3500 eaa.: Muinaisten egyptiläisten metrien korkuiset obeliskit näyttivät aikaa.
Niiden ympärys kivettiin kaiverretuilla kivillä, joihin langenneesta varjosta asiaan perehtyneet pystyivät kertomaan ajan.
Egyptiläiset havaitsivat myös, että obeliskin varjo osoitti keskipäivällä aina samaan suuntaan vuodenajasta riippumatta ja että varjo oli pisimmillään vuoden lyhyimpänä päivänä ja vastaavasti lyhyimmillään vuoden pisimpänä päivänä.
Obeliskien heittämästä varjosta egyptiläiset pystyivät määrittämään myös kevät- ja syyspäiväntasauksen.
Varsin huomionarvoinen oli myös egyptiläisten idea, jonka mukaan vuorokausi alkaa keskiyöllä.
Aiemmin vuorokauden oli yleensä katsottu alkavan auringonnoususta.
Niinpä vuorokauden alku vaihteli hieman eri päivinä, minkä vuoksi aurinkokellossa piti olla pyöritettävä taulu. Vähitellen ajanmääritys standardoitiin Egyptissä, jolloin se muuttui tarkemmaksi.
400 eaa.: ”Tavataan 15 jalan aikoihin!”
Antiikin kreikkalaiset määrittivät ajan kulkua varjon pituudesta.
Välimeren alueella keskipituinen henkilö heitti varhain aamulla ja myöhään illalla 24 jalan eli 7,3 metrin pituisen varjon.
Keskipäivällä varjo oli vain neljän jalan eli 1,2 metrin pituinen.
Kreikkalaiset asettivat maahan kiven, astelivat siitä poispäin, kunnes heidän varjonsa päälaki oli kiven kohdalla, ja mittasivat sitten etäisyyden kiveen jalanmitalla.
Voisi ajatella, että ihmisten pituuserot olisivat aiheuttaneet ongelmia ajanmäärityksessä, sillä onhan eri pituisten ihmisten varjokin eri pituinen tiettynä aikana päivästä – eli pitkän ihmisen ”kello” olisi ollut enemmän kuin lyhyen.
Kreikkalaisten mielestä ongelmaa ei kuitenkaan ollut, sillä pitkillä ihmisillä oli myös pidemmät jalat, joten pitkät saivat siis saman määrän askeleita kuin lyhyet mitatessaan varjonsa pituutta tiettyyn aikaan päivästä.
300 eaa.: Sisilialainen aurinkokello näytti Roomassa väärin
Antiikin roomalaiset kaiversivat aurinkokellon koveraksi ja asettivat sen keskelle pienoisobeliskin.
Se näytti aikaa tarkemmin kuin perinteinen tasaiselle alustalle pystytetty obeliski. Keksintö kompensoi sitä, että aurinko paistoi kesäisin korkeammalta kuin talvisin, minkä vuoksi obeliskin varjokin vaihteli vuodenajan mukaan. Roomalaiset keksivät myös, että aurinkokellosta tuli erityisen tarkka, kun se valmistettiin sen paikan (leveysasteen) mukaan, missä sitä käytettäisiin.
Esimerkiksi roomalainen tiedemies Plinius vanhempi valitteli, että hänen Roomassa käyttämänsä aurinkokello ei ollut tarkka. Kello olikin valmistettu paljon etelämmässä, Sisiliassa.