Salk selätti polion
Viisisataa tutkijaa, toimittajaa ja valo-kuvaajaa oli 12. huhtikuuta 1955 koolla Michiganin yliopiston auditoriossa.
Kaikkialla Yhdysvalloissa kansa kuunteli henkeään pidätellen suoraa radiolähetystä tutkimustulosten julkistamistilaisuudesta.
Michiganin yliopiston edustaja Thomas Francis nousi puhujakorokkeelle ja luki ääneen tutkimusraportin, joka päättyi kaikkien toivomaan lopputulokseen: rokote oli turvallinen ja tehokas.
Toimittajat ja tutkijat heittäytyivät toistensa kaulaan, ja moni itki ilosta. Eri puolilla maata soitettiin kirkonkelloja, autojen äänitorvia ja tehtaiden sireenejä. Kirkoissa ja synagogissa järjestettiin kiitosjumalanpalveluksia.
Oli kuin kansakunta olisi voittanut sodan. Presidentti Eisenhover ylisti Salkia ”ihmiskunnan hyväntekijäksi”, ja Yhdysvaltain lääkäriyhdistyksen joh-taja tohtori Dwight H. Murray kuvaili
läpimurtoa ”yhdeksi lääketieteen historian merkkitapauksista”.
Tuhannet kiitolliset kirjoittivat Salkille, ja poliitikot eri puolilla maata keksivät tempauksia hänen kunniakseen.
New Yorkin kaupunginhallitus halusi järjestää Salkin kunniaksi riemukkaan ja loisteliaan paraatin, jollaisilla kansakunnan sankareita oli tapana juhlia, mutta Salk kieltäytyi kohteliaasti.
Salk ei koskaan tottunut sankarin rooliinsa. Hänen ihanteenaan oli aina ollut ”vain” tutkija, joka puurtaa laboratorionsa rauhassa.
Hän tiesi, että ansiokkaiden tutkijoiden nimet eivät useinkaan ole yleisölle tuttuja, vaikka heidän työllään voi olla ratkaiseva merkitys. Rauha oli kuitenkin mennyttä, sillä Salk tunnistettiin kaikkialla.
Kun hän kirjoittautui hotelliin, hänelle annettiin aina hienoin sviitti. Lento-koneessa kapteeni saattoi kuuluttaa, että kyydissä oli Jonas Salk, polion kukistaja. Kunnianosoituksia tulvi joka puolelta maailmaa.
Salkin vaatimattomuus ei suinkaan vähentänyt hänen saavutuksensa merkitystä. Kun haastattelija kyseli rokotteen patentoinnista, Salk vastasi:
”En ole hakenut patenttia. Voiko auringon patentoida?” Salk toivoi, että rokote olisi kaikkien käytössä.
Se oli hänelle paljon tärkeämpää kuin valtavat rahasummat, joita patentilla olisi voinut ansaita. Salkin mukaan raha oli ”kuin Cadillacit ja minkkiturkit, eli ei mitään välttämätöntä”.
Hänelle riitti, että rokote toimi. Vuonna 1957 Yhdysvalloissa rekisteröitiin 5 600 poliotapausta, vuonna 1961 määrä oli enää 161.
Maineen hinta
Jonas Salkia haastateltiin vuonna 1980 rokotteen 25-vuotispäivän johdosta. Hän puhui tuolloin avoimesti maineen katkeransuloisesta luonteesta:
”Siitä lähtien olen ollut julkista omaisuutta. Olen saanut kokea onnistumisia ja minulle on suotu monia mahdollisuuksia, mutta olen kokenut myös ikäviä asioita. Urani ja suhteeni kollegoihin ovat muuttuneet. Olen nyt julkisuuden henkilö enkä enää yksi muista.”
Elämänsä viimeiset vuodet Salk omisti hiv-tutkimukselle. Monet toivoivat, että polion kukistaja keksisi rokotteen myös nykyajan ruttoa vastaan.
Niin ei käynyt. Jonas Salk kuoli 80 vuoden iässä vuonna 1995. Salk-instituutin johtaja, Nobel-palkittu tohtori Francis Crick totesi tuolloin: [Salk] oli miljoonien naisten ja miesten sankari.
Harva on keksinnöllään auttanut ihmiskuntaa niin kuin Jonas. Aina kuolinpäiväänsä saakka hän jäljitti uusia hoitokeinoja.”