Useimmat tutkijat olisivat ikionnellisia, jos he olisivat tehneet yhdenkin Louis Pasteurin keksinnöistä. Lue merkittävästä ranskalaisesta luonnontieteilijästä (1882–95) ja hänen merkittävästä panoksestaan tieteen hyväksi.
Tästä se alkoi
Louis Pasteur syntyi vuonna 1822 ranskalaisessa maalaiskylässä. Hänen isällään oli nahkurinliike, josta perhe sai niukan toimeentulonsa.
Tuskin kukaan arvasi, että Louis lähtisi akateemiselle uralle, mutta hän oli koulussa alusta asti harvinaisen ahkera ja lahjakas oppilas.
Opettaja taivutteli isän päästämään pojan lukioon Arboisiin sen sijaan, että tämä olisi koulun jälkeen seurannut isänsä jälkiä nahkurina.
Arboisin jälkeen Pasteur kirjoittautui maineikkaaseen École Normale Supérieure -yliopistoon, missä hän suoritti kemian tohtorin oppiarvon vuonna 1847.
Vuonna 1849 hänet nimitettiin kemian professoriksi Strasbourgin yliopistoon, ja hän avioitui rehtorin tyttären Marie Laurentin kanssa.
Faktaa Louis Pasteurista
Lääketiede ennen Pasteuria
Tuhansia vuosia lääketiedettä olivat leimanneet taikausko ja kiistanalaiset teoriat. Uskottiin, että tarttuvat taudit ja epidemiat johtuivat höyryistä, jotka kohosivat seisovasta vedestä ja kosteasta maaperästä.
Koleran riehuessa lääkärit turvautuivat hikikylpyihin, suoneniskentään, yrttikeitoksiin, sinappihauteisiin ja vartalon pyyhkimiseen rievuilla.
Järjettömyyksiä riitti loputtomiin. Kuppapotilaille annettiin elohopeaa, ja he saivat kupan lisäksi myrkytyksen. Ihmisiä kuoli hinkuyskään, kurkkumätään ja angiinaan.
Näytti siltä, ettei taudeille mahdettu mitään.
Vielä 1849 unkarilaislääkäri Ignaz Semmelweis sai kokea kollegoidensa pilkkaa ja ivaa, kun hän väitti, että lääkärit levittivät tauteja potilaisiin laiminlyödessään käsiensä pesun.
Semmelweis erotettiin virastaan ja häntä kartettiin kuin pahantekijää. Lopulta hän kuoli mielisairaalassa.
Samaan aikaan potilaita kuoli kuin kärpäsiä synnytyksissä ja leikkauksissa joka puolella Eurooppaa. Kirurgit käyttivät yleensä samaa likaista takkia leikkauksesta toiseen, jotta eivät sotkisi siistejä vaatteitaan.
Jos kädet pestiin, se tehtiin vasta leikkauksen jälkeen.
Louis Pasteurin tie tutkijaksi
Louis Pasteur edusti uutta tutkijatyyppiä. Hän oli järjestelmällinen, kunnianhimoinen ja täynnä ihanteita. Hänellä oli myös kyky hankkia itselleen arvostusta ja vaikutusvaltaisia tukijoita.
Jo varhain kemistinurallaan hän oli puurtanut kärsivällisesti laboratoriossa ja tehnyt tärkeitä havaintoja viinihapon kidemuodoista. Saavutustensa ansiosta hän sai kemian professorin viran Strasbourgista, jossa hän opetti ja tutki seuraavat viisi vuotta.
Pasteur nimitettiin 1844 Lillen yliopiston uuden luonnontieteellisen tiedekunnan dekaaniksi.
Tavoitteena oli etsiä käytännön sovelluksia luonnontieteen tutkimustuloksille. Pasteur vei nuoria tutkijoita yritysvierailuille ja piti iltakursseja tehdastyöläisille.
Itse hän tutki käymis- ja mätänemisprosesseja. Hänen tutkimustuloksensa osoittautuivat pian hyödyllisiksi niin viinin ja oluen valmistuksessa kuin meijeri- ja elintarviketeollisuudessakin.
Pasteurista tuli 1857 pariisilaisen huippuyliopiston École Normale Supérieuren tieteellisen opetuksen johtaja.
Louis Pasteur mullisti ymmärryksen bakteereista
Pariisissa hän paneutui syvällisemmin mikrobien tutkimukseen. Tuolloin tutkijat tiesivät jo, että bakteereita oli olemassa, mutta niiden oletettiin syntyvän itsestään ja kuolleesta aineesta.
Vuoden tutkimusten jälkeen Pasteur totesi, että käyminen ja mätäneminen johtuivat mikroskooppisista eliöistä, käymissoluista tai bakteereista.
Vuonna 1860 hän lopulta kykeni todistamaan, ettei elämää voi syntyä elottomasta aineesta.
Nykyään ajatus tuntuu itsestään selvältä, mutta tuolloin se oli vallankumouksellinen. Johtavienkin tutkijoiden ajatuksenkulkua ohjailivat yhtä lailla tieteellisyys kuin mielikuvitus.
Jos tiedemies väitti pieneliöiden ja muiden olioiden syntyvän kuolleesta aineesta, häntä ei suinkaan teilattu eikä pilkattu.
Pastöroinnin keksiminen
Pasteur osoitti lasisiin käymisastioihin asetettujen ruokaliuosten avulla, että vanha käsitys elämän synnystä itsestään oli virheellinen.
Kun liuosta lämmitettiin niin, että mikrobit tuhoutuivat, ja pidettiin sitten suojassa ilman epäpuhtauksilta, se ei pilaantunut. Kun taas astiaan päästettiin ilmaa, liuos alkoi pilaantua.
Käytännöllisesti suuntautunut Pasteur pystyi havaintojensa pohjalta kehittämään nopean kuumennusmenetelmän, joka tuhosi tauteja aiheuttavat bakteerit elintarvikkeista ja pidensi ruuan säilyvyyttä.
Menetelmä tuli tunnetuksi nimellä pastörointi, ja sitä on pitkälti yli sata vuotta käytetty päivittäin maailman meijereissä ja panimoissa.
Sattuma toi 1865 ratkaisevan käänteen Pasteurin tutkijanuraan ja johdatti hänet toden teolla pohtimaan mikrobien roolia sairauksien synnyssä.
Pasteurin teoria käymisestä
Modernista mikrobi- ja bakteeriteoriasta voi pitkälti kiittää ranskalaista Louis Pasteuria. Ennen häntä hänen maamiehensä Archimède Pouchet oli väittänyt, että mikro-organismit syntyivät spontaanisti, ja tuo teoria hyväksyttiin tuolloin yleisesti.
Pasteur, joka oli käymisprosessin asiantuntija, tiesi kuitenkin, että spontaanilla elämän syntymisellä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, mitä hän oli nähnyt käymistä tutkiessaan. Pasteur ryhtyi siksi todistamaan spontaanin elämän syntymisen teoriaa vastaan omalla käymistä koskevalla teoriallaan.
Tässä Pasteur käytti lasipulloa, jonka hän oli itse kehittänyt. Pullo oli suunniteltu niin, että se pyysi steriilinä, kunnes sen ”joutsenkaula” rikottiin.
Pasteur pani pullon pohjalle ravintoliuosta ja antoi sen olla olosuhteissa, jotka Pouchetin teorian mukaan olivat optimaaliset mikrobien syntymiseen spontaanisti pullossa. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut moneen kuukauteen. Sitten Pasteur rikkoi pullon kapean kaulan niin, että sinne pääsi ilmaa – sekä bakteereja.
Pari päivää myöhemmin pullossa oli elämää, ja Pasteurin teoria käymisestä oli korvannut vanhan teorian.
Louis Pasteur todisti, että mikrobit voivat tappaa.
Pasteur pelasti silkkiteollisuuden
Pasteurin taistelu hygienian puolesta leikkauksissa
Vuosien 1859 ja 1866 välillä Louis Pasteur ja hänen vaimonsa Marie menettivät kolme viidestä lapsestaan. Yksi tyttäristä kuoli aivokasvaimeen, kaksi lavantautiin.
Pasteur itse halvaantui osin vuonna 1868, mutta ei suostunut luopumaan työstään. Tyttärien kuolemat vain lisäsivät hänen intoaan. Hän halusi nujertaa sairaudet ja lapsikuolleisuuden.
Kun Saksa vuonna 1870 hyökkäsi Ranskaan, Pasteurin poika Jean-Baptiste palveli armeijassa.
Pasteurin hygieniaoppi lopetti sairaaloita riivanneet joukkokuolemat.
Kampanja lääkärien käsien pesun puolesta
Monien sotilaiden tapaan hänkin sairastui lavantautiin.
Hän kuitenkin toipui, ja isä vieraili hänen luonaan sotilassairaalassa. Siellä Pasteur järkyttyi siivottomista olosuhteista ja sotilaiden avohaavojen mädäntyneestä löyhkästä.
Pasteur marssi sairaalan johdon puheille ja yritti selittää, että epäsiisteys tarjosi bakteereille suotuisat kasvuolosuhteet, mikä aiheutti lukuisia täysin turhia kuolemia.
Lääkärit eivät kuitenkaan kallistaneet korvaansa moisille pötypuheille. Herra Pasteur ei selvästikään ymmärtänyt mitään lääketieteestä.
Pasteur raivostui, kun häntä ei kuunneltu. Hän ryhtyi ankaraan kampanjaan kirurgien käsienpesun, puhtaiden työtakkien, kirurgisten välineiden steriloinnin ja siistimpien leikkaussalien puolesta.
Toisin kuin syrjitty Semmelweis, Pasteur kykeni esittämään vankkoja tieteellisiä perusteita väitteilleen.
Hänen kansainvälinen maineensa antoi lisää painoarvoa hygieniakampanjalle.
Pasteurin sinnikkyydellä oli kauaskantoiset seuraukset, kun brittikirurgi Joseph Lister kiinnostui hänen ajatuksistaan.
Lääkärit osasivat nukuttaa potilaan, ja kirurgit kykenivät tekemään entistä vaativampia ja suurempia leikkauksia. Leikkausten onnistuessakin vähintään puolet potilaista menehtyi kuitenkin haavatulehduksiin.
Joseph Lister alkoi suihkuttaa leikkaussalin ilmaan desinfioivaa karbolihappoa, mikä laski kuolleisuutta merkittävästi. Vähitellen myös ranskalaiset alkoivat noudattaa Pasteurin ohjeita.
Louis Pasteur kehitti ensimmäisen rokotteen pernaruttoon
Rokote vesikauhua vastaan
Kuultuaan Pasteurin rokotuskokeiluista monet tutkijat ottivat häneen yhteyttä. Eräs lääkäri ehdotti, että Pasteur yrittäisi kehittää parannuskeinon vesikauhua vastaan.
Vesikauhu oli pelätty sairaus, joka johti vuorenvarmasti kuolemaan.
Pasteur tiesi, että vesikauhu vaikutti aivoihin. Hän oletti, että kyseessä voisi olla bakteerihyökkäys.
Vesikauhuista koiraa ei kannata lähestyä eikä varsinkaan sohia kepillä, kuten yhdeksänvuotias Joseph Meister teki heinäkuussa 1885.
Seonnut koira hyökkäsi, ja poika sai pahan pureman. Pojan äiti tiesi, että poika sai todennäköisesti vesikauhutartunnan ja häntä odottaisi siten varma ja tuskallinen kuolema.
Epätoivoisella äidillä oli kuitenkin pieni toivon kipinä: huhut kuuluisan kemistin Louis Pasteurin rokotekokeiluista olivat kantautuneet myös Meisterin perheen kotikylään Elsassissa.
Rouva Meister lähti purrun poikansa kanssa Arboisin kaupunkiin, missä Pasteurin laboratorio oli, ja aneli Pasteuria pelastamaan Josephin.
Vesikauhu vaatii yhä yli 40 000 henkeä vuodessa
Siksi Pasteur apulaisineen kokeili joitakin kertoja ruiskuttaa vesikauhuun kuolleiden koirien aivoainetta terveisiin koiriin.
Tartutetut koirat sairastuivat ja kuolivat, mutta Pasteur ei tuntikausia mikroskooppiin tuijoteltuaankaan ihmeekseen löytänyt näytteistä bakteeria, joka olisi voinut olla vesikauhun aiheuttaja.
Tähän oli luonnollinen syy. Tautia ei nimittäin aiheuttanut bakteeri vaan virus, joiden paljastamiseen tuolloiset mikroskoopit eivät vielä riittäneet.
Pasteur alkoi kuitenkin kehittää menetelmää näkymättömän taudinaiheuttajan torjumiseksi. Hän kuivatti sairaiden eläinten kudosta steriloitua ilmaa sisältävissä pulloissa mikrobin heikentämiseksi.
Sitten tätä kudosta ruiskutettiin terveisiin koiriin ja kaniineihin.
Ne eivät sairastuneet, vaikka ne sittemmin altistettiin vesikauhun heikentämättömälle muodolle. Pasteur oli keksinyt vesikauhurokotteen.
Avunpyynnöt lisääntyivät
Pasteur ei ollut vielä valmis kokeilemaan rokotettaan ihmisiin, sillä riskejä oli liikaa.
Erään lääkärin suostuttelemana hän kuitenkin yritti auttaa vesikauhuun sairastunutta tyttöä. Rokote oli tytön ainoa mahdollisuus. Vastahakoisesti Pasteur ruiskutti rokotetta lapseen.
Tyttö ei selviytynyt, ja vaikka Pasteur oli kuolemasta kovin pahoillaan, hän hillitsi tunteensa, leikkasi kudosta tytön aivoista ja ruiskutti sitä kaniineihin.
Koe-eläimet kuolivat nopeasti. Mahdollisesti sairaus oli edennyt niin pitkälle, ettei tyttöä voinut enää pelastaa.
Pasteurin vielä pohtiessa tapausta rouva Meister tuli poikansa Josephin kanssa hänen luokseen kesällä vuonna 1885 pyytämään apua.
Pasteur suostui, koska Josephin saamat puremat olivat niin tuoreita, ettei hänellä vielä esiintynyt oireita.
Seuraavien kymmenen päivän aikana Pasteur antoi pojalle vesikauhuvirusta sisältävää rokotetta aina voimistuvana annoksena 13 kertaa. Viimeinen rokote oli niin vahvaa, että laboratoriokoira olisi voinut kuolla siihen muutamassa päivässä.
Pasteur valvoi koko yön jännittäen, jäisikö Joseph henkiin.
Poika tervehtyi, ja Pasteurin laboratorioon alkoi virrata vesikauhutartunnan saaneita hoidettaviksi kauempaakin.
Pasteur ryhtyi tutkimaan ruttoa
Maaliskuussa 1886 Pasteur oli hoitanut 350 potilasta, joista vain yksi oli menehtynyt. Vuoden loppuun mennessä vesikauhurokote oli pelastanut jo yli 2 500 potilasta.
Vuonna 1892 Louis Pasteurin täyttäessä 70 vuotta häntä juhlittiin Pariisiin Sorbonnen yliopistossa ylistävin puhein ja kunniamerkein.
Pasteur itse oli taas saanut halvauksen, joten kiitospuheen piti hänen poikansa.
Juhlien jälkeen sankari jatkoi työtään vuonna 1888 avatussa Pasteur-instituutissa.
Vuonna 1894 instituutin tutkimukset olivat niin pitkällä, että kurkkumätärokotteen tuotanto voitiin käynnistää. Seuraavana vuonna Louis Pasteur paneutui ruttobakteerin tutkimukseen, mutta hän sai jälleen halvauskohtauksen, johon hän menehtyi.
Pasteur sai valtiolliset hautajaiset Notre Damen kirkossa, mutta ruumis siirrettiin sittemmin Pasteur-instituutin kryptaan. Instituutti on yhä maailman tärkeimpiä mikrobiologisen tutkimuksen ja rokotetuotannon keskuksia.