Tuhoisa onnettomuus sai alkunsa huonosta tuurista.
Lentotukialus USS Forrestal oli Pohjois-Vietnamin rannikon edustalla 29. heinäkuuta 1967, kun yksi sen kannella olleen F-4 Phantom II -hävittäjän ohjuksista laukesi vahingossa.
Ohjus osui A-4 Skyhawk -koneeseen, josta ruiskuava polttoaine sytytti muut kannella olleet koneet palamaan ja aiheutti räjähdysten ketjureaktion.
Kun liekki-inferno noin vuorokautta myöhemmin sammui, 134 ihmistä oli kuollut. Turmassa kuoli eniten ihmisiä yhdysvaltalaisella aluksella sitten toisen maailmansodan.
VIDEO: Silminnäkijä kertoo onnettomuudesta
PFAS sammutti liekit
Katastrofi järkytti yhdysvaltalaisia suuresti, ja tutkijat ryhtyivät oitis kehittämään uusia, tehokkaampia palonsammutusmenetelmiä.
Yksi kehitystyön tuloksista oli vaahtoseos, joka sammutti tulen nopeasti. Sen salaisuus olivat PFAS-kemikaalit eli perfluoratut alkyyliyhdisteet, jotka oli keksitty 1930-luvulla ja jotka tunnettiin muun muassa vettä hylkivistä ja tarttumattomista ominaisuuksistaan.
PFAS-yhdisteet vakiintuivat teollisuudessa yhdysvaltalaisella lentotukialuksella vuonna 1967 sattuneen onnettomuuden jälkeen.
PFAS-yhdisteet kertyvät elimistöön
Vuoden 1967 onnettomuus ja sen jälkeen tehdyt tutkimukset tekivät PFAS-yhdisteistä suositun teollisuuden raaka-aineen. Niitä käytettiin muun muassa elintarvikepakkauksissa, puhdistusaineissa, tekstiileissä, huonekaluissa ja maaleissa.
Vasta 1990-luvulla viranomaiset alkoivat toden teolla selvittää PFAS-yhdisteiden vaikutuksia ihmisiin, ja tulokset olivat hälyttäviä.
Kaikkien PFAS-yhdisteiden ei ole osoitettu olevan vaarallisia, mutta ne hajoavat erittäin hitaasti ja kertyvät siksi helposti sekä luontoon että elimistöön. PFAS-yhdisteet on tutkimuksissa yhdistetty muun muassa sikiövaurioihin, syöpiin ja hormonihäiriöihin.
Siksi PFAS-yhdisteiden käyttöä säännellään nykyään tiukasti useimmissa maissa ja monissa maissa tiettyjen PFAS-yhdisteiden käyttö on kokonaan kielletty.
Yhtiöt myrkyttivät amerikkalaisia vuosikymmeniä
1930- ja 1940-luku
Vuonna 1938 teollisuuskemian alalla toimivan DuPontin työntekijä keksi PFAS-yhdisteet sattumalta kehittäessään jäähdytysaineita. Vuosikymmenen kehitystyön jälkeen kemikaalia alettiin markkinoida teflonin nimellä.
1960-luku
Ensimmäiset raportit PFAS-yhdisteiden vaaroista valmistuivat. Eräs DuPontin toksikologi totesi esimerkiksi vuonna 1961, että PFOA-kemikaali oli myrkyllinen ja sitä piti siksi ”käsitellä erittäin varoen”. Pienetkin PFOA-annokset olivat rotille vaarallisia.
1970-luku
PFAS-yhdisteitä valmistava 3M-yhtiö tiesi asiakirjojen mukaan jo 1970-luvulla, että yhdisteet ovat myrkyllisiä ja kertyvät ihmisen vereen. Lisäksi 3M:n tutkimukset osoittivat, että PFAS-yhdisteitä oli löydetty myös kaloista.
1980-luku
Yhdysvaltojen laivasto havaitsi, että PFAS-pohjaisella vaahdolla oli ”haitallisia ympäristövaikutuksia” ja se tappoi merieliöitä. DuPont havaitsi, että PFAS-yhdisteet siirtyvät raskauden aikana äidistä sikiöön.
1990-luku
Länsivirginialainen karjankasvattaja syytti DuPontia oikeudessa siitä, että yhtiö oli myrkyttänyt joen, josta hänen karjansa kävi juomassa. Oikeudenkäynti paljasti DuPontin salanneen PFAS-yhdisteiden myrkyllisyyden vuosikymmenien ajan.
2000-luku
Tutkimukset osoittivat PFAS-yhdisteiden voivan aiheuttaa muun muassa syöpää, ja niitä alettiin kieltää lailla. Vuonna 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan lähes kaikkien yhdysvaltalaisten verestä löytyi PFAS-yhdisteitä, jotka olivat peräisin esimerkiksi saastuneesta juomavedestä.