Ajatus käsien pesemisestä tautien ehkäisykeinona heräsi 1800-luvulla.
Yksi ensimmäisistä käsienpesun ja hygienian yhteyden oivaltaneista lääkäreistä oli unkarilainen Ignaz Semmelweis, joka työskenteli wieniläisen sairaalan synnytysosastolla Itävallassa.
Hän huomasi vuonna 1847, että osaston äitikuolleisuus laski merkittävästi, jos lääkäri pesi kätensä ennen potilaskontaktia.
Semmelweisin teoria herätti lääkärikunnassa suuttumusta, ja monet hänen kollegoistaan vastustivat sitä, koska he kokivat sen kyseenalaistavan ammattitaitonsa.
Ignaz Semmelweis määräsi synnytysosastonsa lääkärit pesemään kätensä.
Kädet pestiin
Semmelweisin määräyksestä desinfioivalla kloori-kalkkiliuoksella.
Semmelweis
sai lisänimen ”äitien pelastaja”, sillä hän pelasti lukemattomien naisten hengen. Kun hän teki käsien pesemisestä pakollista, synnytysosaston äitikuolleisuus putosi 16 prosentista 3 prosenttiin.
Lääkärit
olivat 1800-luvulla yhteiskunnan yläluokkaa, ja he yhdistivät lian yksinomaan köyhään kansaan. He torjuivat alkuun Semmelweisin teorian käsienpesusta, koska se vihjasi lääkärienkin olevan ”likaisia”.
Tilannetta vaikeutti se, ettei Semmelweis kyennyt tieteellisesti selittämään käsien pesun vaikutusta äitikuolleisuuden vähenemiseen.
Selitys käsihygienian vaikutuksille saatiin 1800-luvun loppupuolella bakteerien tutkimuksen kehittyessä.
Silloin tutkijat saivat selville muun muassa, että koleran, lavantaudin ja punataudin kaltaiset tartuntataudit johtuivat näkymättömistä taudinaiheuttajista, bakteereista, joita voitiin torjua saippualla.
1900-luvun taitteessa ymmärrys käsien pesemisen merkityksestä levisi, ja valistuksella alettiin ehkäistä muun muassa tuberkuloosia.
Silti esimerkiksi Yhdysvalloissa käsienpesu sisällytettiin terveysviranomaisten hygieniasuosituksiin vasta 1980-luvulla.