Wikimedia Commons

Missä ambulanssi keksittiin?

Ennen vanhaan onnettomuuden sattuessa apu kiisi paikalle hevosen nopeudella.

Ensimmäinen siviiliväestölle tarkoitettu ambulanssi aloitti toimintansa Cincinnatissa Yhdysvalloissa vuonna 1865, kun hevosten vetämät ambulanssikärryt alkoivat kuljettaa potilaita sairaalaan.

Pian vastaavia palveluita alkoi syntyä muihinkin Yhdysvaltojen kaupunkeihin.

Ambulanssikärryissä oli usein ensiapu­varustus, kuten lastoja, morfiinia, letku mahalaukun tyhjentämiseen sekä pullo vahvaa alkoholia ensiapuun tai kivun­lievitykseen jo ­matkalla sairaalaan.

Ensimmäiset moottorikäyttöiset ambulanssit otettiin käyttöön 1800-luvun lopussa autojen alkaessa pikkuhiljaa yleistyä.

Chicagolainen liikemies lahjoitti ensimmäisen moottoroidun ambulanssin paikalliselle sairaalalle vuonna 1899.

Hevoskäryillä oli kuljetettu sotilaita ­hoidettavaksi kenttäsairaaloihin jo keski­ajalla.

Kärryt pysyttelivät kuitenkin kaukana taistelutantereilta, ja ne kiersivät noutamassa kuolleita ja haavoittuneita vasta taistelujen päätyttyä.