Keskiaika: Leipominen vei ajatukset muualle
Synnyttäminen oli keskiajalla sosiaalinen tapahtuma, ja synnyttävän naisen ympärille saattoi saapua varsinaisen synnytysavustajan tai -avustajien lisäksi paljon naispuolisia sukulaisia, ystäviä ja naapureita.
Vieraita kestittiin oluella ja kakuilla, joita odottava äiti oli leiponut.
Leipomisen piti johtaa äidin ajatukset pois poltoista ja synnytyspelosta.
Leivonnaisissa oli paljon kananmunia ja muita ravitsevia ainesosia, joista nainen sai voimia synnytyksen jälkeen.
Lapsenpäästäjä eli kätilö oli tärkein avustaja.
Hänen piti olla papin hyväksymä ja hänen tuli vannoa, ettei hän veisi mukanaan napanuoraa ja istukkaa, joita voitaisiin käyttää noituudessa.
Miehillä ei ollut mitään asiaa synnytyshuoneeseen. Isä sai tulla tutustumaan vauvaan vasta, kun tämä oli pesty.
Sekä synnyttäjä että hänen avustajansa tarvitsivat nestettä. Olut myös antoi pontta, jos synnytys pitkittyi.
1600-luku: Lapsi vedettiin pihdeillä ulos
1600-luvulla ei ollut harvinaista, että äiti kuoli synnytykseen.
Usein syy oli se, että naisen lantio oli niin ahdas, ettei lapsi mahtunut tulemaan ulos synnytyskanavasta.
Ranskalainen parturi-kirurgi Peter Chamberlen keksi siihen ratkaisun.
Hän kehitti pihdit, jotka koostuivat kahdesta ”lusikasta” ja kahvasta. Kätilö puristi lapsen pään lusikoitten väliin ja veti hänet ulos.
Chamberlen piti kuitenkin keksintönsä visusti vain oman perheensä tietona lähes sadan vuoden ajan.
1700-luku: Synnytystuoli kulki perintönä suvussa
Synnytyksessä saattoi olla apuna synnytystuoli, jossa oli jalkatuet ja istuimessa aukko.
Synnytystuolissa nainen pystyi käyttämään hyväksi painovoimaa synnytyksen ponnistusvaiheessa.
Varakkailla naisilla oli oma tuoli, joka siirtyi perintönä sukupolvelta toiselle.
Muut lainasivat tuolin kätilöltä. Tuolin pystyi taittelemaan kasaan niin, että sitä oli helppo kuljettaa.
Jalkatuet pystyi säätämään naisen mukaan.