Talvella 1930 viranomaiset kehottivat ponnekkaasti Lyypekin asukkaita rokotuttamaan lapsensa tuberkuloosia vastaan.
Kaikkialla näkyi julisteita, joissa luki: ”Tehkää kaikkenne lastenne terveyden ja elämän tähden!”. Kaupungin sairaaloissa lääkärit kertoivat potilaille, että heillä oli vihdoin hyviä uutisia tappavasta keuhkosairaudesta.
”Taistelu tuberkuloosia vastaan voidaan voittaa”, lääkärit lupasivat ja vakuuttivat, ettei uudella ranskalaisella rokotteella ollut vakavia sivuvaikutuksia.
251 vastasyntyneen vanhemmat antoivat rokottaa lapsensa ranskalaisen lääkärin Albert Calmetten kehittämällä rokotteella. Päätös vaikutti viisaalta, sillä tuberkuloosi tappoi vuosittain satatuhatta saksalaista, joista puolet oli lapsia ja nuoria.
Pian rokotteen saaneita lapsia alkoi kuitenkin kuolla. Jokin oli mennyt hirvittävällä tavalla vikaan, ja elintärkeä työ tappavaa tautia vastaan oli keskeytettävä.
Albert Calmette (1863–1933) pyhitti elämänsä kulkutautien kitkemiseen.
Tuberkuloosi oli vaivannut ihmiskuntaa kivikaudelta asti, mutta tauti alkoi toden teolla kylvää kuolemaa Euroopassa teollistumisen aikaan, kun miljoonat ihmiset muuttivat tehdastyön perässä maaseudulta kaupunkeihin ja joutuivat asumaan entistä tiiviimmin.
Työläiset ahtautuivat pieniin, kosteisiin asuntoihin yhdessä muiden perheiden kanssa, ja olosuhteet olivat ihanteelliset ilmateitse tarttuvan tuberkuloosibakteerin leviämiselle.
1800-luvulla tuberkuloosi oli syynä joka neljänteen kuolemaan Euroopassa. Yksin Englannissa ja Walesissa tuberkuloosiin kuoli vuosina 1851–1910 neljä miljoonaa ihmistä.
Suomessa sairautta kutsuttiin kansan suussa usein yksinkertaisesti keuhko- tai rintataudiksi tai ”tubiksi”.
Sairauden riuduttamat, kalpeat ja hentoiset potilaat vastasivat myös synkällä tavalla aikakauden kauneusihanteita. Yläluokan keskuudessa tuberkuloosi oli suorastaan muotia – hienoston naiset puuteroivat kasvonsa kalmankalpeiksi muistuttaakseen taiteessa ihannoituja tuberkuloosipotilaita.
”Frédéric Chopin yskii tavattoman sulokkaasti.” Ranskalainen kirjailija George Sand
Tuberkuloosipotilaiden uskottiin olevan aivan erityisen herkkiä.
”Frédéric Chopin yskii tavattoman sulokkaasti”, kirjailija George Sand kuvaili säveltäjää, joka kuoli tuberkuloosiin vuonna 1849.
Tauti vei Calmetten äidin
Lääkäri Albert Calmettella ei ollut romanttisia kuvitelmia tartuntataudeista. Hänen äitinsä oli kuollut tuberkuloosiin Calmetten ollessa pikkulapsi, ja kouluvuosina kymmenen hänen luokkatoveriaan oli kuollut lavantautiin.
Calmette sairastui itsekin, mikä jätti pysyvät jäljet ja vaikutti myös urahaaveisiin laivastossa. Calmette päätti sen sijaan keskittyä lääketieteeseen.
Uransa alussa Calmette tutki trooppisia sairauksia Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa. Hänen työnsä pantiin merkille arvostetussa Pasteur-instituutissa, ja Calmette värvättiin instituutin palvelukseen ensin Saigoniin ja sen jälkeen Ranskan Lilleen.
Lillessä Calmette keskittyi vuodesta 1901 alkaen tuberkuloositutkimukseen. Vuonna 1906 hänen kollegansa, immunologi Camille Guérin havaitsi, että vastustuskyvyn saavuttamiseksi elimistöön oli vietävä eläviä tuberkuloosibakteereita.
Calmette ryhtyi selvittämään, miten bakteeria voisi heikentää niin, että se antaisi rokotettavalle immuniteetin tuberkuloosia vastaan muttei kuitenkaan samalla sairastuttaisi saajaa kuolettavasti.
Kokeet edellyttivät äärimmäistä tarkkuutta. Calmette viljeli lukuisia eri bakteerikantoja ja huomasi aivan sattumalta, että ne heikkenivät kasvaessaan naudan sappea sisältävässä elatusaineessa.
Rokotuksiin sopivan bakteerikannan kehittäminen vei vuosia. Calmette siirsi sinnikkäästi kolmen viikon välein pieniä määriä tuberkuloosibakteereita uuteen naudansappiannokseen, mutta työ keskeytyi ensimmäisen maailmansodan puhjettua.
Calmette ja Guérin tarvitsivat naudan sappea jatkuvasti, mutta ranskalaisjoukkojen liikekannallepanon vuoksi naudanlihaa sai myydä vain säilyketehtaille käytettäväksi taistelumuonapakkauksissa.
Oli tutkijoiden onni, että Lille sijaitsi lähellä Belgian rajaa, sillä saksalaisten miehitettyä alueen vihollisen eläinlääkärit ymmärsivät Calmetten työn merkityksen ja hankkivat hänelle hänen tarvitsemansa sapen.
Calmetten 122 vuotta vanhasta keksinnöstä huolimatta käärmeiden puremiin kuolee vuosittain noin satatuhatta ihmistä – yleensä vastamyrkky ei ehdi ajoissa.
Myrkkykäärme puri Calmettea
Ennen tuberkuloosirokotetta Calmette tutki trooppisia sairauksia ja kehitti vastamyrkyn käärmeenpuremaan – jollaisen joutui kokemaan itsekin.
Opiskellessaan lääketiedettä Calmette tutki Hongkongissa loismatoja ja myöhemmin malariaa ja unitautia Ranskan siirtomaissa Gabonissa ja Kongossa.
Vuonna 1891 Pasteur-instituutti lähetti Calmetten Saigoniin Ranskan Indokiinaan avaamaan yksikön, joka vastaisi kattavasta rokoteohjelmasta rabiesta ja isorokkoa vastaan. Calmette alkoi sen ohessa tutkia myös myrkkykäärmeitä tavoitteenaan löytää vastamyrkky, joka voisi pelastaa satojatuhansia ihmishenkiä.
Ranskaan palatessaan Calmette toi käärmeet mukanaan. Vaikka hän käsitteli niitä taitavasti, vuonna 1901 yksi niistä pääsi iskemään myrkkyhampaansa hänen peukaloonsa. Aiemmin se olisi merkinnyt varmaa kuolemaa.
Calmette oli kuitenkin onneksi edennyt jo pitkälle vastamyrkkykokeissaan, ja hän pisti nopeasti itseensä annoksen vielä kokeiluasteella olevaa valmistetta.
Calmette selvisi hengissä ja menetti vain osan peukalostaan. Maailman ensimmäinen laajakirjoinen vastamyrkky käärmeenpuremiin oli osoittanut toimivuutensa.
Sodan päättymisen aikaan bakteerikantaa oli heikennetty jo yli kaksisataa kertaa, ja Calmette testasi sitä kaneilla, hevosilla ja lehmillä. Koe-eläimet eivät sairastuneet.
Rokote saapui Lyypekkiin
Vuonna 1921 rokote oli lopulta valmis käytettäväksi ihmisillä, ja sitä annettiin ensimmäisille vastasyntyneille Pariisin Hôpital de la Charité -sairaalassa. Vuosina 1924–1928 rokotteen sai 114 000 lasta, eikä kenelläkään ilmennyt vakavia sivuvaikutuksia. Tieto Calmette-rokotteesta levisi maailmalle, ja vuonna 1930 sitä saatiin myös Pohjois-Saksan Lyypekkiin.
Kaupungissa paikallinen laboratorio vastasi Calmetten toimittaman heikennetyn bakteerikannan viljelemisestä ja tuotannosta, ja rokotukset alkoivat. 17. huhtikuuta 1930 ensimmäiset rokotetut lapset kuitenkin kuolivat.
”Rakas pieni Güntherimme kuoli 16. heinäkuuta 16 viikon iässä Calmette-rokotteesta seuranneen kahdeksan viikon vaikean sairauden jälkeen.” Lyypekissä heinäkuussa 1930 julkaistu kuolinilmoitus
Syytä ei tiedetty, mutta vanhemmilla oli epäilyksensä: ”Rakas pieni Güntherimme kuoli 16. heinäkuuta 16 viikon iässä Calmette-rokotteesta seuranneen kahdeksan viikon vaikean sairauden jälkeen.”
Parin viikon sisällä kuoli 72 lasta. 135 sairastui mutta selvisi hengissä, joskin moni sai pysyviä vammoja. Rokotukset keskeytettiin valtaosassa Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa.
Seuraavana vuonna Saksan viranomaisille selvisi, että kuolemat eivät olleet Calmetten syytä vaan lyypekkiläisessä laboratoriossa oli virheellisesti lisätty rokotteeseen heikentämättömiä tuberkuloosibakteereja. Kaksi vastuulääkäriä tuomittiin kuolemantuottamuksesta.
Calmetten maine oli kuitenkin kärsinyt, ja kollegat käänsivät hänelle selkänsä. Albert Calmette kuoli vuonna 1933.
Toisen maailmansodan jälkeen rokote otettiin jälleen käyttöön kaikkialla maailmassa, ja se on sittemmin pelastanut miljoonia ihmisiä. Suomessa Calmette-rokote annettiin vastasyntyneille vuoteen 2006 asti.
1940-luvulla tuberkuloosin oireista kärsineiden potilaiden keuhkot kuvattiin.