttä ennen kuin tutustuin maailman realiteetteihin”, Oppenheimer kuvasi myöhemmin nuorta itseään.
Oppenheimer väitteli tohtoriksi teoreettisesta fysiikasta Göttingenin yliopistossa Saksassa. Hän vietti Göttingenissä yhdeksän kuukautta ja julkaisi sinä aikana seitsemän tieteellistä artikkelia. Väitöskirjansa valosähköilmiöstä vedyssä ja röntgensäteissä hän kirjoitti kolmessa viikossa.
Fyysikko kiinnostui kommunismista
Oppenheimerin nuoruudessa kommunistisen yhteiskunnan ideasta käytiin runsaasti keskustelua. Samaan aikaan 1930-luvun lama ajoi miljoonia ihmisiä ahdinkoon, eikä kommunismi ollut kaukainen utopia, jollainen siitä tuli toisen maailmansodan jälkeen.
Oppenheimer palasi Yhdysvaltoihin 23-vuotiaana vuonna 1928 ja työskenteli apulaisprofessorina Caltechin yliopistossa Pasadenassa ja Berkeleyn yliopistossa San Franciscossa.
Muulloin hän asui karjatilalla New Mexicossa. Oppenheimer viihtyi autiomaassa yhtä hyvin kuin fysiikan luokassa. ”Kaksi suurta rakkauttani ovat New Mexico ja fysiikka. Harmi, että niitä ei yhdistää”, hän totesi.
Vuonna 1936 fyysikon elämään ilmestyi kolmaskin rakkaus: 22-vuotias psykiatrian opiskelija Jean Tatlock. Tatlock oli Yhdysvaltojen kommunistisen puolueen (CPUSA) jäsen, ja pian Oppenheimerkin kiinnostui vasemmistoaatteesta.
”Vuoden 1936 lopulla kiinnostuksen kohteeni alkoivat muuttua. Aloin tajuta, kuinka suuri vaikutus poliittisilla ja taloudellisilla tapahtumilla voi olla ihmisten elämään”, hän totesi myöhemmin.
Suhde Jean Tatlockiin ei kestänyt, mutta pari pysyi ystävinä vuoteen 1944, jolloin Tatlock teki itsemurhan. Vuonna 1939 Oppenheimer tapasi saksalais-amerikkalaisen biologin Katherine ”Kitty” Vissering Pueningin, joka oli myös CPUSA:n jäsen, ja vuonna 1940 pari meni naimisiin.
FBI kiinnostui Oppenheimerista
Ensimmäiset merkinnät Oppenheimerin FBI-kansiossa ovat 1930-luvulta. Myöhemmin valvonta saavutti järjettömät mittasuhteet, kun FBI tarkkaili Oppenheimerin jokaista askelta.
Oppenheimerin kiinnostus kommunismiin oli hänen itsensä mukaan ”erittäin lyhytaikainen ja intensiivinen”, eikä hän esimerkiksi koskaan liittynyt CPUSA:n jäseneksi.
Yhteydet vasemmistopiireihin muun muassa Kitty-vaimon ja Frank-veljen kautta saivat kuitenkin FBI:n kiinnostumaan fyysikosta, joka oli nyt nimitetty Berkeleyn yliopiston professoriksi.
FBI muun muassa kuunteli Oppenheimerin kotia vuodesta 1941 alkaen, keräsi hänestä tuhansia sivuja tietoja ja arvioi hänen tuntevan ”kommunistisympatioita”.
Näyttö ei kuitenkaan riittänyt fyysikon erottamiseen virastaan.
Muutama kuukausi sen jälkeen kun Japani oli hyökännyt Pearl Harboriin 7. joulukuuta 1941 ja Yhdysvallat oli liittynyt toiseen maailmansotaan, Oppenheimer palkattiin tieteelliseksi johtajaksi maailman siihen mennessä laajimpaan tieteelliseen projektiin.
Presidentti Franklin D. Roosevelt oli käynnistänyt salaisen Manhattan-projektin, jota koordinoitiin nimensä mukaisesti hankkeen Manhattanilla New Yorkissa sijaitsevasta päämajasta.
Projektin tehtävänä oli kehittää atomipommi ennen saksalaisia.
Syitä Saksan ydinpommiohjelman epäonnistumiseen
Liittoutuneiden asiantuntijat purkavat saksalaista ydinreaktoria vuonna 1945. Saksan ydintutkimuslaitos sijaitsi kallioluolassa Haigerlochin kaupungissa Lounais-Saksassa.
Yhdysvallat oli saanut vihiä natsi-Saksan ydinasehankkeesta, ja siksi se perusti Manhattan-projektinsa ehtiäkseen ensin. Tiedot Saksan atomipommihankkeen etenemisestä osoittautuivat kuitenkin liioitelluiksi.
Niels Bohrin tutkimus mahdollisti atomipommin
Oppenheimer ja Manhattan-projektin pääjohtaja, kenraali Leslie Groves. Manhattan-projekti riudutti Oppenheimerin niin, että hän painoi lopulta vain 52 kiloa.
Atomipommin teoria perustui tanskalaisen fyysikon Niels Bohrin vuonna 1939 kirjoittamaan tieteelliseen artikkeliin, jossa tämä totesi, että sopivalla määrällä uraanin harvinaista uraani-235-isotooppia oli mahdollista vapauttaa valtavia määriä energiaa.
Fyysikot eivät kuitenkaan olleet keksineet, kuinka paljon uraania tarvittiin, kunnes Oppenheimer laski oikean määrän. Hänen mukaansa sata kiloa uraani-235:tä synnyttäisi riittävän voimakkaan ketjureaktion, joka laukaisisi räjähdyksen. Myöhemmin kävi ilmi, että noin 64 kiloa riitti räjäyttämään uraaniytimellä varustetun atomipommin.
Manhattan-projektin pääjohtaja, kenraali Leslie Groves oli varma asiastaan: kommunisti tai ei, Yhdysvallat ei olisi pystynyt rakentamaan atomipommia ilman Oppenheimeria.
Manhattan-projekti lukuina
The Gadget-koepommi juuri ennen ydinräjäytystä.
Manhattan-projekti toteutettiin vuosina 1942–1945, ja se työllisti suuren joukon fyysikoita, kemistejä, insinöörejä ja opiskelijoita salaisissa laitoksissa eri puolilla Yhdysvaltoja.
Projektin parhaat insinöörit ja fyysikot lähetettiin salaiseen tutkimuslaitokseen Los Alamosin lähistölle New Mexicon autiomaahan, jossa myös hankkeen tieteellinen johtaja Oppenheimer työskenteli.
Laitos avattiin maaliskuussa 1943, ja alueella asuvien työntekijöiden määrä kasvoi puolessatoista vuodessa noin sadasta noin 3 500 henkilöön.
2,2 miljardia dollaria: Yhdysvaltojen hallituksen kokonaispanostus atomipommin kehittämiseen.
130 000 henkilöä: Manhattan-projektin työntekijöiden määrä vuosina 1942–1945.
3 keskeistä laitosta: Manhattan-projektin tärkeimmät laitokset olivat Oak Ridge Tennesseessä, Hanford Washingtonissa ja Los Alamos New Mexicossa.
64 kiloa uraani-235:tä: Suuret tehtaat K64 ja Y-12 tuottivat Oak Ridgessä Tennesseessä uraania Little Boy -atomipommia varten. Seattlen eteläpuolella sijaitsevassa Hanfordin tehtaassa tuotettiin plutoniumia koepommi The Gadgetiin ja atomipommi Fat Maniin.
18 000 ydinkärkeä: Yhdysvaltojen ydinasearsenaali 1950-luvun lopulla.
Fyysikko poti tunnontuskia
J. Robert Oppenheimer oli monella tapaa yllättävä valinta johtamaan edistyksellistä asekehitysprojektia. Pahat kielet näet väittivät, ettei hän kyennyt johtamaan edes hot dog -kärryä saati sitten Manhattan-projektia.
Silti monet Oppenheimerin kanssa Manhattan-projektissa työskennelleet fyysikot muistelivat lämmöllä hänen olleen aina kannustava ja läsnäoleva esimies.
Oppenheimerin asenne ydinaseita kohtaan oli tuolloin vielä myönteinen: opiskeluajoiltaan Göttingenistä hän tiesi, miten päteviä saksalaiset tutkijat olivat, eikä hän juutalaisena epäillyt vähääkään natsihallinnon pahuutta.
Yksi Oppenheimerin vanhoista opiskelutovereista, Isidor Rabi, kuitenkin kieltäytyi hänen kutsustaan osallistua Manhattan-projektiin. Rabin perusteli päätöstään sillä, ettei hän halunnut kolmen vuosisadan teoreettisen fysiikan tutkimuksen johtavan joukkotuhoaseen kehittämiseen. Oppenheimer vastasi ilman tunnontuskia:
”Minulle kyse on ensisijaisesti sellaisen aseen kehittämisestä, jolla on tiettyä painoarvoa sodassa. En usko, että natsit antavat meille mahdollisuutta olla viemättä tätä kehitystä loppuun saakka.”
Maailma ei ollut entisensä
Tv-dokumentissa vuodelta 1965 Oppenheimer kertoo tunteistaan ja ajatuksistaan onnistuneen ydinkokeen jälkeen vuonna 1945.
Adolf Hitler teki itsemurhan bunkkerissaan 30. huhtikuuta 1945, ja kahdeksan päivää myöhemmin natsi-Saksa antautui. Vaikka maailmansota lähestyi loppuaan, Yhdysvallat jatkoi atomipommin rakentamista – nyt presidentti Harry S Trumanin johdolla.
Kolme kuukautta myöhemmin, 16. heinäkuuta 1945, Oppenheimer makasi bunkkerissa New Mexicossa ja odotti, oliko hänen koepomminsa suutari vai siivittäisikö se maailman atomiaikaan.
”Nyt minusta on tullut Kuolema, maailmojen tuhoaja.” J. Robert Oppenheimer vuonna 1965
Kello 5.29.45 aamulla 2 500 kiloa painavassa pallonmuotoisessa koepommissa käynnistyi ketjureaktio ja se räjähti tuhoavalla voimalla.
Räjähdyksen synnyttämä jättimäinen tulipallo valaisi aamutaivaan liidunvalkoisella valolla, tulikuuma ilmavirta pyyhkäisi autiomaan yli, ja 40 sekuntia räjähdyksen jälkeen seurasi paineaalto ja valtava pamahdus, joka kuului 320 kilometrin päähän.
Oppenheimer katseli ylpeyden ja kunnioituksen sekaisin tuntein koealueen ylle 12 kilometrin korkeuteen kohoavaa sienipilveä.
”Maailma ei ole enää koskaan entisellään”, fyysikko kertoi vuosia myöhemmin ajatelleensa heti räjähdyksen jälkeen. Hänen mieleensä oli noussut vanha hindulaisen kirjoituksen säe:
”Nyt minusta on tullut Kuolema, maailmojen tuhoaja.”
”Veri lähtee pesemällä”
Manhattan-projekti oli huippusalainen hanke. Esimerkiksi kuvassa etualalla oleva Gladys Owens ei tiennyt osallistuneensa toisessa maailmansodassa uraanin rikastamiseen. Totuus paljastui hänelle vasta 50 vuotta sodan jälkeen, kun hän tunnisti itsensä tästä valokuvasta.
Alle kuukausi sen jälkeen kun Oppenheimer todisti maailman ensimmäisen atomipommin koeräjäytystä, Yhdysvaltain ilmavoimat pudotti Little Boyksi ja Fat Maniksi kutsutut atomipommit Hiroshimaan ja Nagasakiin Japaniin 6. ja 9. elokuuta 1945.
Noin 250 000 japanilaista kuoli, ja toinen maailmansota päättyi.
”Minusta tuntuu, että minulla on verta käsissäni”, Oppenheimer sanoi presidentti Harry S. Trumanille vieraillessaan vähän myöhemmin Valkoisessa talossa. Presidentin väitetään vastanneen hänelle kylmästi:
”Älkää murehtiko, se lähtee kyllä pesemällä.”
Oppenheimer oli naiivisti toivonut, että atomipommin kehittäminen toisi maapallolle rauhan.
Niin ei kuitenkaan käynyt. Seurauksena oli päinvastoin kiivas asevarustelukilpa sekä pitkä ja kuluttava kylmä sota Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välillä.
Yhdysvaltain atomienergiakomission yleisen neuvoa-antavan komitean puheenjohtajaksi nimitetty Oppenheimer kannatti aktiivisesti aseistariisuntaa ja Yhdysvaltojen ydinaseohjelman avoimuutta.
Hän vastusti myös kiivaasti Yhdysvaltojen vetypommihanketta, ja hänestä tuli merkittävä kansainvälisen ydinasevalvonnan puolestapuhuja.
”Ilman kansainvälistä asevalvontaa maailmassa ei voi olla pysyvää rauhaa, ja ilman rauhaa syttyy ydinsota”, hän totesi.
Oppenheimer kuoli kurkkusyöpään 18. helmikuuta 1967 vain 62-vuotiaana. Hänen hautajaisiinsa viikkoa myöhemmin osallistui yli 600 ihmistä, mukaan lukien Nobelin palkinnon saajia, poliitikkoja, palkittuja kenraaleja ja kuuluisia tutkijoita.
Yksi muistopuheiden pitäjistä oli diplomaatti George Kennan, joka oli Oppenheimerin hyvä ystävä ja Yhdysvaltojen Neuvostoliittoa koskevan patoamispolitiikan ideoija.
”Hänen harteillaan painoi raskaana ristiriita ihmisen vastikään luonnosta saavuttaman valta-aseman ja moraalisen lujuutemme välillä”, Kennan totesi ja lisäsi:
”Kukaan ei nähnyt selvemmin vaaroja, joita tämä kasvava eriarvoisuus ihmiskunnalle aiheuttaa.”
Noitavainon uhri
Christopher Nolan kuvaa Oppenheimerin kuulemistilaisuutta vuoden 2023 elokuvassaan. Kuulemiset kestivät neljä viikkoa, eikä niihin päästetty yleisöä. Nimiroolissa Oppenheimerina esiintyy Cillian Murphy, joka tunnetaan muun muassa Peaky Blinders -sarjasta.
Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen J. Robert Oppenheimer nimitettiin Yhdysvaltojen atomienergiakomission (AEC) yleisen neuvoa-antavan komitean puheenjohtajaksi.
Hän vastusti avoimesti Yhdysvaltojen aikeita rakentaa vetypommi, jonka kehittäminen alkoi vuonna 1949 ja jota testattiin kolme vuotta myöhemmin.
Vetypommin vastustus toi Oppenheimerille monia vihollisia. Yksi heistä oli AEC:n puheenjohtaja Lewis Strauss, joka piti vetypommia ratkaisevan tärkeänä Yhdysvaltojen turvallisuuden kannalta.
”En voi tehdä työtäni niin kauan kuin Oppenheimer on AEC:ssä”, Strauss valitti presidentti Trumanille.
Vuonna 1954 Strauss ja AEC päättivät kuulla Oppenheimeria selvittääkseen, oliko tämä joskus ollut Yhdysvaltojen kommunistisen puolueen CPUSA:n jäsen.
Kuulemisissa ei pystytty todistamaan, että Oppenheimer olisi ollut puolueen jäsen ja siten riski kansalliselle turvallisuudelle.
Siitä huolimatta Oppenheimer menetti turvallisuusluokituksensa ja joutui vähän myöhemmin eroamaan AEC:stä.
Oppenheimerin kuulemisia on sittemmin kuvattu farssiksi, jonka taustalla olivat perusteettomat syytökset ja julma henkilökohtainen vaino.
Oppenheimerin myöhempää elämää ja uraa varjostanut synkkä tahra pestiin pois vasta vuonna 2022, jolloin Yhdysvaltojen hallitus kumosi virallisesti 68 vuotta aiemmin tehdyn päätöksen hänen turvallisuusluokituksensa kumoamisesta.
Hollywood kertoo Oppenheimerin tarinan
21. heinäkuuta ensi-iltansa saa Christopher Nolanin elokuva Oppenheimer.
Se kuvaa J. Robert Oppenheimerin kilpajuoksua aikaa vastaan hänen kehittäessään maailman ensimmäistä atomipommia.
Odotukset ovat korkealla, sillä Christopher Nolan on aiemmin ohjannut useita menestyselokuvia, kuten Dunkirk, Interstellar ja The Dark Knight.