Einstein: Nerokkaita ajatuksia elämästä

Ajattelen hyvin harvoin sanoilla. Kun ajatus syntyy, yritän muotoilla sen sanoiksi myöhemmin.

Kysyn joskus itseltäni, miksi juuri minä kehitin suhteellisuusteorian. Syynä on luultavasti se, että normaali aikuinen ei vaivaa päätään ajan ja avaruuden ongelmilla. Niitä pohditaan lapsena. Minä kehityin niin hitaasti, että aloin pohtia aikaa ja avaruutta vasta aikuisena. Siksi sukelsin aiheeseen syvemmälle kuin lapsi olisi tehnyt.

Tajusin, että luonto on rakentunut ihmeellisellä tavalla ja että meidän tehtävämme on löytää luonnon matemaattinen rakenne. Tämä usko on kantanut minua elämäni aikana.

Mozartin musiikki, on niin puhdasta ja kaunista, että se on kuin heijastus maailmankaikkeuden sisäisestä kauneudesta. Kuten kaikki suuri kauneus myös hänen musiikkinsa on tietysti hyvin yksinkertaista.

Sen jälkeen kun matemaatikot saivat suhteellisuusteorian käsiinsä, en ole ymmärtänyt sitä itsekään

Uskonnollisuuteni on nöyrää ihailua. Se kohdistuu siihen ylempään henkeen, joka paljastaa itsensä siinä vähässä, mitä voimme tajuta todellisuudesta.

Näen kuvion, mutta en pysty kuvittelemaan sen tekijää. Näen kellon, mutta en osaa kuvitella kelloseppää.

Kaunein kokemus, jonka voimme kokea, on mystisyys. Se on perustavaa laatua oleva tunne, joka vallitsee todellisen taiteen ja todellisen tieteen kehdon ääressä. Kaiken sen takana, jonka voimme kokea, on jotain, jota emme voi käsittää. Siinä mielessä ja vain siinä mielessä olen syvästi uskonnollinen ihminen.

Olemme samassa asemassa kuin lapsi, joka astuu valtavaan kirjastoon täynnä erikielisiä kirjoja. Lapsi tietää, että jonkun on täytynyt kirjoittaa kirjat. Hän vain ei tiedä, miten. Hän ei ymmärrä kieliä, joilla ne on kirjoitettu. Hänellä on vain hämärä aavistus siitä, että kirjat on järjestetty jollain lailla, mutta hän ei ymmärrä, miten. Älykkäinkin ihminen suhtautuu samalla tavalla Jumalaan.

Mikä on ihmiselämän tai minkä tahansa muun elämän tarkoitus? Tähän voi vastata vain, jos on uskonnollinen. Kannattaako tätä sitten edes kysyä? Minusta ihminen, joka pitää elämäänsä ja muiden elämää tarkoituksettomana ei ole vain onneton vaan myös elinkelvoton.

Poltan kuin korsteeni, teen töitä kuin hullu, syön, mitä sattuu, kävelen ainoastaan miellyttävässä seurassa.

Jos haluamme, vastustaa voimia, jotka uhkaavat tukahduttaa älyllisen ja yksilöllisen vapauden, meidän on muistettava, mitä on pelissä. Ilman sellaista vapautta meillä ei olisi Shakespearea, Goethea eikä Newtonia.

Vain suurien ja puhtaiden henkilöiden esimerkki voi tuottaa hienoja ajatuksia ja hyveitä. Raha vetoaa vain itsekkyyteen ja kutsuu jatkuvaan hyväksi­käyttöön. Voisitteko kuvitella Moosesta, Jeesusta tai Gandhia rahasäkkiä kantamassa?