Valkoinen talo tuotti ison pettymyksen
Valtiovarainministeri Oliver Wolcott ei ollut erityisen vaikuttunut nähdessään vuonna 1800 Yhdysvaltojen presidentin virka-asunnon.
Hän kirjoitti huolestuneena vaimolleen: ”Joidenkuiden silmissä talo saattaa asukkaansa naurunalaisiksi, ja meissä muissa se herättää sääliä.”
Virka-asunto, jota oli rakennettu kahdeksan vuotta, oli pettymys muillekin kuin Wolcottille.
Presidentin talo, kuten taloa tuolloin kutsuttiin, teki vaatimattoman vaikutuksen niin yhdysvaltalaisiin kuin ulkomaalaisiinkin vieraisiin. Se seisoi yksinään karulla maaperällä jämäkkänä ja koruttomana.
Mikään talossa ei viitannut siihen, että siitä tulisi ajan mittaan Yhdysvaltojen tavoitelluin asunto ja maailmanvallan symboli.
Näin Valkoisesta talosta tuli valkoinen
George Washingtonin mielessä oli ollut jotain aivan muuta hänen pyytäessään kongressilta rahaa presidentin arvolle sopivaan virka-asuntoon.
Yhdysvaltojen ensimmäinen presidentti oli virginialaista yläluokkaa sormenpäitään myöten, ja hän otti eurooppalaiset diplomaatit vastaan kaikkien taiteen sääntöjen mukaan takkahuoneessaan tuolloisessa pääkaupungissa Philadelphiassa.
Hän kuitenkin haaveili virka-asunnokseen suurta kartanoa, joka vetäisi vertoja muiden maiden ruhtinaspalatseille.
Kongressi ei halunnut törsätä valtion rahoja, ja päättäjät myönsivät vastahakoisesti 232 371,83 dollaria eli nykyrahassa noin kolme miljoonaa euroa presidentin virka-asunnon rakentamiseen.
Sillä rahalla presidentti saisi asunnon, joka olisi nuoressa Yhdysvalloissa näyttävä mutta eurooppalaisessa mittakaavassa vaatimaton.
Säästösyistä rakennus rakennettiin lähistöltä louhitusta harmaasta hiekkakivestä, joka kuitenkin loppui kesken, joten talosta rakennettiin yksi kerros suunniteltua matalampi.
Hiekkakivi oli niin huokoista, että talon ulkoseinät suojattiin kalkin, riisiliiman, kaseiinin ja lyijyn seoksella. Näin Valkoisesta talosta tuli valkoinen.
Ensimmäinen nainen Dolley Madison ehti pelastaa muutamia arvoesineitä ennen pakoaan Valkoisesta talosta.
Britit polttivat talon
Vuonna 1814 maihin nousseet britit marssivat Washingtoniin.
Yhdysvallat ja Britannia olivat sodassa, ja punatakit olivat saapuneet kostamaan.
Yhdysvaltalaiset olivat edellisenä vuonna polttaneet Yorkin – nykyisen Toronton – Britannian Kanadan siirtokunnassa.
Saavuttuaan Valkoiseen taloon britit nauttivat presidentille valmistetun aterian ja sytyttivät sitten rakennuksen tuleen.
Liekit tuhosivat kaiken ulkoseiniä lukuun ottamatta, ja nekin pelastuivat vain yöllisen rajuilman ansiosta.
Talon suunnitellut arkkitehti James Hoban joutui aloittamaan työn alusta. Talo oli valmis asuttavaksi jälleen vuonna 1817.
Valkoisen talon ensimmäinen asukas
Kun presidentin virka-asunto sai vuonna 1800 ensimmäiset asukkaansa, presidenttinä oli John Adams, joka hänkin joutui muuttamaan keskeneräiseen rakennukseen.
”Kysyttäessä on vastattava, että kaikki on oikein kaunista... tosiasiassa asuintilat eivät ole vielä valmiit”, kirjoitti presidentin vaimo Abigail Adams sisarelleen.
”Käytän suurta, vielä keskeneräistä vastaanottosalia (nykyinen itäinen huone) pyykin kuivaamiseen.” Presidentin vaimolla oli myös vaikeuksia saada miehensä vaatimaton palkka riittämään talon lämmityskuluihin koko talveksi.
Valkoinen talo oli keskeneräinen, kylmä ja kostea, kun John Adams muutti sinne vuonna 1800.
Vasta kun James Monroe muutti Valkoiseen taloon vuonna 1817, se sai kasvojenkohotuksen, kun kongressi myönsi 10 000 dollaria talon ympäristön ja puutarhan kunnostamiseen.
Ranskassa lähettiläänä toiminut Monroe teki sisustushankintoja Ranskasta, josta tuotiin komeita huonekaluja, maljakoita ja roomalaistyylisiä kelloja.
Lasku ylitti budjetin huimasti. Presidentti järjesti myös ylenpalttisia illalliskutsuja, joilla ateriat syötiin laivastoministeri Crowninshildin vaimon mukaan ”niin painavilla hopeahaarukoilla, että niitä oli vaikea nostaa suuhun asti”.
Ylellinen sisustus koki kovia, kun Andrew Jacksonista tuli presidentti vuonna 1829. Jackson oli entinen kenraali ja uudisraivaajien suosikki, ja tuhansia ihmisiä saapui Mississippijoen varren rajaseuduilta pääkaupunkiin juhlimaan sankariaan.
”Näimme miten rahvas, joukko poikia, neekereitä, naisia ja lapsia, tungeksi sisään toisiaan tuuppien ja tönien”, kirjoitti seurapiirirouva Margaret Smith Valkoisen talon valtauksesta.
Väki talloi damastipäällysteisiä huonekaluja mutaisilla saappaillaan, lasin- ja posliininsirpaleet täyttivät lattiat ja henkilökunta yritti houkutella ihmisiä ulos punssitynnyrien avulla.
Yleensä niin kylmähermoinen Jackson oli paennut hotelliin.
Valkoisen talon 200 laajentumisen vuotta
Valkoinen talo on kasvanut vaatimattomasta kartanosta moderniksi hallintorakennelmaksi, josta johdetaan maailman mahtavinta valtiota.
Länsisiipi
Virkamieskunta muutti vuonna 1902 päärakennuksesta uuteen länsisiipeen. Nykyinen 2-kerroksinen rakennus on vuodelta 1933.
Ovaali toimisto
Monilla varhaisilla presidenteillä oli työhuone päärakennuksen 1. kerroksen ovaalissa huoneessa. Uudessa länsisiivessä työhuone oli alunperin nelikulmainen, mutta William Taft muutti sen ovaaliksi vuonna 1909. Franklin Roosevelt vaati ovaalin työhuoneen säilyttämistä siiven täysremontissa vuonna 1933.
Lehdistöhuone
Vuonna 1969 Richard Nixon muutti uimahallin lehdistöhuoneeksi toimittajien alati kasvavalle joukolle. Istuinpaikka huoneessa maksaa 1 500 dollaria vuodessa.
Päärakennus
Suunnitellusta 3. kerroksesta luovuttiin rakentamisen alkuvaiheessa. Vuonna 1927 talo sai vinokaton, jonka alle saatiin lisää huonetilaa.
Diplomaattien vastaanottohuone
Vuoteen 1902 huone oli pannuhuone. Franklin Roosevelt piti siellä vuosina 1933–1945 ”takkapuheiksi” kutsutut radiopuheensa kansalle.
Itäsiipi
Ensimmäinen itäsiipi vuodelta 1902 toimi eteisenä ja vaate-säilönä. Vuonna 1942 rakennettiin maanalainen bunkkeri, jonka päälle tuli uusi kaksikerroksinen itäsiipi.
Virallinen ruokasali (1. kerros)
Andrew Jackson muutti vuonna 1829 aiemman toimistotilan ruokasaliksi virallisia illallisia, kuten valtiovierailuja, varten. Samassa yhteydessä aivan ruokasalin ikkunoiden alapuolella olleet hevostallit siirrettiin muualle hajuhaittojen välttämiseksi.
Itäinen huone (1. kerros)
Komeaa salia käytetään seremonioissa, mutta vuonna 1800 presidentti Adamsin vaimo kuivatti siellä pyykkiä. Lincolnin ja Kennedyn arkut olivat ennen hautausta esillä itäisessä huoneessa.
Lincolnin makuuhuone (2. kerros)
Huone oli Abraham Lincolnin työhuone, jossa hän 1863 allekirjoitti julistuksen orjien vapauttamisesta.
Presidentti asuu ylimpänä (2. kerros)
Presidentin asunto on 2. kerroksessa sekä katon alla olevissa huoneissa. Presidenttiperheen yksityiselämästä talossa ei juurikaan vuoda tietoa julkisuuteen.
Valkoinen talo aiottiin purkaa
Seuraavat presidentit toivat Valkoiseen taloon nykyaikaisia mukavuuksia. Ulkokäymälöistä päästiin eroon jo vuonna 1801, vesijohdot asennettiin taloon 1840-luvulla, ja pian taloon tuli sellainenkin ylellisyys kuin kylpyamme.
Vähitellen presidentin virkamieskunta kasvoi, ja samalla kasvoi tilantarve. 1870-luvulla ehdotettiin Valkoisen talon purkamista ja uuden virka-asunnon rakentamista muualle.
Vuoden 1873 talouskriisi keskeytti kuitenkin kaikki kalliit valtiolliset rakennushankkeet. Presidentit saivat siis tyytyä ahtaaseen virka-asuntoonsa, jonne saatiin puhelin vuonna 1879 ja sähkö vuonna 1891.
Presidentti Benjamin Harrison vannoi, ettei menisi lähellekään sähkölaitteita, ja kutsui aina palvelijan sytyttämään ja sammuttamaan sähkölamput.
Vuonna 1962 amerikkalaiset pääsivät television välityksellä mukaan Jacqueline Kennedyn johtamalle kiertokäynnille Valkoiseen taloon.
Rouva Kennedy pani Valkoisen talon ojennukseen
Satavuotias Valkoinen talo sai lopulta kaivatun laajennuksen. Theodore Rooseveltin kuusi vilkasta lasta häiritsivät työskentelyä, ja valtionhallinnolle rakennettiin erillinen länsisiipi vuonna 1902.
Presidenteillä oli nyt enemmän tilaa kuin koskaan aiemmin. Harry S Trumanin muuttaessa taloon vuonna 1945 ilmeni kuitenkin uusia ongelmia: päärakennuksen seinissä oli halkeamia, ja eräänä päivänä pianonjalka meni lattian läpi toisessa kerroksessa.
Rakennustarkastaja totesi, että lattia pysyi koossa vain ”vanhasta tottumuksesta”. Talo vaati sisältä täysremontin, ja uudet lattiat rakennettiin teräsrakenteiden päälle.
Remontti maksoi omaisuuden, eikä kongressilta herunut enää rahaa huonekaluihin. Kun Jacqueline Kennedy muutti rakennukseen vuonna 1961, se oli sisustettu halvoilla kalusteilla ja antiikkijäljennöksillä.
Hän hankki asiantuntijoiden avustuksella taloon sen arvolle sopivia vanhoja huonekaluja ja maalauksia, ja lopputulos esiteltiin televisiossa 80 miljoonalle katsojalle.
Kennedyn aika päätti Valkoisen talon vaihtelevan ja ajoittain kaoottisen historian. Vuonna 1964 voimaan tulleen lain mukaan kaikki talon muutokset piti hyväksyttää Valkoisen talon suojelua varten perustetulla komitealla.
150 vuotta kestäneiden muutosten jälkeen rakennus rauhoitettiin historiaa huokuvaksi kansallisaarteeksi.