Satojen marmorilohkareita työstävien kiilojen, hakkujen ja vasaroiden aiheuttama meteli oli korviahuumaava. Kaikkialla suuressa kivilouhoksessa puolialastomat, hikiset miehet porautuivat hitaasti yhä syvemmälle Pentelikonvuoren kylkeen.
10–12 miehen ryhmissä työskentelevät kivenhakkaajat irrottivat vuoren seinämästä jopa 40 tonnin painoisia lohkareita, jotka kokeneet kivenhakkaajamestarit sitten tarkastivat halkeamien ja muiden virheiden varalta.
Louhoksesta ulos johtavassa käytävässä joukko miehiä oli siirtämässä karkeasti muotoonsa hakattua kapiteelia, pylvään koristeltua yläpäätä. Kapiteeli lepäsi tukevalla puulavalla, joka oli kiinnitetty paksuilla köysillä kahteen suureen vintturiin.
Valtavan jyrinän saattelemana puulava lasteineen vieri hitaasti eteenpäin puutelojen varassa, ja vintturien kampia pyörittävät miehet puhkuivat rasituksesta.
Oli vuosi 442 eaa. 17 kilometrin päässä horisontissa näkyi mahtava Akropoliskukkula keskellä Ateenaa, joka oli tuohon aikaan Manner-Kreikan johtava kaupunkivaltio. Kukkulan laella kohosi yli 20 metrin korkuinen puukehikko.
Kehikon sisälle oli muotoutumassa hohtavan valkoinen temppeli, joka tunnettaisiin myöhemmin Parthenonina. Se oli koristeellisin ja teknisesti edistynein temppelirakennus, joka antiikin maailmassa oli kuunaan nähty.
Parthenon oli persialaissotien tulos
Parthenon on kärsinyt tulipaloista ja kovasta kohtelusta. Yli 30 vuotta kestäneen entisöinnin jälkeen temppeli on nyt palautettu lähes syntyaikojensa loistoon.
Ajatus suuren temppelin rakentamisesta Akropoliille oli syntynyt lähes puoli vuosisataa aikaisemmin. Vuonna 490 eaa. nykyisten Iranin ja Turkin alueella sijainneen Persian kuningas Dareios oli noussut suuren armeijansa kanssa maihin Marathonin tasangolle 42 kilometrin päähän Ateenasta.
Dareios halusi valloittaa Ateenan ja muut Kreikan kaupunkivaltiot ja liittää ne valtakuntaansa. Ateena lähetti persialaisia vastaan pienen sotajoukon, joka hyökkäsi vihollisen kimppuun kuolemaa halveksuen.
Taistelun päätyttyä kentällä lojui 6 000 kaatunutta persialaista, kun taas ateenalaiset menettivät historioitsija Herodotoksen mukaan vain 192 miestä.
Ateenalaiset kiittivät yllättävästä voitostaan kaupungin suojelijaa jumalatar Athenea ja päättivät rakentaa tälle uuden temppelin kaupungin keskellä kohoavalla Akropoliskukkulalle.
Tuohon aikaan temppelit rakennettiin yleensä kalkkikivestä, joka oli edullista, suhteellisen kevyttä sekä helppoa työstää.
Ateenalaiset päättivät kuitenkin rakentaa uuden temppelin arvokkaammasta ja painavammasta marmorista. Siihen asti marmoria oli käytetty lähinnä patsaisiin, ei koskaan temppelien rakentamiseen.
Temppeliä ei kuitenkaan ehditty rakentaa valmiiksi, kun persialaiset vuonna 480 eaa. jälleen hyökkäsivät – nyt yli 600 000 soturin ja mahtavan laivaston voimin.
Tällä kerralla ateenalaiset tyhjensivät kaupungin ja päättivät iskeä vihollisen kimppuun merellä.
Salamiin taistelussa ateenalaisten sotalaivat onnistuivatkin ajamaan persialaiset ansaan ja tuhoamaan ne taistelussa, joka teki lopun persialaisten Kreikan-valloitushaaveista.
Salamiin taistelun aikana persialaiset maajoukot olivat kuitenkin vallanneet Ateenan ja hävittäneet kaupungin temppelit.
Tuhon kohteeksi joutuivat kaikki Akropoliskukkulan temppelit keskeneräinen Athenen marmoritemppeli mukaan lukien.
Temppelien tuhoaminen järkytti ateenalaisia, jotka vannoivat jättävänsä rauniot sikseen, jotta ne todistaisivat iäti persialaisten raakalaismaisuudesta.
Kului yli kolme vuosikymmentä, ennen kuin ateenalaiset alkoivat taas rakentaa temppeliä, josta heidän kaupunkinsa parhaiten tunnetaan.
Perikles temppelin puuhamiehenä
Parthenon oli tärkein kaikista Akropoliskukkulan temppeleistä.
Mies, joka sai ateenalaiset unohtamaan valansa ja aloittamaan taas Parthenonin rakennustyöt, oli nimeltään Perikles. Hän oli Ateenan demokraattisen puolueen johtaja ja saavuttanut taisteluissa mainetta taitavana sotapäällikkönä.
Lisäksi hän oli yksi aikansa taitavimmista puhujista. Kreikkalaisten historioitsijoiden mukaan hänen äänensä oli niin tyyni ja hallittu, että se kuulosti kuin soittimien soitolta.
Perikleen noustessa Ateenan demokraattisen puolueen johtoon kaupunkia uhkasi joukkotyöttömyys. Erityisesti köyhät viljelijät, taiteilijat ja käsityöläiset olivat kovilla.
Perikles päätti elvyttää taloutta käynnistämällä mittavan rakennushankkeen, jonka tärkeimpiä tavoitteita oli Akropoliskukkulan temppelien rakentaminen uudelleen. Hankkeen kruunaisi Athenelle pyhitetty uusi temppeli, jonka veroista ei ollut ennen nähty.
Perikles selitti Ateenan kansankokoukselle, että rakennushanke antaisi taiteilijoille ja käsityöläisille mahdollisuuden palvella kaupunkiaan samaan tapaan kuin soturit ja merimiehet, ja että heidän palkkansa pitäisi maksaa kaupunkivaltion kassasta.
Näin hyvinvointi kattaisi kaikki kansalaiset riippumatta heidän iästään tai ammatistaan. Mittava rakennushanke nieli valtavia rahasummia.
Persian laivastosta saavutetun voiton jälkeen Ateenasta oli kehittynyt Kreikan suurin sotilasmahti, joka oli maksua vastaan sitoutunut puolustamaan laivastollaan myös muita kaupunkivaltioita.
Näiden maksamat rahat talletettiin Deloksen saarella sijaitsevaan kassaan. Vuonna 454 eaa. Perikles haetutti Deloksen meriliiton kassan Ateenaan käyttääkseen sen varoja rakennushankkeeseen.
Rahat oli varattu persialaisia vastaan käytäviin sotiin, mutta Perikles ei siitä piitannut – hänen puolestaan muut kaupunkivaltiot joutivat kernaasti maksaa Ateenan ja Akropoliin tulevasta loistosta.
Rakennustyöt pääsivät vauhtiin
Ensimmäisenä aloitettiin Akropoliskukkulan tärkeimmän rakennuksen, Athenen temppelin, rakentaminen. Perikles palkkasi temppelin suunnittelijoiksi kaksi Kreikan taitavinta arkkitehtia.
Ylimmäiseksi kuvanveistäjäksi ja koko hankkeen valvojaksi hän valitsi Kreikan tunnetuimman taiteilijan, Feidiaan, joka tunnettiin muun muassa Olympian jättimäisestä Zeuksen patsaasta.
Vuonna 447 eaa. Athenen temppelin rakentaminen vihdoin käynnistyi. Plutarkhos kuvasi rakennustyön edistymistä seuraavasti: ”Rakennukset kohosivat kooltaan majesteettisina ja muodoltaan hienostuneina, ja käsityöläiset pyrkivät kilvan ylittämään itsensä työnsä kauneudessa ja taidokkuudessa.”
Keskeneräiseksi jääneen ja sittemmin persialaisten hävittämän varhaisemman Athenen temppelin tavoin myös uusi temppeli rakennettiin marmorista.
Sadat kivenhakkaajat uurastivat useassa vuorossa kellon ympäri Pentelikonvuoren marmorilouhoksella. He irrottivat vuorenseinämästä valtavia marmorilohkareita, jotka muotoiltiin karkeasti ja lastattiin sitten muulien vetämiin kärryihin.
Tutkijoiden arvioiden mukaan marmorijärkäleiden kuljettaminen louhokselta Ateenaan vei kolme vuorokautta.
Kun otetaan huomioon temppelin vauhdikas rakennusaikataulu, kivenhakkaajien on kesäkuukausina täytynyt lähettää joka päivä matkaan vähintään 15 kärryä, joissa jokaisessa oli lastina 20 tonnin painosta marmoria.
Tutkijoiden laatimien laskelmien mukaan Pentelikonvuorelta rahdattiin Ateenaan kaikkiaan yli 20 000 tonnia marmoria 15 vuotta kestäneen rakennusurakan aikana.
Kekseliäitä työkaluja
Perikles nimitti kuvanveistäjä Feidiaan johtamaan Parthenonin koristelutyötä.
Valtavat marmorilohkareet hakattiin lopulliseen muotoonsa vasta Akropoliskukkulalla, minkä jälkeen ne nostettiin paikoilleen suurten nostokurkien avulla.
Raskaimmat työt teetettiin orjilla, mutta rakentamiseen osallistui myös suurin joukoin eri aloja edustavia käsityöläisiä, kuten työkaluseppiä, köydenpunojia ja kirvesmiehiä.
Tutkijat ovatkin arvioineet, että Parthenonin rakentamiseen osallistui kaiken kaikkiaan noin 20 000 orjaa, käsityöläistä ja taiteilijaa. Nykypäiviin ei ole säilynyt kirjallisia lähteitä, joissa kuvattaisiin rakennus-urakkaa vaihe vaiheelta.
Tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että Parthenonin marmorilohkareet veistettiin sopimaan paikoilleen niin pikkutarkasti, että jopa nykyisillä koneilla ja laitteilla olisi hyvin vaikea saavuttaa samanlaista tarkkuutta.
Esimerkiksi marmorikappaleiden välinen rako on paikoitellen vain millimetrin kahdeskymmenesosan levyinen eli hiustakin ohuempi.
Vieläkään ei tiedetä, miten antiikin kreikkalaiset kykenivät hakkaamaan noin 70 000 marmorikappaletta niin tarkasti ja niin nopealla aikataululla.
Parthenonin entisöintiä johtanut Manolis Korres on analysoinut muinaisten työkalujen kiviin jättämiä jälkiä. Hän havaitsi, että antiikin kreikkalaisten käyttämät taltat olivat sekä terävämpiä että lujempia kuin nykyiset.
Parthenonin mittasuhteet olivat tarkan harkinnan tulosta: temppelin suunnitelleet arkkitehdit pyrkivät mitoituksessa suhteeseen 4:9.
Muun muassa temppelin leveyden (30,8 metriä) ja pituuden (69,51 metriä) välinen suhde on 4:9 samoin kuin julkisivun leveyden ja korkeuden välinen suhde. Vastaavia esimerkkejä löytyy muualtakin temppelistä.
Harkitut mittasuhteet tekevät temppelistä symmetrisen ja sopusuhtaisen, mutta valitulla suhdeluvulla oli myös symbolinen merkitys: kreikkalaisten matemaatikkojen mukaan luku neljä edusti voittoa ja oikeudenmukaisuutta, kun taas luku yhdeksän yhdistettiin valtaan ja tyranniaan.
Antiikin kreikkalaisille suhdeluku 4:9 symboloikin ateenalaisten voittoa raakalaismaisten persialaisten tyranniasta.
Kaikki eivät kuitenkaan olleet yhtä innoissaan Perikleen rakennushankkeesta, niin täydellinen kuin temppelistä olikin tulossa. Perikleellä oli lukuisia vihamiehiä erityisesti Ateenan yläluokan keskuudessa.
Aristokraatit eivät katsoneet hyvällä Perikleen suurta kansansuosiota ja alkoivat valittaa suureen ääneen, että temppelihanke nieli liikaa Deloksen meriliiton varoja.
Perikles totesi arvostelijoilleen, että niin kauan kuin Ateena huolehti moitteettomasti puolustusvelvoitteestaan, josta muut kaupunkivaltiot sille maksoivat, kaupunki ei ollut niille tilivelvollinen varojen käytön suhteen.
Arvostelu ei kuitenkaan laantunut, ja sekä ateenalaiset satiirikot että kansankokouksen jäsenet arvostelivat Periklesta avoimesti.
Viimein Perikleen mitta täyttyi. Hän nousi puhumaan kansankokoukselle ja kysyi edustajilta, oliko hän heidän mielestään käyttänyt julkisiin rakennushankkeisiin liikaa rahaa.
Edustajat vastasivat myöntävästi, jolloin Perikles vastasi heille Plutarkhoksen mukaan näin: ”Siinä tapauksessa kustannukset eivät jää teidän kontollenne vaan minun, ja minä hakkautan nimeni kaikkiin rakennuksiin.”
Kansankokous vaikeni hämmennyksen vallassa. Ateenalaiset eivät mitenkään voineet suostua Perikleen ehdotukseen, ja tämä sai kuin saikin kansankokoukselta luvan käyttää niin paljon rahaa kuin temppelin valmiiksi saattaminen vaati.
Feidias työssä
Feidias veisti Akropoliille 12 metrin korkuisen Athenen patsaan, jonka kädellä seisoi voiton jumalatar Nike.
Vuonna 438 eaa. eli vain yhdeksän vuoden kuluttua rakennustöiden alkamisesta temppelirakennus oli valmis. Nyt oli kuvanveistäjä Feidiaan ja hänen avustajiensa vuoro näyttää taitonsa.
Feidias, joka oli vastuussa koko temppelihankkeesta, oli jo veistänyt temppeliä varten kullasta ja norsunluusta 12 metrin korkuisen Athenen patsaan.
Patsas komeili niin sanotussa cellassa eli temppelin keskiosassa sijaitsevassa ikkunattomassa pyhäkössä.
Itäpäässä oli temppelin pääsisäänkäynti ja länsipäässä niin sanottu neitsytkammio, jossa nuoret neidot palvelivat Athenea uhrijuhlien aikaan.
Juuri tästä neitsytkammiosta eli Parthenonista koko temppeli sai vieläkin käytössä olevan nimensä 300-luvulla eaa.
Feidias apureineen ryhtyi veistämään temppeliin patsaita ja korkokuvia. Useimmat kreikkalaiset temppelit olivat koristeltuja, mutta Parthenonin koristelujen runsaus löi laudalta taiteilijoiden kaikki aiemmat saavutukset.
Pylväsrivien ylle Feidias veisti 92 niin sanottua metoopppia eli korkokuvapaneelia, jotka esittivät jumaltarustosta tuttuja taisteluja jumalten ja titaanien sekä kreikkalaisten ja amatsonien – järjestyksen ja kaaoksen, sivistyksen ja barbarian – välillä.
Taistelukuvaukset olivat selkeä viittaus ateenalaisten voitokkaaseen taisteluun raakalaismaisia persialaisia vastaan 40 vuotta aiemmin.
Sisemmän pylväikön yläpuolelle Feidias veisti 160 metrin pituisen friisin kuvaamaan jokavuotista panathenaia-kulkuetta, jossa ateenalaiset astelivat Akropoliille uhraamaan Athenelle.
Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun temppelin koristeaihe kuvasi tavallisia kuolevaisia jumalten rinnalla.
Tutkijat uskovat Feidiaan halunneen korostaa friisillä sitä, että temppeli oli kunnianosoitus paitsi Athene-jumalattarelle, myös ateenalaisille itselleen.
Feidiaan suurin saavutus olivat kuitenkin temppelin päätykolmioiden eli tympanonien veistokset. Ne esittivät kohtauksia Athenen syntymästä sekä hänen taistelustaan merenjumala Poseidonin kanssa.
Huomionarvoista ei ollut kuvaelmien aihe vaan niiden tyyli. Temppelien koristeveistokset eivät koskaan aiemmin olleet näyttäneet niin eläviltä, ja Feidiaan veistoksia pidetäänkin nykyään yleisesti klassisen taiteen huippusaavutuksina.
Feidias sai vihat niskoilleen
Temppelin koristeet valmistuivat vuonna 432 eaa. rakennustöiden kestettyä kaikkiaan 15 vuotta. Pyhäkön rakennuskustannukset olivat nousseet pilviin: säilyneiden laskelmien perusteella on arvioitu, että temppelin kokonaishinta nousi jopa 800 hopeatalenttiin aikana, jolloin sotakaleerin 170:n soutajan kuukausipalkka oli yksi talentti.
Perikles oli tyytyväinen ja ryhtyi oitis rakennuttamaan Akropoliskukkulan muita temppeleitä sekä mahtavaa Propylaia-porttirakennusta, jonka rakentamisen on arvioitu maksaneen osapuilleen yhtä paljon kuin Parthenonin.
Perikleen vihamiehet eivät kuitenkaan luovuttaneet, ja iskivät ensimmäiseksi tämän ystäviin. Kansankokous syytti Feidiasta siitä, että hän oli muka varastanut osan Athenen patsaaseen tarkoitetusta kullasta.
Plutarkhoksen mukaan Feidias oli syytön. Hän oli tehnyt patsaan niin, että sen kultakoristeet voitiin koska tahansa irrottaa ja punnita.
Myös monet Ateenan taiteilijat karsastivat Feidiasta, sillä hän oli veistänyt Athenen patsaan kilpeen kuvan Perikleestä ja itsestään taistelemassa tarunomaisia amatsoneja vastaan. Kansankokous päätti sulkea Feidiaan vankityrmään, missä tämä pian kuoli.
Menneen loiston muistomerkki
Perikles selvisi kunnialla lukemattomista häneen kohdistuneista hyökkäyksistä. Vain kolme vuotta Parthenonin valmistumisen jälkeen hän kuitenkin kuoli ärhäkän ruttoepidemian levittyä Ateenaan.
Samoihin aikoihin Ateena ajautui yhteensä 27 vuotta kestäneisiin peloponnesolaissotiin Spartan johtaman kaupunkivaltioiden liittouman kanssa.
Taistelut päättyivät vuonna 404 eaa., kun heikentynyt Ateena joutui antautumaan kiivaan meritaistelun seurauksena. Feidiaan Athenen patsaan kulta sulatettiin sotilaiden palkkojen maksua varten, ja Ateena näivettyi vähitellen, kunnes se oli vain muisto entisestään.
Parthenon kohosi kuitenkin edelleen Akropoliilla kuin muistomerkkinä Ateenan menneelle suuruudelle ja maailman ensimmäiselle demokratialle.