Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat ja Neuvostoliitto alkoivat kilpailla natsi-Saksan terävimmistä aivoista.
Kumpikin maa halusi saada palvelukseensa tiedemiehet ja insinöörit, jotka olivat kehittäneet Saksalle raketteja ja muuta sotateknologiaa ja tuottaneet Hitlerille edistyksellisiä aseita.
Yhdysvaltalaiset vangitsivat ja veivät kaikessa hiljaisuudessa Yhdysvaltoihin noin 1 600 saksalaista tutkijaa, joista moni oli myöhemmin mukana Yhdysvaltojen avaruusohjelmassa.
Yksi heistä oli entinen SS:n jäsen Wernher von Braun, joka oli ollut kehittämässä Saksalle pelättyä V2-rakettia. 1960-luvulla von Braunista tuli yksi Apollo-avaruusohjelman johtavista tutkijoista, ja hän auttoi viemään amerikkalaiset Kuuhun.
von Braun nousi merkittävään asemaan:
Yhdysvallat yritti puhdistaa vangitsemiensa tutkijoiden maineen väittämällä muun muassa, että ”moni eturivin saksalaistutkija ja insinööri” oli tullut Yhdysvaltoihin vapaaehtoisesti työskentelemään kehnolla palkalla.
Natsi-Saksa moukaroi V2-raketeilla muun muassa Britannian siviilikohteita.
Hitlerin V2 siivitti USA:n Kuuhun
Saksa kehitti toisessa maailmansodassa monia aseita, joihin kohdistui suuria odotuksia. Yksi niistä oli V2-raketti, historian ensimmäinen ballistinen ohjus. Sodan jälkeen Yhdysvaltojen armeija toi Saksasta sekä V2-raketin kehittäjiä että runsaasti niiden osia.
Kaikkiaan Yhdysvaltoihin tuotiin tutkittavaksi peräti 300 junanvaunullista rakettien moottoreita, runkoja ja polttoainetta. Niiden pohjalta syntyi teknologiaa, jonka avulla yhdysvaltalaiset myöhemmin laskeutuivat Kuuhun ja lähettivät luotaimia syvään avaruuteen.
Todellisuudessa monilla tutkijoilla oli ollut tiiviit suhteet natsihallintoon. Esimerkiksi von Braun oli tiennyt keskitysleirien kauhuista, sillä hän oli itse hankkinut niiltä työvoimaa raketteja rakentamaan.
Neuvostoliitto onnistui kaappaamaan palvelukseensa noin 2 200 saksalaista tutkijaa ja insinööriä.
