Useimmat tutkijat olisivat ikionnellisia, jos he olisivat tehneet yhdenkin Louis Pasteurin keksinnöistä. Lue merkittävästä ranskalaisesta luonnontieteilijästä (1882–95) ja hänen merkittävästä panoksestaan tieteen hyväksi.
Tästä se alkoi
Louis Pasteur syntyi vuonna 1822 ranskalaisessa maalaiskylässä. Hänen isällään oli nahkurinliike, josta perhe sai niukan toimeentulonsa.
Tuskin kukaan arvasi, että Louis lähtisi akateemiselle uralle, mutta hän oli koulussa alusta asti harvinaisen ahkera ja lahjakas oppilas.
Opettaja taivutteli isän päästämään pojan lukioon Arboisiin sen sijaan, että tämä olisi koulun jälkeen seurannut isänsä jälkiä nahkurina.
Arboisin jälkeen Pasteur kirjoittautui maineikkaaseen École Normale Supérieure -yliopistoon, missä hän suoritti kemian tohtorin oppiarvon vuonna 1847.
Vuonna 1849 hänet nimitettiin kemian professoriksi Strasbourgin yliopistoon, ja hän avioitui rehtorin tyttären Marie Laurentin kanssa.
Faktaa Louis Pasteurista
Louis Pasteur oli aikansa kuuluisimpia tutkijoita.
- Syntyi: 27. joulukuuta 1822 Dôlessa Itä-Ranskassa.
- Kuoli: 28. syyskuuta 1895 Pariisin esikaupungissa Marnes-la-Coquettessa.
- Ammatti: Kemisti ja mikrobiologi. Professoriksi Lillen yliopistoon Pohjois-Ranskassa vuonna 1853, palasi Pariisiin vuonna 1857. Johti kuolemaansa asti vuonna 1888 perustettua Pasteur-instituuttia Pariisissa.
- Tunnetaan: Pastöroinnin ja rabiesrokotteen keksijä.
Lääketiede ennen Pasteuria
Tuhansia vuosia lääketiedettä olivat leimanneet taikausko ja kiistanalaiset teoriat. Uskottiin, että tarttuvat taudit ja epidemiat johtuivat höyryistä, jotka kohosivat seisovasta vedestä ja kosteasta maaperästä.
Koleran riehuessa lääkärit turvautuivat hikikylpyihin, suoneniskentään, yrttikeitoksiin, sinappihauteisiin ja vartalon pyyhkimiseen rievuilla.
Järjettömyyksiä riitti loputtomiin. Kuppapotilaille annettiin elohopeaa, ja he saivat kupan lisäksi myrkytyksen. Ihmisiä kuoli hinkuyskään, kurkkumätään ja angiinaan.
Näytti siltä, ettei taudeille mahdettu mitään.
Ennen Louis Pasteuria hyvä hygienia leikkauksissa ja haavanhoidossa ei ollut itsestäänselvyys, kuten italialaisen rokokoomaalari Gaspare Traversin (1722–70) teoksesta ”Kirurgi tutkii haavaa” voi nähdä.
Vielä 1849 unkarilaislääkäri Ignaz Semmelweis sai kokea kollegoidensa pilkkaa ja ivaa, kun hän väitti, että lääkärit levittivät tauteja potilaisiin laiminlyödessään käsiensä pesun.
Semmelweis erotettiin virastaan ja häntä kartettiin kuin pahantekijää. Lopulta hän kuoli mielisairaalassa.
Samaan aikaan potilaita kuoli kuin kärpäsiä synnytyksissä ja leikkauksissa joka puolella Eurooppaa. Kirurgit käyttivät yleensä samaa likaista takkia leikkauksesta toiseen, jotta eivät sotkisi siistejä vaatteitaan.
Jos kädet pestiin, se tehtiin vasta leikkauksen jälkeen.
Louis Pasteurin tie tutkijaksi
Louis Pasteur edusti uutta tutkijatyyppiä. Hän oli järjestelmällinen, kunnianhimoinen ja täynnä ihanteita. Hänellä oli myös kyky hankkia itselleen arvostusta ja vaikutusvaltaisia tukijoita.
Jo varhain kemistinurallaan hän oli puurtanut kärsivällisesti laboratoriossa ja tehnyt tärkeitä havaintoja viinihapon kidemuodoista. Saavutustensa ansiosta hän sai kemian professorin viran Strasbourgista, jossa hän opetti ja tutki seuraavat viisi vuotta.
Pasteur nimitettiin 1844 Lillen yliopiston uuden luonnontieteellisen tiedekunnan dekaaniksi.
Tavoitteena oli etsiä käytännön sovelluksia luonnontieteen tutkimustuloksille. Pasteur vei nuoria tutkijoita yritysvierailuille ja piti iltakursseja tehdastyöläisille.
Itse hän tutki käymis- ja mätänemisprosesseja. Hänen tutkimustuloksensa osoittautuivat pian hyödyllisiksi niin viinin ja oluen valmistuksessa kuin meijeri- ja elintarviketeollisuudessakin.
Pasteurista tuli 1857 pariisilaisen huippuyliopiston École Normale Supérieuren tieteellisen opetuksen johtaja.
Louis Pasteur tekee kokeita laboratoriossaan.
Louis Pasteur mullisti ymmärryksen bakteereista
Pariisissa hän paneutui syvällisemmin mikrobien tutkimukseen. Tuolloin tutkijat tiesivät jo, että bakteereita oli olemassa, mutta niiden oletettiin syntyvän itsestään ja kuolleesta aineesta.
Vuoden tutkimusten jälkeen Pasteur totesi, että käyminen ja mätäneminen johtuivat mikroskooppisista eliöistä, käymissoluista tai bakteereista.
Vuonna 1860 hän lopulta kykeni todistamaan, ettei elämää voi syntyä elottomasta aineesta.
Nykyään ajatus tuntuu itsestään selvältä, mutta tuolloin se oli vallankumouksellinen. Johtavienkin tutkijoiden ajatuksenkulkua ohjailivat yhtä lailla tieteellisyys kuin mielikuvitus.
Jos tiedemies väitti pieneliöiden ja muiden olioiden syntyvän kuolleesta aineesta, häntä ei suinkaan teilattu eikä pilkattu.
Pastöroinnin keksiminen
Pasteur osoitti lasisiin käymisastioihin asetettujen ruokaliuosten avulla, että vanha käsitys elämän synnystä itsestään oli virheellinen.
Kun liuosta lämmitettiin niin, että mikrobit tuhoutuivat, ja pidettiin sitten suojassa ilman epäpuhtauksilta, se ei pilaantunut. Kun taas astiaan päästettiin ilmaa, liuos alkoi pilaantua.
Käytännöllisesti suuntautunut Pasteur pystyi havaintojensa pohjalta kehittämään nopean kuumennusmenetelmän, joka tuhosi tauteja aiheuttavat bakteerit elintarvikkeista ja pidensi ruuan säilyvyyttä.
Menetelmä tuli tunnetuksi nimellä pastörointi, ja sitä on pitkälti yli sata vuotta käytetty päivittäin maailman meijereissä ja panimoissa.
Sattuma toi 1865 ratkaisevan käänteen Pasteurin tutkijanuraan ja johdatti hänet toden teolla pohtimaan mikrobien roolia sairauksien synnyssä.
Pasteurin teoria käymisestä
Modernista mikrobi- ja bakteeriteoriasta voi pitkälti kiittää ranskalaista Louis Pasteuria. Ennen häntä hänen maamiehensä Archimède Pouchet oli väittänyt, että mikro-organismit syntyivät spontaanisti, ja tuo teoria hyväksyttiin tuolloin yleisesti.
Pasteur, joka oli käymisprosessin asiantuntija, tiesi kuitenkin, että spontaanilla elämän syntymisellä ei ollut mitään tekemistä sen kanssa, mitä hän oli nähnyt käymistä tutkiessaan. Pasteur ryhtyi siksi todistamaan spontaanin elämän syntymisen teoriaa vastaan omalla käymistä koskevalla teoriallaan.
Tässä Pasteur käytti lasipulloa, jonka hän oli itse kehittänyt. Pullo oli suunniteltu niin, että se pyysi steriilinä, kunnes sen ”joutsenkaula” rikottiin.
Pasteur pani pullon pohjalle ravintoliuosta ja antoi sen olla olosuhteissa, jotka Pouchetin teorian mukaan olivat optimaaliset mikrobien syntymiseen spontaanisti pullossa. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut moneen kuukauteen. Sitten Pasteur rikkoi pullon kapean kaulan niin, että sinne pääsi ilmaa – sekä bakteereja.
Pari päivää myöhemmin pullossa oli elämää, ja Pasteurin teoria käymisestä oli korvannut vanhan teorian.
Louis Pasteur oli myös keksijä. Tässä niin sanottuja Pasteur-pipettejä, jotka ovat lasisia ja joissa on päässä kuminen palje. Väline vähentää kontaminaation riskiä siirrettäessä nestettä astiasta toiseen.
Pasteurin pipetti esti kontaminaation
Kun Louis Pasteur oli todistanut, että pilaantumisprosessi johtuu mikro-organismeista, hän alkoi kehittää välineitä, joilla voitaisiin välttyä kontaminaatiolta tieteellisissä kokeissa.
Lähtökohtanaan aiemmissa kokeissaan käyttämänsä lasipullot Pasteur alkoi kehittää menetelmää siirtää nestettä astiasta toiseen niin, ettei se välissä kontaminoituisi.
Ratkaisu oli Pasteurin pipetti eli ohut lasiputki, jonka toinen pää pantiin nesteeseen. Säätelemällä painetta pipetin sisällä putken toisesta päästä nestettä imettiin pipettiin ja se laskettiin pois toisessa astiassa. Myöhemmissä versioissa pipeteissä käytettiin kumitulppaa nesteen siirtämiseen putkeen ja sieltä pois.
Nykyään pipetit valmistetaan usein muovista, mutta niiden perusperiaate on edelleen sama kuin Pasteurin pipetillä.
Louis Pasteur todisti, että mikrobit voivat tappaa.
Pasteur pelasti silkkiteollisuuden
Louis Pasteur oli loistava ongelmanratkaisija. Hänen uraauurtava tutkimuksensa hyödytti myös silkkiteollisuutta.
Silkkiperhosen toukkia pitkään riivannut sairaus oli vaarassa romahduttaa Ranskan taloudelle tärkeän silkintuotannon. Maan hallitus pyysi apua Pasteurilta.
Pasteur havaitsi mikroskoopillaan, että silkkiperhosten munat ja toukat olivat bakteereiden tartuttamia.
Saadakseen vahvistuksen sille, aiheuttivatko bakteerit tosiaan sairauden, Pasteur hankki terveitä toukkia.
Puolelle niistä hän syötti mulperipuun lehtiä, joille oli levitetty sairastuneiden toukkien jäänteitä, ja puolet toukista söi puhtaita lehtiä. Ensin mainitut toukat sairastuivat ja kuolivat, loput pysyivät terveinä.
Bakteerit olivat siis syypäitä epidemiaan.
Pasteur neuvoi silkintuottajia eristämään terveet toukat sairaista ja tuhoamaan sairaat, jolloin ongelma ratkesi.
Pasteur ei kuitenkaan vain pelastanut silkkiteollisuutta. Paljon tärkeämpää oli, että hän oli havainnut mikrobien ja sairauksien välillä vallitsevan yhteyden.
Pasteurin taistelu hygienian puolesta leikkauksissa
Vuosien 1859 ja 1866 välillä Louis Pasteur ja hänen vaimonsa Marie menettivät kolme viidestä lapsestaan. Yksi tyttäristä kuoli aivokasvaimeen, kaksi lavantautiin.
Pasteur itse halvaantui osin vuonna 1868, mutta ei suostunut luopumaan työstään. Tyttärien kuolemat vain lisäsivät hänen intoaan. Hän halusi nujertaa sairaudet ja lapsikuolleisuuden.
Kun Saksa vuonna 1870 hyökkäsi Ranskaan, Pasteurin poika Jean-Baptiste palveli armeijassa.
Pasteurin hygieniaoppi lopetti sairaaloita riivanneet joukkokuolemat.
Kampanja lääkärien käsien pesun puolesta
Monien sotilaiden tapaan hänkin sairastui lavantautiin.
Hän kuitenkin toipui, ja isä vieraili hänen luonaan sotilassairaalassa. Siellä Pasteur järkyttyi siivottomista olosuhteista ja sotilaiden avohaavojen mädäntyneestä löyhkästä.
Pasteur marssi sairaalan johdon puheille ja yritti selittää, että epäsiisteys tarjosi bakteereille suotuisat kasvuolosuhteet, mikä aiheutti lukuisia täysin turhia kuolemia.
Lääkärit eivät kuitenkaan kallistaneet korvaansa moisille pötypuheille. Herra Pasteur ei selvästikään ymmärtänyt mitään lääketieteestä.
Pasteur raivostui, kun häntä ei kuunneltu. Hän ryhtyi ankaraan kampanjaan kirurgien käsienpesun, puhtaiden työtakkien, kirurgisten välineiden steriloinnin ja siistimpien leikkaussalien puolesta.
Toisin kuin syrjitty Semmelweis, Pasteur kykeni esittämään vankkoja tieteellisiä perusteita väitteilleen.
Hänen kansainvälinen maineensa antoi lisää painoarvoa hygieniakampanjalle.
Pasteurin sinnikkyydellä oli kauaskantoiset seuraukset, kun brittikirurgi Joseph Lister kiinnostui hänen ajatuksistaan.
Brittikirurgi Joseph Lister omaksui Pasteurin hygieniaopin ja kehitti leikkauksia varten uuden desinfiointimenetelmän.
Lääkärit osasivat nukuttaa potilaan, ja kirurgit kykenivät tekemään entistä vaativampia ja suurempia leikkauksia. Leikkausten onnistuessakin vähintään puolet potilaista menehtyi kuitenkin haavatulehduksiin.
Joseph Lister alkoi suihkuttaa leikkaussalin ilmaan desinfioivaa karbolihappoa, mikä laski kuolleisuutta merkittävästi. Vähitellen myös ranskalaiset alkoivat noudattaa Pasteurin ohjeita.
Louis Pasteur kehitti ensimmäisen rokotteen pernaruttoon
Louis Pasteur kehitti myös maailman ensimmäisen rokotteen pernaruttoa vastaan.
Halvauksensa jälkeen Louis Pasteur ei pystynyt enää opettamaan. Ranskan valtio myönsi hänelle kuitenkin hänen ansioistaan kiinteän vuosipalkan, jonka turvin hän kykeni jatkamaan tutkimuksiaan.
Pasteur keskittyi täysin sairauksien ja niiden syiden tutkimukseen.
Pernarutto on ihmiseen tarttuva eläintauti, joka vuonna 1877 oli levinnyt karjaan suurilla alueilla Ranskassa. Pasteur huomasi, että osa eläimistä sairastui vakavammin kuin muut.
Hän ruiskutti kahteen lehmään vahvan annoksen pernaruttobakteereita ja odotti, että lehmät kuolisivat.
Hänen yllätyksekseen kumpikin eläin parani täydellisesti. Kävi ilmi, että lehmillä oli jo ollut pernarutto.
Siksikö ne eivät sairastuneet uudelleen? Ehkäpä muut eläimet voitaisiin suojata taudilta tartuttamalla niihin laimennettu pernarutto, joka aiheuttaisi vain lievän reaktion, hän pohti.
Monien yritysten jälkeen Pasteur sai aikaan heikennetyn pernaruttokannan, jota hän ruiskutti lehmiin ja lampaisiin.
Kun eläimet vietiin myöhemmin vakavasti sairastuneiden eläinten joukkoon, koe-eläimet pysyivät terveinä. Ne olivat siis tulleet immuuneiksi pernarutolle.
Rokote vesikauhua vastaan
Kuultuaan Pasteurin rokotuskokeiluista monet tutkijat ottivat häneen yhteyttä. Eräs lääkäri ehdotti, että Pasteur yrittäisi kehittää parannuskeinon vesikauhua vastaan.
Vesikauhu oli pelätty sairaus, joka johti vuorenvarmasti kuolemaan.
Pasteur tiesi, että vesikauhu vaikutti aivoihin. Hän oletti, että kyseessä voisi olla bakteerihyökkäys.
Vesikauhuista koiraa ei kannata lähestyä eikä varsinkaan sohia kepillä, kuten yhdeksänvuotias Joseph Meister teki heinäkuussa 1885.
Seonnut koira hyökkäsi, ja poika sai pahan pureman. Pojan äiti tiesi, että poika sai todennäköisesti vesikauhutartunnan ja häntä odottaisi siten varma ja tuskallinen kuolema.
Epätoivoisella äidillä oli kuitenkin pieni toivon kipinä: huhut kuuluisan kemistin Louis Pasteurin rokotekokeiluista olivat kantautuneet myös Meisterin perheen kotikylään Elsassissa.
Rouva Meister lähti purrun poikansa kanssa Arboisin kaupunkiin, missä Pasteurin laboratorio oli, ja aneli Pasteuria pelastamaan Josephin.
Lehdissä Pasteuria esitettiin pelastavana enkelinä vesikauhurokotteensa ansiosta.
Vesikauhu vaatii yhä yli 40 000 henkeä vuodessa
Vesikauhu oli aikoinaan pelätty sairaus Euroopankin kaupungeissa.
Louis Pasteurin rokote pelastaa potilaan, kunhan se annetaan ajoissa. Puhjetessaan vesikauhu tappaa vielä nykyäänkin.
Reilut 125 vuotta sitten vihainen koira saattoi hetkessä tyhjentää vilkkaan ostoskadun. Väki pakeni pakokauhun vallassa pelätessään vesikauhutartuntaa.
Vesikauhu eli rabies on virussairaus, joka leviää aivoihin. Sairastuneet eläimet alkavat riehua aggressiivisesti ja lopulta kuolevat.
Jos sairaus ehtii puhjeta, ei tartunnan saanutta eläintä tai ihmistä voida pelastaa, vaan kuolema on varma. Sairastuneille tulee kouristuksia, kun he yrittävät juoda.
Potilaan vointi heikkenee vähitellen, kunnes hän menettää lopulta tajunsa.
Pasteurin ansiosta vesikauhua voidaan nykyään ehkäistä rokotteen avulla. Jos eläin tai ihminen saa tartunnan puremasta, ajoissa annettu rokote ehkäisee tehokkaasti taudin kehittymistä.
Pohjoismaissa vesikauhu on harvinainen, mutta muualla maailmassa sitä esiintyy villieläimillä ja myös ihmisillä ja se on vielä melko yleinen kuolinsyy alueilla, joilla hygienia on heikko ja lääkärinpalvelut kaukana.
Joka vuosi vesikauhuun menehtyy 40 000–70 000 ihmistä. Kuolemantapauksista suuri osa tapahtuu Intian slummeissa, joissa tartunnan saaneet koirat levittävät tautia.
Siksi Pasteur apulaisineen kokeili joitakin kertoja ruiskuttaa vesikauhuun kuolleiden koirien aivoainetta terveisiin koiriin.
Tartutetut koirat sairastuivat ja kuolivat, mutta Pasteur ei tuntikausia mikroskooppiin tuijoteltuaankaan ihmeekseen löytänyt näytteistä bakteeria, joka olisi voinut olla vesikauhun aiheuttaja.
Tähän oli luonnollinen syy. Tautia ei nimittäin aiheuttanut bakteeri vaan virus, joiden paljastamiseen tuolloiset mikroskoopit eivät vielä riittäneet.
Pasteur alkoi kuitenkin kehittää menetelmää näkymättömän taudinaiheuttajan torjumiseksi. Hän kuivatti sairaiden eläinten kudosta steriloitua ilmaa sisältävissä pulloissa mikrobin heikentämiseksi.
Sitten tätä kudosta ruiskutettiin terveisiin koiriin ja kaniineihin.
Ne eivät sairastuneet, vaikka ne sittemmin altistettiin vesikauhun heikentämättömälle muodolle. Pasteur oli keksinyt vesikauhurokotteen.
Avunpyynnöt lisääntyivät
Pasteur ei ollut vielä valmis kokeilemaan rokotettaan ihmisiin, sillä riskejä oli liikaa.
Erään lääkärin suostuttelemana hän kuitenkin yritti auttaa vesikauhuun sairastunutta tyttöä. Rokote oli tytön ainoa mahdollisuus. Vastahakoisesti Pasteur ruiskutti rokotetta lapseen.
Tyttö ei selviytynyt, ja vaikka Pasteur oli kuolemasta kovin pahoillaan, hän hillitsi tunteensa, leikkasi kudosta tytön aivoista ja ruiskutti sitä kaniineihin.
Koe-eläimet kuolivat nopeasti. Mahdollisesti sairaus oli edennyt niin pitkälle, ettei tyttöä voinut enää pelastaa.
Pasteurin vielä pohtiessa tapausta rouva Meister tuli poikansa Josephin kanssa hänen luokseen kesällä vuonna 1885 pyytämään apua.
Louis Pasteurin sentrifugit, käymisastiat ja muut tutkimusvälineet on säilytetty jälkipolvien ihailtaviksi.
Pasteur suostui, koska Josephin saamat puremat olivat niin tuoreita, ettei hänellä vielä esiintynyt oireita.
Seuraavien kymmenen päivän aikana Pasteur antoi pojalle vesikauhuvirusta sisältävää rokotetta aina voimistuvana annoksena 13 kertaa. Viimeinen rokote oli niin vahvaa, että laboratoriokoira olisi voinut kuolla siihen muutamassa päivässä.
Pasteur valvoi koko yön jännittäen, jäisikö Joseph henkiin.
Poika tervehtyi, ja Pasteurin laboratorioon alkoi virrata vesikauhutartunnan saaneita hoidettaviksi kauempaakin.
Joseph Meister oli tuttu näky Pasteur-instituutin käytävillä vuosien ajan.
Louis Pasteur otti ison riskin
Kemistinä Pasteurilla ei ollut lääkärin valtuuksia. Hän itse asiassa syyllistyi rangaistavaan tekoon, kun hän ruiskutti yhdeksänvuotiaaseen Joseph Meisteriin heikennettyä vesikauhuvirusta annoksena, joka olisi voinut tappaa laboratoriokoiran.
Pasteur otti riskin, koska arvioi, että rokotus oli pojan ainoa mahdollisuus. Koska kaikki sujui hyvin, ei kukaan asettanut toimintaa kyseenalaiseksi.
Poika pelastui ja Louis Pasteur nousi tieteen suurimpien sankareiden joukkoon.
Joseph Meister palkattiin aikuisena Pasteur-instituutin portinvartijaksi, mitä tehtävää hän hoiti kuolemaansa asti.
Saksalaisten valloittaessa Pariisin kesällä 1940 hän ampui itsensä ensimmäisestä maailmansodasta jääneellä palveluspistoolillaan.
Tarinan mukaan Joseph Meister riisti hengen itseltään järkyttyneenä siitä, ettei kyennyt estämään saksalaisten sotilaiden tunkeutumista Pasteur-instituutin kryptaan, joka oli hänen pelastajansa viimeinen lepopaikka.
Pasteur ryhtyi tutkimaan ruttoa
Maaliskuussa 1886 Pasteur oli hoitanut 350 potilasta, joista vain yksi oli menehtynyt. Vuoden loppuun mennessä vesikauhurokote oli pelastanut jo yli 2 500 potilasta.
Vuonna 1892 Louis Pasteurin täyttäessä 70 vuotta häntä juhlittiin Pariisiin Sorbonnen yliopistossa ylistävin puhein ja kunniamerkein.
Pasteur itse oli taas saanut halvauksen, joten kiitospuheen piti hänen poikansa.
Juhlien jälkeen sankari jatkoi työtään vuonna 1888 avatussa Pasteur-instituutissa.
Vuonna 1894 instituutin tutkimukset olivat niin pitkällä, että kurkkumätärokotteen tuotanto voitiin käynnistää. Seuraavana vuonna Louis Pasteur paneutui ruttobakteerin tutkimukseen, mutta hän sai jälleen halvauskohtauksen, johon hän menehtyi.
Pasteur sai valtiolliset hautajaiset Notre Damen kirkossa, mutta ruumis siirrettiin sittemmin Pasteur-instituutin kryptaan. Instituutti on yhä maailman tärkeimpiä mikrobiologisen tutkimuksen ja rokotetuotannon keskuksia.
Louis Pasteurin suusta
Ongelmanratkaisija
Louis Pasteur seuraa kollegaansa tekemässä kallonporausta nukutetulle kanille rabiesrokotteen kehittämisen yhteydessä.
Louis Pasteurin tutkimuksilla oli aina käytännön tavoite eli vastaus ja ratkaisu konkreettisiin vakaviin ongelmiin, joita hänen aikansa yhteiskunta joutui kohtaamaan.
Pasteurin kolerarokote
Vuonna 1877 Louis Pasteur ryhtyi kehittämään ensimmäistä rokotettaan noin sata vuotta aiemmin keksityn isorokkorokotteen innoittamana.
Pasteur valitsi kohteekseen niin sanotun kanakoleran (Pasteurella multocida), joka piinasi Eurooppaa.
Vuonna 1879 Pasteur onnistui kehittämään immunisaatioprosessin rokottamalla terveitä kanoja bakteerin heikennetyllä versiolla.
Pasteurin pernaruttorokote
Onnistuttuaan kehittämään kolerarokotteen Pasteur siirtyi vuonna 1879 toiseen Euroopan kotieläimiä riivaavaan tautiin, pernaruttoon.
Eläintenkasvattajilta saamansa taloudellisen tuen avulla Pasteur kehitti pernaruttobakteerista heikennetyn version, jolla hän vuonna 1881 rokotti 70 lammasta.
Lampaille kehittyi immuniteetti vakavaa sairautta vastaan.
Pasteurin rabiesrokote
Vuonna 1882 Pasteur alkoi kehittää jälleen uutta rokotetta, nyt rabiekseen eli vesikauhuun, joka oli vaarallinen myös ihmisille.
Aiemmissa rokotteissaan Pasteur oli käyttänyt vaaratonta mutta aktiivista pernarutto- ja kolerabakteerien tekijää, ja hänen vesikauhurokotteensa perustui inaktiiviseen rabiesvirukseen.
- heinäkuuta 1885 Pasteur antoi ensimmäisen rokotuksen uudella rabiesrokotteellaan 9-vuotiaalle pojalle, jota vesikauhuinen koira oli purrut.
Rokote pelasti pojan, siitä tuli valtava menestys maailmalla ja se teki Pasteurin kuuluisaksi.
Pastörointi
Jo ennen rokotekokeitaan Pasteur oli antanut nimensä vuonna 1862 tekemälleen keksinnölle, pastöroinnille.
Siinä elintarvikkeiden säilyvyyttä parannettiin kuumentamalla ne bakteerit, jotka aiheuttivat elintarvikkeiden pilaantumista.
Siinä elintarviketta kuumennetaan esimerkiksi korkeassa 90 asteen lämpötilassa 5 sekuntia tai matalammassa 87 asteen lämpötilassa 15 sekuntia.
Tuotteen ravintoarvo säilyy pastöroinnissa, mutta korkeammissa lämpötiloissa tehty pastörointi voi vaikuttaa makuun.