Kohtalokasta lastia kuljettava laiva saapui Bergeniin Norjaan Herran vuonna 1349. Alus oli tulossa Englannista, ja se oli täynnä sairaita ja kuolevia merimiehiä.
Pian ihmisiä alkoi kuolla Bergenissä ja muualla Norjassa kauhistuttavaan tautiin, joka aiheutti sairastuneille vuotavia paiseita ja johti tuskalliseen kuolemaan muutamassa päivässä.
Norja oli ensimmäinen Skandinavian maa, johon myös mustaksi surmaksi kutsuttu rutto iski.
Pelottava kulkutauti, joka oli lähtöisin tuntemattomasta paikasta idästä, oli tuolloin riehunut muualla Euroopassa hieman yli vuoden.
Kirjailija Giovanni Boccaccio, joka oli kokenut ruton vaikutukset Italiassa vuonna 1347, kuvaili taudin ja sen tarttumisen pelkoa niin perinpohjaiseksi, että sairastuneet jätettiin täysin oman onnensa nojaan:
”Jopa isät ja äidit jättivät huolehtimatta lapsistaan, ikään kuin heillä ei olisi mitään tekemistä näiden kanssa.”
Taudin saavuttua Norjaan pari vuotta myöhemmin ruttoepidemia levisi nopeasti myös Ruotsiin ja Tanskaan.
Kerrotaan, että Tanskaan tauti tuli ilmeisesti norjalaisesta laivasta, joka ajautui Pohjois-Jyllannin rannikolle mukanaan kuolleita merimiehiä.
Vain puoli vuotta myöhemmin noin puolet Norjan väestöstä ja vähintään 30–40 prosenttia Ruotsin ja Tanskan väestöstä oli kuollut.
Kaiken kaikkiaan ruton arvioidaan surmanneen Euroopassa 25 miljoonaa ihmistä ja maailmanlaajuisesti jopa 100–200 miljoonaa ihmistä.
Maailma muuttui pienemmäksi
Musta surma ei ollut ensimmäinen epidemia, joka levisi nopeasti maanosasta toiseen ja tappoi miljoonia – eli pandemia.
Vuonna 166 jaa. niin sanottu Antoniuksen rutto riehui Rooman valtakunnassa ja surmasi jopa kolmanneksen imperiumin 60–70 miljoonasta asukkaasta.
Epidemia, joka oli todennäköisesti isorokkoa, oli tutkijoiden mukaan ilmeisesti lähtöisin Kiinasta, josta se levisi silkkitietä kulkeneiden kauppiaiden mukana.
Historiallisista lähteistä tiedetään, että Rooman armeija joutui kosketuksiin taudin kanssa piirittäessään nykyisen Iranin alueella sijainnutta Seleukeian kaupunkia ja toi taudin Rooman valtakuntaan.
Epidemia ravisteli valtakuntaa niin syvältä ja tuhoisasti, että jotkut historioitsijat uskovat sillä olleen vaikutusta jopa Rooman valtakunnan romahtamiseen muutama vuosisata myöhemmin.
Epidemian puhjetessa Rooman imperiumi ulottui Pohjois-Afrikasta ja Vähästä-Aasiasta Pohjois-Englantiin, ja sillä oli laajoja kauppateitä ja -kontakteja aina Kiinaan asti.
Mutta juuri Rooman valtakunnan suuruus, sen valtavat kaupungit ja kansainväliset kauppasuhteet loivat olosuhteet, joissa epidemia saattoi levitä nopeasti.
Kun musta surma vajaat 1 200 vuotta myöhemmin iski Eurooppaan, pitkälle ulottuvat kauppareitit toimivat jälleen taudin moottoritienä.
Eurooppa oli ollut satoja vuosia suhteellisen eristynyt, mutta myöhäisellä keskiajalla italialaiset kaupunkivaltiot etelässä ja muun muassa vahvat hansakaupungit pohjoisessa olivat luoneet pitkiä kauppareittejä meritse laivojen parantumisen myötä.
Musta surma saapui ensin Italiaan laivoilla Vähästä-Aasiasta tai Lähi-idästä ja levisi sieltä Krimille ja edelleen merireittejä kaikkialle Eurooppaan.
Ei kulunut kauaa, kun merenkulun ja laivojen kehitys vei tuhoa aivan uudelle mantereelle.
Amerikan tragedia
Kun Kristoffer Kolumbus vuonna 1492 saapui mantereelle, joka sai nimen Amerikka, hänen miehistönsä sekä monet heidän jälkeensä tulleet espanjalaiset valloittajat toivat mukanaan katastrofin mantereen asukkaille.
Amerikka oli ollut vuosituhansia eristyksissä muusta maailmasta, mutta nyt muu maailma tuli sinne eurooppalaisten mukana. He kantoivat mukanaan vanhan maailman sairauksia, joita Amerikassa ei aiemmin ollut ollut.
Eurooppalaisille, aasialaisille ja afrikkalaisille oli kehittynyt vastustuskykyä sellaisille taudeille kuin tuhkarokko ja isorokko, mutta Amerikan alkuperäisväestölle ne olivat tuntemattomia.
Taudit iskivät uuteen maailmaan ennennäkemättömällä voimalla.
Monilla Karibian saarilla väestö hävisi lähes kokonaan, ja tutkijoiden arvioiden mukaan 25–50 prosenttia mantereen alkuperäisväestöstä kuoli uusien tautien seurauksena.
Meksikossa arvellaan olleen noin 25 miljoonaa asukasta espanjalaisten tullessa, ja 50 vuotta myöhemmin heitä oli enää 6,3 miljoonaa.
Vaikka eurooppalaisille oli kehittynyt vastustuskyky monille Euroopassa esiintyneille taudeille, tappavia epidemioita raivosi edelleen Euroopassakin.
Suuri Pohjan sota vauhditti ruton leviämistä
1300-luvulla riehuneen mustan surman jälkeen Euroopassa esiintyi ruttoa toistuvasti erilaajuisina epidemioina.
Viimeinen suuri ruttoepidemia Pohjolassa koettiin Suuren Pohjan sodan (1700–1721) aikana. Tuolloin Ruotsi soti useita muita pohjoisia valtoja vastaan Itämeren alueen hallinnasta.
Sotaa käytiin muun muassa nykyisen Puolan ja Baltian alueella, ja samaan aikaan Välimerellä levisi ilmeisesti Keski-Aasiasta peräisin oleva rutto. Tauti saapui Puolaan ja saavutti Baltian vuonna 1709.
Seuraavana vuonna rutto tuli Baltiasta Suomeen ja Ruotsiin ruotsalaisten joukkojen ja sotapakolaisten mukana, ja se levisi nopeasti.
Kesäkuussa 1710 rutto saapui Tukholmaan, jossa lähes puolet kaupungin noin 55 000 asukkaasta kuoli seuraavan vuoden aikana.
Pian Tukholman jälkeen tauti levisi muualle Ruotsiin sekä Suomeen. Suomessa se raivosi etenkin Etelä- ja Lounais-Suomen rannikkokaupungeissa ja tappoi esimerkiksi Turussa arviolta kaksituhatta ihmisiä, yhteensä koko maassa useita tuhansia.
Syyskuussa 1710 rutto ylitti Juutinrauman Tanskaan, iski Helsingøriin ja surmasi puolet kaupungin asukkaista.
Tauti eteni Kööpenhaminaan, jossa se vuonna 1711 tappoi 23 000 kaupungin noin 60 000 asukkaasta.
Se oli viimeinen suuri ruttoepidemia Pohjolassa, mutta ei suinkaan viimeinen suuri epidemia.
Taudit kulkivat junalla
1889 Pietarista Venäjältä lähti liikkeelle tappava influenssaepidemia, niin sanottu ryssänkuume, joka levisi ennätysvauhtia muualle Pohjois-Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.
Uudet liikennenvälineet, kuten junat ja höyrylaivat, vauhdittivat leviämistä.
Euroopan suurkaupunkien välillä 200 000 kilometriä junaratoja pitivät huolen siitä, että ihmiset pystyivät matkustamaan nopeasti maasta toiseen, ja Atlantin yli pääsi kuudessa päivässä.
Influenssan huippu Pietarissa oli joulukuun alussa 1889 ja Yhdysvalloissa jo kaksi viikkoa myöhemmin.
Influenssa levisi muutamassa kuukaudessa lähes kaikkialle pohjoiselle pallonpuoliskolle, ja suuri merkitys taudin leviämiselle oli liikenneyhteyksien nopeutumisella ja matkustuksen lisääntymisellä.
Pohjoismaista tauti aiheutti tuhoa etenkin Ruotsissa, jossa noin 60 prosenttia ihmisistä sai tartunnan mutta vain noin 7 000 kuoli, kun mukaan lasketaan influenssan toinen aalto vuonna 1891.
Maailmanlaajuisten pandemioiden aikakausi
Entistäkin tappavampi influenssa iski maailmaan 30 vuotta myöhemmin, heti ensimmäisen maailmansodan lopulla vuonna 1918. Silloin alkoi raju influenssaepidemia, joka tunnetaan nimellä espanjantauti.
Nimestä huolimatta epidemia ei ollut lähtöisin Espanjasta vaan todennäköisesti se lähti leviämään yhdysvaltalaisilta sotilasleireiltä. Yhdysvaltalaisjoukot toivat taudin Euroopan sotakentille, ja sitten miljoonat kotiutetut sotilaat levittivät tautia eri puolille maailmaa.
Tutkijoiden arvion mukaan influenssaepidemia vaati jopa 40–50 miljoonaa ihmishenkeä.
Erikoista espanjantaudissa oli se, että kun influenssaepidemiat tappavat yleensä vanhimpia ja heikoimpia, espanjantauti tappoi etenkin nuoria ja muuten terveitä. Kuolleisuus oli suurinta 20–40-vuotiailla.
Yhden teorian mukaan vanhemmat ihmiset selvisivät, koska he olivat kokeneet vuoden 1889 influenssaepidemian ja heidän vastustuskykynsä oli siksi parempi uudelle influenssalle.
Muun muassa näiden influenssaepidemioiden tutkimus voi tuottaa tärkeää tietoa tautien ymmärtämiseen ja taisteluun uusia epidemioita vastaan, joita on ihmisten entistä suuremman liikkuvuuden myötä odotettavissa.