Tornitalot: Kohti korkeuksia
Ihminen on rakentanut korkeita rakennuksia päästäkseen lähemmäksi jumalia, säästääkseen arvokasta tonttimaata tai vain saavuttaakseen mainetta ja kunniaa.

Burj Khalifan arkkitehtien piti ottaa huomioon korkeuksissa puhaltavat kovat tuulet.
Matematiikan kehitys ja etenkin teräksen keksiminen ovat tehneet mahdolliseksi yhä korkeampien pilvenpiirtäjien rakentamisen. 1900-luvun alkupuolella rakennusten korkeuskilpaa käytiin Yhdysvalloissa, ja nykyään kilpailua johtaa Lähi-itä. Kuwaitiin rakennetaan pilvenpiirtäjää, josta on määrä tulla peräti 1 001 metrin korkuinen. Rakennuksen on arvioitu valmistuvan noin 25 vuoden kuluttua.
8 m: Kaksi kertaa korkeampi kuin muut rakennukset
Valmistui: 8000-luvulla eaa.
Jerikossa kohosi aikoinaan 8 metrin korkuinen kivitorni. Sitä käytettiin luultavasti uskonnollisissa menoissa, ja se oli kaksi kertaa korkeampi kuin muut aikansa rakennukset.