Nobelin palkintojen historia vilisee skandaaleja

Vuonna 1888 räjähdysainetehtailija Alfred Nobel koki järkytyksen. Hän luki sanomalehdestä oman muistokirjoituksensa, jonka otsikko kuului: ”Kuoleman kauppias on kuollut.”

Sanomalehti oli erehtynyt – vainaja oli Alfredin veli – mutta muistokirjoitus sai pohatan tajuamaan, miten jälkipolvet hänet muistaisivat.

Niinpä Nobel testamenttasi 94 prosenttia omaisuudestaan säätiölle ja velvoitti sen palkitsemaan vuosittain ihmiskuntaa työllään auttaneita henkilöitä.

Jalo ajatus voi kuitenkin joskus johtaa syrjäpoluille...

1. Rauhanpalkintoa ehdotettiin diktaattoreille

Harva Nobel-ehdokas on ollut yhtä kiistelty kuin Adolf Hitler, joka oli johtanut juutalaisten vainoa 1930-luvulla ja liittänyt Itävallan ja Tšekkoslovakian Sudeettialueet Saksaan vuonna 1938.

Niinpä koko maailma yllättyi, kun ruotsalainen kansanedustaja ja antifasisti Erik Brandt vuonna 1939 ehdotti Hitleriä Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

Brandtin ehdotus paljastui pian ironiseksi vastalauseeksi Ison-Britannian pääministerin Neville Chamberlainin ehdokkuudelle rauhanpalkinnon saajaksi muun muassa hänen Hitlerin kanssa solmimansa Sudeettialueita koskevan sopimuksen vuoksi.

Rauhanpalkintoa ei lopulta jaettu lainkaan vuonna 1939, sillä syyskuussa Hitler hyökkäsi Puolaan ja toinen maailmansota alkoi.

Hitler ei kuitenkaan ole ainoa diktaattori, jolle on ehdotettu rauhanpalkintoa. Neuvostoliiton Josif Stalin oli ehdolla kahdesti, vaikka hän oli vastuussa miljoonien neuvostoliittolaisten kuolemasta. Hitleristä poiketen Stalinin nimitys ehdolle ei ollut edes ironiaa.

2. Tuomarit antoivat palkinnon itselleen

Vuonna 1974 kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajaksi olivat ehdolla Graham Greene, Vladimir Nabokov ja Saul Bellow, jotka tunnetaan muun muassa romaaneistaan Kiveä kovempi, Lolita ja Augie Marchin kiemurat. Kuuluisa kolmikko jäi kuitenkin nuolemaan näppejään.

Palkintokomitea ei valinnut yhtä kolmesta maailmankuulusta kirjailijasta vaan myönsi palkinnon kahdelle muualla maailmassa lähes tuntemattomalle ruotsalaiselle, Eyvind Johnsonille ja Harry Martinsonille.

Ratkaisu ällistytti kirjallisuuspiirejä. Miten ruotsalaiskaksikko oli päihittänyt kolme maailmankirjallisuuden jättiläistä? Yksi syy yllättävään ratkaisuun saattoi olla se, että sekä Johnson että Martinson olivat palkintokomitean jäseniä.

Bellow sai hyvityksen kaksi vuotta myöhemmin, kun hänelle myönnettiin kirjallisuuden Nobelin palkinto vuonna 1976. Greene ja Nabokov sen sijaan eivät koskaan arvostettua tunnustusta saaneet.

3. Lääketieteellinen keksintö ei ollut uusi

Vuoden 1945 lääketieteen Nobelin palkinto myönnettiin Ernst Chainille, Howard Floreylle ja Alexander Flemingille. He saivat palkinnon ”löydettyään penisilliinin ja havaittuaan sen parantavan vaikutuksen useisiin tartuntatauteihin”.

Valinta herätti ihmetystä kolmikon lääkärikollegoiden keskuudessa, sillä penisilliini ei ollut mikään uusi keksintö. Lääkärikunta oli tiennyt, että tartuntatauteja voitiin hoitaa Penicillium-homesienen uutteilla, jo vuosikymmeniä ennen kuin Fleming äkkäsi asian.

Palkitut eivät myöskään olleet ensimmäisiä, jotka havaitsivat penisilliinin lääkinnälliset ominaisuudet. Kuten Fleming itsekin myönsi, penisilliiniin viitataan jopa Vanhassa testamentissa, jossa sanotaan: ”Vihmo minut puhtaaksi iisopilla.”

Penicillium-homesieni viihtyy iisopissa, ja arabialaiset ratsumiehet olivat vuosituhansien ajan tienneet, että iisoppia – ja siten penisilliiniä – sisältävä voide auttoi estämään satulassa saatujen hankaumien tulehtumista.

4. Palkinnon sai entinen terroristi

Vuonna 1978 Egyptin presidentti Anwar al-Sadat ja Israelin pääministeri Menachem Begin palkittiin Nobelin rauhanpalkinnolla Camp Davidin sopimuksesta, jolla solmittiin rauha muun muassa vuoden 1973 Jom Kippur -sodan jälkeen.

Molempia valintoja kritisoitiin, mutta erityisesti Beginin palkitseminen suututti monia. Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen Begin oli johtanut sotilaallista Irgun-järjestöä, joka oli vastuussa muun muassa lähes sata kuolonuhria vaatineesta King David -hotellin pommi-iskusta Jerusalemissa. Vuonna 1948 ryhmää oli syytetty myös yli sadan siviilin joukkomurhasta Deir Yassinissa.

Vuonna 1952 Begin oli suunnitellut ja osin rahoittanutkin pommi-iskun Saksan liittokansleria Konrad Adenaueria vastaan. Murhayritys epäonnistui, koska kirjan sisälle piilotettu pommi löydettiin ennen räjähtämistä, mutta pommin purkamisen aikana kuoli yksi ihminen.

Begin sai rauhanpalkinnon taustastaan huolimatta.

5. Ehdolla 41 kertaa

Kukaan ei ole ollut ehdolla useammin kuin amerikkalainen Gilbert Lewis. Nerokas mutta epäonninen kemisti oli ehdolla kemian Nobelin palkinnon saajaksi peräti 41 kertaa vuosina 1922–1946.

Pelkästään vuonna 1929 Lewis nimitettiin ehdolle kahdeksan kertaa. Lewis ei koskaan saanut palkintoa, vaikka hänen ansiostaan kemiassa tunnetaan muun muassa kovalenttiset sidokset ja elektronipisterakenne.

Lewis oli aiemmin työskennellyt kemisti Walther Nernstin kanssa, mutta miesten välit tulehtuivat yhteistyön aikana niin, että Nernst suostutteli ystävänsä, Nobel-palkintokomitean jäsenen Wilhelm Palmærin, vastustamaan kaikkia yrityksiä myöntää arvostettu palkinto Lewisille.

Palmær meni jopa niin pitkälle, että hän ehdotti ovelasti itse Lewisia voittajaksi kolmena vuonna peräkkäin tämän vähemmän merkittävien ansioiden nojalla ja kirjoitti sitten negatiivisia arvioita tämän tutkimuksesta heikentääkseen tämän voitonmahdollisuuksia.

6. Palkitun keksinnöt tappoivat tuhansia

Vuonna 1918 saksalainen Fritz Haber sai kemian Nobel-palkinnon Haber–Bosch-menetelmästä, joka mahdollistaa synteettisen ammoniakin ja lannoitteiden massatuotannon. Keksinnön toivottiin lisäävän ruuantuotantoa niin, että se riittäisi paremmin maailman kasvavan väestön tarpeisiin.

Useimmat olivat yhtä mieltä siitä, että Haberin palkinto oli sinänsä ansaittu, mutta valitettavasti samainen keksintö oli vauhdittanut myös Saksan räjähdetuotantoa ensimmäisen maailmansodan aikana.

Vielä pahempaa oli, että Haber oli myös ollut kehittämässä myrkkykaasua, joka oli tappanut sodassa tuhansia sotilaita ja tuonut Haberille kyseenalaisen maineen kemiallisen sodankäynnin isänä.

Haberin Nobel-palkinnon arvostelijat huomauttivat Alfred Nobelin perustaneen palkinnon päästäkseen eroon maineestaan ”kuoleman kauppiaana”, ja nyt palkinnon oli saanut kemisti, joka oli epäsuorasti aiheuttanut tuhansien kuoleman.

7. Palkinnon saaja haukkui kollegansa

Camillo Golgilla ja Santiago Ramón y Cajalilla oli molemmilla oma käsityksensä hermoston rakenteesta. Heidän teoriansa olivat niin erilaisia, ettei niitä voinut mitenkään sovittaa yhteen.

Siksi molemmat yllättyivät, kun he joutuivat jakamaan vuoden 1906 lääketieteen Nobelin palkinnon. Kiitospuheessaan Golgi teilasi täysin Ramón y Cajalin teorian, jonka mukaan hermosto koostuu miljoonista yksittäisistä soluista eli nykytermein neuroneista.

Golgi, joka uskoi yhden yhtenäisen soluverkoston olemassaoloon, haukkui kollegansa ja totesi lopuksi, ettei Ramón y Cajal ansainnut palkintoaan, koska hänen teoriansa oli täysin virheellinen!

Ramón y Cajal sai kuitenkin viimeisen sanan, sillä elektronimikroskoopin kehittäminen 1950-luvulla auttoi todistamaan hänen teoriansa oikeaksi.

Ramón y Cajal kommentoi palkintoa, jonka hän jakoi pahimman kilpailijansa kanssa:

”Mikä ironinen parivaljakko me olemmekaan, kuin hartioistaan kiinni kasvaneet siamilaiset kaksoset.”

8. Natsit estivät palkitsemisen

Vuonna 1936 Nobelin palkintokomitea päätti myöntää Nobelin rauhanpalkinnon saksalaiselle toimittajalle Carl von Ossietzkylle hänen Saksan asevarustelua koskeneesta kriittisestä raportoinnistaan. Natsi-Saksan propagandaministeri Joseph Goebbels suuttui ja kutsui ”pahamaineisen petturin” palkitsemista loukkaukseksi uutta Saksaa kohtaan.

Ossietzky oli vuonna 1931 paljastanut Saksan jälleenrakentavan luvatta ilmavoimiaan. Hän oli käyttänyt vain julkisesti saatavilla olevia lähteitä, mutta hänet tuomittiin silti samana vuonna maanpetoksesta ja vakoilusta puoleksitoista vuodeksi vankeuteen.

Kun tieto palkinnon saajasta julkistettiin, natsihallinto kielsi Ossietzkyä vastaanottamasta palkintoaan ja protestoi perustamalla oman taide- ja tiedepalkinnon.

Carl von Ossietzky ei koskaan saanut Nobelin palkintoaan. Hänet lähetettiin keskitysleirille, ja vuonna 1938 hän kuoli vankeudessa saamaansa tuberkuloosiin.

9. Rauhanpalkittu ihannoi köyhien kärsimyksiä

Vuonna 1979 katolinen nunna Äiti Teresa sai Nobelin rauhanpalkinnon muun muassa työstään Intian köyhien hyväksi. Kaikki eivät kuitenkaan arvostaneet hänen työtään slummeissa.

Äiti Teresa johti sairaaloitaan tavalla, jonka tavoitteena ei läheskään aina ollut potilaiden parantaminen, sillä hän uskoi, että köyhien oli hyvä kärsiä.

”On kaunista nähdä köyhien hyväksyvän osansa ja kärsivän Kristuksen tavoin”, hän totesi.

Hänen sairaaloissaan tarjottiin vain perustason hoitoa, ja niitä arvosteltiin ankarasti siitä, että niissä luotettiin enemmän rukouksen ja uskon voimaan kuin lääketieteeseen.

Kuolleisuus Äiti Teresan sairaaloissa olikin korkeampi kuin samojen alueiden muissa sairaaloissa. Kymmenettuhannet ihmiset, jotka olisivat voineet parantua, kuolivat Äiti Teresan hoidossa, koska hän uskoi kärsimyksen vievän heidät lähemmäksi Jumalaa.