1. Stalin halusi luoda apinaihmisten armeijan
”Haluan voittamattoman olennon, joka ei tunne kipua, on vastustuskykyinen eikä valita ruuan laadusta”, ilmoitti Josif Stalin Neuvostoliiton johtaviin tutkijoihin kuuluvalle Ilja Ivanoville 1920-luvun puolivälissä.
Stalinin haaveissa oli luoda elävistä tappokoneista koostuva armeija levittämään kommunismin ilosanomaa. Hän määräsi Ivanovin töihin ja antoi tälle viisi vuotta aikaa risteyttää ihminen ja simpanssi.
Tuumasta toimeen
Vuonna 1926 Ivanov matkusti Länsi-Afrikkaan, missä hän hedelmöitti kolme naarassimpanssia afrikkalaismiesten spermalla – Ivanovin mukaan afrikkalaiset kun olivat kehityksessä lähinnä apinoita... Simpanssit tulivat kyllä raskaaksi mutta kuolivat pian.
Niinpä Ivanov päätti hedelmöittää naisen simpanssin spermalla. Muuan venäläisnainen ilmoittautui vapaaehtoiseksi, ja spermaa oli määrä saada kuubalaiselta urossimpanssilta.
Ennen kuin Ivanov ehti toteuttaa hedelmöityksen, The New York Times -lehden toimittaja sai kuitenkin vihiä neuvostoliittolaisten aikeista. Lehdistössä syntyneen kohun seurauksena hanke haudattiin, ja tyytymätön Stalin karkotti Ivanovin Kazakstaniin.
2. Kuolonlento aiheutti stressiä sotilaille
Kun kymmenen amerikkalaissotilasta astui 1960-luvulla lentokoneeseen Kaliforniassa sijaitsevassa Fort Hunter Liggettin sotilastukikohdassa, he eivät aavistaneet, minkälainen painajainen heitä odotti: puolentoista kilometrin korkeudessa kone kiepahti yhtäkkiä ympäri ja alkoi syöksyä kohti maata.
Lentäjä ilmoitti miehistölle, että näiden oli valmistauduttava hätälaskuun. Sitten hätääntyneille sotilaille jaettiin täytettäväksi henkivakuutushakemuslomake.
Osa laajempaa koetta
Paniikin vallassa olevat sotilaat ryhtyivät täyttämään kaavaketta. Kun viimeinenkin mies oli allekirjoittanut kaavakkeen, ohjaamosta kuulutettiin: ”Emme me syöksy maahan, se oli vain pilaa.”
Sotilaat olivat tietämättään osallistuneet kokeeseen, jonka oli määrä osoittaa, että aivot eivät toimi normaalisti stressitilanteessa.
Hypoteesi osui oikeaan: saman kaavakkeen maassa täyttänyt verrokkiryhmä teki huomattavasti vähemmän virheitä kuin sotilaat, jotka uskoivat viimeisten hetkiensä olevan käsillä.
3. Norsulle annettiin yliannos LSD:tä
MITEN KÄY ELEFANTIN, kun sille annetaan LSD:tä? Tämän halusi selvittää elokuussa 1962 oklahomalainen tutkijaryhmä, joka ruiskutti urosnorsu Tuskon kankkuun 297 milligrammaa LSD:tä. Annos oli 3 000-kertainen verrattuna määrään, joka lähettää ihmisen LSD-tripille.
Ruiskeen saatuaan Tusko käveli toitottaen ympäri aitaustaan muutaman minuutin ajan, kunnes se viimein se romahti makaamaan. Elvytysyritykset eivät tuottaneet tulosta, ja reilu tunti myöhemmin norsu julistettiin kuolleeksi.
Neljä kuukautta myöhemmin tutkijat julkaisivat koetta koskevan raportin arvostetussa yhdysvaltalaisessa Science-tiedejulkaisussa. He totesivat artikkelissaan osuvasti muun muassa, että ”vaikuttaa siltä, että norsut ovat hyvin herkkiä LSD:n vaikutuksille.”
4. Tutkija lopetti koiria ja elvytti ne taas
Yhdysvaltalainen biologi Robert E. Cornish halusi kokeilla, pystyisikö hän herättämään henkiin kuolleita eläimiä. Hän tukehdutti useita koiria Kalifornian yliopistossa sijaitsevassa laboratoriossaan vuonna 1934.
Hän antoi hauvojen maata hengettöminä varttitunnin ja ryhtyi sitten elvyttämään niitä. Koe epäonnistui monta kertaa, mutta kaksi koirista heräsi henkiin – tosin ne olivat sokeutuneet ja saaneet aivovaurion.
Hyvitykseksi Cornish otti hauvat lemmikeikseen. Hän aikoi jatkaa kokeitaan, kunnes onnistuisi elvyttämään koirat toimintakykyisiksi. Cornishin kokeet synnyttivät kuitenkin skandaalin, ja hänet erotettiin yliopiston palveluksesta.
5. Lääkäri joi potilaiden oksennusta
Todistaakseen, että keltakuume ei ole tartuntatauti, yhdysvaltalainen lääkäri Stubbins Ffirth turvautui 1800-luvun alussa poikkeuksellisiin keinoihin.
Hän viilsi käsivarteensa haavoja ja hieroi niihin keltakuumepotilaiden oksennusta. Kun Ffirth ei sairastunut, hän päätti mennä vielä pitemmälle ja hieroi oksennusta silmiinsä.
Menestyksensä innostamana Ffirth otti käyttöön todella radikaalit menetelmät: hän joi oksennusta ja viimeisteli kokeen sivelemällä iholleen keltakuumepotilaiden sylkeä, hikeä, verta ja virtsaa.
Ffirth pysyi terveenä kuin pukki, mikä todisti hänen mielestään vedenpitävästi, ettei keltakuume ollut tarttuva tauti. Myöhemmin kävi kuitenkin ilmi, että Ffirth oli väärässä. Keltakuume tarttuu helposti, kun sitä aiheuttava virus pääsee suoraan verenkiertoon esimerkiksi hyttysenpiston myötä.
6. Irtopää kiihotti kalkkunakukkoa
Joukko arvostetun yhdysvaltalaisen Pennsylvania State Universityn tutkijoita pyrki 1950-luvulla selvittämään, mikä sytytti kalkkunakukon kiinnostuksen vastakkaiseen sukupuoleen.
Niinpä he näyttivät kalkkunakukolle kalkkunanaarasnukkea, jolta karsittiin vähitellen ruumiinosia. Ensin tutkijat poistivat naaraskalkkunanukelta pyrstön, seuraavaksi jalat ja sitten siivet ilman, että se olisi vaikuttanut mitenkään kalkkunakukkoon, joka kosiskeli nukkea edelleen aivan kuin mikään ei olisi muuttunut.
Vielä silloinkin, kun nukesta oli jäljellä vain pää kepin nokassa, kalkkunakukko liehakoi sitä entiseen malliin. Kokeen perusteella tutkijat päättelivät, että helposti innostuvat eläimet, kuten kalkkunat, pitävät päätä ilman ruumista kiihottavampana kuin pelkkää ruumista ilman päätä.
7. Koiran irtileikattu pää eli kuusi tuntia
Vuonna 1928 neuvostoliittolainen tutkija Sergei Bruhonenko esitteli kansainvälisessä lääkärikonferenssissa elävän koiran pään, joka oli irrotettu ruumiista.
Irtonainen pää oli kytketty letkuilla alkeelliseen sydänkeuhkokoneeseen, ja se reagoi erilaisiin ärsykkeisiin: kun Bruhonenko osoitti valolla irtopään silmiin, niiden pupillit pienenivät, ja kun hän löi vasaralla pöytään, irtopää säpsähti.
Irtopää myös söi. Kun Bruhonenko syötti sille palan juustoa, pää popsi sen suuhunsa, mutta pian juusto putkahti näkyviin sen katkaistusta ruokatorvesta. Koiran irtopää eli vain kuusi tuntia mutta nousi siitä huolimatta Euroopassa kohutuksi puheenaiheeksi.
8. Koehenkilöt joutuivat mestaamaan rottia
Vuonna 1924 yhdysvaltalainen psykologi Carney Landis halusi selvittää, ilmaisevatko kaikki ihmiset voimakkaita tunteita, kuten inhoa ja järkytystä, samalla tavalla. Ottaakseen asiasta selvää hän kutsui laboratorioonsa joukon vapaaehtoisia koehenkilöitä.
Ennen koetta Landis piirsi koehenkilöiden kasvoihin mustia merkkejä, jotta näiden kasvojen lihasten liikkeet erottuisivat selvemmin.
Sitten hän aloitti kokeiden sarjan: koehenkilöt nuuhkivat ammoniakkia, kuuntelivat jatsia, tutkailivat pornokuvia ja työnsivät kätensä sankoon, joka oli täynnä eläviä sammakoita. Koko ajan Landis napsi valokuvia koehenkilöistään.
Rottien joukkomurha
Koesarja huipentui siihen, että Landis toi huoneeseen rottia ja pyysi koehenkilöitään katkaisemaan puukolla niiden kaulan.
Aluksi kaikki koehenkilöt kieltäytyivät, mutta vakuuttavan taivuttelupuheen päätteeksi Landis sai kaksi kolmasosaa heistä suostumaan jyrsijöiden pyöveleiksi.
Landisin mukaan koehenkilöt suorittivat tehtävän ”kömpelösti ja hyvin hitaasti”. Se kolmannes, joka ei itse halunnut käytellä puukkoa, katsoi vierestä, kun Landis teki verisen työn heidän puolestaan.
Landis kävi myöhemmin läpi kokeen aikana ottamiaan valokuvia. Hän huomasi, että erilaisia tapoja ilmaista inhoa, järkytystä ja muita voimakkaita tunteita oli aivan yhtä monta kuin koehenkilöitäkin.
9. Poikia aivopestiin heidän nukkuessaan
”Kynteni maistuvat tosi pahoilta, kynteni maistuvat kamalan pahoilta.” Tätä hokemaa yhdysvaltalainen psykologian professori Lawrence LeShan toisti vuonna 1942 noin 300 kertaa yössä poikien kesäleirikeskuksen makuusalissa.
Salissa nukkui 20 poikaa, jotka purivat kaikki kynsiään ja joita yritettiin vieroittaa huonosta tavastaan. Kahden viikon öisen messuamisen jälkeen koe näytti tuottaneen lupaavia tuloksia: pojista seitsemän oli lakannut puremasta kynsiään.
LeShan päätteli, että unenaikainen oppiminen oli tehokas menetelmä niin terapiassa kuin opetuksessakin. Myöhemmin kävi ilmi, että luultavasti pelkkä LeShanin läsnäolo oli pelästyttänyt pojat lopettamaan kynsien pureskelun.
1950-luvulla tehdyt kokeet osoittivat, ettei öinen aivopesu tuota merkittäviä tuloksia.
10. Kaksipäinen koira herätti kohua
Kun neuvostoliittolainen Vladimir Demihov vuonna 1954 esitteli Moskovassa kirurgikollegoilleen uusimman luomuksensa, hänen yleisönsä järkyttyi perin juurin.
Pöydällä seisoi häntäänsä heiluttaen koira, jonka hartioista pisti esiin ylimääräinen koiranpää. Kaksipäinen koira koostui täysikasvuisesta saksanpaimenkoirasta, jonka ruumiiseen oli istutettu koiranpennun pää.
Seuraavien 15 vuoden aikana Demihov ”rakensi” vielä 19 kaksipäistä koiraa, mutta elimistön hylkimisreaktion vuoksi ne elivät vain noin kuukauden.
Vaikka Demihovin koirat näyttivätkin tohtori Frankensteinin luomuksilta, ne eivät olleet vain hullun tiedemiehen tekeleitä vaan niillä oli vissi tieteellinen tarkoitus:
koirilla tekemiensä kokeiden avulla Demihov kehitti kirurgisia menetelmiä, joita on myöhemmin käytetty sydämensiirtoleikkauksissa ihmisillä.