Wellcome Images
Cro-Magnon

Kuka oli Euroopan ensimmäinen murhan uhri?

Noin 150 vuotta sitten ranskalaisesta kallioluolasta löydettiin kahdeksan ihmisen luut. Nyt tuore tutkimus on paljastanut, että yksi heistä kuoli tuskallisesti yli 30 000 vuotta sitten.

Työmiehet ällistyivät, kun he vuonna 1868 löysivät sattumalta Etelä-Ranskassa sijaitsevasta luolasta kasan ihmisluita.

Tutkimus osoitti, että luut kuuluivat kahdeksalle Homo sapiens -ihmiselle – neljälle aikuiselle ja neljälle lapselle – jotka oli todennäköisesti haudattu yhdessä 31 000–33 000 vuotta sitten. Vainajat olivat siten vanhimpia Euroopasta tuohon mennessä löydettyjä Homo sapiens -suvun ihmisiä.

Nyt uusi tutkimus kertoo, että 150 vuotta sitten tehty löytö on luultuakin poikkeuksellisempi, sillä yksi aikuisista oli luultavasti Euroopan ensimmäinen dokumentoitu murhan uhri.

Cro-Magnon

Naisen pääkallon otsassa oleva murtuma on todennäköisesti kovan iskun aiheuttama.

© Wellcome Images

Isku ennen vai jälkeen kuoleman?

Löydettyjen luiden joukossa on naisen pääkallo, jonka otsassa oleva murtuma on askarruttanut tutkijoita vuosikausia.

Asiantuntijat ovat tähän asti olleet eri mieltä siitä, saiko nainen vamman ennen kuolemaansa vai sen jälkeen. Epäselvyys johtuu osittain siitä, että kallo on aikoinaan liimattu kokoon sen saumoja pitkin, minkä vuoksi sitä on ollut vaikea analysoida.

Nyt Université de Bordeaux’n ja Université Paris Citén tutkijat ovat TT-kuvantaneet kallon 3D-rekonstruktiota ja saaneet selville, että murtumapinta on sileä ja aaltoileva – kuten kuolemaan johtavissa kallonmurtumissa usein.

Tutkijoiden mukaan uhri kuitenkin riutui iskun jälkeen viikkoja helvetillisissä tuskissa, harhaisena ja kouristellen, kunnes hän vajosi koomaan ja lopulta menehtyi.

Murtuman sijainti ja muoto viittaavat siihen, että vainajaa iskettiin voimalla jollakin tylpällä esineellä, todennäköisesti kivikirveellä.