Syyskuussa 1989 joukko homoja järjesti mielenosoituksen kohonneita lääkkeiden hintoja vastaan, kun ainoan tiedetysti toimivan aids-lääkkeen hinta oli kohonnut pilviin.
28-vuotias Peter Staley ja neljä muuta aktivistia tapasivat pukuihin ja kravatteihin pukeutuneina aamulla Wall Streetin pörssin edessä. Staley tunsi tien, joten hän johdatti joukon portaita ylös. Hän oli vielä hiljattain työskennellyt rakennuksessa, jossa Yhdysvaltain pääpörssi toimi.
Suuri kello laski aikaa kello 9.30:een, jolloin osakekauppa alkoi. Kenenkään huomaamatta aktivistit livahtivat pienelle parvekkeelle ja kahlehtivat itsensä kaiteeseen. Staley katsoi kelloa: se oli 9.29.45.
Aktivistit levittivät nopeasti viisi banderollia, joissa luki ”Myykää Wellcome!”
Kirjoitus viittasi lääkeyritykseen, joka oli vastuussa historian suurimmasta lääkkeen hinnannoususta. Wellcome myi lääkettä, joka oli aidsia sairastavien ainoa toivo, ja vuoden lääkkeiden hinta oli noussut 8 000 dollariin eli nykyrahassa noin 17 000 euroon.
Aktivistit ottivat esiin sumutorvet ja peittivät niillä pörssin aukeamisesta ilmoittavan kellon äänen.
Mystinen sairaus muutti terveet nuoret miehet hauraiksi vanhuksiksi, jotka kuihtuivat pois ja kuolivat.
Mielenosoittajat heittivät ilmaan leikkiseteleitä, jotka leijuivat salin lattialle. Niissä luki:
”Me kuolemme, kun te teette rahaa – vittuun voittonne!”
Alhaalla vihastuneet meklarit vastasivat pommittamalla mielenosoittajia kynillä ja solvauksilla. Staley hymyili leveästi pitkästä aikaa, sillä kaikki sujui suunnitelman mukaan.
Staley oli homo, ja hänellä oli hiv-tartunta. Kymmenientuhansien muiden yhdysvaltalaisten tapaan hän tiesi, että tauti oli kuolemantuomio, mutta hän ei aikonut kuolla vaieten.
Hän ryhtyi muiden aktivistien kanssa kapinaan epidemialta silmänsä ummistavia poliitikkoja, hidastelevaa lääketeollisuutta ja amerikkalaisten yhä kasvavaa homofobiaa vastaan.
Staley kävi kilpajuoksua ajan kanssa taistellessaan monien yhdysvaltalaisten halveksivasti ”homorutoksi” kutsumaa tautia vastaan.
Oudot taudit tappoivat nuoria
Kahdeksan vuotta aiemmin lääkäri Joseph Sonnabend piti vastaanottoa New Yorkin Greenwichissä, jossa asui tuolloin paljon homoseksuaaleja.
Maailman ensimmäinen aidsin uhri oli todennäköisesti afrikkalainen metsästäjä.
Hiv levisi ihmisiin apinoista
Hieman yli sata vuotta sitten metsästäjä surmasi apinan Afrikan keskiosissa. Hän ehkä viilsi itseään paloitellessaan saalistaan tai sai haavan suuhunsa syödessään apinan lihaa.
Näin tutkijat arvelevat hiv:n mahdollisesti siirtyneen apinoista ihmisiin.
Hiv voi ajan kuluessa kehittyä aidsiksi, ja vuoden 1920 tienoilla aids saapui Belgian Kongon pääkaupunkiin Leopoldvilleen (nykyisin Kinshasa). Ensin se tarttui kaupungin prostituoituihin, jotka tartuttivat sen lukuisiin asiakkaihinsa.
1960-luvulla Kongossa oli töissä paljon haitilaisia, ja he veivät taudin mukanaan Haitiin, joka oli yhdysvaltalaisten homojen suosima matkakohde. Tutkijoiden mukaan joku yhdysvaltalainen sai luultavasti hiv-tartunnan vuoden 1970 tienoilla ja vei taudin Yhdysvaltoihin.
Virus levisi ensin huomaamatta yhdysvaltalaiskaupunkien homojen joukossa, kunnes se löydettiin vuonna 1981. Tuolloin jo sadattuhannet ihmiset ympäri maailman olivat saaneet tartunnan.
Omassa yhteisössään homomiehet välttyivät vihalta ja väkivallalta, joita he muuten usein Yhdysvalloissa kohtasivat. Myös Sonnanbendin kaltaisille sukupuolitauteihin erikoistuneille lääkäreille oli yhteisössä tarvetta.
Sisään astui yksi Sonnabendin vastaanoton tyypillisistä asiakkaista. Tulija oli 26-vuotias homomies, joka kävi usein alueen saunoissa ja seksiklubeilla ja oli jo sairastanut useita eri sukupuolitauteja. Nyt mies pelkäsi, että hän oli saanut uuden vitsauksen.
Vuonna 1981 lääkärit olivat ihmeissään, kun nuoria miehiä alkoi sairastua mystisiin tauteihin. Jotkut saivat Pneumocystis carinii -nimisen sieni-infektion, keuhkokuumeen, joka tavallisesti iski immuunivastetta heikentävää lääkitystä saaviin imusolmukesyöpää sairastaviin tai elinsiirtopotilaihin.
Yleensä keuhkokuume oli helposti nujerrettavissa lääkkeillä, mutta nämä nuoret miehet kuolivat. Jotkut potilaat kärsivät loisista, sienistä ja herpeksestä, jotka olivat normaalisti hoidettavissa antibiooteilla, mutta nyt nuoria, vahvoja miehiä kuoli arkisina pidettyihin vaivoihin.
Noin kolmannelle aids-potilaista nousi iholle Kaposin sarkooman aiheuttamia leesioita. Joillekin niitä tuli vain muutamia, osalle kaikkialle kehoon.
Ennen kuolemaansa moni laihtui dramaattisesti ja kärsi hirvittäviä tuskia. Kaikki uhrit olivat homoja, ja heidän immuunipuolustuksensa lakkasi toimimasta.
Ilmeni, että Sonnabendin potilaalla oli harmiton tippuri, mutta mies halusi vielä tietää enemmän tuntemattomasta taudista, joka levisi homoyhteisössä:
”Onko mitään keinoa välttyä siltä?”
Sonnabend vastasi voimattomana:
”Pakene, lähde New Yorkista!”
Tauti sai pian nimen. 3. heinäkuuta 1981 The New York Times kirjoitti, että ”41 homoseksuaalilta on löydetty harvinainen syöpä”. Artikkeli käsitteli Kaposin sarkoomaa, harvinaista mutta melko vaaratonta ihosyövän muotoa, jota ilmeni useimmiten iäkkäillä miehillä Välimeren kaakkoisosassa. Nyt se tappoi nuoria yhdysvaltalaismiehiä.
Tutkijat päättelivät, että kuolleisuuden täytyi johtua toisesta, tuntemattomasta taudista, joka heikensi miesten immuunivastetta. Tauti sai nimen GRID, gay-related immune deficiency (homouteen liittyvä immuunikato).
Seuraavana vuonna tauti sai uuden nimen, aids (acquired immune deficiency syndrome – hankittu immuunikato-oireyhtymä), sillä GRID oli harhaanjohtava ja taudin saattoi saada kuka vain. Nimenmuutos osoittautui kaukonäköiseksi.
Homot eivät tuoneet ääniä
Yhdysvaltain johtava tautiviranomainen CDC alkoi määrätietoisesti etsiä aidsin aiheuttajaa. Tutkijoiden ensimmäinen arvaus, että tauti liittyy huumeiden tai lääkkeiden väärinkäytön aiheuttamaan myrkytystilaan, hylättiin nopeasti. Oli selvää, että kyse oli tarttuvasta ja tappavasta taudista.
Yhdysvalloissa homoyhteisö suhtautui aluksi aidsiin rennosti. Monet vertasivat sairautta legioonalaistautiin, joka oli löydetty vuonna 1976. Tuolloin 34 samaan konferenssiin Philadelphiassa osallistunutta sotaveteraania oli kuollut keuhkokuumeeseen. CDC panosti taudin tutkimiseen runsaasti resursseja ja löysikin syyn: seisovassa vedessä viihtyvän bakteerin.
Aids-potilaat perheineen uskoivat, että aids-tutkimus saisi yhtä paljon rahaa ja huomiota, mutta siinä he erehtyivät pahasti.
Ryan White (edessä) kuoli aidsiin vuonna 1990 vain 18-vuotiaana. Samana vuonna kongressi hyväksyi niin sanotun Ryan White CARE -lain, joka turvasi aidsia sairastavien oikeudet.
Aidsiin sairastuneita syrjittiin
Kun pelko tuntematonta tautia kohtaan oli Yhdysvalloissa korkeimmillaan, aidsiin sairastuneisiin kohdistui vainoa ja jopa hyökkäyksiä.
Talo poltettiin
Veritautia sairastavat veljekset Richard, Robert ja Randy Ray saivat hivin verensiirrossa. Heitä ei päästetty kirkkoonsa Arcadiassa Floridassa, ja koulu kielsi heiltä osallistumisen opetukseen. Vuonna 1987 heidän vanhempansa haastoivat koulun oikeuteen ja voittivat, ja viikko sen jälkeen tuntematon henkilö poltti perheen talon.
Sairaalat torjuivat
Sairaalat eivät hyväksyneet homojen kumppaneita perheenjäseniksi, eivätkä nämä saaneet vierailla aidsiin kuolevan puolisonsa luona. Useimmat lehdet eivät suostuneet mainitsemaan homojen elinkumppaneita muistokirjoituksessa. Vasta pitkällisten protestien jälkeen The New York Times -lehti alkoi mainita heidät termillä long-term companion – pitkäaikainen kumppani.
Lehtitilauksia lakkautettiin
Ryan White sai 13-vuotiaana aidsin verensiirrosta vuonna 1984. Ihmiset lakkauttivat lehtitilauksensa hänen lehdenjakoreitillään, ja kaduilla ihmiset huutelivat häntä homoksi. 117 vanhempaa Russiavillessa Indianassa allekirjoitti vetoomuksen, jossa he vaativat, ettei Whitea saanut päästää kouluun. White pääsi takaisin kouluun oikeudenkäynnin jälkeen vuotta myöhemmin.
Yhdysvaltain vastavalittu presidentti Ronald Reagan vaikeni epidemiasta, eikä aids-tutkimukseen myönnetty rahoitusta. Reagan päin vastoin karsi kovalla kädellä sairauksien tutkimuksen rahoitusta. Maltillisetkaan poliitikot eivät protestoineet, sillä homojen puolustamisella ei juurikaan kalastellut ääniä.
Nuori pörssimeklari Peter Staley ei myöskään ollut sen suuremmin huolissaan sairaudesta, kun hän vuonna 1983 muutti uuteen asuntoonsa 200 metrin päässä Wall Streetistä.
Enemmän häntä huoletti se, että hänen kollegansa saisivat tietää hänen olevan homo. Joulun lähestyessä hän pyysi naispuolista ystäväänsä esittämään hänen tyttöystäväänsä firman joulujuhlissa.
”Ole kiltti, Tracy – et voi kuvitellakaan, miten homofobisia he ovat”, hän aneli.
Staleyn työtoverit eivät suinkaan olleet ainoita, jotka suhtautuivat homoseksuaalisuuteen nuivasti, eikä ”homoruton” leviäminen tehnyt suinkaan homojen elämästä helpompaa. Miesten välinen seksi oli edelleen lailla kielletty 23:ssa Yhdysvaltain osavaltiossa.
”Kirotut homot – he ovat julistaneet sodan luonnolle, ja nyt luonto kostaa heille kamalalla tavalla.” Äärikonservatiivinen poliitikko Pat Buchanan kesäkuussa 1983
Reaganin valinta äänivyöryllä presidentiksi ei sekään edistänyt homojen asiaa – hän voitti pitkälti fundamentalistikristittyjen ryhmien ansiosta, ja nämä pitivät aidsia Jumalan rangaistuksena.
”Kirotut homot – he ovat julistaneet sodan luonnolle, ja nyt luonto kostaa heille kamalalla tavalla”, presidentin lähimpiin neuvonantajiin kuulunut Pat Buchanan julisti.
Homothan voisi vaikka ampua
Kun CDC sai ensimmäiset raportit siitä, että aids oli alkanut levitä myös heteroiden keskuudessa – esimerkiksi verensiirroissa – homoista tehtiin syntipukkeja. Vaikka yksityisomisteisia veripankkeja oli varoitettu tartuntavaarasta, ne eivät olleet tuhlanneet rahojaan veren lämpökäsittelyyn sen puhdistamiseksi viruksesta.
Houstonin pormestarinvaalissa Texasissa republikaanien ehdokas Louie Welch puki monien ajatukset sanoiksi, kun häneltä kysyttiin suorassa tv-lähetyksessä, miten epidemiaa voitaisiin hidastaa.
”Homot voisi ampua”, Welch vastasi
Jotkut poliitikot ehdottivat, että tartunnan saaneille tatuoitaisiin merkki näkyvään paikkaan, ja kaupunginvaltuustoissa ja osavaltioparlamenteissa pohdittiin, pitäisikö kaikki homoseksuaalit vai vain aidsiin sairastuneet sulkea leireihin.
Homofobian vain vahvistuessa Peter Staley valmistautui joulujuhliin. Vaikka hänen ystävänsä ei halunnut valehdella, hän kuitenkin ymmärsi Staleyn kannan ja lupasi esittää tämän tyttöystävää.
Staley onnistui säilyttämään julkisivunsa pörssimeklareiden joulujuhlissa, mutta vähän sen jälkeen hän sai influenssaoireita ja meni lääkäriin. Tutkijat olivat tuolloin jo tunnistaneet niin sanotun hi-viruksen, joka luhisti kehon immuunijärjestelmän ja aiheutti aidsia.
Vuonna 1985 hiv-testi oli jo tullut markkinoille, ja se paljasti armottomasti, että Staley oli hiv-positiivinen. Lääkäri selitti, että Staleyn kohtalo vaikutti synkältä ja että tämä luultavasti kuolisi kahden vuoden sisällä.
Puolitoista vuotta myöhemmin Staley seisoi 600 metrin pituisessa jonossa Judson Memorial -kirkon edessä New Yorkissa. Hän tunnisti jonosta monta nuorta miestä, jotka näyttivät nyt vanhuksilta – he olivat laihtuneita, heidän hiuksensa olivat harventuneet ja he nojautuivat keppiin.
Tunnelma oli silti korkealla, kun kirkon eteen ajoi kuorma-auto lava täynnä ampulleja.
Ampullit sisälsivät paksua oranssia nestettä, joka haisi vauvan vaipan sisällöltä. Aine oli eristetty munankeltuaisista, ja sen tieteellinen nimi oli AL-721.
Alustavissa koeputkitutkimuksissa muissa maissa AL-721:n oli osoitettu heikentävän hi-virusta. Toimisiko keltuaisista saatu aine myös ihmisissä, sitä ei tiedetty, sillä Yhdysvaltain terveysviranomaiset eivät halunneet tehdä kalliita testejä. Lisäksi viranomaiset ilmoittivat, että lupaa vapaaehtoiseen käyttöön ei myönnettäisi.
Ei turvaseksikampanjoille
Lääkäri Joseph Sonnabend valmisti itse muutaman epätoivoisen potilaansa kanssa AL-721:tä. People With AIDS Coalition -yhdistys (AIDSia sairastavien koalitio) tuli avuksi ja alkoi jakaa lääkettä Judson Memorial -kirkossa.
Kun Staley astui kirkkosaliin, hänen katseensa osui suureen näyttöön ja hän alkoi nauraa. Näytöllä aids-aktivisti esitti kuuluisaa keittokirjailijaa Julia Childia ja näytti, miten AL-721:tä voisi pakastaa jääkuutioihin tai nauttia voimakkaan makuisen ruuan kanssa niin, että lääkkeen vastenmielinen maku peittyi.
Aids-epidemian alkuajoista ja Peter Staleysta kerrotaan vuonna 2012 julkaistussa, palkitussa dokumenttielokuvassa How to Survive a Plague.
Aidsiin sairastuneet huomasivat pian, että yhteiskunta ei piitannut heistä, joten homojärjestöjen ja aids-aktivistien piti itse kääriä hihansa. Homot lanseerasivat ensimmäiset turvaseksikampanjat, sillä poliitikot kieltäytyivät tukemasta mainoksia, jotka voisi tulkita homoseksuaalisuuden hyväksymiseksi.
Monien poliitikkojen mielestä aidsiin sairastuneita ei olisi edes pitänyt hoitaa julkisissa sairaaloissa.
”Hallituksen pitäisi käyttää vähemmän rahaa aids-potilaisiin, sillä heidän sairastumisensa johtuu tahallisesta ja vastenmielisestä toiminnasta”, äärikonservatiivi Jesse Helms jylisi senaatissa.
Vapaaehtoisjärjestöt tarttuivat tehtäviin, joihin hallitus ja viranomaiset eivät halunneet ryhtyä. He esimerkiksi huolehtivat sairaalassa olevien aids-potilaiden ruuansaannista, sillä osa sairaalahenkilökunnasta ei suostunut menemään lähellekään potilaita.
Lisäksi he etsivät hautausurakoitsijoita, jotka suostuivat hakemaan aidsiin kuolleiden ruumiita ja järjestämään näille kunnon hautajaiset.
VIDEO: Rooli aids-potilaana toi Matthew McConaugheylle Oscarin
Syntyi erityinen ilmiö, niin sanotut buyers’ clubit. Niissä hiv-tartunnan saaneet salakuljettivat aids-lääkettä maista, jossa sen hyväksymisprosessi oli nopeampi kuin Yhdysvalloissa.
Tämän seurauksena sairastuneet ja heidän lääkärinsä tiesivät usein enemmän lupaavista hoidoista ja lääkkeiden sivuvaikutuksista kuin hallituksen aidsin torjuntaan asettamat tutkijat.
CNN antoi aidsille lähetysaikaa
Syksyllä 1988 Yhdysvaltain lääkeviraston FDA:n työntekijät kuulivat vihaisia huutoja Marylandissa sijaitsevan pääkonttorin ulkopuolelta.
”Fight back! Fight aids!” mielenosoittajat huusivat rytmikkäästi rakennuksen edessä.
Vakavasta aiheesta huolimatta lähes karnevaalitunnelmissa olevat mielenosoittajat vaativat FDA:ta ottamaan sairastuneet mukaan tutkimukseen ja nopeuttamaan uusien lääkkeiden hyväksyntää. AL-721:n vaikutukset ihmisiin eivät olleet lupaavia, ja aids-potilaat kaipasivat epätoivoisesti vaihtoehtoja.
Mielenosoittajat kulkevat vuonna 1992 Valkoiselle talolle kantaen uurnaa, jossa on aidsiin kuolleen tuhkat.
Mielenosoittajat kantoivat kaduilla ruumiita
Aids-järjestö ACT UP järjesti joukon näyttäviä mielenosoituksia turhautuneena siihen, miten vähättelevästi Yhdysvallat suhtautui aids-epidemiaan.
Ehtoollisella katolisessa kirkossa
Joulukuun 10. päivä 1989 ACT UP:n kohde oli New Yorkin arkkipiispa, kardinaali O’Connor, joka oli aids-epidemian alettua tuominnut saarnoissaan homot ja kondomien käytön. Kirkon edustalle saapui tuhansia mielenosoittajia, ja sisällä aktivistit nousivat saarnan aikana seisomaan ja käänsivät papille selkänsä. Ehtoollisella aktivistit kieltäytyivät öylätistä, ja osa rukoili kovaan ääneen Jumalaa ottamaan huomaansa aidsiin kuolleen rakkaansa.
Jättikondomi homovastaiselle
Jesse Helms oli yksi Washingtonin homofobisimmista poliitikoista, ja hän onnistui kerta toisensa jälkeen estämään valtiolliset turvaseksivalistuskampanjat. Syyskuussa 1991 aktivistit ripustivat hänen taloonsa jättikondomin, johon oli kirjoitettu:
”Helms on tappavampi kuin virus!”
Tuhkaa Valkoisen talon nurmelle
Varsin yleisten istumamielenosoitusten sijaan ACT UP järjesti lokakuussa 1992 mielenosoituksen, jossa aktivistit makasivat esittäen kuolleita. Avoimia arkkuja, joissa oli kuolleiden ystävien ja rakastettujen ruumiita, kannettiin kulkueessa Valkoiselle talolle. Krematoitujen aidsin uhrien tuhkia päästettiin tuulen mukana presidentin virka-asunnon nurmelle.
Virallisesti lääkärit saivat hoitaa potilaita vain AZT-syöpälääkkeellä (Retrovir), joka oli niin myrkyllistä, että sivuvaikutukset olivat lähes yhtä ankarat kuin tauti itse. AZT näytti kohentavan lääkettä sietävien immuunipuolustusta, mutta vaikutus ei ollut pysyvä.
Peter Staley ja muut mielenosoittajat halusivat viranomaisten testaavan myös muita lääkkeitä, esimerkiksi niihin infektioihin, joihin aids-potilaat lopulta yleensä kuolivat. Toiveita ei kuitenkaan kuunneltu, sillä monilla johtavilla tutkijoilla oli läheisiä kytköksiä AZT:n patentin omistavaan lääkeyritykseen.
Staley onnistui muiden avulla kiipeämään FDA:n pääsisäänkäynnin yläpuolella olevalle katokselle. Hän nousi seisomaan ja nosti riemuisasti kätensä ylös mielenosoittajien osoittaessa villisti suosiotaan, ja sitten hän sytytti savupommeja. Metelin keskeltä hän kuuli tutun äänen huutavan:
”Peter! Tule alas – esiinnyt illalla Crossfiressa!”
CNN:n keskusteluohjelmalla oli yli 600 000 seuraajaa, ja Staley sai ainutlaatuisen tilaisuuden puhua aidsin uhrien puolesta.
Retrovirin vaikutukset olivat rajut, kunnes sitä ymmärrettiin antaa pienempinä annoksina ja yhdistää muihin lääkkeisiin.
Noin 20 000 yhdysvaltalaista oli jo kuollut aidsiin, ja tuona iltana monet yhdysvaltalaiset televisionkatsojat näkivät ensimmäisen kerran hiv-tartunnan saaneen ihmisen, sanavalmiin nuoren miehen. Seuraavana vuonna Staley pääsi jälleen julkisuuteen, kun Wall Streetin meklarit heittivät häntä kuulakärkikynillä ja huutelivat homovastaisia solvauksia.
Vartijoiden yrittäessä katkoa ketjuja, joilla Staley ja neljä muuta aktivistia olivat kiinnittäneet itsensä kaiteeseen, ulkoa kuului huutoja:
”Kuinka monen on vielä kuoltava?”
Pian lääkeyritys Wellcome laski AZT:n hintaa 20 prosenttia.
Lääkärit uhmasivat viranomaisia
1980-luvun kuluessa protestimielenosoitukset alkoivat vähitellen kantaa hedelmää: lääketeollisuuden tutkijat ja yleiset sairaalat alkoivat reagoida paremmin tilanteeseen. Viranomaiset hyväksyivät lääkkeen, joka ehkäisi monia aids-potilaita tappanutta PCP-keuhkokuumetta.
Lääke oli tunnettu jo vuodesta 1977, jolloin sitä alettiin antaa immuunipuutosta sairastaville, mutta Yhdysvaltain terveysviranomaiset olivat vaatineet kattavia kliinisiä tutkimuksia, ennen kuin lääke voitaisiin hyväksyä aidsin hoitoon.
Valistus oli järjestöjen käsissä
Suomessa virallinen taho otti aidsiin pehmeämmän linjan kuin Yhdysvalloissa.
Suomessa perustettiin ensimmäinen epävirallinen aids-seulontaa tekevä ryhmä jo ennen kuin tautitapauksia oli täällä edes ilmennyt. Tutkimusryhmä sai alkurahoitusta Suomen Akatemialta, ja mukana oli lääkärien ja tutkijoiden lisäksi Seksuaalinen tasavertaisuus -järjestö eli Seta.
Tutkimukseen etsittiin Setan avustuksella aluksi 25 homomiestä, ja tästä joukosta löytyi Suomen ensimmäinen aids-potilas vuonna 1983.
Setalla oli merkittävä rooli aids-valistuksessa, ja se pyrki kannanotoillaan hillitsemään lehtikirjoittelua, jossa tautia kutsuttiin muun muassa homovirukseksi. Lisäksi Seta muut homojärjestöt tiedottivat aidsista jäsenilleen.
Aidsin tulo Suomeen aiheutti kuitenkin hysteriaa, joka ilmeni muun muassa kohuotsikkoina ja homoihin kohdistuvana vihamielisyytenä.
Virallisesti Suomessa alettiin kuitenkin pian panostaa niin sanottuun pehmeään linjaan ja valistukseen, ja vuonna 1985 aloitettiin anonyymit hiv-testit. Seta perusti ensimmäisen aids-tukikeskuksen vuonna 1986.
Nykyään Suomessa todetaan vuosittain noin 150 hiv-tartuntaa.
Viranomaisten vitkutellessa 30 534 aids-potilasta ehti kuolla PCP:hen. Monet muut pelastuivat vain omien lääkäreidensä ansiosta, kun nämä määräsivät heille lääkettä viranomaismääräyksistä välittämättä.
Aktivistit pyrkivät luomaan kontakteja tahoihin, joista voisi olla apua aidsin vastaisessa kamppailussa. Peter Staley sai puhua alan johtaville tutkijoille San Franciscossa järjestetyssä kansainvälisessä konferenssissa. Hän kertoi, että Yhdysvaltojen uusi presidentti George H. W. Bush oli sulkenut maan rajat hiv-tartunnan saaneilta sen sijaan että olisi tarttunut toimeen taudin nujertamiseksi.
”Jos se on teistä syrjivää, nouskaa ylös”, Staley julisti.
Hetken oli hiljaista ja tutkijat vilkuilivat toisiaan. Monet olivat riippuvaisia valtion tuista. Sitten nousi ensimmäinen ja lopulta koko sali.
36 miljoonaa – niin paljon aids on tähän asti tappanut ihmisiä maailmanlaajuisesti.
Aktivistit olivat saavuttaneet läpimurron. Konferenssin jälkeen Peter Staley ja muita hiv-tartunnan saaneita otettiin mukaan lääketeollisuuteen perustettuihin uusiin komiteoihin. He hankkivat tartunnan saaneita ihmisiä lääketieteellisiin kokeisiin ja esittelivät kokemustensa perusteella, mitä lääketiede oli saanut aikaan muissa maissa.
Staley oli esimerkiksi oma-aloitteisesti puolittanut AZT-annoksensa välttääkseen rajut sivuvaikutukset, mutta sai siitä silti apua. Hän myös yhdisteli eri lääkkeitä ja oli varma siitä, että juuri sen ansiosta hän voi edelleen hyvin, vaikka oli ollut hiv-positiivinen viisi vuotta ja oli sairasti jo varhaista aidsin muotoa.
Vuonna 1991 lääkintäviranomaiset testasivat ihmisillä niin sanottuja proteaasin estäjiä, jotka mahdollisesti voivat estää hiv-virusta jakaantumasta niin, ettei tartunta kehity aidsiksi. Aidsiin oli kuollut jo 100 000 yhdysvaltalaista eli paljon enemmän nuoria miehiä kuin Vietnamin sodassa.
Toivoa näytti silti olevan, mutta myös hiv muuntautui, kuten koronavirus 40 vuotta myöhemmin.
Vuonna 1990 Yhdysvalloissa nähtiin viimein julisteita, joissa kehotettiin turvaseksiin.
Kului vielä viisi vuotta ja tarvittiin paljon laajoja kokeita, ennen kuin lääketeollisuudella oli lopulta tarjota hyviä uutisia hiv-tartunnan saaneille ja aids-potilaille.
Kuolevat nousivat vuoteeltaan
Vuoden 1996 alussa Peter Staley kahlasi syvässä lumessa Manhattanilla. Junat eivätkä bussit kulkeneet, mutta hänen oli välttämättä päästävä NYU Medical Center -sairaalassa järjestettävään tilaisuuteen. Sairaalan eteen oli kerääntynyt jo suuri ihmisjoukko, kun yli 1 500 nuorta miestä pyrki konferenssisaliin.
Lavalla oli kolmen suuren lääkeyrityksen edustajat. Yleisön vähitellen rauhoittuessa ja asetuttua paikoilleen he alkoivat kertoa tutkimustuloksista. He puhuivat ”tehokkaasta annoksesta” “ja ”virustaakasta”, eikä yleisö ymmärtänyt sanaakaan.
Yhdysvalloissa kuoli tuhansia
Aids-epidemian ensimmäisenä vuonna tautiin kuoli 121 yhdysvaltalaista. Kuusi vuotta myöhemmin kuolleita oli jo 16 908, ja kasvu jatkui. Vuonna 1995 aidsiin kuoli 50 000 yhdysvaltalaista.
Jonkin ajan kuluttua yksi tutkijoista lopulta tajusi, että ammattitermien latelemisesta ei ollut mitään hyötyä potilaille ja näiden läheisille, ja niinpä hän huusi:
”Ihmiset tulevat voimaan paremmin! Aivan täyttä varmuutta ei vielä ole, mutta nämä lääkkeet voivat todennäköisesti antaa sairastuneille mahdollisuuden elää normaalia elämää.”
Yleisö vilkuili hämmentyneenä toisiinsa aivan kuin heidän olisi edelleen vaikea uskoa kuulemaansa.
”Sitä kutsutaan Lasarus-ilmiöksi. Ihmiset, jotka ovat olleet sairaalassa lähellä kuolemaa, ovat nousseet ja palanneet töihin. Emme ole koskaan nähneet mitään vastaavaa”, tutkija jatkoi.
Ihmiset heittäytyivät salissa riemuiten toistensa kaulaan. Jotkut muistelivat hiljaa menettämiään läheisiä, mutta yksi asia oli selvä: Pahin oli ohi.
Afrikassa monet aids-potilaat ovat läheisiltään saamansa hoidon varassa.
Aids on nykyään etenkin köyhien tauti
WHO:n eli Maailman terveysjärjestön mukaan aidsiin on kuollut vähintään 36,3 miljoonaa ihmistä sen jälkeen, kun se vuonna 1981 löydettiin. Pahin tautitilanne on Afrikassa, jossa joka 25. ihmisellä on hiv-tartunta. Erityisesti Etelä-Afrikassa ja Afrikan itärannikon maissa taudin vastainen taistelu on epäonnistunut.
Vuosittain aidsiin kuolee lähes 700 000 ihmistä, ja suuri osa heistä Afrikassa, jossa harvalla on varaa kalliisiin yhdistelmälääkkeisiin. Joka vuosi maailmassa tartunnan saa 600 000 miestä, lähes yhtä monta naista ja noin 150 000 lasta, joista valtaosa on afrikkalaisia.
Myös Yhdysvalloissa kuolee edelleen paljon ihmisiä aidsiin. Monien aktivistien mielestä on häpeällistä, että valtio antaa edelleen noin 15 000 yhdysvaltalaisen, jotka kuuluvat enimmäkseen maan köyhimpään väestöön, kuolla aidsiin.
Aids ei ole enää välttämättä tappava tauti vaan krooninen sairaus, johon sairastuneilla voi olla edessään pitkä elämä. Estolääkityksellä voi välttyä myös saamasta tartuntaa hiv-positiiviselta kumppanilta.
Hiv-positiivisen oikeanlainen lääkitys estää myös viruksen tarttumisen eteenpäin suojaamattomassakin seksikontaktissa. Asiantuntijoiden arvion mukaan nykyään hiv-tartunnan saaneet voivat lääkityksen ansiosta elää normaalia elämää. Peter Staley on nykyään 61-vuotias ja asuu edelleen Greenwich Villagessa.