Uusi tutkimus: Heikkolaatuinen sperma oli ongelma myös keskiajalla

Miesten alentunutta hedelmällisyyttä hoidettiin jo keskiajalla. Uusi tutkimus kumoaa aiemman oletuksen siitä, että keskiajalla hedelmättömyyttä pidettiin vain naisten ongelmana.

Keskiajalla miesten hedelmällisyyttä yritettiin edistää muun muassa kissanmintulla ja kuivatuilla sian kiveksillä.

© The Trotula: A Medieval Compendium of Women's Medicine (2001), University of Penssylvania

Miehen ja naisen tulee virtsata kummankin omaan astiaansa, jossa on leseitä, ja astioiden annetaan olla 9–10 päivää. Jos toiseen astioista ilmestyy matoja, se osapuoli, jonka virtsaa astiassa on, on hedelmätön.

Näin testattiin hedelmällisyyttä 1200-luvulla. Ohje on suositusta naisten terveyttä käsittelevästä teoksesta nimeltä Trotula, joka käännettiin latinasta englanniksi ja ranskaksi.

Teos oli mukana brittiläisessä Exeterin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa.

Tutkimuksen tulos oli, että laajalle levinneissä teoksissa, kuten Trotulassa, tiedostettiin jo 1200-luvulla miesten hedelmällisyysongelmat.

Tutkimus kumoaa aiemmat oletukset

”Vaikka lääketieteellisissä teksteissä käsiteltiin enimmäkseen naisten hedelmättömyyttä, myös miesten hedelmättömyys nousi esiin lapsettomuuden mahdollisena syynä”, kertoo tutkimuksen tehnyt tohtori Catherine Rider.

Uusi tutkimus kumoaa siten aiemmin yleisen oletuksen siitä, että keskiajalla lapsettomuutta pidettiin aina naisten syynä – jollei miehellä ollut selkeästi erektio-ongelmia.

Vain naisen hedelmättömyys oli kuitenkin pätevä syy avioliiton mitätöimiseen.

Avuksi kuivattuja sian kiveksiä

Tutkimuksessa kerrotaan myös keskiaikaisista tavoista pyrkiä vahvistamaan hedelmällisyyttä.

Esimerkiksi 1400-luvulla neuvottiin näin:

”Kuivaa ja jauha sian kiveksiä ja juo kolmena päivänä viiniin sekoitettuna.”

HISTORIA suosittelee kuitenkin kääntymään lapsettomuusongelmissa lääkärin puoleen.