Ensimmäisen täysin implantoidun sydämentahdistimen sai ruotsalainen Arne Larsson, kun hänelle asennettiin vuonna 1958 Tukholman Karoliinisessa sairaalassa pieni koje, joka pystyi tahdistamaan hänen sykkeensä.
Sydämentahdistin oli 43-vuotiaalle Larssonille tervetullut, sillä hän oli kärsinyt pitkään rytmihäiriöistä ja hänen vaimonsa joutui usein elvyttämään häntä jopa 30 kertaa päivässä. Tahdistin vapautti Larssonit päivittäisestä pelosta.
Arne Larsson sai ensimmäisenä sydänpotilaana täysin implantoidun sydämentahdistimen vuonna 1958.
Tahdistinta rahdattiin kärryillä
Ajatus siitä, että sähköiskut voisivat tasata sydämen sykkeen, ei ollut uusi. Lääkärit havaitsivat jo 1700-luvulla, että iskut vaikuttivat sydämeen ja saattoivat virvoittaa eläimiä. Seuraavina vuosisatoina tutkijat tekivät innokkaasti kokeita sähköllä, ja ensimmäiset sydämentahdistimet kehitettiin 1920-luvulla. Niissä oli kampi ja sydämeen piti työntää suuri neula.
Akkukäyttöinen sydämentahdistin kehitettiin 1950-luvulla, mutta sen akku oli niin suuri, että sitä oli kuljetettava kärryllä. Siksi sydänpotilaat riemuitsivat, kun kirurgi Åke Senning ja keksijä Rune Elmqvist kehittivät pienen tahdistimen, joka voitiin istuttaa rintakehään ilman hankalia ulkoisia johtoja.
Arne Larsson eli sydämentahdistimen kanssa 86-vuotiaaksi ja ehti käydä läpi kaikkiaan 26 tahdistinta.