hansonsauctioneers.co.uk

1600-luvun kirja paljastaa avaruusolentojen ulkonäön

Kuuluisa alankomaalainen tutkija Huygens kertoo hiljan löytyneessä teoksessaan Marsin asukkaiden ulkonäön lisäksi sen, mitä he tekevät.

Brittiläisen Hansons-huutokauppahuoneen kirja-asiantuntija Jim Spencer hämmästyi, kun hän sai vähän aikaa sitten arvioitavakseen yllättävän teoksen vuodelta 1698.

Uusintapainos sisältää alankomaalaisen tutkijan Christiaan Huygensin (1629–1695) ajatuksia avaruusolioista, mikä oli epätavallinen aihe yli 300 vuotta sitten.

”Kirjassa yritetään kuvata, miltä avaruusoliot voisivat näyttää, mihin he käyttävät aikansa ja jopa miltä heidän musiikkinsa kuulostaa. Teksti on lähes koomista, mutta se perustuu tuon ajan tieteelliseen tietoon. Ja kukapa tietää, miltä omat ajatuksemme näistä asioista vaikuttavat 324 vuoden päästä”, Spencer selittää.

Nimi oli 1600-luvulla usein ainoa tapa mainostaa kirjaa. Siksi nimet olivat yleensä pitkiä ja perinpohjaisia.

© hansonsauctioneers.co.uk

Alienit rakastavat purjehtimista

Kirjalla on pitkä nimi ”Tutkittu taivaallinen maailma: Tai, oletuksia planeettojen maailmojen asukkaista, kasveista ja tuotannosta”. Teoksessa Huygens selittää, että avaruusolioilla on todennäköisesti kädet, kuten ihmisilläkin. Hän perustelee asian seuraavasti:

”Miten voisimme keksiä tai kuvitella muuta kuin mikä on niin tarkasti suunniteltu kaikkiin mahdollisiin käyttötarkoituksiin kuin kädet?”

Huygens toteaa myös, että avaruusoliot harrastavat myös luultavasti tähtitiedettä, kuuntelevat musiikkia ja purjehtivat.

Kirja huutokaupataan heinäkuussa, ja lähtöhinnaksi arvioidaan 2 300–3 000 euroa.