Shutterstock

Neandertalilaisten dna aiheuttaa meille vaivoja

Veritulpat, masennus ja ihosyöpä ovat muutamia niistä sairauksista, joita olemme saaneet neandertalilaisilta.

Muualla kuin Afrikassa elävien nykyihmisten perimästä 1,5–4 prosenttia on peräisin neandertalin­ihmisiltä.

Vaikka osuus on pieni, neandertalilaisilta perityillä gee­neillä on yllättävän negatiivinen vaikutus nyky­ihmisten terveyteen.

Yhdysvaltalaisen tutkijaryhmän mukaan moni sairaus johtuu juuri esivanhempiemme neandertalilaisilta perimistä geeneistä.

Veritulppien riski

Vanderbilt-yliopiston tutkijat vertasivat ensimmäisinä 28  000 eurooppalaisen terveystietoja ja biologisia näytteitä neandertalilaisten kivettyneistä luista eristettyyn dna:han.

He löysivät useita geneettisiä muutoksia, jotka liittyvät muun muassa kohonneeseen riskiin sairastua veritulppaan, ihosyöpään tai masennukseen.

Tutkijoiden mukaan neandertalilaisilta perityistä geeneistä oli esi-isillemme hyötyä 40  000 vuotta sitten, kun he muuttivat uusille asuinalueille ja kohtasivat siellä uusia taudinaiheuttajia.

Edut ovat muuttuneet haitoiksi

Nyt noista geeneistä on kuitenkin tullut rasite. Esimerkiksi veren nopean hyytymisen aiheuttava geeni suojasi muinoin haavoja bakteereilta. Nyky­ihmisellä samainen geeni kuitenkin lisää riskiä sairastua veritulppaan.

He olivat nykyihmisiä rotevampia, ja heillä oli lyhyemmät raajat ja leveämpi rintakehä.

© Museum of Toulouse

Neandertalilaisten huonot vaikutukset

3 nopeaa...

Missä neandertalinihmiset elivät?

Ensimmäiset dokumentoidut neandertalin­ihmis­ten luut löydettiin Saksasta vuonna 1856. Sittemmin neandertalilaisten jäännöksiä on löydetty eri puolilta Eurooppaa ja Lähi-itää sekä idempää jopa Keski-Venäjältä asti.

Miksi neandertalilaiset katosivat?

Emme tiedä varmasti. Löytöjen perusteella neandertalilaiset olivat melko älykkäitä: he valmistivat kehittyneitä työkaluja, he osasivat puhua ja heillä oli muun muassa hautaamiseen liittyviä rituaaleja. Jotkut tutkijat uskovat, että he elivät pienissä eristyneissä ryhmissä ja ­altistuivat siksi sisäsiitokselle ja taudeille.

Miltä neandertalinihmiset näyttivät?

He olivat nykyihmisiä rotevampia, ja heillä oli lyhyemmät raajat ja leveämpi rintakehä. Vuonna 2007 tehdyn dna-analyysin perusteella heillä oli vaalea iho ja vaaleat tai punertavat hiukset.