Lontoossa ja Washingtonissa pähkäiltiin, kehittivätkö natsit ydinpommia, kun miehittäjien kuultiin vuonna 1944 etsivän Ranskasta radioaktiivista toriumia. Churchillillä ja Rooseveltillä ei ollut syytä huoleen – Saksassa haluttiin vain tuottaa lisää hammastahnaa.
Radioaktiivinen hammastahna ei ollut vuonna 1944 enää uusi keksintö. Kun röntgensäteet oli löydetty vuonna 1895 ja radioaktiivisuus seuraavana vuonna, tiedemaailmassa oli riemuittu. Kuten sähkönkin keksimisen jälkeen, huijarit alkoivat pian kehitellä uutuuden pohjalta jos jonkinlaisia ihmetuotteita.
Kuluttajille oli tarjolla niin voiteita, jauheita kuin eliksiirejäkin, joiden radioaktiivisten ominaisuuksien luvattiin tuovan terveyttä, kauneutta ja lähes ikuisen elämän.
Berliiniläinen Auergesellschaft-yhtiö alkoi valmistaa 1920-luvulla Doramad-nimistä hammastahnaa, joka sisälsi pieniä määriä radioaktiivista toriumia. Yhtiö lupasi sen tekevän hampaista säihkyvän valkoiset ja hoitavan myös ikeniä.
Yhdysvaltalainen menetti leukansa
Ajan mittaan kävi kuitenkin ilmi, ettei radioaktiivisten tuotteiden käyttö ollut kovinkaan terveellistä. Yksi hurjimmista esimerkeistä on peräisin Yhdysvalloista.
Yhdysvaltalainen teollisuusjohtaja Eben Byers sairastui vakavasti käytettyään kipuja lievittävää, radiumia sisältävää Radithoria kolme vuotta.
Ensin hänen hiuksensa alkoivat lähteä, sitten hampaansa pudota, ja lopulta hän menetti koko leukansa ennen kuin kuoli vuonna 1932.
Varoittavat tarinat radioaktiivisten aineiden haitoista jäivät kuitenkin tuotteiden mainoskampanjoiden jalkoihin. Auergesellschaftin hammastahnamyynti vain kasvoi 1930-luvulla, ja siksi saksalaiset etsivätkin vimmalla toriumia Ranskasta vuonna 1944.
Radioaktiivisten tuotteiden suosio kääntyi laskuun vasta vuonna 1945 Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommien jälkeen.