Kaksi amerikkalaiskaupunkia vuonna 1918 ovat hyvä esimerkki siitä, mitä seurauksia voi olla sillä, että viranomaiset eivät suhtaudu viruspandemiaan vakavasti.
Yhdysvalloissa espanjantautia – covid-19:n kaltaista viruksen aiheuttamaa influenssaa – esiintyi ensimmäisen kerran armeijan leirillä keväällä 1918. Virusta ei tunnettu, eikä siihen ensin kiinnitetty suurtakaan huomiota.
Syyskuussa 1918 epidemia alkoi kuitenkin levitä vauhdilla.
Ensin virus valtasi Bostonin, New Yorkin ja Philadelphian, ja sitten se levisi kohti länttä St. Louisiin ja San Franciscoon.
Paraati levitti tartuntaa tehokkaasti
Philadelphiassa epidemia saavutti sotilaskasarmit syyskuun puolivälissä, juuri kun kaupunki valmistautui suureen paraatiin, jonka tarkoitus oli edistää sotaobligaatioiden myyntiä.
Kaupunkilaiset ja etenkin lääkärit olivat huolissaan, mutta kaupungin terveysviraston johtajan Wilmer Krusenin mukaan syytä huoleen ei ollut. Sotilaat sairastivat vain tavallista kausi-influenssaa, Krusen ilmoitti.
Kun ensimmäinen siviili sai tartunnan 21. syyskuuta, lääkärit yrittivät saada Krusenin muuttamaan mielensä, mutta hän pysyi järkähtämättä kannassaan:
Kyseessä oli tavanomainen influenssa, ja kaupunkilaisilla ei ollut mitään hätää, kunhan he vain pitäisivät itsensä lämpimänä ja jalkansa kuivina.
”Annoimme heille vain hieman viskitotia. Muuhun ei ollut aikaa.” Sairaanhoitaja Josie Brown, Illinois 1918
Vaikka tartunnat lisääntyivät jyrkästi seuraavina päivinä, Krusen ei suostunut peruuttamaan paraatia. Niinpä 28. syyskuuta noin 200 000 kaupunkilaista ahtautui paraatikadulle katsomaan kulkuetta.
Kolmen päivän kuluttua kaikki kaupungin 31 sairaalaa olivat viimeistä sänkyä myöten täynnä tautiin sairastuneita.
Potilaista suihkusi verta
Vain viikko suuren paraatin jälkeen noin 2 600 Philadelphian asukasta oli kuollut tautiin, jota Wilmer Krusen oli sinnikkäästi väittänyt tavalliseksi influenssaksi.
Sairastuneita hoitavat sairaanhoitajat ja lääkärit saattoivat kertoa terveysjohtajalle, että kyseessä ei ollut tavallinen kausi-influenssa vaan jotain paljon pahempaa.
Sairaanhoitaja Josie Brown, joka työskenteli laivaston sairaalassa Illinoisin osavaltiossa, kuvaili, miten henkilökunnalla ei ollut aikaa mitata potilaiden lämpöä tai verenpainetta: ”Annoimme heille hieman viskitotia. Se oli suunnilleen ainoa, mihin meillä oli aikaa.”
Brownin mukaan monet sairastuneista saivat järkyttävän voimakasta nenäverenvuotoa:
”Joskus verta roiskui huoneen toiseen päähän asti. Oli pakko yrittää ehtiä pois alta, jollei halunnut olla yltä päältä potilaan veressä.” Brown kertoi myös, miten kuorma-autot kuljettivat jatkuvana virtana vainajia ruumisarkuissa rautatieasemalle pois lähetettäväksi.
Philadelphiassa, jossa oli noin 1,7 miljoonaa vakituista asukasta ja 300 000 muualta tullutta telakkatyöläistä, espanjantauti tappoi 16 000 ihmistä ja noin 500 000 sai tartunnan.
Käyrät näyttävät, miten St. Louisissa onnistuttiin pitämään kuolinluvut koko ajan suhteellisen alhaisina, kun taas Philadelphiassa paljon ihmisiä kuoli hyvin lyhyessä ajassa.
St. Louis reagoi heti
St. Louisin viranomaiset reagoivat kriisitilanteeseen hyvin eri tavalla.
Jo ennen ensimmäisten tartuntojen ilmaantumista kaupungin terveyshallinnon johtaja Max Starkloff määräsi lääkärit hälytysvalmiuteen ja kehotti kaupunkilaisia välttämään suuria ihmisjoukkoja.
Kun kaupungin ensimmäisistä tartunnoista raportoitiin, Starkloff vaati heti sulkemaan kaikki koulut, elokuvateatterit ja muut julkiset kokoontumispaikat ja kielsi useiden ihmisten kokoontumiset.
Starkloffin nopean toiminnan ansiosta St. Louisin kuolinluvut olivat vain kahdeksasosa Philadelphian kuolinluvuista epidemian huipun aikana.
St. Louis oli lisäksi yksi niistä kaupungeista Yhdysvalloissa, jotka selvisivät epidemiasta parhaiten.