Galileo Galilei kirjoitti: ”Loputon kiitos kuulukoon Jumalalle, kun hän on antanut minulle mahdollisuuden olla ensimmäisenä näkemässä ihmeitä, jotka kaikkien menneiden vuosisatojen ajan ovat pysyneet piilossa ihmissilmältä.”
Kuu, tähdet ja taivas eivät enää olleet entisensä sen jälkeen, kun Galilei vuonna 1609 oli kohottanut kaukoputkensa kohti öistä taivasta.
Kuun kraatterit olivat oli vain yksi hänen uraauurtavista havainnoistaan – havainnoista, jotka asettivat hänet vastakkain oman aikansa uskomusten kanssa mutta joiden ansiosta häntä pidetään yhä yhtenä historian tärkeimmistä tieteilijöistä.
Galileo Galilei laisti lääkärinopinnoista
Galilei syntyi 15. helmikuuta 1564. Uteliaisuus oli hänelle myötäsyntyistä, ja hänen synnyinkodissaan Pohjois-Italian Pisassa arvostettiin oppineisuutta.
Hänen isänsä Vincenzio kuului vanhaan toscanalaiseen aatelissukuun, jonka Galileo-niminen jäsen oli ollut merkittävä lääkäri ja virkamies 1400-luvulla.
Tämän veli oli ottanut perheen sukunimeksi Galilei. Jäljellä oli kuitenkin enää vain vaakuna muttei varakkuutta, ja elättääkseen perheensä musiikkialan koulutuksen saanut Vincenzio joutui työskentelemään appivanhempiensa kangasliikkeessä.
Vincenzio harrasti musiikkia vapaa-ajallaan. Hän piti sitä matematiikan alalajina ja vihki mieluusti poikansa sävelten mysteereihin.
Galilei soitti luuttua ja urkuja sekä auttoi isäänsä tämän lukuisissa musiikillisissa kokeissa, joissa tutkittiin ääniaaltoja, värähtelyä ja harmoniaa.
Vincenzio toivoi kuitenkin, ettei poika seuraisi hänen jalanjälkiään vaan hankkisi itselleen tuottoisan ammatin.
Galilei halusi luostariin, mutta se ei tullut kysymykseenkään, sillä perheellä ei olisi varaa elättää köyhyyslupauksen tehnyttä poikaa.
Vincenzio olisi mieluusti nähnyt poikansa lääkärinä, ja lääkärinoppiin tämä myös ilmoitettiin.
Lääketieteen opinnot jäivät kuitenkin vähiin, sillä Galilei livisti aina tilaisuuden tulleen matematiikan pariin.
Neljän vuoden kuluttua hänen oli ilmeisesti taloudellisista syistä lähdettävä yliopistosta ilman tutkintoa ja palattava häntä koipien välissä vanhempiensa luo.
”Matematiikka on kieli, jolla Jumala kirjoitti universumin.” Galileo Galilei
Perhe asui nyt Firenzessä, mutta Galilei ei pysynyt siellä pitkään. Hän jatkoi matematiikan parissa itsekseen, ja huhut hänen matemaatikonkyvyistään kiirivät nopeasti.
Pian hän sai paikan matematiikanopettajana Padovan yliopistosta läheltä Venetsiaa.
Siellä hänen tietonsa ja taitonsa matematiikan ja fysiikan alalla osoittautuivat ajan mittaan arvokkaiksi muun muassa venetsialaisille laivanrakentajille.
Kaukoputki avasi uusia näkymiä
Tuolloin 36-vuotiaana hän tapasi kauniin 22-vuotiaan Marina Gamban. He rakastuivat ja saivat kolme lasta.
Vaikka lapset saivat Galilein sukunimen, Galilei ja Gamba eivät koskaan virallisesti avioituneet.
Osasyynä oli se, että Gamba oli rahvasta ja Galilei vanhaa sukua, mutta asiaan vaikutti myös perinne, jonka mukaan tiedemiesten tuli pysyä naimattomina ja käyttää aikansa opetukseen.
Galilei tutki ensimmäisten joukossa taivasta kaukoputkella ja kirjasi havaintonsa. Itse hän piti suurimpana tieteellisenä saavutuksenaan Jupiterin kuiden löytämistä.
Opettaminen koituikin Galilein onneksi, sillä kesällä 1605 hän sai vallan erityisen oppilaan: Toscanan suurherttuan Ferdinando Medicin 17-vuotiaan Cosimo-pojan.
Italia koostui tuohon aikaan lukuisista pikkuvaltioista, joita johtivat runsaasti vaikutusvaltaa uskonnollisissa, yhteiskunnallisissa ja tieteellisissä asioissa omaavat herttuat.
Yksi tärkeimmistä oli Toscanan suurherttua, ja vuonna 1605 hänen pojastaan tuli siis Galilein oppilas. Galileille tämä oli tärkeä askel eteenpäin hänen urallaan.
Vuonna 1609 Galilei kuuli huhuja Hollannista, missä oli kokeiltu linssien yhdistämistä niin, että kaukaiset asiat saattoi nähdä kuin ne olisivat olleet aivan lähellä.
Galilei rakensi pian oman ”näkölasinsa” ja alkoi tutkia sillä taivaankappaleita. Kuun kraatterien lisäksi Galilei näki myös muita ihmeitä.
Alkuvuodesta 1610 hän havaitsi neljä pienempää ”planeettaa”, jotka kiersivät säännönmukaisesti Jupiteria.
”Maailman luomisen hetkestä tähän päivään asti kenenkään näkemättömät neljä planeettaa”, hän kirjoitti voitonriemuisena näkemästään.
Hän kirjasi havaintonsa kirjaansa Sidereus Nuncius, 'tähtimaailman sanansaattaja', jossa hän halusi nimetä planeetat Cosimo Medicin mukaan.
Cosimo kuitenkin ehdotti nimeksi ”Medicien tähdet” koko suvun mukaan, jolloin Galilei joutui liimaamaan reiluun 500:aan jo painettuun kirjaan laput uudesta nimestä.
Vaivannäkö kuitenkin kannatti, sillä pian Galilei nimitettiin suurherttuan päämatemaatikoksi ja -filosofiksi sekä Pisan yliopiston ensimmäiseksi matemaatikoksi.
Galilei astui piireihin tyylillä. Jo ensimmäisellä matkallaan Roomaan hovimatemaatikkona hän keskusteli havainnoistaan kirkon vaikutusvaltaisimpien miesten kanssa.
Monet heistä olivat hankkineet omat kaukoputket ja pystyivät siten vahvistamaan Galilein havainnot. Arvostettu Accademia dei Lincei otti hänet jäsenekseen, ja hän pääsi jopa paavin puheille.
Myös Jupiterilla on kuita
Katolinen kirkko piti Maata ainutlaatuisena eikä voinut hyväksyä ajatusta siitä, että muillakin planeetoilla olisi kuita. Galilei itse piti Jupiterin kuiden löytämistä merkittävimpänä saavutuksenaan. Galilein löytämien neljän suuren kuun lisäksi Jupiterilla on useita pieniä kuita.
Pilkullinen Aurinko ei ole täydellinen
Galilein havaitsemat tummat pilkut Auringon pinnalla olivat vastoin kirkon oppeja Auringosta puhtaana ja muuttumattomana planeettana. Galilei tunnusti, ettei tiennyt, mitä pilkut olivat, mutta ne "muodostuvat ja katoavat Auringon pinnalla ja sen lähellä". Galilei arveli niitä pilviksi, mutta todellisuudessa auringonpilkut aiheutuvat magneettikentistä.
Kuun pinta ei ole tasainen
Entisaikain tähtitieteilijät olivat kuvailleet Kuuta täydellisen pyöreänä ja tasaisena. Kaukoputkellaan Galilei näki, että tämä ei pitänyt paikkaansa, vaan Kuun pinta oli ”epätasainen, karkea ja täynnään onkaloita ja kärkiä, joten se muistuttaa Maan vuoriketjujen ja syvien laaksojen uurtamia kasvoja”. Galilein tutkielmat Kuusta horjuttivatkin antiikin viisaiden ja siten myös kirkon maailmankuvaa. Monet kirkon tähtitieteilijöistä hyväksyivät Galilein näkemyksen, mutta jotkut torjuivat sen väittäen, että Kuun pinnan vaihtelut johtuivat ”tiiviyden” vaihteluista.
Törmäyskurssilla kirkon kanssa
Kirkollinen hyväksyntä oli tärkeä, koska tähtitiede oli 1600-luvulla varsin kiistanalainen tieteenala.
Kirkon näkökulmasta oli oikein tutkia Maata ja kaikkea Jumalan sinne luomaa mutta taivas oli asia erikseen: se kuului yksin Jumalalle ja sen hän oli luonut planeettoineen ihmisten asuttaman Maan ympärille.
Uskonpuhdistus oli hajottanut kirkkoa ja vienyt monia katolisia harhaan, joten Vatikaani oli entistäkin kärkkäämpi puolustamaan omia näkemyksiään.
Sata vuotta aiemmin kirkko oli sulkenut tähtitieteilijä Kopernikuksen suun, kun tämä oli väittänyt Maan kiertävän Aurinkoa, ja vielä vuonna 1600 italialainen ajattelija Giordano Bruno oli poltettu roviolla samasta väitteestä.
Kun Galilei kuulosteli muiden näkemyksiä ja keskusteli havainnoistaan kirkon miesten kanssa Roomassa, se ei siis ollut vain tieteellistä toimintaa, vaan se saattoi myös pelastaa hänen henkensä.
Galilein kaukoputkella tekemät havainnot olivat ristiriidassa kirkon oppien kanssa.
”En voi uskoa, että sama Jumala, joka on antanut meille ymmärryksen, järjen ja älyn, ei haluaisi meidän käyttävän näitä ominaisuuksia”. Kirje Toscanan suurherttualle vuonna 1615.
Vastauksena häneen kohdistuneeseen kritiikkiin Galilei keskusteli vuonna 1612 jälleen näkemyksistään Roomassa ja esitti samalla Vatikaanille osia uudesta kirjastaan, jota hän oli kirjoittamassa Auringosta, Maasta ja niiden paikasta universumissa.
Eräs pappi oli jo leimannut Galilein ”paholaisesta peräisin olevien taitojen harjoittajaksi” ja ”oikean uskonnon viholliseksi”, mutta Roomassa Galileihin suhtauduttiin ymmärtäväisemmin ja häntä varoiteltiin vain aktiivisesti houkuttelemasta ihmisiä uuden maailmankuvan kannalle.
Galilei lupasi kardinaali Roberto Bellarminolle, joka oli myös opiskellut tähtitiedettä, pitää matalaa profiilia ja esittää näkemyksiään vain yhtenä teoriana muiden joukossa – ei siis tosiasiana.
Kriitikkojen suiden sulkemiseksi Galilei sai vieläpä Bellarminon kirjoittamaan itselleen puoltokirjeen.
Bellarmino kirjoitti selkeästi, että Galileita ei syytetty mistään, vaan hänelle oli ainoastaan annettu ystävällinen huomautus, jonka mukaan hänen väittämänsä olivat ristiriidassa pyhien kirjoitusten kanssa.
Galilei palasi kotiin mukanaan asiakirja, jonka turvin hän uskoi voivansa vapaasti jatkaa tutkimuksiaan. Seuraavina vuosina Galilei pitäytyi keskusteluissa vain ystäviensä kanssa.
Tarinan mukaan Galilei testasi teoriaansa pudottamalla tornista kuulia.
Empiirisiä kokeita teorian tueksi
Empiiriset kokeet ovat nykyään itsestään selvä osa tieteellistä tutkimusta, mutta Galilei oli ensimmäisiä, jotka kokeilivat asioita käytännössä.
Filosofi Aristoteles oli päätellyt havaintojensa perusteella, että raskaat esineet ja aineet, kuten kivet ja lyijy, putoavat nopeammin kuin kevyet, kuten höyhenet.
Galileo Galilei oli eri mieltä. Hän uskoi,että eri painoisten esineiden putoamisen nopeuserot johtuivat ilmanvastuksesta, ja laati kokeen.
Tarinan mukaan Galilei todisti asian pudottamalla Pisan kaltevan tornin huipulta kaksi eripainoista kuulaa: painoerosta huolimatta ne putosivat maahan käytännössä samanaikaisesti.
Galilei ei myöskään uskonut, että valon nopeus oli ääretön, vaan laati tästäkin asiasta kokeen. Kaksi henkilöä seisoi lyhty kädessään, ja kun toinen sammutti lyhdyn, toisenkin piti oitis sammuttaa omansa.
Galilei uskoi, että etäisyyden kasvaessa kasvaisi myös aika, jonka kuluttua toinen sammuttaisi lyhtynsä. Valon nopeus on kuitenkin niin suuri, että Galilei ei pystynyt kokeellaan todistamaan sen äärellisyyttä.
Vatikaani antoi painatusluvan
Kesällä 1623 nimitettiin uusi paavi, ja se lupasi hyvää Galileille. Maffeo Barberini, josta nyt tuli paavi Urbanus VIII, oli yksi Galilein tieteistä kiinnostuneista ystävistä, ja he olivat aiemmissa keskusteluissa usein löytäneet yhteisen sävelen.
Paavin ensimmäinen ilmoitus oli lupaus tukea taiteita ja tieteitä, ja kun Galilei tuli Roomaan onnitellakseen vanhaa ystäväänsä, hänet vastaanotettiin kauniilla sanoilla.
”Suljemme isälliseen suosioomme tämän suurmiehen, jonka maine loistaa taivaalla ja kantautuu maan kaikkiin kolkkiin”, kirjoitti Urbanus VIII.
Tästä piristyneenä Galilei jatkoi kirjoitustyötään, joka alkuun käsitteli vuorovettä mutta tunnetaan nykyisin vuoropuheluna kahdesta pääasiallisesta maailmanjärjestelmästä tai lyhyesti vain nimellä Dialogi.
Kirjallisena tehokeinona – sekä suojautuakseen kriitikoiltaan – Galilei kirjoitti kirjan näytelmäksi, jossa kaksi filosofia ja yksi maallikko keskustelivat luonnontieteestä ja aurinkokunnasta.
Tällä tavalla saatiin tuotua esille molemmat näkökannat, Galilei selitti.
Varmistaakseen, ettei poikkeaisi sallituista opeista, hän lähti Roomaan hakemaan Vatikaanilta muodollista painatuslupaa, joka tarvittiin kaikkien kirjojen julkaisua varten.
”Kun on tieteestä kysymys, on tuhansien mielipide vähemmän arvokas kuin yhden nöyrän järkeily.” Kirje tiedemies Marcus Welserille vuonna 1612.
Hän sai luvan muutamassa viikossa, mutta sitten Italiaan iski rutto.
Epätoivoissaan Rooma sääti karanteenisääntöjä, jotka vaikeuttivat Galilein käsikirjoituksen lopullista valvomista.
Niinpä Vatikaanin kanssa sovittiin, että osa kirjasta hyväksyttiin paikallisesti, mutta kiistanalaiset kohdat lähetettäisiin Roomaan.
Kun kirja ilmestyi helmikuussa 1632, sitä ylistettiin. ”Luin siitä osia ystävilleni, [––] ja ammensimme kaikki ihastuksissamme ja ihmeissämme siitä aina vain uusia asioita”, kirjoitti paavin päämatemaatikko.
Paavilla itsellään ei ollut aikaa lukea kirjaa. Uskonpuhdistuksen vanavedessä seuranneet uskonnolliset kiistat olivat kehittyneet 30-vuotiseksi sodaksi sekä muiksi yhteenotoiksi.
Galilein nerokkaat laitteet
Galileo Galilei ei tyytynyt vain kehittämään kaukoputkia, joilla tehdyt tähtitieteelliset havainnot muuttivat maailmankuvaa, vaan hän rakensi myös muita käytännöllisiä laitteita.
1593
Lämpömittari
Luonnontieteilijät olivat tienneet jo 100-luvulta eaa., että vesi laajenee lämmetessään. Galilei hyödynsi tätä tietoa vuoden 1593 paikkeilla yhtenä ensimmäisistä lämpömittarin rakentamiseen.
Galilein mittarissa oli vesiastia ja siihen yhdistetty putki, johon vesi lämmetessään nousi. Putkeen hän merkitsi asteikon, jotta lämpöä saatettiin mitata lukuina.
Daniel Gabriel Fahrenheit (1686–1736) ja Anders Celsius (1701–1744) esittelivät myöhemmin lämpöasteikot, jotka hyväksyttiin yleiseen käyttöön.
1594
Pumppu ja kastelulaite
Venetsian asevarikko Arsenale, joka varusti muun muassa suuria laivoja, oli keksijä-Galileille ehtymätön inspiraation lähde. Siellä hän sai ajatuksen myös hevosvetoisesta pumpusta, jonka avulla saattoi kastella kuivia viljelysmaita.
Yhtään Galilein pumppua ei ole säilynyt, eikä edes piirustuksia, mutta pumppu on pääpiirteittäin kuvattu kirjeessä, jolla Galilei vuonna 1594 sai patentin keksinnölleen.
1597-99
Geometrinen ja sotilaallinen harppi
Galilei paranteli laitetta, jota voi pitää laskutikun edeltäjänä. Siinä on kaksi erilaisin lukumerkein varustettua viivotinta, joiden välissä on astemerkinnöin varustettu kaari.
Laitteella pystyi muun muassa laskemaan korkoa korolle, valuuttojen vaihtokursseja, tykinlatauksia ja laivan rungon suhteita. Kaikkiaan sillä pystyi suorittamaan 32 erilaista ”operaatiota”, kuten Galilei totesi. Hän keksi laitteen vuonna 1597, ja lopullisen muotonsa harppi sai pari vuotta myöhemmin.
Galilei valmisti jonkin aikaa harppeja itse mutta palkkasi sitten työhön asesepän, joka muutti hänen luokseen. Harpin mukana sen ostaja sai Galilein itsensä laatiman perinpohjaisen käyttöohjeen.
1624
Mikroskooppi
Kun Vatikaani oli kehottanut Galileita varomaan sanojaan tähtitieteessä, tämä käänsi katseensa maan päälle. Hän havaitsi, että tekemällä kaukoputkeensa joitakin muutoksia hän sai suurennettua myös hyvin lähellä näkyviä kappaleita.
”Olen suureksi ilokseni voinut havainnoida lukuisia pieniä eläimiä”, hän kirjoitti. Mikroskooppi ei ollut Galilein keksintö, mutta hän oli yksi ensimmäisistä, jotka käyttivät sitä tieteellisiin tarkoituksiin.
1640
Heilurikello
Galilein apulaisen ja ensimmäisen elämäkerturin Vincenzo Vivianin mukaan Galilei keksi alkeellisen heilurikellon. Kellot olivat Galilein aikaan epä luotettavia, ja Vivianin mukaan Galilei sai idean kelloon nähtyään kattokruunujen heiluvan edes-takaisin Pisan katedraalissa.
Hän keksi, että se aika, jonka lamput heiluivat, ei riippunut heilumisen laajuudesta, ja sai siitä ajatuksen, että heilurin tasaisella liikkeellä voisi mitata aikaa.
Urbanuksen sekaantuminen kahnauksiin oli käynyt Vatikaanille kalliiksi, ja useat kardinaalit olivat kiihdyksissään paavin heidän mielestään aivan liian pehmeästä suhtautumisesta saksalaisia protestantteja kohtaan.
Galilein viholliset olivat kärkkäästi kuiskuttelemassa paavin korvaan, että kirja pilkkasi ja loukkasi kirkkoa.
Asioita ei ollut esitetty tieteellisenä raporttina vaan kolmen miehen vuoropuheluna, ja sen sijaan, että eri näkemykset olisi esitetty tasaveroisina, Galilei antoi korkeasti oppineen miehen puolustaa tyylikkäästi aurinkokeskistä maailmankuvaa, kun taas kirkon näkemystä maakeskisyydestä puolusti kömpelösti Simplicio-niminen mies.
Paavi raivostui, ja niin Galilei sai pian määräyksen saapua katolisen kirkon pelätyn inkvisition eteen. 68-vuotias Galilei kirjoitti peloissaan testamenttinsa, ennen kuin hän jälleen kerran lähti kohti Roomaa.
Pöytäkirja vääristeli Galilein keskustelua Bellarminon kanssa
12. huhtikuuta 1633 Galilei astui inkvisition eteen. Kuulusteluissa käytiin läpi Dialogin sisältöä ja paneuduttiin Galilein sitä edeltäneeseen keskusteluun kardinaali Bellarminon kanssa.
”Mikä oli keskustelun tulos?” kysyi suurinkvisiittori jäykästi.
Galilei kertoi muistinvaraisesti keskustelun kulusta ja siitä, että sen jälkeen hän sai luvan käsitellä aurinkokeskistä näkemystä vain teoriana.
Hän esitti puolustuksekseen myös Bellarminolta saamansa kirjeen.
Suurinkvisiittori esitti puolestaan Galileille tapaamisesta laaditun tiukkasanaisen pöytäkirjan.
Pöytäkirjan mukaan Bellarmino oli kieltänyt Galileita ”millään lailla kannattamasta, opettamasta tai puolustamasta [maakeskistä näkemystä] suullisesti tai kirjallisesti”.
Galilei ymmärsi, että hänen keskustelunsa kardinaali Bellarminon kanssa oli virallisissa pöytäkirjoissa kirjattu paljon todellista tiukempaan sävyyn.
Hän oli pulassa. Nyt näytti eittämättä siltä, että hän oli yrittänyt saada paavin hyväksynnän kirjalleen viekkaudella.
Sitä paitsi jokainen Dialogin lukenut näki oitis, mitä kantaa Galilei kannatti. Inkvisition teologit totesivatkin kirjasta: ”Ei ole epäilystäkään, etteikö Galileo opettaisi kirjallisessa muodossa oppia Maan liikkumisesta.”
Asiaa pahensi entisestään, että Galilei kirjoitti italiaksi eikä latinaksi. ”Hän kirjoittaa vielä italiaksi, eikä varmasti kädenojennukseksi ulkomaalaisille ja muille oppineille, vaan houkutellakseen oppinsa taakse tavallista kansaa.”
Vuonna 1633 Galilei joutui pelätyn inkvisition eteen, ja hänet painostettiin kieltämään havaintonsa.
Paavi uhkasi kidutuksella
Galilein onneksi hänellä oli edelleen ystäviä Vatikaanissa.
Monet oppineista kunnioittivat syvästi Galileita ja olivat kyllästyneitä koko asiaan. Lisäksi tapaus voisi käydä kiusalliseksi, sillä kirkkohan oli itse antanut kirjalle painatusluvan.
Inkvisiittorit yrittivät pelastaa tilanteen ”puhumalla Galileille järkeä”. Sen seurauksena vanha, väsynyt ja sairaalloinen Galilei myönsi hairahtuneensa ja katuvansa tekojaan.
”Koska en ollut nähnyt tekstiäni niin pitkään aikaan, näin sen nyt aivan kuin uutena ja jonkun vieraan kirjoittamana. [––] Virheeni on siten ollut – ja sen tunnustan – liioiteltu kunnianhimo, silkka tietämättömyys ja tahaton erehtyminen”, hän tunnusti nöyrästi.
Inkvisitio oli valmis olemaan armollinen, mutta asia ei ollut vielä loppuun käsitelty. Paavilla oli yhä viimeinen sana, eikä Urbanuksella ollut poliittisesti varaa osoittaa heikkoutta.
Lisäksi hän tunsi tulleensa vanhan ystävänsä pettämäksi. Urbanus oli raivoissaan, ja hän uhkasi Galileita kidutuksella. Siltä Galilei sentään säästyi, mutta paavi varmisti, että Galilein ura tähtitieteilijänä oli ohi.
Kesäkuussa 1633 Galilei vietiin Santa Maria Sopra Minervan kirkon viereiseen luostariin Roomassa.
Siellä hän sai kuulla tuomionsa, jonka mukaan inkvisitiolla oli ”erittäin vahvat syyt epäillä [häntä] kerettiläisyydestä”.
Katuvaisen valkeaan kaapuun pukeutuneena Galilei joutui vannomaan luopuvansa ”siitä väärästä käsityksestä, että Aurinko on maailman liikkumaton keskipiste ja Maa ei ole sen keskipiste ja on liikkuva”.
Hän lupasi pyhästi sanoutua ”vilpittömin mielin ja yhtään teeskentelemättä irti mainituista virheistä ja harhaopeista” ja jatkoi: ”Vannon niin ikään, etten enää tulevaisuudessa sano enkä suullisessa enkä kirjallisessa muodossa esitä mitään sellaista.”
Tarinoiden mukaan Galilei olisi mutissut virallisen tunnustuksensa jälkeen sanat ”Eppur si muove”, 'se pyörii sittenkin'. Tämä kuitenkaan on tuskin totta, sillä se olisi vienyt hänet roviolle.
Oppineet vierailivat Galilein luona
Galilei tuomittiin viettämään loppuelämänsä kotiarestissa Firenzessä.
Hänen päivänsä tähtitieteilijänä olivat ohi, mutta kotonaan Galilei paneutui muihin tieteenaloihin.
Vaikka häntä oli muodollisesti kielletty olemasta kanssakäymisissä muiden tieteentekijöiden kanssa, hänen luokseen virtasi jatkuvasti vieraita.
Viimeisinä vuosinaan Galilein terveys heikkeni ja hän sokeutui täysin.
”Tämä maailmankaikkeus, jota olen laajentanut sata-, ei vaan tuhatkertaisesti siitä millaiseksi kaikkien menneiden vuosisatojen viisaat ovat sen kuvitelleet, on nyt omalta osaltani kutistunut, pienentynyt ja surkastunut oman ruumiini vähäpätöisiin rajoihin”, hän kirjoitti vuonna 1638.
Neljä vuotta myöhemmin hän kuoli 78-vuotiaana kahden avustajansa ja poikansa Vincenzion läsnä ollessa.
Kuultuaan uutisen Vatikaanin kirjastonhoitaja Lucas Holste kirjoitti ennustuksenomaiset muistosanat:
”Tänään olemme saaneet tiedon herra Galilein kuolemasta, joka ei kosketa ainoastaan Firenzeä vaan koko maailmaa [––]. Kun kadehtiminen nyt päättyy, tulee tuon älyn mahtava voima vähitellen tunnetuksi ja palvelee koko jälkimaailmaa oppaana totuuden etsinnässä.”