Plastiikkakirurgian historia: Roomassa korjattiin esinahkoja

Faraon nenää muokattiin siemenillä

Vuonna 1213 eaa. palsamoijat varmistivat, että Egyptin farao Ramesses II tunnistettaisiin kuninkaaksi myös kuoleman valtakunnassa.

Komeaa nenää pidettiin hänen erottuvimpana piirteenään, mutta se oli vaarassa tuhoutua palsamoinnin yhteydessä, sillä käsittely saattoi kuivattaa ruumista ja tehdä kasvot tunnistamattomiksi.

Niinpä palsamoijat panivat faraon nenän sisään luunkappaleen ja kourallisen siemeniä, jotta se säilytti muotonsa kuoleman jälkeisessä elämässä.

Egyptologi Edwyn Smith sai vuonna 1862 käsiinsä papyruskäärön, josta ilmenee, että egyptiläiset tunsivat ihmisen anatomian ja osasivat myös hoitaa vammoja kirurgisesti.

Tutkijat eivät kuitenkaan usko, että egyptiläiset käyttivät taitojaan muokatakseen elävien ihmisten ulkonäköä, sillä se olisi ollut vastoin heidän uskontoaan.

Kauneusvirheet paljastuivat kylpylässä

Roomalaiset ylistivät alastoman vartalon kauneutta, ja poikkeamia ihanteesta kavahdettiin, varsinkin sukupuolielimissä. Julkisissa kylpylöissä mikään ei jäänyt piiloon, ja monet korjauttivat vikojaan kirurgisesti.

Tietokirjailija Aulus Cornelius Celsus kuvasi ajanlaskumme alun tienoilla teoksessaan De Medicina muun muassa, miten ympärileikatun miehen penikseen saatettiin rakentaa esinahka kirurgisesti.

Esinahka rakennettiin uudelleen kirurgisesti

1) Nahka irrotetaan viillolla peniksen juuresta.

2) Iho vedetään terskan yli.

3) Kivespussi kääritään peniksen ympäri.

4) Parantumisen jälkeen penis leikataan irti kivespussista.

Toimenpidettä suosivat ilmeisesti juutalaiset, jotka halusivat sulautua roomalaiseen yhteiskuntaan. Kirjassa kerrotaan myös ylipainoisen miehen rintojenpienennysleikkauksesta.

Otsasta tehtiin nenä

500-luvulla eaa. elänyt intialainen Sushruta oli rino­plastian eli nenän kirurgisen muokkauksen edelläkävijä.

Hänen taidoilleen riitti kysyntää, sillä Intiassa oli tapana, että uskottomilta naisilta leikattiin nenä irti.

Sushruta ymmärsi, että ihokudosta voidaan siirtää paikasta toiseen, kunhan sen verenkierto pidetään yllä koko ajan.

Hän leikkasi läpän potilaan otsan tai posken ihosta ja käänsi sen nenän paikalle, johon se vähitellen kasvoi kiinni.

Potilaan sieraimet pidettiin paranemisen ajan auki kahdella puisella tikulla.

Kaikki on Jumalan kädessä

Antiikin ajan kirurgiset aluevaltaukset hylättiin tietoisesti Euroopassa varhaiskeskiajalla.

Katolisen kirkon oppien mukaan epämuodostumat ja esimerkiksi raajojen puuttuminen olivat osoitus Jumalan tahdosta eikä ihmisen pitänyt kajota Luojan töihin. Sitä pidettiin kerettiläisenä.

Roomalaisen Celsuksen De Medicina -teos lojui hylättynä Roomassa paavin kirjastossa, josta se löydettiin jälleen 1400-luvulla.

Paljon antiikin tekstejä katosi kokonaan, kuten kävi lähes kaikille arvostetun kreikkalais-roomalaisen filosofin, lääkärin ja kirurgin Klaudios Galenoksen teksteille.

Kirurgi piilotti kupan jäljet

Sukupuolitauti kuppa eli syfilis tuli Eurooppaan 1400-luvun lopulla, ja siihen sairastuneet joutuivat häpeään ja hyljityiksi. Syfilis saattoi saada nenän irtoamaan, mitä oli vaikea peitellä.

Moni menetti nenänsä myös kaksintaistelussa tai sodassa.

Renessanssiajan alkaminen Italiassa merkitsi vapautumista menneistä tiukoista opeista, tiedonhalu valtasi Euroopan ja lääketiedekin alkoi jälleen kehittyä.

Roomalaisen Galenoksen kirjoitukset levisivät arabialaisina käännöksinä, ja Celsuksen opusta painettiin kirjaksi.

Lääkäri Gasparo Tagliacozzi alkoi 1500-luvun lopulla tehdä nenänkorjausleikkauksia Bolognan yliopistossa.

Hän otti kuppapotilaiden selästä tai kaulasta pieniä rustonkappaleita ja muokkasi niistä nenäluun, jonka hän peitti ihokaistaleella intialaisen esikuvansa mukaan.

Hän otti ihon kuitenkin niin sanotun italialaisen menetelmän mukaan potilaan käsivarresta.

Tagliacozzia pidetään kokeilujensa ansiosta modernin plastiikkakirurgian isänä.

Omana aikanaan häntä kuitenkin myös paheksuttiin, sillä jotkut lääkärit pitivät hänen toimiaan kerettiläisinä.

Lisäksi Tagliacozzin tekemä nenä saattoi irrota niistettäessä tai aivastettaessa voimakkaasti.

Plastiikkakirurgia sai nimen

Saksalainen kirurgi Karl Ferdinand von Graefe keksi nimen plastiikkakirurgia vuonna 1818. Nimi tuli kreikan kielen muotoilua tarkoittavasta sanasta plastikos.

1800-luvulla tehtiin monia lääketieteellisiä läpimurtoja, jotka edistivät plastiikkakirurgian kehitystä.

Kivunlievitykseen ja nukuttamiseen käytettiin ilokaasua ja eetteriä, ja bakteerien tunnistamisen myötä sairaaloiden hygienia kehittyi ja instrumentteja alettiin steriloida.

Plastiikkakirurgia oli kuitenkin vielä marginaalinen ala, jonka harjoittajia monet pitivät puoskareina.

Sodan kasvot vaativat taidokasta hoitoa

Ennen ensimmäistä maailmansotaa plastiikkakirurgiaa ei pidetty vakavasti otettavana lääketieteen alana.

Käsitys muuttui, kun rintamalta alkoi palata miehiä, joiden kasvot olivat pahoin vaurioituneet. Vammojen korjaamiseen tarvittiin plastiikkakirurgiaa ja taitavia lääkäreitä.

Yksi heistä oli uusiseelantilainen Harold Gillies. Hän työskenteli Lontoon Sidcupin Queen’s Hospitalissa, joka oli ensimmäisiä plastiikkakirurgiaan erikoistuneita sairaaloita.

Sairaalassa oli yli tuhat vuodepaikkaa, ja pahimmat tapaukset hoidettiin ”kauhujen osastolla”, jossa ei ollut peilejä.

Gilliesistä kehittyi varsinainen taituri alallaan. Hän korjasi potilaiden kasvojen vaikeita vammoja muualta potilaan kehosta otetuilla ihosiirteillä ja harjoitteli tekemään huomaamattomia tikkejä huopahatun avulla.

Gilliesin ja hänen kollegojensa ansiosta plastiikkakirurgiasta tuli tunnustettu lääketieteen osa-alue.

Sodassa vammautuneet lentäjät perustivat kerhon

Toisen maailmansodan puhjettua Britanniassa perustettiin sotavammojen kirurgiseen hoitoon neljä sairaalayksikköä, joita johtivat maan neljä tunnustetuinta plastiikkakirurgia.

Kirurgi Archibald McIndoesta tuli Lontoon eteläpuolella East Grinsteadissa sijaitsevan Queen Victoria Hospitalin johtaja.

Sairaalan useimmat potilaat olivat lentäjiä, joilla oli palovammoja käsissä ja kasvoissa. 39 McIndoen potilasta perusti vuonna 1941 The Guinea Pig Clubin eli ”koekaniinien kerhon”.

Se oli alun perin juomakerho, jonka tarkoitus oli piristää potilaiden mielialaa. Nimi viittasi siihen, että McIndoe joutui työssään kokeilemaan koko ajan uusia menetelmiä.

Kerhossa oli suurimmillaan 649 jäsentä lähes kaikista liittoutuneiden maista. Kerholaiset lauloivat juomalaulussaan olevansa ”McIndoen koekaniinien armeija lasisilmineen, tekohampaineen ja peruukkeineen”.

McIndoe jatkokehitti useita serkkunsa Harold Gilliesin ensimmäisen maailmansodan aikana keksimiä tekniikoita.

Lisäksi hän pyrki vahvistamaan potilaitaan henkisesti ja ehkäisemään plastiikkakirurgisilla osastoilla yleisiä itsemurhia.

Koko East Grinstead valjastettiin tähän työhön, ja se tunnettiin ”kaupunkina, jossa ei tuijoteta”.

Ikuista nuoruutta ihannoitiin

1800-luvulla naisen oli tärkeintä olla sisäisesti kaunis, mutta vuosisadan vaihduttua uudenlaiset ihanteet alkoivat voimistua Yhdysvalloissa.

Ulkonäön merkitys korostui, ja ensimmäinen Miss America valittiin vuonna 1921 maailman ensimmäisessä kauneuskilpailussa.

Maailmansodassa kokemusta hankkineet kirurgit olivat vain hieman aikaisemmin perustaneet Amerikan plastiikkakirurgien yhdistyksen (the American Association of Plastic Surgeons).

Järjestäytymällä he halusivat erottautua puoskareista ja vahvistaa ihmisten luottamusta plastiikkakirurgian turvallisuuteen ja hyödyllisyyteen.

Vuoden 1945 jälkeen Yhdysvalloissa koettiin valtava taloudellinen kasvu, ja siitä alkoi myös esteettisen kirurgian kukoistus.

Amerikkalaisille kotirouville suunnattiin mainoksia, joilla heitä houkuteltiin nenän korjausleikkauksiin, kasvojenkohotuksiin, rasvanpoistoleikkauksiin ja rintojen suurennusoperaatioihin.

Naistenlehtien kokosivun mainokset julistivat ”Hyvästi rumuus” tai ”Uusi nenä 40 minuutissa”. Plastiikkakirurgiasta kirjoitettiin myös houkuttelevia artikkeleita.

Niissä kerrottiin, miten pääsi eroon roikkuvista ”alleista” tai lantion ”jenkkakahvoista”. Nuorekkuutta ihannoitiin, ja muuan naispuolinen toimittaja kirjoitti ihastellen:

”Tässä ihanassa, modernissa maailmassa naisen ei tarvitse olla vanha.” Plastiikkakirurgit pystyivät pysäyttämään ajan.

Rintojensuurennus

Lääkärit alkoivat kokeilla keinoja suurentaa rintoja 1800-luvun lopulla. Rintoja täytettiin muun muassa rasvakudoksella, parafiinilla, norsunluulla ja lasikuulilla.

Toisen maailmansodan jälkeen japanilaiset prostituoidut alkoivat amerikkalaissotilaita viehättääkseen suurentaa rintojaan ruiskuttamalla niihin nestemäistä silikonia. Monesti seurauksena oli tulehdus ja amputaatio.

Yhdysvalloissa käytettiin kuitenkin samaa menetelmää ainakin vuoteen 1962, jolloin asennettiin ensimmäinen silikoni-implantti.

Rintojensuurennus on nykyään suosituin plastiikkakirurginen toimenpide, ja uusia täytemateriaaleja kehitetään koko ajan.

Sileät kasvot

Ensimmäinen kasvojenkohotusleikkaus tehtiin vuonna 1901 puolalaiselle aatelisrouvalle, joka halusi kohotuttaa poskiaan ja suupieliään.

Hänen korviensa ympäriltä poistettiin ihoa ja kasvojen ihoa vedettiin taaksepäin.

Samaa menetelmää käytetään edelleen. Toinen yleinen keino on kauppanimellä Botox myyty botuliinitoksiini, joka silottaa ryppyjä lamauttamalla lihaksia.

Skalpellin käyttö vähenee

Tarkka ja näkymätön ommeljälki on ollut plastiikkakirurgian tavaramerkki jo sata vuotta. Nykyään moni toimenpide tehdään laserilla, jonka käyttö vain lisääntyy.

Tulevaisuudessa ihmiskehoa voidaan mahdollisesti muokata kantasolujen avulla. Plastiikkakirurgeilla uskotaan olevan runsaasti töitä jatkossakin.