Liittoutuneet tarvitsivat vuonna 1942 Pohjois-Afrikassa paljon polttoainetta, mutta iso osa siitä meni hukkaan, kun kanisterit eivät olleet tiiviitä.
”Aavikon auringossa ne pullistuivat ja saumat ratkesivat ja alkoivat vuotaa”, upseeri Richard M. Daniel kuvaili brittien peltikanistereita.
Saksan miehittäessä Norjan vuonna 1940 britit olivat nähneet vihollisilla tiiviitä ja kestäviä kanistereita, mutta niiden tekotapa selvisi vasta myöhemmin yhdysvaltalaisen Paul Pleissin ansiosta.
Insinööri Pleiss työskenteli ennen sotaa Berliinissä ja osallistui 20-litraisen teräskanisterin, Wehrmacht-Einheitskanisterin, tuotantoon.
Kanisterin oli kehittänyt neljä vuotta aiemmin Schwelmer Eisenwerk Müller & Co. -yritys Hitlerin määräyksestä.
Natsit valmistautuivat salamasotaan, mikä tarkoitti, että valtavia määriä polttoainetta oli kuljetettava pitkiä matkoja.
Wehrmacht-Einheitskanister läheltä:
Syvennykset suojasivat
Kanisterin sivulle prässättyjen syvennysten ansiosta kanisteri antoi periksi, kun bensiini laajeni lämmetessään.
Liittoutuneiden peltikanisterit sen sijaan vuotivat, kun bensiini kuumeni.
Sulkumekanismi helpotti täyttöä
Saksalaiskanisteri voitiin täyttää nesteellä kätevästi ilman suppiloa.
Kääntökorkki ei vahingossakaan paukahtanut kiinni täytettäessä. Kuljetuksessa taas sokka varmisti kiinni pysymisen.
Kolme kahvaa helpottivat kantamista
Viimeinen etappi kuljetuksista taitettiin usein jalan. Kolme kahvaa helpottivat kanisterin käsittelyä.
Joka sotilas pystyi kantamaan kaksi täyttä tai neljä tyhjää kanisteria.
Hitsaus teki kanisterista kestävän
Kanisteri koostui kahdesta yhteen hitsatusta osasta. Sauma oli iskuilta suojassa reunaa kiertävässä urassa.
Sen ansiosta kanisteri ei hajonnut helposti, jos se esimerkiksi putosi.
Kulmikas muoto helpotti pinoamista
Polttoainesäiliön nelikulmainen muoto auttoi pinoamaan kanisterit ilman hukkatilaa.
Näin esimerkiksi kuorma-autoon voitiin lastata peräti 3 310 litraa polttoainetta.
Ennen sotaa Pleiss hankki kolme kanisteria, ja syksyllä 1940 hän luovutti ne liittoutuneille kopioitavaksi.
Hanke sai vauhtia vasta vuonna 1943, ja sittemmin uusista kanistereista oli hyötyä etenkin Normandian maihinnousun jälkeen.
”Ilman kanistereita olisi ollut mahdotonta edetä Ranskan halki saksalaisten salamasotaakin vauhdikkaammin”, totesi Yhdysvaltojen presidentti Roosevelt.
Kanisteria käytetään yhä. Nimi jerrykannu, jerry can, viittaa brittien saksalaisille antamaan liikanimeen jerries.