Säveltäjän kuolinsyy selvisi säilötystä sydämestä

Musertava pelko tulla haudatuksi elävältä sai Frédéric Chopinin esittämään sisarelleen erikoisen pyynnön ennen kuolemaansa. Pyynnön vuoksi tutkijat ovat päässeet selvittämään hänen kuolisyynsä.

Frédéric Chopin (vuoteessa) pyysi sisartaan (oik.) viemään sydämensä Varsovaan.

© Teofil Kwiatkowski/wikicommons

Kuten monia muita 1700- ja 1800-luvulla eläneitä eurooppalaisia, myös säveltäjä Frédéric Chopinia piinasi ajatus, joka oli niin kauhistuttava, että hän halusi kaikin keinoin estää sitä tulemasta todeksi.

Eri puolilla Eurooppaa nimittäin kerrottiin ruumiista, jotka oli löydetty haudastaan otsa verillä ja murtuneena. Heidät oli haudattu elävältä – ja herättyään pimeästä loukostaan he olivat epätoivoisina hakanneet päätään arkun kanteen päästäkseen pois.

Niinpä kuuluisa säveltäjä esitti kuolinvuoteellaan toivomuksen varmistaakseen, ettei hänelle kävisi samoin:

”Luvatkaa, että ennen hautaamista ruumiini avataan, jottei minua haudata elävältä.”

Sydän vietiin Puolaan

Säveltäjän sisar toteutti veljensä toiveen, ja Chopinin sydän irrotettiin ruumiista hänen kuoltuaan vuonna 1849.

Sisar säilöi sydämen konjakkia sisältävään astiaan ja salakuljetti sen Chopinin kuolinkaupungista Pariisista tämän synnyinkaupunkiin Varsovaan. Vuodesta 1945 lähtien sydän on ollut Varsovan Pyhän ristin kirkossa.

Ainutlaatuinen mahdollisuus

Vuonna 2014 ryhmä tutkijoita sai ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkia Chopinin säilöttyä sydäntä. Heitä kiinnosti eritoten säveltäjän kuolinsyy, jota ei ollut aiemmin pystytty varmistamaan.

Kiitos Chopinin elävältä hautaamisen pelon ja viimeisen toivomuksen tutkijat saivatkin selvitettyä hänen kuolinsyynsä ja julkaisivat tutkimuksensa tulokset hiljattain: Chopin kuoli tuberkuloosiin.