Nationaal Archief
Poliorokote

Kuka sai ensimmäisen poliorokotteen?

Pelätty polio halvaannutti ja tappoi vuosituhansien ajan etenkin lapsia, kunnes lääkäri Jonas Salk kehitti vuonna 1953 rokotteen sitä vastaan. Ennen kuin rokote voitiin ottaa käyttöön, sitä oli kuitenkin testattava.

Virallisesti polio hävitettiin Britanniasta vuonna 1984. Elokuussa 2022 Lontoon terveysviranomaiset kuitenkin ilmoittivat tarjoavansa kaikille pääkaupungin pikkulapsille poliorokotteen.

Syy yllättävään päätökseen oli se, että viranomaiset olivat löytäneet merkkejä polioviruksesta eri puolilta Lontoota otetuista jätevesinäytteistä.

Polio on tappava tauti, joka iskee etenkin lasten hermostoon. Kiitos siitä, että brittilapset voivat saada rokotteen ja säästyä siten myös lapsihalvaukseksi kutsutulta poliolta, kuuluu yhdysvaltalaislääkäri Jonas Salkille.

Poliorokote

Jonas Salkin rokote otettiin käyttöön ympäri maailmaa, ja se pelasti miljoonia lapsia poliokuolemalta.

© Nationaal Archief

Polio katosi muutamassa vuodessa

Salk kertoi 26. maaliskuuta 1953 radiossa kehittäneensä ensimmäisen tehokkaan poliorokotteen. Uutinen otettiin riemulla vastaan, sillä yksin edellisenä vuonna polio oli halvaannuttanut Yhdysvalloissa kymmeniätuhansia ihmisiä ja tappanut 3 000.

Ennen Salkin uutista tutkijat olivat yrittäneet kehittää poliorokotetta vuosikymmenten ajan. Salk oli aloittanut kehitystyön vuonna 1948, ja hänen rokotteensa valmistui neljässä vuodessa. Ensimmäiset koehenkilöt olivat entisiä poliopotilaita sekä Salk perheineen.

Lue Salkin rokotteen alkumenestystä seuranneesta suuresta polioskandaalista:

Salkin radioesiintymisen jälkeen Yhdysvalloissa käynnistyi historian suurin lääketieteellinen koe, jossa koekaniineina oli 1,3 miljoonaa koululaista. Huhtikuussa 1955 viranomaiset totesivat poliorokotteen olevan sekä tehokas että turvallinen ja aloittivat valtakunnalliset poliorokotukset.

Ensimmäisenä vuonna poliotartunnan saaneiden määrä laski noin 60 000:sta vain 6000:een, ja 1960-luvun alkuun mennessä polio oli hävitetty Yhdysvalloista lähes kokonaan.