Kansasissa Yhdysvalloissa sijaitsevassa sotilassairaalassa oli 2 000 vuodepaikkaa, mutta nyt siellä makasi 8 000 kuumeista potilasta olkapäät kiinni toisissaan henkeään haukkoen.
Kuten tuhannet muut ihmiset he olivat joutuneet maailmalla riehuvan viruksen kouriin, eivätkä lääkärit osanneet auttaa. Kun potilaita kuoli joukoittain, lääkärit pystyivät vain hieman helpottamaan vielä elossa olevien tilaa.
Pandemia raivosi pahimmillaan. Vuosi oli 1918.

Hätäsairaala Camp Funstonissa, Kansasissa Yhdysvalloissa espanjantaudin riehuessa vuonna 1918.
Vuodesta 1918 on kulunut yli 100 vuotta. Sinä aikana maailma on säästynyt tappavilta pandemioilta.
Sata vuotta sitten espanjantauti katosi itsestään vietyään ensin hautaan noin viisi prosenttia maailman väestöstä. Vuonna 2019 alkoi kuitenkin uuden rajun pandemian siemen itää, ja nyt se on lamauttanut koko maailman.
Nykyisin virukset leviävät supernopeasti lentoliikenteen vanavedessä. Virus valloitti maailman 550 miljoonakaupunkia muutamassa viikossa.
Jos koronaviruksen aiheuttama kuolleisuus olisi yhtä korkea kuin espanjantaudissa, se tappaisi satoja miljoonia ihmisiä. Niin paha tilanne ei kuitenkaan ole.
Uusi koronavirus ja espanjantauti kehittyvät kuitenkin eri tavalla, ja ennen kaikkea: ihmiskunta on nykyisin huomattavasti kovempi vastus kaikenlaisille viruksille.
Sadan vuoden aikana lääketiede ja tekniikka ovat kehittyneet niin paljon, että nyt maailma on paremmin varustautunut kohtaamaan uuden tappajaviruksen.
Espanjantauti vs. koronavirus (SARS-COV-2)

Espanjantauti (H1N1)
- Nimi: Espanjantauti sai nimensä sen maan mukaan, jossa sanomalehdet ensimmäisen kerran raportoivat sairaudesta. H1N1viitaa viruksen piireisiin, esimerkiksi proteiineihin viruksen pinnalla.
- Alkuperä: Mahdollisesti sotilasleiri Kansasissa, Yhdysvalloissa.
- Virustyyppi Influenssavirus
- Vakavimmin sairastuneet: Nuoret aikuiset.
- Tartunnan saaneiden määrä: Arvioiden mukaan 500 miljoonaa.
- Kuolleiden määrä: 50–100 miljoonaa.
- Kuolleisuus: Noin 10 prosenttia.
- Pääasiallinen tartuntatapa: Pisaratartunta yskiessä ja aivastaessa.
- Lääketiede: Lääkärit eivät tienneet, mistä tauti johtui.
- Varoitukset: Sanomalehdissa julkaistiin toimintaohjeita.

Koronavirus (SARS-COV-2)
- Nimi: Lyhenne Severe acute respiratory syndrome coronavirus. Toinen koronavirus, SARS, sai vuonna 2003 nimekseen SARS-COV. Siksi uuden koronaviruksen nimenssä on numero kaksi. Koronavirus aiheuttaa COVID-19-taudin, (Coronavirus disease 2019).
- Alkuperä: Wuhan miljoonankaupungin tori.
- Virustyyppi: Koronavirus
- Vakavimmin sairastuneet: Iäkkäät ihmiset ja henkilöt, joilla on perussairaus
- Tartunnan saaneiden määrä: 247 miljoonaa tartunnan saanutta (1. marraskuuta 2021). Katso päivitetyt luvut täältä.
- Kuolleiden määrä: 5 miljoonaa (1. marraskuuta 2021) Katso päivitetyt luvut täältä.
- Kuolleisuus: Noin 1–3 prosenttia.
- Pääasiallinen tartuntatapa: Yskän ja aivastuksen aiheuttamat pisarat
- Lääketiede: Viruksen perimä on kartoitettu ja sitä käytetään nyt rokotteen ja lääkkeen kehittämisessä.
- Varoitukset: Viranomaiset välittävät tietoa television ja internetin avulla.
Espanjantauti, 1918
Heinäkuun puolivälissä Times of India -lehti varoitti: ”Sairaus leivää pääasiassa nenästä ja suusta tulevien eritteiden mukana. Tartunnalta välttyäkseen ihmisten pitää pysytellä poissa ihmisjoukoista, kuten toreilta, teattereista ja ruuhkaisista rautatievaunuista. Paras hoito on lepo ja murehtimisen lopettaminen.”
Hyödyllisiä neuvoja Intian brittiläiselle yläluokalle.
Ja täysin hyödyttömiä miljoonille intialaisille, jotka elivät taudin murjomissa suurkaupungeissa.
Heidän oli pakko nukkua ja tehdä töitä vieri vieressä. Heillä ei ollut vapaapäiviä, eivätkä he lukeneet lehtiä.

Kasvosuojin varustautuneet poliisit partioivat kaduilla Yhdysvalloissa 1918. Väestöä kehotettiin pysyttelemään sisätiloissa ja välttämään väkijoukkoja samaan tapaan kuin nyt.
Virustartuntoja oli ollut vain muutaman kuukauden. Ensimmäinen tartunnan saanut oli tiettävästi Albert Gitchell, joka oli kasarmikokki Kansasissa Yhdysvalloissa. Hän sairastui maaliskuussa.
Yhdysvaltojen sotilasleireiltä tauti levisi nopeasti Eurooppaan ja muualle maailmaan. Ensimmäinen maailmansota oli yhä käynnissä, joten tartunnan saaneet sotilaat matkasivat laivalla, junalla ja hevoskärryillä, ja samalla espanjantauti levisi kevään aikana ympäri maailman.
Ensimmäisinä kuukausina viranomaiset ja lehdistö seurasivat tilannetta. Maailma oli selvinnyt tappavista taudeista ennenkin. Usko siihen, että tästäkin selvitään, oli suuri.
Lääkäreille, jotka ehdottivat kokoontumisten perumista ja käteen aivastamista, naureskeltiin, mutta kun tuhannet ja jälleen tuhannet kuolivat, tilanteen vakavuus alkoi valjeta kaikille.
Ja lisäksi oli vielä kesä. Influenssa iskee normaalisti vasta syksyn tullen.
Taudin alkuperää ei tiennyt kukaan.
Oliko se saksalaisten kehittämä biologinen ase? Syntyikö se juoksuhaudoissa mätänevissä ruumiskasoissa? Olivatko taudin taustalla kirput vai saastunut vesi?
Koronavirus, 2020
Joulukuun 8. päivän tienoilla 2019 muutama kiinalainen sai selittämättömiä influnssaan viittaavia oireita.
He olivat käyneet Wuhanin kaupungissa torilla, jossa myydään kalaa, äyriäisiä sekä esimerkiksi vyötiäiseläimiä, lepakkoja ja piikkisikoja.
Uuden koronaviruksen eli SARS-CoV-2 -viruksen (Severe Acute Respiratory Syndrome Corona Virus 2) tartuntaketju on voitu jäljittää tälle torille.
Siellä virus on ilmeisesti mutatoitunut sellaiseksi, että se tarttuu eläimistä ihmisiin. Törkyiseltä torilta virus alkoi levitä kaikkialle maailmaan.
Joulukuussa 2019 lääkärit Wuhanissa totesivat, että useilla ihmisillä oli ”tuntemattoman syyn aiheuttama keuhkotulehdus”. Tartunnat lisääntyivät jo ennen vuoden loppua.

Koronavirus on voitu jäljittää Wuhanissa Kiinassa sijaitsevalle Huanan-torille. Tartunnan lähteeksi arvellaan niin lepakkoa kuin muurahaiskäpyäkin. Yhden teorian mukaan koronavirus on voinut syntyä, kun virus on kiertänyt eri eläimissä.
Aivan kuten 102 vuotta aiemmin, viranomaiset epäröivät ja antoivat viruksen levitä, mutta tällä kertaa lääkärit olivat paljon paremmin varustautuneet kuin heidän kollegansa espanjantaudin aikana.
Nyt virusta, jonka koko on vain yksi tuhannesosa hiuksen läpimitasta, voidaan tutkia elektronimikroskoopeilla. Tammikuussa 2020 virologit tiesivät jo aivan tarkkaan, millaisesta viruksesta on kyse.
Virus kuuluu koronaviruksiin, jotka ovat saaneet nimensä viruksen pinnalla olevista piikkiproteiineista, sillä ne saavat viruksen muistuttamaan kruunua tai Auringon koronaa.
Virus on luultavimmin peräisin lepakoista ja sillä on kolme ominaisuutta, jotka ovat syynä siihen, että se voi aiheuttaa koko maailmanlaajuisen katastrofin.
- Virus tarttuu hyvin helposti.
- Se aiheuttaa vaikean ja joillekin kuolemaan johtavan taudin.
- Se on täysin vieras ihmisten immuunijärjestelmälle, joten se voi tarttua kaikkiin ja kaikki voivat levittää tartuntaa eteenpäin.
Jotta uuden koronaviruksen aiheuttama COVID-19-tauti ei tappaisi miljoonia, viruksen leviämistä pitää jarruttaa nopeasti niin, että tehohoitopaikat riittävät kaikille ja tutkijat saavat lisää aikaa rokotteen kehittämiseksi.

Koronaviruksen pinnalla on mikroskooppisia piikkiproteiineja. Näistä piikeistä virus on saanut myös nimensä, sillä ne tekevät viruksesta kruunun näköisen. Kruunu on latinaksi corona.
Espanjantauti, 1918
Kukaan ei tiennyt, että taudin aiheuttaja oli virus. Tehokkaimmilla tuonaikaisilla mikroskoopeilla nähtiin juuri ja juuri bakteeri, mutta virukset ovat bakteereja paljon pienempiä. Tartunnan seuraukset selvisivät kuitenkin monille hyvin nopeasti.
Terve ihminen oli puolen tunnin kuluttua niin sairas, että näin ei voinut kävellä eikä edes seistä. Ja kun espanjantauti pakotti ihmiset vuoteisiin viikkokausiksi, muutkin taudit alkoivat riehua.
Jos sattui saamaan keuhkotulehduksen, siihen ei ollut hoitoa ja seurauksena oli hyvin todennäköisesti kuolema.
Kesän kuluessa tauti levisi koko maailmaan. Ja sitten se vain hellitti oteensa. Elokuussa ja syyskuussa sairastuneiden määrä väheni, kunnes syksyn tullen tilanne paheni katastrofaaliseksi.

Tarkkaa käsitystä siitä, kuinka moni sai tartunnan tai kuinka moni kuoli, ei ole, mutta kyse oli joka tapauksessa miljoonista.
Rikkaimmissakin maissa terveydenhuoltojärjestelmä oli vielä varsin nuori, ja köyhissä maissa varoitukset eivät ehtineet perille, ennen kuin oli jo liian myöhäistä.
Ihmiset yrittivät yhdessä lievittää sairastuneiden kärsimyksiä.
Terveet ihmiset kulkivat sairasvuoteelta toiselle piristämässä taudin kourissa olevia. He eivät aavistaneet, että juuri sillä tavalla he levittivät tautia – ja lopulta sairastuivat itse.
Pahiten espanjantauti iski niihin, joiden piti olla vahvimpia. Nuoret 20–30-vuotiaat, jotka muuten eivät juuri sairastaneet, saivat kuumeen ja kuolivat. Monilla nuorilla kuolonurheilla oli lapsia, jotka jäivät orvoiksi.
Koronavirus, 2020
Viimeksi kuluneen sadan vuoden aikana tutkijat ovat yrittäneet valmistautua seuraavaan mahdolliseen katastrofiin. Vuoden 1918 pandemia on ollut tässä työssä avainasemassa.
Vuonna 1997 eläköitynyt patologi Johan Hultin kaivoi ikiroudasta espanjantautiin kuolleiden ihmisten ruumiita ja otti niistä kudosnäytteitä Alaskan länsiosassa sijaitsevan Brevig Missionin lähistöllä.
Muutama vuosi myöhemmin biologit saivat kartoitettua espanjantaudin aiheuttaneen viruksen kaikki yksityiskohdat, mutta silti on epäselvää, miksi niin suuri osa taudin uhreista oli juuri nuoria ja muuten terveitä ihmisiä.
Yksi selitys voi olla se, että sairaus aiheutti niin kutsutun sytokiinimyrskyn. Elimistön immuunijärjestelmä hyökkää silloin vierasta virusta vastaan juuri niin kuin sen pitääkin, mutta reaktio on niin voimakas, että se lopulta kääntyy potilasta itseään vastaan. Hyvä immuunijärjestelmä muuttuukin vahvuudesta heikkoudeksi.

Vuonna 1997 eläkkeellä olevan patologi Johan Hultin kaivoi espanjantaudin uhreja ikiroudasta Alaskan länsiosissa. Hän otti kudosnäytteitä, joista saatiin kartoitettua tappavan viruksen perimä.
Uuden koronaviruksen perimä selvitettiin muutama viikko sen jälkeen, kun epidemia alkoi.
Tällä hetkellä mikään ei viittaa siihen, että se aiheuttaisi elimistössä sytokiinimyrskyn.
Suurin osa tartunnan saaneista on tosin noin 40-vuotiaita miehiä, mutta kuolleiden joukossa valtaosa on iäkkäitä henkilöitä, joiden immuunijärjestelmä on heikentynyt ja joilla sydänvaivoja tai muita perussairauksia. Eli uusi koronavirus iskee pahiten samaan ryhmään kuin tavallinen kausi-influenssa.
Toisin kuin 102 vuotta sitten nyt kaikkein kriittisimmässä tilassa olevat potilaat saadaan sairaalahoitoon. Heidän kuumettaan ja muita vaivojaan voidaan hoitaa erilaisilla lääkkeillä. Tehohoidossa käytössä on myös hengityskoneita.
Jos kaikki ihmiset kuitenkin sairastuvat kerralla, terveydenhuoltojärjestelmä romahtaa, eivätkä tehohoitopaikat riitä kaikille vakavasti sairastuneille.
Siksi monissa maissa on tehty rajujakin toimia tartuntojen leviämisen jarruttamiseksi. Tiedonvälityksesä televisio ja internet ovat olleet ratkaisevassa asemassa.
Jotta terveydenhuoltojärjestelmä ei ylikuormittuisi, viranomaiset pyrkivät loiventamaan tartuntakäyrää niin paljon kuin mahdollista.
Siksi koulut on suljettu ja kokoontumiset kielletty. Digimediat välittävät tietoa muutamassa minuutissa miljoonille ihmisille. Viesti menee tehokkaammin ja nopeammin perille kuin vuonna 1918 lehti-ilmoitusten ja julisteiden avulla.
Ongelmana on kuitenkin se, että kaikki eivät noudata viranomaisten kehoituksia ja määräyksiä.
Espanjantauti, 1918
Kammottavan syksyn jälkeen tartunnat jälleen vähenivät vuoden lopussa. Kun tauti nosti päätään uudelleen vuonna 1919, enää vain harvat sairastuivat. Tosin monista kylistä espanjantauti oli jo tappanut kaikki asukkaat.
Suhteellisesti eniten asukkaita menetti Tyynellämerellä sijaitseva Saksan Samoa, jossa joidenkin arvioiden mukaan kuoli joka kolmas ihminen.
Suomessa tauti tappoi vuosina 1918–1919 arvoiden mukaan 19 000–27 000 ihmistä ja vielä viimeisessä aallossa vuonna 1920 noin 6 000 lisää, eli yhteensä jopa 35 000 ihmistä.
Erityisen kohtalokas espanjantauti oli Inarille, sillä siellä väestöstä kuoli kymmenesosa.
Eristyksissä olevat saaret onnistuivat kokonaan välttymään taudilta. Esimerkiksi Amerikan Samoa, jotka sijaitsee aivan täyden tuhon kokeneen Saksan Samoan vieressä, oli täysin suljettu, eikä yksikään henkilö siellä sairastunut.
Hengissä selvinneet huokasivat helpotuksesta, mutta heitä odotti kuitenkin valtavan kaaoksen selvittäminen.
Miljoonien kuolleiden lapsista piti huolehtia. Talous oli romahtanut kokonaan maailmansodan ja pandemian seurauksena.
Koko yhteiskunta piti rakentaa uudelleen.
Koronavirus, 2020
Meillä on ollut yli 100 vuotta aikaa valmistautua maailmanlaajuiseen tartuntatautiin, joka johtuu helposti tarttuvasta, vakavia oireita aiheuttavasta tuntemattomasta viruksesta.
Juuri nyt olemme keskellä taistelua, ja on täysin mahdotonta sanoa, miten monta ihmishenkeä COVID-19 vaatii.
Ennemmin tai myöhemmin virus katoaa. Usein virukset muuttuvat vähemmän vaarallisiksi ja menettävät tehoaan sitä mukaa kun ärhäkät virusmuodot ovat tappaneet ne, joihin ne ovat tarttuneet.
Lääkärit ja tutkijat eivät luonnollisestikaan jää odottamaan, että pandemia vain katoaa. Valistusta ja hoitotyötä tehdään täydellä teholla. Kansainväliset tutkimusryhmät yrittävät pikavauhtia kehittää mahdollisimman tehokasta rokotetta, ja nyt valmiina on jo kaksi lupaavaa ehdokasta.

Koronaviruksen pintaproteiini ja se alue proteiinista, joka sitoutuu meidän soluihimme (vihreä), voi olla tulevan rokotteen kohde.
- marraskuuta yhdysvaltalainen lääkeyritys Pfizer ja saksalainen biotekniikkayritys BioNTech ilmoittivat, että heidän rokotteensa suojaa jopa 90-prosenttisesti koronavirustartunnoilta.
Alle viikon päästä yhdysvaltalainen biotekniikka-alan yritys Moderna julkaisi vastaavan tiedotteen – sen rokotteen tehoksi kerrottiin 95 prosenttia.
Kummankin rokotekandidaatin viimeisen vaiheen kliiniset testit eli 3-vaiheen kokeet ihmisillä ovat päättyneet. Silti kuluu vielä jonkin aikaa, ennen kuin koronavirus saadaan hallintaan.
- Kaikki 3-vaiheen kokeiden data on julkaistava
- Lääkintäviranomaisten on analysoitava data ja hyväksyttävä rokotteet käyttöön
- Rokotteita on alettava valmistaa ja jaella
- Tehoa ja mahdollisia sivuvaikutuksia on seurattava jatkuvasti tarkkaan
- Koronaviruksen mutaatioita on pidettävä yhä silmällä
Juuri nyt elämme sitä, mitä monet tutkijat pitävät toisena aaltona, ja ennustavien mallien mukaan joudumme elämään koronaviruksen kanssa aina kesään 2021. .
Kun koronavirus jonain päivänä hellittää otteensa, ihmiskunta on vahvempi kuin espanjantaudin jälkeen.
Eri maiden hallitukset ovat varanneet valtavia summia taatakseen, että talous ei pysähdy kokonaan.
Koronaviruksen tuoma tietomäärä ja toimintatavat auttavat siinä, että me olemme entistä paremmin varautuneita, kun seuraava tappajavirus jälleen iskee 12, 60 tai 102 vuoden kuluttua.