Audrey disse
Viagra

Milloin Viagra tuli myyntiin?

Brittitutkijat kehittelivät 1980-luvulla uutta sydänlääkettä, kun heidän koehenkilönsä raportoivat lääkkeellä olevan yllättävä mutta varsin miellyttävä sivuvaikutus.

”Se on loistava lääke!”

Näin hehkutti yhdysvaltalainen presidenttiehdokas Bob Dole vieraillessaan Larry Kingin keskusteluohjelmassa toukokuussa 1998. Dole paljasti kärsineensä impotenssista seitsemän vuotta aiemmin tehdyn eturauhassyöpäleikkauksen jälkeen mutta olevansa nyt elämänsä kunnossa alettuaan syödä pieniä sinisiä pillereitä.

Dole ei ollut Viagran lumoissa yksin. Muutama kuukausi ennen Dolen tv-esiintymistä miljoonien miesten ja naisten elämä oli muuttunut radikaalisti, kun Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkevirasto FDA oli hyväksynyt myyntiin ensimmäisen impotenssilääkkeen.

Viagra

Pfizerin Viagra-patentti raukesi vuonna 2020, jonka jälkeen apteekkeihin on ilmestynyt lukemattomia kopiolääkkeitä.

© Audrey disse

Sivuvaikutuksesta tuli hoito

Viagran taival Yhdysvaltoihin alkoi 1980-luvulla brittiläisestä laboratoriosta, jossa lääkeyhtiö Pfizerin tutkijat kehittivät lääkettä rintakipuun.

”Alun perin testasimme Viagran vaikuttavaa ainetta sildenafiilia sydänlääkkeenä sen verenpaineen alentamiskyvyn vuoksi”, Pfizerin johtava lääkäri Brian Klee kertoo.

”Kokeiden aikana huomasimme, että ihmiset eivät halunneet palauttaa lääkkeitä, koska niiden sivuvaikutuksena heidän erektionsa olivat kovempia, alkoivat nopeammin ja kestivät pitempään.”

VIDEO: Viagra-mainos vuodelta 2000

Saatuaan Viagralle FDA:n hyväksynnän vuonna 1998 Pfizer aloitti Yhdysvalloissa mittavan tv-mainoskampanjan.

Video

Viagrasta tuli jättimenestys

Tutkijat tajusivat pian, että heidän sydänlääkkeensä oli ihmelääke impotenssiin. Sildenafiilin oli ajateltu laajentavan verisuonia ja parantavan siten sydämen verenkiertoa, mutta se tehosi vielä paremmin sukuelimissä.

Pfizer vaihtoi nopeasti strategiaa ja sai uudelle lääkkeelleen viranomaisten hyväksynnän 27. maaliskuuta 1998. Viagra saavutti nopeasti suuren suosion, ja sitä alettiin myydä pimeästi myös Euroopassa, jossa myyntiluvan saaminen kesti pitempään kuin Yhdysvalloissa.

Viagran myynti oli huipussaan vuonna 2012, jolloin Pfizer myi pieniä sinisiä pillereitä noin 2,1 miljardilla dollarilla.