Termin "keisarileikkaus” tarkka alkuperä on jäänyt hämäräksi historiaan, mutta yleisen teorian mukaan kirurginen toimenpide on nimetty keisari Julius Caesarin mukaan.
Hänet olisi väitetysti ”revitty ulos äitinsä kohdusta tämän kuolinhetkellä".
Teoria perustuu kuitenkin ilmeisesti väärinkäsitykseen, sillä roomalaisten lähteiden mukaan Caesarin äiti oli elossa Caesarin aikuisuudessa.
Roomalainen historioitsija Plinius vanhempi kertoi, ettei keisarileikkausta nimetty Julius Caesarin mukaan, vaan hän olisi saanut toimenpiteen jälkeen sukunimensä Caesar.
Keisarileikkaus on johdetty latinankielisestä sanasta caesura (leikkaus), ja sana on yhdistetty synnytykseen jo noin vuonna 700 eaa., jolloin kuningas Numa Pompilius hallitsi Roomaa.
Keisarileikkaukset olivat kuolleita naisia varten
Hän hyväksyi lain, jonka mukaan syntymättömät lapset oli leikattava äidin kohdusta, jos nainen menehtyi raskauden tai synnytyksen aikana.

Roomassa laki edellytti, että syntymätön lapsi leikattiin äidin vatsasta, jos äiti kuoli raskauden tai synnytyksen aikana.
Laki pysyi voimassa vuosisatoja, ja yksi tällä tavoin syntyneistä lapsista oli Pliniuksen mukaan eräs Julius Caesarin esi-isistä.
Hänet tunnettiin toimenpiteen jälkeen yksinkertaisesti Caesarina, ja nimi siirtyi hänen jälkeläisilleen.
Kuningas Numan laki oli yhä voimassa, kun [Julius Caesar] (https://historianet.fi/sivilisaatiot/rooman-valtakunta/julius-caesarin-tie-valtaan) otti vallan vuonna 49 eaa.
Oletettavasti laki ja kirurginen operaatio yhdistettiin merkkimieheen jälkikäteen nimien yhtälaisyyden takia.