Pöyhkeä Galenos mullisti lääketieteen
Rooman valtakunnassa lääkärit kilpailivat verisesti keskenään. He riitelivät avoimesti potilasvuoteiden äärellä ja parjasivat toistensa teorioita Rooman aukioilla. Ärhäköin, äänekkäin ja älykkäin kaikista oli Klaudios Galenos, itsevarma kreikkalainen, jonka monia hoitokeinoja käytettiin peräti 1 400 vuoden ajan.
Galenos ei juurikaan arvostanut lääketieteen opettajiaan, mutta hän jakoi itse mielellään osaamistaan muille.
Kreikkalainen lääkäri Klaudios Galenos kiirehti pitkin Rooman katuja kohti taloa, jossa sairas nuori mies oli henkihieverissä. 25-vuotiaalla potilaalla oli korkea kuume, ja häntä jo kolme päivää hoitaneet muut lääkärit olivat määränneet hänet paastolle, mutta se oli vain pahentanut hänen tilannettaan.
Galenos tunnusteli nopeasti potilaan sykkeen tiheyttä ja voimaa ja huomasi miehen silmien painuneen kuopalle kuin kuolemaa enteillen. Hän päätteli, että odotettavissa oli kuumeen nousu – ja että miehen oli saatava jotain ravintoa, jotta hän ylipäätään voisi säilyä hengissä. ”Tein nopeasti puuroa”, hän merkitsi muistiin.
Muutaman tunnin kuluttua kuume nousikin ennustetusti ja potilaan pulssi heikkeni. Kun Galenos palasi joka päivä antamaan miehelle puuroa ja granaattiomenoita, kuume alkoi hellittää. Muut lääkärit jupisivat silti yhä, että paasto olisi kyllä toiminut.
Silloin Galenos sai tarpeekseen. ”En kestä enää heidän hölötystään”, hän kirjoitti muistiinpanoihinsa ja kutsui muut kanssaan sairashuoneeseen. Hän ei antanut potilaalle ruokaa eikä juomaa ja käski kilpailijoitaan katsomaan, mitä heidän paastostaan seuraisi.
Potilas muuttui pian tuskaiseksi, ja hänen ruumiinlämpönsä laski reippaasti. ”Lääkärit muuttuivat kyllä vielä kalpeammiksi ja kylmemmiksi kuin potilas, ennen kuin he etsiytyivät ovelle”, Galenos kirjoitti.
Galenos kuitenkin lukitsi oven, sillä hän halusi antaa muille opetuksen. Juuri ennen kuin oli liian myöhäistä, hän raotti potilaan huulia ja syötti tälle letkulla hieman velliä. Pian nuori mies alkoikin toipua. Galenos oli saanut jälleen yhden voiton lukuisista kilpailijoistaan Roomassa.
Yliopisto ei vakuuttanut Galenosta
100-luvulle asti lääkärien hoitokeinot perustuivat muinaisiin kreikkalaisiin taikauskosta juontuviin periaatteisiin, luonnonlääkintään ja löyhiin olettamuksiin. Galenos halusi panna puoskarit ruotuun ja kehitti teorioita, jotka perustuivat hänen käytännön tutkimuksiinsa.
Klaudios Galenos syntyi Pergamonin kaupungissa Kreikassa vuonna 129. Hänen isänsä Nikon oli varakas arkkitehti, joten tällä oli varaa järjestää pojalleen paras mahdollinen koulutus.
Kun jotkut Galenoksen ikätoverit ärsyyntyivät siitä, ettei älykäs poika useinkaan viitsinyt lähteä leikkiin mukaan, Galenos vastasi, että hänelle tieto oli leikkiä tärkeämpää eikä hänellä ollut aikaa lapsellisiin huvituksiin.
Galenoksen isä näki unessa poikansa opiskelevan lääketiedettä, ja tästä kuultuaan Galenos paneutuikin intohimoisesti lääketieteen opintoihin. Kun Galenos oli 19-vuotias, hänen isänsä kuoli jättäen hänelle muhkean perinnön.
”Isäni opetti minua vähät välittämään maineesta ja kunniasta ja arvostamaan vain totuutta”, Galenos kirjoitti. Hän lähti murheellisena kotikaupungistaan opiskelemaan lääketiedettä Aleksandrian yliopistoon, joka oli yksi Rooman valtakunnan parhaita.
Nuori kreikkalainen ei kuitenkaan nauttinut opetuksesta, sillä hän halveksi opettajiaan, jotka olivat hänen mielestään ”ikävystyttäviä, pedanttisia tai suorastaan väärässä”. Hän arvosteli opettajiaan siitä, että nämä tukeutuivat vanhoihin teksteihin sen sijaan, että olisivat tehneet käytännön työtä sairaiden ihmisten tai kuolleiden eläinten parissa ja kehittäneet omia teorioitaan.
Galenos sen sijaan kulki ympäri paahtavan kuumaa suurkaupunkia etsimässä mätäneviä eläinten raatoja tutkimuksiaan varten ja merkitsi tarkasti muistiin kaikki havaintonsa.
Galenos esitteli kykyjään
27-vuotiaana Galenos palasi synnyinkaupunkiinsa Pergamoniin pää täynnä uusia lääketieteellisiä oivalluksia. Nuorena lääkärinä hänen oli tehtävä vaikutus paikallisiin merkkihenkilöihin saadakseen töitä. Niinpä hän kutsui kaupungin lääkärit ja porvarit seuraamaan anatomianäytöstään.
Galenos teki viillon kiinni sidotun elävän makakiapinan vatsaan ja nosteli varovasti sen sisälmykset ulos. Sitten hän haastoi läsnäolijat asettamaan ne takaisin paikoilleen. Kuten hän oli odottanutkin, vastauksena oli vain vaivautunut hiljaisuus, joten hän ryhtyi itse toimeen ja asetteli sisälmykset takaisin henkitoreissaan olevan eläimen sisään.
Seuraavaksi Galenos leikkasi yhden apinan valtimoista, jam veren roiskuessa suonesta hän haastoi jälleen muut ompelemaan suonen kiinni, ennen kuin apina kuolisi. Läsnäolijat olivat inhosta lamautuneita, joten Galenos otti neulaa ja lankaa ja suoritti toimenpiteen itse varmoin käsin.
”Tein älymystölle selväksi, että sillä, joka sai vastuulleen kaupungin kärsivät, oli oltava minun kykyni”, Galenos kirjoitti.
Kaupungin gladiaattorikoulun johtaja palkkasikin pian Galenoksen hoitamaan taistelijoidensa vammoja.
Galenos huuhteli gladiaattorien syvät haavat runsaalla viinillä ja sitoi ne sen jälkeen kunnolla.
Gladiaattorien elinaika piteni
Galenoksen virkakausi kesti vain seitsemän kuukautta, joten hän ryhtyi kiivaasti toimeen ehtiäkseen vakuuttamaan kaupunkilaiset kyvyistään.
Galenos lihotti gladiaattoreita keitetyillä pavuilla ja ohralla, jotta areenalla saadut miekaniskut osuisivat vain paksuun rasvakerrokseen. Silloin kun lihashaavoja kuitenkin tuli, hän ompeli ne kiinni uusimmilla Aleksandriassa opettelemillaan tekniikoilla. Hän onnistui hoitamaan jopa suuria vatsan alueen haavoja painamalla suolet takaisin paikoilleen ja sulkemalla haavan.
Uusien menetelmien ansiosta gladiaattoreilla oli paljon paremmat mahdollisuudet selvitä hengissä kuolemanvaarallisista koitoksistaan areenalla. Galenos kirjoitti vailla turhaa vaatimattomuutta, että vain kaksi gladiaattoria kuoli hänen seitsemän kuukautta kestäneen kautensa aikana, kun hänen edeltäjänsä oli menettänyt 16 taistelijaa.
Menestyksensä ansiosta Galenos valittiin tehtäväänsä neljästi uudelleen. Kolmessa vuodessa hän keräsi runsaasti käytännön kokemusta ja uutta tietoa, ja niin hän oli valmis ottamaan seuraavan suuren askeleen: hän halusi testata taitonsa Roomassa valtakunnan arvostetuimpien lääkärien edessä.
Lääkärit kinastelivat kuin lapset
32-vuotias Galenos matkusti Roomaan suurin odotuksin. Kaupungin lääkärikunnan keskuudessa vallitsi ankara kilpailu. Uusia lääkäreitä pommitettiin lukemattomilla kysymyksillä, ja jo paikkansa vakiinnuttaneet lääkärit riitelivät suureen ääneen jopa kärsivien potilaidensa sairasvuoteiden äärellä.
Galenos osoitti olevansa kivenkova väittelijä, joka heittäytyi itsevarmasti mukaan kilpaan lyödäkseen nimensä ja ajatuksensa läpi. Pian Roomaan saavuttuaan hän kuuli 21-vuotiaasta aatelisnaisesta, jolla ei ollut pitkään aikaan ollut kuukautisia ja joka kärsi pahasta yskästä.
Naisen konservatiiviset ja korkeasti arvostetut lääkärit – eräs Martianus etunenässä – kieltäytyivät suoneniskennästä, jonka Galenos puolestaan uskoi poistavan epätasapainon naisen elimistöstä.
Kun nainen kuoli, lääkäreiden välille puhkesi lähes käsirysy, jonka tuoksinassa kiihtynyt Galenos kutsui Martianusta pahantahtoiseksi ja riidanhaluiseksi.
Galenos ymmärsi kuitenkin, ettei hän saisi ansaitsemaansa arvostusta vain kritisoimalla muita lääkäreitä, vaan hänen oli todistettava taitonsa heille.
Galenos uskoi suoneniskennän parantavan sairauksia.
Anatomiashow auttoi Roomassakin
Galenos päätti osoittaa kykynsä järjestämällä myös Roomassa dramaattisen anatomianäytöksen, jossa hän suorittaisi arvovaltaisen yleisön edessä vaativia toimenpiteitä eläimillä.
Tällä kertaa hän valitsi koe-eläimikseen vuohia ja sikoja, joilla oli kova ääni. Galenos halusi nimittäin näyttää, että hän pystyi vaikuttamaan kurkunpäätä ympäröiviin hermoihin.
Kun Galenos kertoi aikomuksistaan, filosofi Aleksandros Afrodisiaslainen vastusteli ja vaati, että he kävisivät ensin filosofisen keskustelun aisteista. Hän oli kutsunut Galenosta kirjoituksissaan aasiksi, joten Galenos poistui loukkaantuneena puhujankorokkeelta mutisten, ettei tiennytkään, että yleisön joukossa oli vulgäärejä skeptikkoja.
Pienen suostuttelun jälkeen Galenos palasi näyttämölle ja teki viillon kiinni sidotun elävän sian kaulaan.
Galenos eteni varovasti kurkunpäätä kohti selittäen samalla yleisölle, mitä hän teki. Lopulta hän pyöräytti langan kurkunpään hermojen ympärille, ja kun hän kiristi sitä verisillä sormillaan, sian huuto katkesi.
”Tehkää perässä!” Galenos uhosi.
Kun Galenos löysäsi langan hermojen ympärillä, sian kiljunta jatkui taas yleisön suureksi hämmästykseksi.
Seuraavina päivinä Galenos jatkoi esityksiään tekemällä, mitä yleisö kulloinkin pyysi. Yleisö esimerkiksi huuteli elimien ja lihasten nimiä, ja Galenos osoitti niiden sijainnin. Jokainen onnistuminen nosti Galenoksen arvostusta Rooman eliitin keskuudessa.
Itsevarma Galenos myös kutsui kilpailijansa julkiseen väittelyyn ihmisen pulssista Vespasianuksen foorumille. Tilaisuus päättyi kiivaan sananvaihdon jälkeen nyrkkitappeluun
Epidemia riehui Roomassa
Viidessä vuodessa Galenos pääsi tavoitteeseensa: niin Rooman eliitti kuin suuri yleisökin arvostivat hänen ainutlaatuisia kykyjään. Kerskailu ja kilpailijoiden julkiset nöyryytykset olivat kuitenkin tuoneet hänelle myös paljon kateellisia ja vaikutusvaltaisia vastustajia.
Lisäksi hänen yksityiseksi tarkoittamansa halventava kirjoitus kilpailijoistaan oli levinnyt julkisuuteen, minkä vuoksi Galenos alkoi pelätä henkensä puolesta.
Vuonna 166 Galenos päätti paeta kaupungista. Hän antoi orjalle tehtäväksi myydä talonsa Roomassa ja palasi kotikaupunkiinsa Pergamoniin. ”Teeskentelen matkustavani Campaniaan”, hän kirjoitti.
Galenos eli pari vuotta hiljaiseloa, kirjoitti kirjoja ja hoiti maanmiehiään – mutta sitten hän sai kirjeen valtakunnan korkeimmalta taholta.
”Keisareilta tuli kirje, jossa he kutsuvat minut luokseen”, Galenos kirjasi koruttomasti.
Rooman valtakunnassa oli tuolloin kaksi keisaria, Marcus Aurelius ja Lucius Verus, ja he olivat lähdössä sotaan germaaneja vastaan. He halusivat Galenoksen tulevan luokseen Aquileiaan Pohjois-Italiaan.
”Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä”, Galenos kirjoitti.
Pitkän ja raskaan matkan jälkeen Galenos saapui armeijan leiriin. Pian sen jälkeen kaikki suunnitelmat sotilaallisesta hyökkäyksestä kuitenkin unohtuivat.
”Kun saavuin Aquileiaan, epidemia iski kaupunkiin ennennäkemättömällä tavalla. Keisarit pakenivat Roomaan”, Galenos kirjoitti.
Sairaus aiheutti uhreissa tummaa ihottumaa, haavaumia ja ajoksia. Myös keisari Lucius Verus kuoli siihen ollessaan matkalla pääkaupunkiin.
Epidemia ei rajoittunut vain keisarien armeijaan, vaan se puhkesi myös Roomassa, minkä vuoksi Galenos kiiruhti sinne auttamaan. Hän kokeili jos jonkinlaista hoitoa: maitoa Vesuviuksen lähistöltä, multaa Armeniasta ja poikalasten virtsaa. Mikään ei auttanut.
”Epidemia iski pedon lailla, ei vain muutamiin, vaan se riehui koko kaupungissa”, Galenos kuvaili.
Galenos ei liioitellut, sillä historioitsijat arvioivat, että Rooman valtakunnan 60 miljoonasta asukkaasta kuoli lähes 15 miljoonaa niinä 15 vuotena, jolloin epidemia riehui toistuvasti. Galenoksen kuvaamien oireiden perusteella nykytutkijat ovat päätelleet, että kyse oli kupasta, joka leviää pääasiassa fyysisessä kontaktissa tartunnan saaneiden henkilöiden kanssa.
Epidemia teki Marcus Aureliuksesta Rooman yksinvaltiaan. Hän halusi takaisin rintamalle taistelemaan germaaneja vastaan, ja hän halusi mukaansa valtakunnan parhaan henkilääkärin.
Tutkimuksesta innostunut Galenos ei kuitenkaan halunnut sotaan – siellähän saattaisi vaikka kuolla. Niinpä hän ilmoitti, että lääketieteen jumala Asklepios oli näyttäytynyt hänelle unessa ja kieltänyt häntä lähtemästä keisarin mukaan.
Uskonnollinen keisari jättikin Galenoksen kotiin pitämään huolta 8-vuotiaasta kruununperillisestä Commoduksesta.
Commodus asui loisteliaissa huviloissa, joita keisarilla oli ympäri Italiaa, joten Galenos tarttui mahdollisuuteen tehdä kepeää työtä upeissa ympäristöissä ja kirjoittaa samalla kirjojaan.
Galenos paransi kruununperijän
Galenoksen kirjoittaessa kirjojaan nuori Commodus sairastui yhtäkkiä. Pojalla oli kuumetta, ja muiden lääkärien suositellessa paastoa Galenos vaati pojalle syötävää, juotavaa ja lepoa.
Lisäksi hän pystyi ennustamaan kuumekohtaukset muutaman tunnin tarkkuudella. Kun Commodus tervehtyi, Galenos oli varmistanut paikkansa valtakunnan ykköslääkärinä.
”Sanottiin, että Commoduksen hoito oli todella loistavaa”, Galenos kirjoitti, ”mutta moinen kuvaus oli aivan riittämätön.”
”Sanottiin, että Commoduksen hoito oli todella loistavaa”, Galenos kirjoitti, ”mutta moinen kuvaus oli aivan riittämätön.”
Villa ja öljy auttoivat keisaria
Vuonna 176 Marcus Aurelius palasi Roomaan. Hän alkoi pian kärsiä pahoista mahakivuista, vatsakrampeista ja ripulista. Keisarin kahden henkilääkärin hoidoksi suosittelema puuro ei auttanut, ja niin Galenos oli kutsuttava parantamaan keisari.
”Vaivojen syynä on hänelle annettu ruoka”, Galenos kirjoitti piikitellen keisarin henkilääkäreitä. Hänen diagnoosinsa oli silkka arvaus, mutta hän osui oikeaan, koska ummetuksen hoito – lämpimään öljyyn kastettu villa – tehosi nopeasti. Marcus Aurelius huudahti helpottuneena: ”Meillä on vain yksi todellinen lääkäri!”
Myöhemmin Galenos kirjoitti vielä: ”Kuten tiedätte, hän sanoi aina, että minä olin kaikista lääkäreistä paras.”
Galenoksen ura huipentui keisarin parantamiseen. Seuraavien 40 vuoden ajan Galenos levitti oppejaan kirjoittamalla kirjoja, ja hänen oppejaan noudatettiin aina renessanssiin asti.