Mustaksi surmaksi kutsutaan Euroopassa vuosina 1347–1353 riehunutta ruttopandemiaa. Pandemian alkaessa Eurooppa oli siihen täysin valmistautumaton. Rutto palasi monta kertaa 500 vuoden aikana, ja joka kerran maailma tiesi taudista aina vähän enemmän. Vuonna 1347 pandemia johti kuitenkin kaaokseen, joka ravisteli keskiaikaisen yhteiskunnan perustoja.
Seuraa mustan surman jälkiä Euroopassa ja lue ruton järkyttävistä mutta myös yllättävistä seurauksista.
Sisältökatsaus
- Rutto saapuu Eurooppaan
- Näin musta surma levisi Euroopassa
- Näin paljon ihmisiä musta surma tappoi
- Ruton neljä vaihetta
- Rutto muutti valtasuhteita
- Ruton kaksi päämuotoa
- Ruttoa paettiin muualle
- Flagellantit – itsensä ruoskijat
- Talonpoikien ja köyhien asema parani
- Tekniikka kukoisti ruton vanavedessä
- Viisi tunnettua ruttopandemiaa
- Rutto FAQ:
Rutto saapuu Eurooppaan
”Lokakuun alussa Herran vuonna 1347 kaksitoista genovalaista alusta pakeni kostoa, jonka meidän Herramme oli langettanut niiden häpeällisistä toimista, ja saapui Messinan satamaan.
Genovalaiset kantoivat luissaan niin kamalaa tartuntaa, että jokainen, joka edes puhui heidän kanssaan, joutui kuolettavan taudin kouriin eikä voinut millään laistaa kuolemaa...”
Näin kuvaili munkki Michele da Piazza ruton saapumista Messinaan Sisiliaan – tapahtumaa, joka oli alku mustan surman leviämiselle Eurooppaan. Michele kirjoitti kronikan kymmenen vuotta myöhemmin, joten sitä ei voida pitää kaikin puolin täysin luotettavana.
Pitää kuitenkin paikkansa, että tauti saapui laivojen mukana Messinaan varhain syksyllä 1347. Genovalaiset olivat paenneet idän ruton koettelemista kauppapaikoista.
Messinaan saapuneet kaleerit olivat tuskin ainoita ruttolaivoja, joita purjehti Etelä-Euroopan satamiin vuonna 1347. Euroopan suurimmat kauppakaupungit olivat yhteydessä Lähi-itään karavaanireittien ja kauppateiden verkoston välityksellä.
Kauppareitit tekivät Euroopasta haavoittuvaisen
Kauppiaat matkustivat ristiin rastiin pitkin maita ja vesistöjä. Keskiajalla kauppa kukoisti ja loi taloudellista kasvua. Mutta juuri vilkas kauppaverkosto oli akilleenkantapää ruton lähtiessä liikkeelle.
Sisiliasta kauppalaivat levittivät tautia pitkin Italian rannikkoa ja purkivat tappavan lastinsa Pisassa, Marseillessa ja Mallorcalla. Niistä tauti levisi kuin renkaat vedessä.
Näin musta surma levisi Euroopassa
Rutto saapui Messinaan Sisiliaan laivoilla, jotka olivat matkalla Kaffasta Mustaltamereltä Genovaan Italiassa. Sieltä tauti levisi nopeasti pohjoiseen. Alle vuodessa se saavutti muun muassa Lontoon, ja seuraavana vuonna se saapui Bergeniin Norjaan.
Näin paljon ihmisiä musta surma tappoi
Epidemia raivosi Euroopassa viisi vuotta ja surmasi käsittämättömän määrän ihmisiä. Paavi Klemens VI:n teettämien virallisten laskelmien mukaan 42 836 486 ihmistä kuoli, mutta luku tuskin vastaa todellisuutta.
Kirkonkirjojen, suurten maatilojen kirjanpidon, luostarien kronikoiden ja muiden lähteiden perusteella tutkijat ovat yrittäneet selvittää todellisia kuolinlukuja, jotka vaihtelivat alueittain ja eri kaupungeissa. Pahiten kärsineillä alueilla kuoli 50–60 prosenttia väestöstä, muualla vähemmän.
Euroopan yhteenlaskettu väkiluku 1300-luvulla oli todennäköisesti noin 80 miljoonaa, mutta vaihtelua voi olla 70 miljoonasta sataan miljoonaan.
Jos keskimääräinen kuolleisuus oli 30–50 prosenttia, 25–40 miljoonaa ihmistä kuoli vuosina 1347–1352. Se vastaisi sitä, että nykyisistä noin 700 miljoonasta eurooppalaisesta kuolisi 230–350 miljoonaa viidessä vuodessa.
Kuolleita ladottiin kerroksiin kuin lasagnelevyjä
On siis helppo ymmärtää, että 1300-luvun silminnäkijäkertomuksista huokuu pelko ja kauhu. Seuraava järkyttävä kuvaus on sienalaisen kauppiaan Agnolo di Turan:
”Isät hylkäsivät lapsensa, vaimo miehensä, veli veljen; tämä sairaus tuntui tarttuvan hengityksestä tai katseesta. Ja sitten he kuolivat. Kukaan ei suostunut hautaamaan vainajia rahasta eikä ystävyydestä. Perheenjäsenet toivat kuolleitaan kaivantoon parhaansa mukaan, ilman pappia, ilman kirkon virkamiehiä. Kirkonkellot eivät soineet. Sienaan kaivettiin monin paikoin suuria kuoppia, joihin ruumiita kasattiin. Ja minä, Agnolo di Tura, jota Pullukaksi kutsutaan, hautasin itse viisi lastani omin käsin. Jotkut ruumiit oli peitetty maalla niin ohuelti, että koirat raahasivat ne mukanaan ja söivät niitä eri puolilla kaupunkia.”
Toinen rutosta kirjoittanut kronikoitsija oli Marchionne di Coppo Stefani Firenzestä. Joka kirkon luo kaivettiin kuoppia, joihin ruumiita heitettiin yöllä. Aamulla ruumiit peitettiin maakerroksella:
”Kerros kerrokselta, kuten lasagneen ladotaan kerroksittain pastaa ja juustoa.”
Ruton neljä vaihetta
Rutto muutti valtasuhteita
Rutto aiheutti kuohuntaa ja kaaosta kaikkialla. Ennen epidemiaa Eurooppaa koettelivat ylikansoitus ja nälänhätä. Yläluokka ja alempi aatelisto omisivat maat, ja tavallinen kansa joutui raatamaan matalilla palkoilla.
Maalla talonpojat olivat taloudellisissa ruuvipihdeissä, sillä he joutuivat maksamaan kymmenyksiä kirkolle ja veroja tilanomistajille. Suurkaupungeissa kauppiaat ja käsityöläiset uurastivat elantonsa eteen, mutta köyhimmät joutuivat kerjäämään. 1300-luku oli kuninkaiden ja aatelin suuruuden aikaa, ja he hallitsivat Eurooppaa.
Kaikkien pikkukuninkaiden ja herttuakuntien yläpuolella oli mahtava Rooman kirkko. Kristinusko yhdisti keskiajan eurooppalaisia, jotka olivat vahvoja ja vankkumattomia uskossaan Jumalaan ja hänen tiehensä.
Kirkko ei pitänyt käsissään vain hengellistä valtaa, vaan se omisti myös merkittävästi maallista mammonaa ja sillä oli siten myös poliittista vaikutusvaltaa. Rutto kuitenkin mullisti vakiintuneita yhteiskuntarakenteita.
Ruton kaksi päämuotoa
Firenzen eliitti lohduttautui viinillä ja musiikilla
Väestömäärän äkillinen väheneminen johti radikaaleihin yhteiskunnallisiin muutoksiin kansan eduksi. Samalla alkoi taloudellinen nousu ja teknologinen edistys. Ehkä rutto oli sittenkin välttämätön paha, jota tarvittiin tyrkkäämään kehitystä oikeaan suuntaan.
Tuon ajan eurooppalaiset eivät kuitenkaan nähneet mitään hyvää kauhun vuosissa. Perheenjäseniä, ystäviä ja naapureita kuoli kuin kärpäsiä, ja arkea leimasivat sairaus, suru, kuolema ja tuho. Jokainen yritti selvitä parhaansa mukaan.
Kirjailija Giovanni Boccaccio kuvaili ihmisten käyttäytymistä kertomuksessaan ruton piinaamassa Firenzessä.
Hyväosaiset kaupunkilaiset muodostivat pieniä yhteisöjä. He sulkeutuivat taloihinsa, söivät kohtuullisesti parhaita ruokia ja joivat hyviä viinejä. He eivät sallineet uutisia tai keskustelua taudista ja kuluttivat aikaansa musiikin ja kotiaskareiden parissa.
Ruton aikana monet elivät ikään kuin viimeistä päivää. He söivät parasta ruokaa ja joivat hienoimpia viinejä.
Syntisiä rangaistiin rutolla
Kirkon mukaan rutto oli Jumalan rangaistus ihmisille, jotka rikkoivat Jumalan lakia tekemällä syntiä. Yksi syntien paikka keskiajalla olivat julkiset kylpylät, joita oli sekä pienissä että suurissa kaupungeissa.
Kylpylät olivat avoinna molemmille sukupuolille, ja kirkonmiehet jyrisivät niitä vastaan, koska niissä harrastettiin seksiä.
Hienoimmissa kylpylöissä oli lämpimien kylpytynnyreiden lisäksi tarjolla myös ruokaa ja viiniä, kuten ravintolassa. Jotkut kylpylät olivat käytännössä bordelleja.
Kun rutto iski Eurooppaan, osa ihmisistä alkoi viettää villiä elämää. He kiersivät humalassa kaupungin kapakoita tai asettuivat hylättyihin taloihin, joissa he juhlivat ja tyydyttivät himojaan.
Toiset pakenivat kaupungeista maalle.
Rutosta itse selviytyneen italialaisen kirjailijan Boccaccion mukaan jotkut viihdyttivät itseään musiikilla, hienoimmilla viineillä ja kalleimmalla lihalla.
Seksistä he sen sijaan pidättäytyivät, todennäköisesti siksi, että kirkon mukaan rutto oli Jumalan rangaistus syntisille.
Jumalaan alettiin etsiä myös yhteyttä mystiikan avulla. Esimerkiksi jotkut piiskasivat itseään lähes kuoleman partaalle.
Juutalaisia poltettiin ja hirtettiin syntipukkeina
Toiset kaupunkilaiset reagoivat täysin vastakkaisella tavalla. He heittäytyivät hillittömään juopotteluun ja kiertelivät Firenzen kapakoissa.
He asettuivat hylättyihin taloihin, joiden omistajat olivat joko paenneet tai kuolleet. He noudattivat kaikkia mielihalujaan ja elivät kuin viimeistä päivää.
Vähitellen alettiin myös etsiä syyllisiä koettelemuksiin, ja pian epäilykset kohdistuivat yhteen ihmisryhmään, juutalaisiin.
Juutalaisia syytettiin kristittyjen vastaisesta salaliitosta ja kaivojen myrkyttämisestä. Siksi tuhansia juutalaisia poltettiin elävältä tai väkijoukot tappoivat heitä useissa Euroopan maissa.
Perustelu oli se, että juutalaiset olivat kristinuskon vihollisia ja heillä oli siksi syy levittää tautia kristittyjen eurooppalaisten keskuuteen.
Toukokuussa 1348 Provencessa alkoivat ensimmäiset juutalaisvainot, jotka levisivät nopeasti muuallekin. Paavi Klemens VI lupasi virallisesti juutalaisille kirkon suojelua, mutta hyökkäykset juutalaisia vastaan jatkuivat.
Vuosina 1349 ja 1350 juutalaisvainot kehittyivät pahimmiksi, mitä nähtiin ennen 1930-lukua. Juutalaisten syytettiin saastuttaneen kaivoja, lähteitä ja jokia taudinaiheuttajilla.
Juutalaisia pidätettiin ja heitettiin tyrmään, mutta heitä myös lynkattiin ja poltettiin roviolla. Aikalaislähteissä kerrotaan julmia yksityiskohtia tapahtumista erityisesti Saksassa ja Ranskassa.
Huono ilma aiheutti ruttoa
Osa ihmisistä jatkoi elämäänsä lähes entiseen malliin. Tosin kaupungilla kulkiessaan heillä oli mukana kukkia ja tuoksuvia yrttejä peittämässä ruumiiden löyhkää.
Niitä saatettiin myös pitää kasvojen edessä estämässä taudin pääsyä elimistöön hengitysilman mukana. Lääkintää tuntevien mukaan nimittäin paras suoja ruttoa vastaan oli välttää huonoa ilmaa.
Ihmisiä neuvottiin olemaan kulkematta soilla, kosteikoissa ja muualla, missä oli seisovaa vettä ja kostea raskas ilma. Talon pohjoispuolen ikkunoita tuli pitää auki, jotta sisään virtaisi kuivaa, viileää ilmaa, mutta eteläiset ikkunat oli pidettävä suljettuina lämmön ja huonon ilman välttämiseksi.
Ruttopaiseet kasvoivat omenan kokoisiksi. Puupiirroksessa lääkäri yrittää puhdistaa ruttosairaan miehen tulehtuneita paiseita.
Taloon ja sen asukkaiden päälle oli säännöllisesti roiskittava ruusuvettä ja etikkaa. Oli myös hyödyllistä polttaa tuoksuvia puita ja yrttejä, kuten santelipuuta, katajaa ja rosmariinia, talon ilman puhdistamiseksi. Kehoon kannatti hieroa sitruuna-, ruusu- ja orvokkiöljyjä.
Taudin ehkäisyssä myös ravinnolla oli suuri merkitys. Aamiaiseksi suositeltiin syömään viikunoita ja hasselpähkinöitä. Aaloeta, mirhaa ja sahramia sisältävillä pillereillä uskottiin olevan hyödyllinen vaikutus. Parhaista jauhoista leivottu leipä ja viini tekivät lääkäreiden mukaan hyvää.
Tosin osa tarkensi, että kannatti suosia ”vanhemman vuosikerran aromaattista valkoviiniä”. Kaali oli suositeltavaa – tosin ”ei yhtä aikaa munakoison ja valkosipulin kanssa”, kuten islamilainen lääkäri Ibn Khatimah totesi.
Ruttoa paettiin muualle
Illallisvieraat eivät aina ehtineet perille
Parhaan neuvon ruttoa vastaan antoi tunnettu filosofi ja kirjailija Geoffrey Chaucer: ”Juokse pitkälle ja nopeasti.” Osa kaupunkilaisista pakenikin maaseudulle tai muille alueille, joissa ruttoa ei esiintynyt.
Useimmat joutuivat kuitenkin jäämään kaupunkiin ja vain toivomaan parasta. Marchionne di Coppo Stefanin kertomus heijastaa vallalla ollutta fatalistista suhtautumista elämään:
”Sairaus aiheutti niin suurta ahdistusta ja pelkoa, että ihmiset kokoontuivat säännöllisesti syömään yhdessä saadakseen hieman lohtua. Joka ilta joku tarjosi illallisen ystävilleen, ja seuraavana iltana syötiin toisen luona.
Mutta kun seuraava ilta tuli, vieraat saattoivat tulla paikalle vain huomatakseen, ettei isäntä ollut järjestänyt illallista, sillä hän oli sairastunut. Tai ruokaa oli kymmenelle, mutta kaksi tai kolme vierasta ei saapunutkaan.”
Firenzen viranomaiset yrittivät torjua ruttoa määräämällä pitämään kodit, kadut ja torit puhtaina, kieltämällä eläinten tuonnin kaupunkiin ja pitämällä kaupunkien kadut valaistuina öisin. Prostituoituja ja homoseksuaaleja ei päästetty kaupunkiin, ei myöskään matkalaisia ruton riivaamista Genovasta ja Pisasta.
Kun tauti kuitenkin livahti kaupunkiin, astui voimaan vaatteiden tai tavaroiden myymiskielto sairaille, ja perustettiin terveysviranomainen, mutta keinot olivat tehottomia.
Ruton piinaama Venetsia otti käyttöön karanteenin
Venetsia asetti vieraat laivat karanteeniin
Venetsiassa viranomaiset ryhtyivät tehokkaammin toimeen. Kaikki satamaan tulleet laivat tarkastettiin. Laivat, joilla oli ulkomaalaisia tai kuolleita, poltettiin. Kapakat suljettiin, ja ruumiit kerättiin gondoleihin.
Venetsia myös perusti kaupungin ulkopuolelle karanteeniasemia, joissa tartunta-alueilta saapuneet laivat miehistöineen joutuivat olemaan tietyn ajan, ennen kuin niitä päästettiin kaupunkiin.
Vuonna 1423 avattiin ensimmäiset ruttosairaalat, lazzarettot, joissa sairaat pidettiin eristyksissä. Lääkärien ja viranomaisten ponnistelut eivät kuitenkaan riittäneet, ja rutto levisi vääjäämättä läpi Euroopan.
Rutto liikkui pohjoiseen
Kesällä 1348 rutto saapui Englantiin, ja toukokuussa 1349 englantilainen laiva toi ruton Bergeniin Norjaan.
Pohjoismaita koskevia lähteitä on vähäisesti. Norjan ja Ruotsin kuninkaan Magnuksen syyskuussa 1349 päivätyssä avoimessa kirjeessä Linköpingin piispanistuimelle puhutaan kauheasta epidemiasta, joka riehui Norjassa.
Själlannin kronikassa todetaan vain: ”Epidemia vallalla valtakunnassa” vuonna 1348 ja ”Suuri kuolleisuus Tanskassa” vuonna 1349. Vadstenan luostarin kronikassa on vuotta 1350 koskeva merkintä: ”Noina aikoina Ruotsin kuningaskuntaa koetteli suuri kuolleisuus; kukaan ei voi muistaa kamalampaa sairautta ennen eikä jälkeen.”
Ruotsalainen piispa Bengt Knutsson suositteli välttämään seksuaalista kanssakäymistä ja kylpemistä, sillä ”kun kehossa on avoimia huokosia, kuten on miehillä, jotka ovat liikaa naisten kanssa tai kylpevät usein... se altistaa tälle suurelle sairaudelle.”
Kansa kuitenkin piti kiinni tavoistaan ja perinteistään. Esimerkiksi Firenzessä ja Venetsiassa kiellettiin hautajaistapahtumat ja kokoontuminen kuolleiden ympärille tartuntojen välttämiseksi.
Ruttopotilaat makaavat avuttomana paiseissaan, kun mies ripottelee yrttejä huoneeseen. Monet uskoivat, että yrtit, mausteet ja kukat suojasivat taudilta poistamalla huonoa ilmaa.
Pohjolassa jatkettiin kuitenkin edelleen hautajaispitojen järjestämistä ja vainajien omaisuuden jakamista läheisille. Vaatteet ja vuodevaatteet olivat arvokkaita, joten ihmiset vaativat pahaa aavistamatta perintöoikeuttaan.
Rutto levisi nopeasti kaikkialle Pohjolaan. Kesällä 1350 se saapui Kööpenhaminaan, ja syksyllä samana vuonna se kopisteli Tukholman porteilla. Euroopan se oli jo valloittanut suurimmalta osin, ja se jatkoi menoaan kohti Venäjää.
Alhaisaateli joutui kerjuulle
Epidemian aiheuttama väestön väheneminen mullisti keskiaikaisen yhteiskunnan. Ruuan siihen asti korkeat hinnat laskivat, ja eloonjääneillä oli mahdollisuus syödä itsensä kylläisiksi.
Ihmiset saivat lihaa, voita, hyvää olutta ja laadukkaampia ja parempia vaatteita, ja siinä mielessä hyvinvointi lisääntyi. Työvoimapula aiheutti sen, että viljelijät ja käsityöläiset saattoivat vaatia parempaa palkkaa.
Hallitseva luokka yritti kouristuksenomaisesti pitää kiinni etuoikeuksistaan. Vuosina 1349 ja 1350 Englannin kuningas Edvard III jäädytti palkat ruttoa edeltävälle tasolle.
Englannin kuningas Edvard III kielsi ruton jälkeen rikastuneita talonpoikia käyttämästä turkiskoristeisia silkkivaatteita.
Vuonna 1363 laki kielsi talonpoikia käyttämästä turkissomisteita ja silkkiviittoja, joihin he olivat mieltyneitä.
Pohjolan poliittinen eliitti perusti Kalmarin unionin vuonna 1397 puolustaakseen valtaansa Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa.
Mikään ei kuitenkaan estänyt yhteiskunnallisia mullistuksia. Suurimpia häviäjiä oli alhaisaateli. Toisin kuin ylemmällä aatelilla heillä ei ollut varaa selvitä huonoista ajoista tai päihittää muita maanomistajia kilpailussa työvoiman saannista. Moni joutui myymään tilansa vauraammalle naapurilleen tai alkamaan itse maatöihin.
Flagellantit – itsensä ruoskijat
Myös aiemmin niin voimakas kirkko koki huonoja aikoja. Vaikka kirkonmiehet tiesivät hyvin epidemian syyn – Jumalan rangaistus syntisten ihmisten hillittömästä elämänmenosta – kirkko alkoi menettää otteensa uskovista.
Piispat ja papit saarnasivat pontevasti kristillistä sanomaa yrittäessään luoda kaaokseen tarkoituksenmukaisuutta. Kansa kuitenkin menetti luottamuksensa kirkkoon kaiken kuoleman keskellä.
Ruton aikana toiset joivat ja juhlivat, toisista taas tuli fanaattisen uskonnollisia. Niin sanotut flagellantit piiskasivat itseään muiden syntien puolesta ja lepytelläkseen Jumalaa.
Epidemian aikana syntyi uusia uskonnollisia liikkeitä. Yksi merkittävimmistä liikkeistä olivat niin sanotut flagellantit. Nimi tuli latinan ruoskimista tarkoittavasta sanasta flagellare. He ruoskivat itseään julkisesti osoittaakseen katuvansa ihmiskunnan syntejä – kuin Jeesus ristillä.
Ensin katolinen kirkko seurasi levollisesti flagellanttien uskonnollisia tempauksia. Vuonna 1348 paavi jopa kannusti Avignonissa flagellanttien kulkueisiin, joissa ihmiset kulkivat paljasjaloin jouhipaitoihin pukeutuneena ja tuhkaa päälleen ripotellen, valittivat suureen ääreen ja ruoskivat itsensä verille.
Ruttovuosina flagellanttien ruoskintakulkueista kehittyi kuitenkin suorastaan joukkopsykoosin vallassa olevien ihmisten massatapahtumia, ja kirkko otti liikkeeseen etäisyyttä. Vakiintunut kristinusko menetti kannattajiaan, ja kirkko joutui katsomaan, kun uudet uskonnolliset liikkeet saivat yhä enemmän kannattajia.
Epidemian jälkeen luostarit olivat puolityhjillään. Monia piispoja ja pappeja oli kuollut ja uusia oli vaikea saada väestön vähennyttyä dramaattisesti. Kirkon maat ja muu omaisuus olivat myös uhattuna, kun kymmenyksiä maksavia talonpoikia oli vähemmän.
Lue myös: Kidutus: Kymmenen menetelmää
Talonpoikien ja köyhien asema parani
Ruton jälkeen kansan olot jopa paranivat. Autioituneet tilat ja kaupunkitalot tarjosivat mahdollisuuksia. Nuoret saivat omaa maata, ja oma maa takasi naimakaupat.
Monet muuttivat suurempiin ja parempiin asuntoihin. Jopa maatyöläisille ja palvelusväelle koittivat paremmat ajat, kun he saattoivat vain lähteä kohtuuttoman isäntäväen palveluksesta.
Yläluokan asema ja taloudellinen valta kuitenkin säilyi. Rikkaimmat aateliset kasvattivat omaisuuttaan ostamalla maata heikommassa asemassa olevilta maanomistajilta.
Pohjolassa ruotsalaiset ja tanskalaiset aatelisperheet, kuten Trollet, Tottit, Rosenkrantzit ja Gyldenstiernat, loivat perustan aatelisdynastioille, jotka saivat myöhemmin suurta poliittista vaikutusvaltaa.
Ajat olivat kuitenkin epävarmoja, joten kuninkaat ja maanomistajat hallitsivat entistä enemmän talonpoikien ehdoin.
Talonpojat saivat voita leivän päälle
Ruttoon kuoli niin paljon ihmisiä, että työvoimasta tuli pulaa. Maanomistajilla ei ollut tarpeeksi talonpoikia esimerkiksi sadonkorjuuseen ja eläinten hoitamiseen.
Palvelijoista ja käsityöläisistä oli myös pulaa.
Talonpojat muodostivat kuitenkin keskiaikaisen talouden selkärangan. Heitä tarvittiin kipeästi, mikä lisäsi heidän valinnanvapauttaan.
Jos yksi maanomistaja kohteli heitä heidän mielestään huonosti, he menivät toisen palvelukseen. Korkeimmat palkat ja parhaat asuinolosuhteet tarjonneet tilanomistajat selvisivät, kun taas vähemmän onnekkaat menivät konkurssiin.
Esimerkiksi Englannissa talonpojat ansaitsivat niin hyvin, että heillä oli varaa ostaa turkiskoristeisia ja silkkisiä vaatteita. Talonpoikien vauraus ja keikarointi oli liikaa Englannin kuninkaalle.
Muutama vuosi ruton jälkeen hän kielsi lailla talonpoikia käyttämästä hienoja vaatteita. Talonpojat löysivät kyllä rahoilleen muitakin kohteita.
Ennen ruttoa talonpojat söivät enimmäkseen puuroa, mutta epidemian jälkeen heillä oli varaa esimerkiksi lihaan ja voihin.
Tämä odottamaton mullistus vahvisti talonpoikaissäädyn asemaa ja itseluottamusta monen vuoden ajan ruton jälkeen.
Image caption: Talonpoikien ja porvarien asema koheni ruton jälkeen, kun heillä oli varaa vaatia parempia palkkoja ja syödä esimerkiksi lihaa ja voita.
Euroopassa oli levotonta. Vaurautensa menettäneet aateliset kiertelivät palkkasotureina ja ryöstelivät. Tavallinen kansa vaelsi etsimässä paikkaa, jonne asettua ja jossa olivat parhaat palkat ja elinolosuhteet.
Samalla kytivät talonpoikaiskapinat feodaaliherrojen vuosisatoja kestäneen sorron jälkeen. Talonpojat saivat lihaa ja vehnäleipää pöytiinsä.
Tilat suurenivat, eikä ihmisten tarvinnut enää elää eläinten kanssa saman katon alla. Hyvinvoivasta talonpoikaissäädystä kasvoi poliittinen valtatekijä.
Tekniikka kukoisti ruton vanavedessä
Rutto toimi yhteiskunnan teknisen kehityksen dynamona. Kaivoksissa tarvittiin vesipumppuja, kun työläisistä oli pulaa ja sama työ piti tehdä vähemmällä määrällä työläisiä.
Uusien kalojen suolaamis- ja säilömistapojen ansiosta kalastajat saattoivat olla merellä pidempään. Sotiminen oli kallista puuhaa, ja pula sotilaista pakotti kehittämään tehokkaampia ampuma-aseita.
Yliopistot vauhdittivat koulutusuudistuksia. Englannissa Cambridge ja Oxford perustivat useita uusia collegeja 1300-luvun lopulla, mikä lisäsi akateemisten kirjojen tarvetta.
Aiemmin kirjoja oltiin tehty luostareissa, mutta ruton jälkeen kirjureista oli pulaa. Nuori metallimies Johannes Gutenberg alkoi kehittää kirjapainotekniikkaa, ja 1400-luvun puolivälissä hän perusti kirjapainon.
Työvoimapula vauhditti teknologista kehitystä. Tämä johti esimerkiksi kirjapainotaidon kehittymiseen 1400-luvulla.
Tekniikka helpotti työntekoa
Kolmannes työvoimasta katosi ruton aikana. Siksi oli keksittävä uusia ja helpompia tapoja työskennellä niin, että vähemmän ihmisiä pystyi suorittamaan enemmän työtehtäviä lyhyemmässä ajassa.
Esimerkiksi kaivoksissa alettiin tyhjentää syviä kaivoskuiluja vedestä uusilla pumppujärjestelmillä käsivoiman sijaan.
Myös vaatteiden valmistus tehostui. Aiemmin naiset kutoivat kankaita kotona, mutta ruton jälkeen ilmestyi pieniä vaatetehtaita, joihin otettiin ihmisiä palkkatöihin.
Pula merimiehistä sai laivanrakentajat kehittämään aluksia, joissa tarvittiin pienempi miehistö. Se tasoitti tietä eurooppalaisten suurille löytöretkille Intiaan ja Amerikkaan 1400-luvulla.
Ennen ruttoa munkit tekivät kirjoja käsin, mutta lukemattomia heistä kuoli epidemian aikana, koska he hoitivat sairaita.
Muut ottivat hoitaakseen kirjojen tuotannon, mikä johti painokoneiden kehitykseen.
Epidemia vaikutti myös terveydenhuoltoon. Esimerkiksi Firenzessä ja Venetsiassa perustettiin terveydenhuoltoviranomainen varmistamaan kansanterveyttä. Sairaaloissa lääkärit alkoivat tutkia sairauksia ja etsiä niihin tehokkaita parannuskeinoja.
Julmat ruttovuodet johtivat siis myös edistykseen ja kehitykseen. Eurooppa nousi kuin feenikslintu tuhkasta huolimatta tragediasta, joka oli alkanut muutaman laivan saapumisesta Messinan satamaan.
Viisi tunnettua ruttopandemiaa
Tappavan ruton riehuessa Kiinassa maan viranomaiset polttivat taloja, joissa oli asunut ruttoon sairastuneita.
Mikään pandemia ei ole tappanut maailmanlaajuisesti niin paljon ihmisiä kuin musta surma. Rutto surmasi jopa 200 miljoonaa ihmistä. Monia muitakin pandemioita ja kulkutauteja kutsuttiin aikanaan yleisesti rutoksi. HISTORIA esittelee maailmanhistorian viisi tappavinta tautiepidemiaa, joita on kutsuttu rutoksi.
Antoniuksen rutto (165–180 jaa.)
Tätä pandemiaa kutsutaan yleisesti rutoksi, mutta sitä se ei ollut. Täysin varmoja ei olla, mistä kulkutaudista oli kyse. Monet tutkijat arvelevat sen olleen isorokkoa. Tauti tappoi muun muassa kaksi Rooman keisaria ja aiheutti paniikkia kaikkialla Rooman valtakunnassa. Joidenkin tutkijoiden mukaan Vähässä-Aasiassa, Egyptissä ja Kreikassa riehunut tauti saattoi olla tuhkarokkoa.
Kuolleita: Noin 5 milj.
Justinianuksen rutto (541–542 jaa.)
Tämä tauti riehui Itä-Roomassa keisari Justinianuksen aikana, mistä se sai nimensä. Ruttotyypistä ei ole varmuutta, mutta ilmeisesti kyse oli paiserutosta. Rutto koetteli etenkin Itä-Rooman valtakuntaa mutta levisi myös suureen osaan Aasiaa ja Eurooppaa. Puolet Konstantinopolin asukkaista kuoli ruttoon. Tätä ruttopandemiaa kutsutaan usein ensimmäiseksi ruttopandemiaksi.
Kuolleita: noin 25 milj.
Lue myös: Justinianuksen rutto tuhosi Bysantin
Musta surma (1347–1352 jaa.)
Paiserutto autioitti keskiajalla suuria alueita Aasiassa ja Euroopassa. Pandemian aiheuttaja oli Yersinia pestis -bakteeri, jota on löydetty muun muassa luista ruttouhrien joukkohaudoissa. Musta surma tappoi kolmasosasta puoleen Euroopan väestöstä. Suurten kuolinlukujen vuoksi talonpojista tuli pulaa ja hengissä selvinneet saattoivat vaatia rikkailta maanomistajilta ja ylimystöltä parempia työoloja. Vaikka musta surma oli ehdottomasti suurin tappaja, sitä kutsutaan toiseksi ruttopandemiaksi.
Kuolleita: 75–200 milj.
Lontoon rutto (1665–66 jaa.)
Mustan surman jälkeen Euroopassa ja muualla maailmassa esiintyi uusia ruttoepidemioita, mutta ne eivät olleet niin tuhoisia. Lontoon ruttoepidemassa vuosina 1665–1666 kuoli ”vain” noin 100 000 ihmistä. Se on kuitenkin yksi tunnetuimmista ruttoepidemioista, mikä johtuu etenkin kahdesta asiasta: 1) Ruton leviäminen Lontoossa on hyvin dokumentoitu; 2) Lontoon rutto oli viimeinen suuri ruttoepidemia Euroopassa.
Kuolleita: Noin 100 000
Ruttopandemia (1855 jaa.)
Vuonna 1855 paiserutto iski taas maailmalla, ja tällä kertaa se alkoi Kiinasta Yunnanin maakunnasta. Se koetteli kuitenkin etenkin Intiaa, jossa kuoli jopa 10 miljoonaa ihmistä. Britannian siirtomaavallan kyvyttömyys pysäyttää ruttoa oli yksi syy Intian itsenäistymisliikkeeseen, joka lopulta johti Intian irtautumiseen Britanniasta. Pandemia on toistaiseksi viimeinen numeroitu, ja sitä kutsutaan myös nimellä kolmas ruttopandemia.
Kuolleita: Noin 12 milj.