Kun Thomas Edison vuonna 1881 kehitti sähkön jakelujärjestelmän, maailma oli haltioissaan. Sähköstä näytti olevan hyötyä kaikessa – myös lääketieteessä.
Psykiatrit alkoivat hoitaa hysteerisiksi diagnosoituja naisia hankaamalla näiden sukupuolielimiä sähkövibraattoreilla. Mieskuntoa puolestaan pönkitettiin sähkövöillä johtamalla elimeen ”rauhoittavaa vaihtovirtaa”.
Vuonna 1902 sähkövyön mainostekstissä kuvailtiin ylisanoin, miten keksintö paransi ”riutuneisuutta, sairauksia ja sukupuolielinten heikkouksia, olipa vaivojen syy mikä tahansa”.
Ruiskaus hermomyrkky DDT:tä karkotti täit varmasti.
Vaikka useimmat laitteet olivat täysin tehottomia, ne olivat onneksi myös jokseenkin harmittomia.
Samaa ei voida sanoa kaikista keksinnöistä, joita lääketiede otti käyttöön taistellakseen erilaisia yhteiskunnan vitsauksia vastaan. Kun kokeet vuonna 1939 osoittivat, että hermomyrkky DDT tappoi tehokkaasti hyttysiä ja täitä, sitä alettiin ruiskuttaa niin lapsiin kuin vapautettuihin keskitysleirivankeihinkin.
Sveitsiläiskemistin keksittyä LSD:n lääkärit ja psykiatrit määräsivät hyvässä uskossa happotrippejä hoidoksi alkoholismiin, rikolliseen käytökseen ja skitsofreniaan.
Poliopotilaat joutuivat rauta-arkkuun
Kun lääkäreiltä puuttui oikeita lääkkeitä tappavia tauteja vastaan, he kääntyivät keksijöiden ja insinöörien puoleen. Esimerkiksi aina, kun polioepidemia puhkesi, lääkärit olivat voimattomia.
Vuonna 1916 polio vei 6 000 ihmishenkeä ja jätti jälkeensä 27 000 halvaantunutta pelkästään Yhdysvalloissa. Tauti iski useimmin lapsiin. Se halvaannutti keskushermoston niin, että uhri kuoli hapenpuutteeseen, kun hengityslihakset lakkasivat toimimasta. Kun potilas toisensa jälkeen kuoli, lääkärit eivät voineet muuta kuin kehottaa väestöä pysymään rauhallisena, huolehtimaan hygieniasta ja eristämään sairastuneet.
Kun yhdysvaltalainen insinööri Philip Drinker kehitti vuonna 1927 maailman ensimmäisen hengityslaitteen, se otettiin heti käyttöön. Vuonna 1928 hengityslaitteeseen pantiin ensimmäisenä 8-vuotias tyttö.
Halvauksen takia tytön keuhkot eivät toimineet ja hän oli tajuton, kun lastenlääkärit päättivät kokeilla laitetta häneen. Muutamassa sekunnissa tyttö alkoi taas hengittää ja palasi tajuihinsa. Pian laitteen käyttö levisi kaikkialle maailmaan.
Potilaat vertasivat rautakeuhkoa ruumisarkkuun.
Sairas saattoi maata vuosikausia laatikossa
Elämää metallilaatikossa – se oli monen pelättyä, keskushermostoa lamaavaa tautia sairastavan poliopotilaan kohtalo. Kömpelö laite auttoi sairastunutta hengittämään.
Ennen kuin poliorokote kehitettiin vuonna 1955, lääkärit olivat polion suhteen voimattomia. Tauti iski vatsan ja rintakehän hengityslihaksiin. Pahimmin sairastuneet kuolivat hapenpuutteeseen, toiset taas saivat tappavan keuhkokuumeen, koska eivät kyenneet nielemään kunnolla ja ruokaa ja limaa päätyi keuhkoihin.
Innostus oli siksi suuri, kun insinööri Philip Drinker esitteli vuonna 1927 rautakeuhkon eli hengityslaitteen, jolla halvaantunut potilas voitiin pitää hengissä, vaikka hän ei kyennyt hengittämään itse. Rautakeuhko toimi siten, että koko vartalo suljettiin metallilaatikkoon. Kun sen sisälle muodostettiin vuorotellen ali- ja ylipaine, potilaan keuhkot tyhjenivät ja täyttyivät.
Jotkut potilaat makasivat vuosikausia laitteessa pystymättä liikkumaan. Vaikka polio vaurioittaa aivorunkoa ja selkäydintä, potilas yhä tuntee, näkee, haistaa ja kuulee. Siksi moni saikin peilin voidakseen katsella, mitä ympärillä tapahtui.
Se ei parantanut poliota mutta auttoi potilaita hengittämään ja piti heidät hengissä.
Hengityslaite sai pian liikanimen rautakeuhko. Suureen metallilaatikkoon suljetut potilaat eivät voineet liikkua. Jotkut potilaista makasivat vuosia halvaantuneina ja avuttomina vailla toivoa parantumisesta. Monet sairastivat lisäksi niin vakavaa keuhkokuumetta, että he kuolivat silti.
LSD:n piti parantaa alkoholistit
Sähkölaitteiden ja muiden koneiden lisäksi markkinolle tuli kyseenalaisia lääkkeitä.
Saksalainen lääkeyhtiö Bayer alkoi esimerkiksi vuonna 1898 myydä heroiinia yskänlääkkeenä, jolla hoidettiin muun muassa lapsia. Bayer markkinoi heroiinia myös vieroitusaineena, jolla pääsi tehokkaasti eroon morfiiniriippuvuudesta.
Vuonna 1910 heroiinipillerit vedettiin kuitenkin pois myynnistä, kun nuoret amerikkalaiset olivat oppineet murskaamaan pillerit ja vetämään jauhetta henkeen päihtyäkseen.
Myös moni muu nykyään huumeena tunnettu aine kehitettiin alun perin lääkkeeksi. Kun sveitsiläinen kemisti Albert Hofmann vuonna 1943 sai iholleen hiukan lysergihapon dietyyliamidia (LSD), hän koki maailman ensimmäisen happotripin. Hofmann oli varma, että aineella oli suotuisa vaikutus mielenhäiriöihin, ja hän lähetti LSD-näytteitä lääkäreille ja psykiatreille eri puolille maailmaa.
Seuraavina vuosina LSD:llä lääkittiin skitsofreenikoita, rikollisia ja alkoholisteja. Lääkäreiden mukaan LSD lisäsi potilaiden itsetuntemusta murtamalla heidän estonsa.
1960-luvulla LSD julistettiin lääkeaineeksi sopimattomaksi, koska se saattoi edistää psykoosien syntyä. Sittemmin aine todettiin virallisesti psykiatrisiin hoitoihin sopimattomaksi.
Unitautia sairastavia hoidettiin arsenikilla
Atoxyl
Atoxyl saattoi sokeuttaa sillä hoidetut potilaat.
Tsetsekärpänen
Tsetsekärpästen levittämä unitauti iskee keskushermostoon ja aiheuttaa vakavan tulehduksen aivoihin.
Lapsiin ruiskutettiin hermomyrkkyä
1940-luvulla lääkärit ottivat käyttöön toisenkin kiistellyn kemikaalin. Kemisti Paul H. Müller havaitsi eläinkokeissa, että DDT (diklooridifenyylitrikloorietaani) iski hyönteisten ja kovakuoriaisten hermostoon ja ylikuormitti sen.
Pian DDT:tä käytettiin malarian ja lavantaudin torjuntaan, koska se tappoi tauteja levittäviä hyttysiä ja täitä. Myrkky teki läpimurron toisessa maailmansodassa Tyynellämerellä, missä yhdysvaltalaissotilaita oli kuollut enemmän malariaan kuin japanilaisten luoteihin. Yhdysvaltojen armeija suihkutti valkoisella DDT-jauheella myös kaikenikäiset vapautetut ja täitä kuhisevat keskitysleirivangit.
Poikasikiöiden kivekset eivät kehity normaalisti, jos äitiä on suihkutettu DDT:llä.
Sodan jälkeen Yhdysvaltojen terveys-viranomaiset alkoivat kukistaa malariaa maan eteläosissa. Tonneittain DDT:tä levitettiin talojen seiniin, ja sekä aikuisia että lapsia suihkutettiin jauheella. Teho oli huomattava: vuosina 1946–1952 vuosittaiset malariatapaukset Yhdysvalloissa laskivat kuudesta miljoonasta vain kahteen tapaukseen. Maailman terveysjärjestön WHO:n siunauksella DDT:tä käytettiin myös Euroopassa ja Aasiassa. Vuonna 1948 Paul H. Müller sai DDT-tutkimuksistaan Nobelin palkinnon. Perustelu oli: ”DDT – – on pelastanut satojentuhansien hengen ja terveyden.”
Myrkyllä oli kuitenkin kääntöpuoli. Muun muassa Kalifornian yliopiston tutkimukset osoittivat, että DDT:llä hoidetuilla naisilla oli viisi kertaa normaalia suurempi riski sairastua rintasyöpään, eivätkä poikasikiöiden kivekset kehittyneet normaalisti, jos äitiä oli suihkutettu DDT:llä raskauden aikana. Kiistelty myrkky kiellettiin siksi suuressa osassa länsimaita 1980-luvulla, mutta sitä käytetään yhä malarian torjumiseen joissakin kehitysmaissa.
Unilääke aiheutti sikiövaurioita
Kemia oli myös syynä yhteen kaikkien aikojen suurimmista lääketieteen skandaaleista. Vuonna 1957 länsisaksalainen lääkeyritys Grünenthal esitteli lääkkeen hermostuneisuuteen ja unettomuuteen.
Contergan-niminen pilleri oli Grünenthalin mukaan niin mieto ja vaaraton, että se sopi lapsillekin. Pillereitä myytiin koko Länsi-Saksassa ilman reseptiä tai lääkärin neuvoja.
Kun raskaana olevat huomasivat, että Contergan poisti aamupahoinvoinnin, lääkkeen suosio kasvoi. Sitä myytiin eri nimillä 45 maassa. Vaikuttava lääkeaine oli aina talidomidi, jolla ilmeni kohtalokkaita sivuvaikutuksia.
Länsi-Saksassa syntyi 5 000–7 000 lasta, joilta puuttui raajoja tai ne olivat epämuodostuneita. 40 prosenttia lapsista kuoli ennen yksivuotispäiväänsä. Muualla maailmassa talidomidia käyttäneille äideille syntyi 10 000–15 000 kädetöntä ja jalatonta lasta.
Australialainen synnytyslääkäri William McBride ja saksalainen lastenlääkäri Widukind Lenz epäilivät ensimmäisinä vuonna 1961 talidomidia. Pian selvisi, että 50 prosenttia epämuodostuneiden lasten äideistä oli ottanut talidomidia raskauden ensimmäisellä kolmanneksella, ja lääke vedettiin markkinoilta.
Äitien käyttämä lääke aiheutti tuhansille lapsille raajojen epämuodostumia.
Aamupahoinvointiin käytetty lääke aiheutti sikiöille epämuodostumia
1950-luvun lopulla uusi aamupahoinvointia lievittävä lääke saavutti nopeasti suosiota raskaana olevien keskuudessa.
Lääkärit olivat ymmällään, kun pillereitä syöneet naiset alkoivat synnyttää vammaisia lapsia. Asiantuntijat olivat kuitenkin vakuuttuneita siitä, ettei aine voinut kulkeutua äidistä sikiöön, ja pillerit valmistanut yritys kiisti yhteyden, koska yksikään koeeläin ei ollut kuollut lääkettä testattaessa.
Sittemmin kokeet ovat osoittaneet, että talidomidi salpaa eläimillä ja ihmisillä sikiön kehitykselle välttämättömän entsyymin toiminnan.
Lääke vedettiin markkinoilta vuonna 1961 synnytys- ja lastenlääkärien huolestuttua tilanteesta.
Radioaktiiviset säteet sokeuttivat
Vaivoja ja sairauksia on hoidettu myrkkyjen ja kemikaalien lisäksi radioaktiivisella säteilyllä.
Kun saksalaistutkijat vuonna 1938 onnistuivat ensimmäisinä halkaisemaan atomin, säteilystä kiinnostuttiin enemmän myös lääketieteessä. Radioaktiivisia säteitä käytettiin 1940-luvulla muun muassa silmätautien hoitoon.
Strontiumin radioaktiivisen muodon, strontium-90:n, beetasäteillä parannettiin muun muassa silmätulehduksia ja pinnallisia sarveiskalvontulehduksia.
Paranemisprosentti oli vain 50 prosenttia, ja sivuvaikutukset osoittautuivat vakaviksi: potilas menetti usein näkönsä silmästä ja sai pahimmillaan luusyövän.