Neljä tapaa hengittää veden alla
Veden alla hengittämiseen on käytetty apuna niin vuohennahkasäkkejä, puutynnyreitä kuin kumiletkujakin.
Kuitenkin vasta nykyaikaisen sukelluslaitteen kehittäminen 1940-luvulla vapautti sukeltajat siihen asti välttämättömästä yhteydestä veden pinnalla oleviin avustajiin.
878 eaa.: Assyrian kuninkaan Assurnasirpalin sotilaat sukelsivat Eufratjoessa ilmalla täytettyjen vuohennahkasäkkien avulla.
1690: Tähtitieteilijä Edmund Halleyn kehittämään sukelluskelloon johdettiin letkuilla ilmaa puutynnyreistä.
1838: Ensimmäinen täysin umpinainen sukelluspuku syntyi, kun George Edwards asensi kypärän vedenpitävästä pellavasta valmistettuun kokohaalariin. Sukeltaja sai ilmaa letkulla pinnalta.
1943: Ranskalaiset Cousteau ja Gagnan kehittivät sukelluslaitteen, jonka paineilmasäiliöt ja regulaattori syöttivät ilmaa suukappaleen kautta sopivalla paineella eri syvyyksissä.
Sukelluskello mahdollisti arvotavaran pelastamisen laivanhylyistä.
Astronomi upoksissa
Keksijät kehittelivät jo 1600-luvulla sukelluskelloja eli eräänlaisia säiliöitä, joiden avulla ihminen saattoi oleskella veden alla.
Tähtitieteilijä Edmund Halley rakensi puusta ja lyijystä tynnyrimäisen sukelluskellon ja vietti siinä tunnin pinnan alla.
Kypärä täyttyi osittain vedellä
Veljekset John ja Charles Deane kehittivät vuonna 1829 sukelluskypärän, jolla pystyi sukeltamaan jopa 40 metrin syvyyteen.
Se ei kuitenkaan ollut täysin umpinainen, vaan sen sisälle pääsi vettä.
Koska ilma nousi kypärän yläosaan, vesi ei yleensä ulottunut kaulaa korkeammalle.
Jos sukeltaja nojasi eteenpäin, vesi saattoi kuitenkin ylettyä suuhun ja jopa nenään asti.
Villapipo piti sukeltajan pään lämpimänä kypärän sisällä.
