Veritutkijaa syytettiin murhasta

Sydän on pelkkä pumppu

Eurooppa oli aivan valistusajan ja luonnontieteellisen vallankumouksen kynnyksellä, ja tutkijat ­tekivät jatkuvasti uusia merkittäviä löytöjä. Myös Denys’n koe perustui aiemmin tehtyihin havaintoihin.

Denys’n kenties merkittävin esikuva oli englantilainen lääkäri William Harvey, joka oli osoittanut, että sydän ei suinkaan ollut ”sielun asuinsija” vaan pelkkä pumppu, joka pumppasi verta valtimoihin.

Harvey oli myös todistanut, että veri kiersi ihmiskehossa, kunnes laskimot johtivat sen taas sydämeen.

Kirkko ei katsonut Harveyn havaintoja hyvällä, sillä niiden valossa ihminen ei ollutkaan Jumalan kuvakseen luoma olento vaan pelkkä pumpuista, putkista ja vivuista koostuva koneisto, joka toimi fysiikan lakien mukaan.

Myös monet lääkärit suhtautuivat Harveyn tutkimuksiin karsaasti, sillä ne kyseen­alaistivat lääketieteen perusoletuksen, jonka mukaan sairaudet johtuivat kehon nesteiden epätasapainosta.

Lääkärit olivat antiikin ajoista lähtien hoitaneet potilaitaan pyrkimällä saattamaan kehon nesteet tasapainoon, ja Harveyn tutkimukset uhkasivat koko ammattikunnan mainetta ja uskottavuutta.

Denys ei vastalauseista välittänyt. Hän ­halusi jättää nimensä lääketieteen historiaan ja oli lukenut kiinnostuneena englantilaisesta Richard Lowerista, joka oli vuonna 1665 kokeillut veren­siirtoja koirilla.

Lower oli avannut koiran kaula­suonen, ja kun eläin oli vuotanut lähes kuiviin, hän oli pumpannut siihen verta toi­sesta koirasta.

Denys käytti samaa menetelmää siirtäessään potilaaseensa karitsan verta. Lower kollegoineen suuttui pahan kerran kuultuaan Denys’n ­kokeesta ja syytti tätä työnsä kopioimisesta ja ideansa varastamisesta.

Ranskalaislääkärit raivostuivat

Englantilaisten tuohtumus oli kuitenkin pientä verrattuna vastustukseen, jota Denys sai osakseen Pariisissa.

Vastustus ei suinkaan johtunut kokeiden vaarallisuudesta; lääkärit ­saivat ­porata potilaidensa kalloa, suorittaa keisarileikkauksia ja poistaa virtsa­kiviä steriloimattomilla instrumenteilla ilman nukutusta, vaikka potilaat usein kuolivatkin toimenpiteiden seurauksena.

Ranskan johtavat lääkärit kauhis­telivat Denys’n kokei­ta, sillä he pelkäsivät niiden johtavan ihmisten ja eläinten ­sekasikiöiden syntyyn.

Lisäksi veri oli pyhää ja veren­siirto siten jumalanpilkkaa ja rienausta. Denys’n kokeista oli tehtävä loppu, ja hänen kolle­gansa odot­tivat valppaina ­sopivaa tilaisuutta.

Denys vähät välitti kritiikistä ja jatkoi pahennusta herättäviä kokeilujaan. Ajoittain hän havaitsi potilaillaan selittämättömiä reaktioita verensiirron jälkeen, mutta yhtä jo ennestään ­hyvin sairasta potilasta lukuunottamatta kaikki hänen potilaansa jäivät henkiin.

Vuonna 1668 hän sai kuulla 34-vuotiaasta mielisairaasta miehestä nimeltä Antoine Mauroy, joka käyttäytyi väkivaltaisesti ja kuljeskeli alastomana ­Pariisin kaduilla. Denys etsi Mauroyn käsiinsä aikeenaan siirtää tähän ­vasikan verta.

Ajan uskomuksen ­mukaan veri kuvasti ihmisen sielua, ja Denys uskoi voivansa laannuttaa mieli­puolen raivon korvaamalla tämän ­”pahan” veren lauhkean vasikan ”hyvällä” verellä.

Niinpä Denys valutti reilusti verta Mauroyn ­käsivarresta ja pumppasi tilalle ­vasikan verta. Mitään ei tapahtunut.

Denys toisti kokeen parin päivän kuluttua, ja tällä kertaa potilas reagoi selvästi.

”Kun veri virtasi hänen suoniinsa, hänen käsivartensa ja kainalonsa ­alkoivat lämmetä, hänen sydämensä ­alkoi hakata kiivaammin ja hänen kasvoilleen nousi hiki”, Denys kirjoitti. ­Hänen kuvaamansa ­ilmiö tunnetaan nykyisin nimellä hemolyyttinen reaktio, ja se voi johtaa ­jopa potilaan kuolemaan.

Parin päivän kuluttua Mauroyn vointi oli kohentunut niin, että hän pystyi ­palaamaan kotiinsa. Sitten hän yhtäkkiä kuoli.

Denys'n vastustajille Mauroyn kuolema oli onnenpotku. Mauroyn vaimo Perrine syytti Denys’tä miehensä kuolemasta.

Oikeudenkäynnin kuluessa kävi kuitenkin ilmi, että hän oli itse myrkyttänyt miehensä arsenikilla.

Perrine Mauroy myönsi oikeudessa tavanneensa vähän ennen miehensä kuolemaa lääkärin, joka oli luvannut ­hänelle paljon rahaa, jos hän myrkyttäisi miehensä ja syyttäisi Denys’tä murhasta.

Toinen ­todistaja kertoi lääkärin ­luvanneen hänelle 12 kultakolikkoa, jos hän vannoisi Mauroyn kuolleen verensiirtoon. Denys vapautettiin syytteistä.

Kohu teki lopun verensiirtokokeista

Tutkija Holly Tucker on perehtynyt Denys’n oikeudenkäyntiasiakirjoihin, joista käy ilmi, että Perrine Mauroy sai luultavasti apua miehensä myrkyttämiseen. Ketään ei kuitenkaan syytetty.

Mauroyn kuoleman seurauksena tuomioistuin päätti, että verensiirtoja sai suorittaa vain Pariisin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan erityisluvalla.

Käytännössä päätös merkitsi verensiirtokieltoa, sillä tiedekuntaa hallitsivat miehet, jotka olivat olleet valmiita jopa murhaamaan estääkseen Denys’n kokeet.

Oikeudenkäynnin jälkeen Denys lakkasi harjoittamasta lääkärin ammattia ja ryhtyi opettamaan matematiikkaa ja luonnontieteitä, kuten oli tehnyt ennen lääkäriksi ryhtymistään. Hän kuoli 69-vuotiaana vuonna 1704.