Taidemaalari Pieter Breughel vanhempi piirsi tämän kuvan tanssihulluuden valtaamista naisista, joita viedään väkisin pois kaupungista. 

© Wellcome Images

Kaupunki joutui hullun tanssimanian valtaan

Outo epidemia iski vuonna 1518 Strasbourgiin: sadat kaupunkilaiset alkoivat tanssia villisti kaupungin kaduilla kuin järkensä menettäneinä. Osa jatkoi päiväkausia, kunnes kaatui lopen uupuneena maahan ja kuoli.

perjantai 23. helmikuuta 2018 teksti Klaus Larsen

Aluksi rouva Troffea ei kiinnittänyt juuri kenenkään huomiota. Hän tosin liikkui hieman omituisesti hypellen, mutta Strasbourg oli vuonna 1518 vilkas kaupunki, jossa oli totuttu monenlaiseen. 

Vähitellen kunniallisen rouvan käytös kuitenkin muuttui silmiinpistävästi ja hän alkoi tanssia vimmaisesti kuin transsissa. 

Aviomiehensä estelyistä ja helteisestä päivästä huolimatta rouva jatkoi ja jatkoi tanssimistaan.

Tunnit kuluivat ja uteliaita ihmisiä alkoi kerääntyä tanssivan rouvan ympärille. Illan tullen hän jaksoi hädin tuskin nostaa jalkojaan, ja lopulta hän kaatui ja nukahti niille sijoilleen.

Tanssihulluus oli tarttuvaa

Kun rouva Troffea seuraavana aamuna heräsi, hän nousi välittömästi vuoteesta ja jatkoi tanssimista välittämättä jalkojensa rakoista ja verisistä haavaumista.

Aluksi jotkut epäilivät, että rouva pyrki käytöksellään nöyryyttämään aviomiestään julkisesti kostoksi jostakin, mitä tämä oli tehnyt. 

Mutta tanssi vain jatkui, ja vähitellen oli kaikille selvää, ettei rouva hallinnut omaa käytöstään.

Muutamassa päivässä tanssihulluus tarttui kymmeniin strasbourgilaisiin, ja kaupungin kadut alkoivat muistuttaa hullujenhuonetta. 

Kaikkialla oli hypähteleviä ja tanssivia ihmisiä, jotka eivät kuitenkaan näyttäneet tanssivan ilokseen vaan jotka huusivat Jumalan ja pyhimysten nimiä, itkivät tuskasta ja selkeinä hetkinään pyysivät apua ohikulkijoilta.

Kaupunki joutui tanssimanian valtaan, ja viranomaiset olivat neuvottomia. Lääkärit suosittelivat, että parasta oli antaa tanssijoiden jatkaa riehumistaan niin, että nämä hikoilisivat ”pahat nesteet” ruumiistaan pois. 

Kaupunginneuvosto palkkasi soittajia ja kokosi tanssijat kaupungin torille, joka suljettiin muilta. Ihmiset tanssivat tanssimistaan säkkipillien ja rumpujen säestäminä, mutta kenenkään tila ei näyttänyt muuttuvan paremmaksi.

Strasbourgissa tanssihulluus tarttui ainakin 400 kaupunkilaiseen, joista moni kuoli lopulta uupumukseen tai sydänkohtaukseen.

Tuhannet tanssivat transsissa

Vuoden 1518 tanssihulluusepidemia ei ollut ensimmäinen eikä edes laajin, vaan samankaltaisista tapahtumista on kerrottu kirjallisissa lähteissä aina 1100- ja 1200-luvuilta asti.

Eräässä luostarikronikassa kuvataan Reininmaalla vuonna 1374 esiintynyttä epidemiaa, joka levisi Aachenista ja Gentistä pohjoiseen Metziin ja etelään Strasbourgiin. 

Villisti tanssivien ihmisten ryhmät kulkivat kaduilla koko kesän tartuttaen maniansa muihinkin.

Kronikassa kerrotaan tuhansista naisista ja miehistä, jotka tanssivat ja hyppivät ilmaan tuskiaan valittaen ja Jumalalta armoa anoen.

Strasbourgin tapauksesta vuonna 1518 on saatu runsaasti tietoa, sillä kirjapainotaidon kehittymisen ansiosta tapauksesta on jäänyt paljon kirjallisia lähteitä, kuten tanssihulluutta käsitteleviä lääketieteellisiä selostuksia, saarnoja, kronikoita ja kaupunginneuvoston asiakirjoja.

Lääkärit ja historioitsijat ovat vuosisatoja yrittäneet löytää selitystä tanssimanialle. 

Sen syyksi on ehdotettu torajyvämyrkytystä, harhaoppisuutta ja esimerkiksi pakkoliikkeitä aiheuttavan Huntingtonin taudin tai epilepsian jonkinlaista epidemiana esiintyvää muotoa.

Nykykäsityksen mukaan syy oli joukkohysteria, jonka leviämiselle ankarat elinolosuhteet ja kansan uskonnolliset käsitykset olivat otollinen kasvualusta. 

Uskonnon vaikutus oli vahva

Vuotta 1518 edeltänyt aika oli ollut ankaraa Strasbourgissa ja sitä ympäröivillä alueilla. Renessanssi ei ollut pelkästään loistokasta aikaa, jolloin taide ja filosofia kukoistivat ruhtinaiden hoveissa. 

Suurimmalle osalle köyhää väestöä se oli kovaa ja epävarmaa aikaa. Harva lapsi eli aikuisikään asti, sodat ja toistuvat tauti-epidemiat jylläsivät, ja sadon epäonnistuminen tiesi nälänhätää.

Strasbourgissa oli koettu useita katovuosia, ja viljan hinta oli kohonnut taivaisiin. 

Kirkko ja luostarit hyödynsivät tilannetta ja myivät kalliilla varastoimaansa viljaa, jota ne olivat vaatineet kansalta kymmenyksinä ja muina maksuina. 

Nälkäinen rahvas joutui seuraamaan sivusta, miten vaunulasteittain leipäviljaa vietiin niille, joilla oli varaa maksaa siitä. Tuhansia ihmisiä kuoli nälkään, ja vielä useammat kärsivät pahasta aliravitsemuksesta.

Kun suuri joukko ihmisiä alkaa oireilla samalla tavalla ilman selvää fyysistä syytä, puhutaan joukkohysteriasta. 1500-luvulla etenkin kirkko aiheutti ihmisille hirvittävästi paineita, jotka saattoivat purkautua joukkohysteriana.

Kirkko ja uskonto ohjailivat kansan ajattelua, ja maailma nähtiin hyvän ja pahan, Jumalan ja Saatanan taistelukenttänä. 

Kirkkopyhät rytmittivät vuotta, ja rukoilu ja kirkossa käynti kuuluivat jokapäiväiseen elämään. Kiirastuli uhkasi syntisiä, ja syntejä yritettiin hyvittää rituaalein, rukouksin ja paastoin.

Vuonna 1518 strasbourgilaiset olivat vakuuttuneita siitä, että Pyhä Vitus oli lähettänyt ihmisille tanssitaudin rangaistukseksi heidän synneistään. 

Kun hysteria levisi, ihmiset pyrkivät lepyttämään pyhimyksen ja saamaan sovituksen alistumalla rangaistukseen: he heittäytyivät villiin tanssiin. 

Jokainen uusi uhri vahvisti uskoa siihen, että pelissä olivat korkeammat voimat.

Sairastuneet lähetettiin kappeliin

Rouva Troffean kohtaloa ei tarkoin tunneta. Lähteiden mukaan hänet lähetettiin Pyhän Vituksen kappeliin, kun hän oli jatkanut tanssiaan kuusi päivää. 

Kaupunginneuvosto oli alkanut lähettää tanssijoita päivänmatkan päässä olleeseen kappeliin, kun mikään muu ei auttanut. 

Käynti kappelissa ilmeisesti auttoi, sillä syyskuussa 1518 tanssiepidemia hiljalleen laantui.  

Lue lisää

John Waller: A Time to Dance, A Time to Die. The Extraordinary Story of the Dancing Plague of 1518, Icon Books, 2008.

Ehkä sinua kiinnostaa...