Synnytykset, sairaudet ja jopa muutto toiselle paikkakunnalle jättävät hampaisiimme jäljet, joita voidaan lukea kuin puun vuosirenkaita.
Näin kerrotaan New Yorkin yliopiston uudessa tutkimuksessa.
Tietoja varastoituu koko elämän ajan
Tutkimuksessa tutkittiin niin sanottua hammassementtiä, jota on hampaiden juurissa.
Hammassementtiä muodostuu koko elämän ajan, ja siitä syntyy juuren ympärille eräänlaisia ”vuosirenkaita”, joista tutkijat voivat jäljittää muutoksia.
”Hammas ei ole muuttumaton ja kuollut. Se muokkautuu jatkuvasti ja reagoi fysiologisiin muutoksiin”, tutkimuksen johtaja Paola Cerrito kirjoitti lehdistötiedotteessa.
Jopa vankeusaika näkyy
Tutkivat analysoivat 47 hammasta kaikkiaan 15 kuolleelta henkilöltä, joiden elämänvaiheet tunnettiin.
Kun he tutkivat nuoren naisen hammassementin ”vuosirenkaita”, he havaitsivat niissä muutoksia aikana, jolloin nainen muutti 18-vuotiaana maalta kaupunkiin ja hänen elämäntapansa ja ruokailutottumuksensa muuttuivat.
Muidenkin hampaista löytyi merkkejä esimerkiksi synnytyksistä, vaihdevuosien alkamisesta, vakavista sairauksista ja vankilassaoloajasta.
Elämänmuutokset aiheuttavat stressiä, minkä voi siis nähdä hammassementissä.
Tutkimus voi avata uusia mahdollisuuksia arkeologeille, sillä hammassementin avulla voidaan ehkä saada enemmän tietoa vainajista ja aikakausista, jos vertailuaineistona on käytettävänä kirjallisia lähteitä.