Salaperäinen kivikehä kohoaa vaikuttavan näköisenä keskellä vehreää niittyä Salisburyn tasangolla Etelä-Englannissa.
Monet valtavista kivipaasista makaavat nyt kumollaan maassa, mutta on selvää, että kivikehän pystyttäminen tuhansia vuosia sitten on ollut valtava voimainponnistus.
Stonehenge rakennettiin suunnilleen samoihin aikoihin kuin Egyptin suuret pyramidit, mutta sen rakennusvaiheista ei ole säilynyt kuvauksia.
Stonehengen lähistöltä on löydetty monia kiinnostavia arkeologisia kohteita, kuten muinaishautoja. Varhaisimmat löydöt on ajoitettu nuorempaan kivikauteen, neoliittikauteen, joka alkoi Britanniassa noin vuonna 4000 eaa. eli reilut tuhat vuotta ennen Stonehengen rakentamista.
Suotuisan maastonsa ansiosta Salisburyn tasanko oli kivikaudella Euroopan kehittyneimpiä alueita. Seudun laakeiden kukkuloiden lomitse virtaa useita jokia, joiden rantamilla ihmisten oli hyvä viljellä maata ja eläinten laiduntaa.
Kivikauden ihmiset kaatoivat joenvarren metsistä puita asumusten rakentamista varten, metsästivät riistaa henkensä pitimiksi ja valmistivat työkaluja maaperästä löytämästään piikivestä.
Luultavasti juuri eteläisen Englannin kivikautiset asukkaat pystyttivät Stonehengen. Heidän kadottuaan katosi myös tieto kivikehän käyttötarkoituksesta, ja vaikuttava rakennelma on askarruttanut ihmisten mieliä jo vuosisatojen ajan.
Sheffieldin yliopiston tutkijan Mike Pearsonin johtama brittiläinen tutkijaryhmä on tutkinut Stonehengeä ja sen lähialueita 2000-luvun alkupuolelta asti.
Kahdeksan vuotta kestäneen tutkimustyön jälkeen ryhmä on esittänyt uraauurtavan teorian, jonka mukaan Stonehenge oli kivikauden englantilaisten viimeinen leposija näiden matkalla manan majoille.
Lisäksi Stonehenge on teorian mukaan vain osa suurempaa uskonnollisten monumenttien kokonaisuutta.
Stonehengen suurten kivipaasien pystyttäminen olisi suururakka nykyaikaisillakin työvälineillä.
Kronikoitsija kertoi Stonehengestä
Varhaisimmat tunnetut kuvaukset Stonehengestä ovat peräisin keskiajalta. Englantilainen kronikoitsija Henry Huntingdonilainen mainitsi monumentin kirjoituksessaan vuonna 1130 eli noin 2 500 vuotta sen jälkeen, kun Stonehenge oli hylätty.
Henry myönsi auliisti, ettei tiennyt kivikehän merkitystä. Niin ikään 1100-luvulla vaikuttanut munkki Geoffrey Monmouthilainen uskoi, että kivikehän oli pystyttänyt tarujen druidi Merlin.
1500-luvun lopulla tiedemiehet ja harrastelija-arkeologit alkoivat pohtia, voisiko Stonehengen rakennustapa antaa tietoa kivikehän tarkoituksesta.
Keskiajan epätieteelliset spekulaatiot saivat väistyä tarkkojen tieteellisten havaintojen, piirrosten ja kaivausten tieltä.
Yksi aikakauden johtavista Stonehenge-tutkijoista oli John Aubrey, jota monet pitävät nykyaikaisen arkeologian isänä. Vuonna 1663 Aubrey alkoi tehdä Stonehengessä arkeologisia kaivauksia ja mittauksia ja laati kivikehästä ensimäisen yksityiskohtaisen pohjapiirustuksen.
Aubrey päätteli, että Stonehenge oli rakennettu temppeliksi jo kauan ennen kristinuskon syntyä. Aubrey uskoi Stonehengen liittyvän kelttiläisiin pappeihin, joita kutsuttiin druideiksi.
Nykyään kutenkin tiedetään varmuudella, että Stonehenge on yli kaksituhatta vuotta vanhempi kuin ensimmäiset tunnetut kirjalliset maininnat druideista.
1700-luvun lopulla Britanniassa vallitsi voimakas kiinnostus mystiikkaan ja okkultismiin, ja Stonehengestä ja muista kivikehistä esitettiin mitä villeimpiä teorioita.
Romantiikan ajan hengen mukaisesti britit halusivat luoda maalleen romanttisen ja sankarillisen menneisyyden, ja Stonehenge soveltui tarkoitukseen oivallisesti.
Suosion kääntöpuolena olivat Stonehengeen tungeksivat mystikkojen ja muiden kiinnostuneiden laumat.
Kävijät talsivat varomattomasti kivikehässä ja innokkaimmat jopa kiipeilivät tuhansia vuosia vanhojen paasien päällä.
Aika ja varomattomat kävijät ovat rapauttaneet Stonehengeä pahoin, minkä vuoksi monumenttia kunnostettiin useaan otteeseen 1900-luvulla. Stonehengen arvoitus oli kuitenkin yhä ratkaisematta.
Stonehenge on portti vainajille
Vuonna 1998 Britannian kansallinen televisioyhtiö BBC halusi tehdä Stonehengestä dokumentin ja pyysi asiantuntijaksi arkeologi Mike Pearsonia.
Hän kutsui mukaan madagaskarilaisen arkeologikollegansa Ramilisoninan, jonka hän toivoi tuovan Stonehengen tutkimukseen uusia näkökulmia.
Pearson ei joutunut pettymään. Ramilisonina oli vakuuttunut siitä, että Stonehenge oli rakennettu vainajien portiksi kuoleman valtakuntaan.
Hän perusti väitteensä kokemuksiin Madagaskarista, jonka muinaiset asukkaat olivat pystyttäneet kivirakennelmia vainajille mutta asuivat itse puumajoissa. Ramilisoninan teorian mukaan kivi oli vainajia ja puu eläviä varten – myös Stonehengessä.
Teorian tueksi lähistöltä piti löytää jälkiä eläviä varten rakennetusta puisesta rakennelmasta. Oliko Durrington Walls -nimisen muinaisasumuksen lähistöltä löydetty niin sanottu eteläinen kehä kaivattu todiste?
Eteläisen kehän ajoitus ei kuitenkaan täsmännyt Stonehengen kanssa. 1950-luvulla tehdyn ajoituksen mukaan Stonehenge oli pystytetty 2600–2100-luvuilla eaa., kun taas eteläisen kehän puut olivat peräisin myöhemmältä ajalta.
Mike Pearson ei silti ollut valmis hautaamaan uutta teoriaa. Hän käynnisti kollegansa Colin Richardsin kanssa The Stonehenge Riverside Projectin, jonka tavoitteena on kartoittaa ja tutkia Stonehengeä ja sen lähialueita.
Hankkeeseen osallistuu lukuisia arkeologeja ja opiskelijoita, jotka pyrkivät ratkaisemaan Stonehengen vuosituhantisen arvoituksen tekemällä mittavia kaivauksia.
Stonehengen lähistöllä ollutta puukehää kutsutaan nimellä eteläinen kehä.
Löydöt tukivat teoriaa
Stonehenge Riverside -projektin tutkimusryhmä aloitti kaivaukset Stonehengen ympäristössä vuonna 2003.
Ensimmäiseksi ryhmä halusi löytää todisteita siitä, oliko eteläisen kehän yhteydessä ollut asutusta, kuten Ramilisoninan hypoteesi edellytti.
Elokuussa 2005 ryhmä löysi todellisen arkeologisen aarreaitan: kaivauspaikalta löytyi eläinten luita, saviastioiden sirpaleita ja piikiven siruja, jotka kaikki todistivat, että siellä oli muinoin asunut ihmisiä.
Kaivauksissa löytyi myös yhdeksän pienen majan paikkaa, joiden läheisyydestä löytyi niin ikään runsaasti saviastian sirpaleita ja sianluita.
Pearson päätteli talojen kuuluneen eteläisen kehän ympärille kasvaneeseen yhteisöön, jossa oli saattanut olla jopa tuhat puusta rakennettua majaa. Kyseessä oli kivikauden mittapuulla oikea suurkaupunki.
Kaivauksissa löytyneiden sianluiden analyysi paljasti, että siat olivat olleet teurastettaessa noin yhdeksän kuukauden ikäisiä. Koska siat poikivat keväällä, eläimet oli lahdattu talvella.
Analyysien perusteella tutkijat saivat myös selville, että siat oli kasvatettu vähintään 50 kilometrin päässä Stonehengestä.
Löydökset saattoivat viitata siihen, että asutus ei ollut ympärivuotista, vaan ihmiset saapuivat Stonehengeen talvella viettämään seremonioita tai juhlia.
Kivipaadet tuotiin kaukaa
Avonjoen rannalla, noin puolentoista kilometrin päässä Stonehengestä, Pearsonin ryhmä teki uuden löydön, joka herätti laajaa huomiota Britanniassa: kaivauksissa löytyi jäänteitä toisesta kivikehästä, jossa oli aikoinaan ollut 25 kivipaatta.
Arkeologit nimesivät sen Bluestonehengeksi, sillä sen kivipaadet oli hakattu ryoliittikivestä, joka näyttää märkänä siniseltä.
Tutkijat uskovat, että kivikauden ihmiset kuljettivat vainajansa jokea pitkin eteläiseltä kehältä Bluestonehengeen, mistä ruumiit kannettiin vähän matkan päähän Stonehengeen.
Bluestonehengen kivipaadet olivat samaa kivilajia kuin Stonehengen sisemmän kehän pienehköt kivenlohkareet.
Arkeologit uskovatkin, että Bluestonehengen kivipaadet siirrettiin jossakin vaiheessa Stonehengeen.
Bluestonehengen kivet ovat peräisin noin 240 kilometrin päästä Walesista, mutta tutkijat eivät tiedä, miten ne on tuotu Salisburyn tasangolle.
Jotkut asiantuntijat ovat esittäneet, että kivipaasien kuljettamiseen käytettiin lavetteja, jotka rullasivat eteenpäin kivestä veistettyjen ”kuulalaakerien” päällä.
Teoria perustuu Skotlannissa tehtyy löytöön, jossa muinaisen monoliitin lähistöltä on kaivettu esiin useita hieman tennispalloa suurempia kivikuulia.
Tutkijat uskovat, että kuulia oli käytetty monoliitin siirtämiseen. Exeterin yliopiston tutkijat ovat testanneet kuulalaakerimenetelmää käytännössä ja onnistuneet siirtämään sen avulla suuria betonijärkäleitä.
Tarvitaan kuitenkin vielä lisää todisteita, ennen kuin paasien siirtämisestä voidaan tehdä lopullisia johtopäätöksiä.
Toisen hypoteesin mukaan kivilohkareiden ympärille punottiin pajunoksista kori, jonka avulla paasia voitiin kantaa tai härät saattoivat vetää niitä. Osan matkaa kivipaadet kuljetettiin veneillä.
Auringonkierto ohjenuorana
Vuonna 2005 Pearsonin ryhmä teki jälleen merkittävän löydön: eteläisen kehän ja Avonjoen välisestä maastosta löytyi merkkejä 167 metrin mittaisesta tiestä.
Väylä, jota oli todennäköisesti käytetty kulkueissa, oli päällystetty piikivellä.
Tutkimusryhmä havaitsi myös, että jos asettui joen rantaan kesäpäivänseisauksen aikaan, näki laskevan auringon säteiden liikkuvan piikivitietä pitkin kohti eteläistä kehää.
Stonehengen lähitienoon monumentit oli sijoitettu siten, että aurinko nousi Stonehengen paasien välistä, eteni Avonjokea pitkin ja laski eteläisen kehän puupilarien lomaan.
Näin siis vuoden tärkeä käännekohta, kesäpäivänseisaus, alkoi kivikehästä ja päättyi puukehään.
Stonehenge on 5 000 vuotta vanha
Aiempien ajoitusten perusteella Stonehenge oli huomattavasti eteläistä kehää vanhempi. Pearson kuitenkin havaitsi, että Stonehengen suurten hiekkakivipaasien 1950-luvulla tehty ajoitus perustui epätarkkoihin mittauksiin.
Uusintamittaukset osoittivat, että Stonehengen paadet pystytettiin vuosien 2600 ja 2480 eaa. välisenä aikana, kun taas eteläisen kehän rakennusajankohdaksi määritettiin vuodet 2500–2480 eaa.
Tulokset sopivat yhteen Pearsonin ryhmän löytämien asumusten, sianluiden ja piikivitien ajoituksen kanssa.
Vaikutti kuitenkin siltä, että Stonehengen aluetta oli käytetty rituaalipaikkana vieläkin aikaisemmin.
Vuonna 2007 Pearsonin ryhmä kaivoi Stonehengen lähellä olevaa maavallia, jonka pituus on kolme kilometriä ja leveys 100–150 metriä ja jonka kummallakin puolella on oja.
Vallia ei ollut ajoitettu, joten sen ajallista yhteyttä Stonehengeen ei ollut aiemmin pystytty osoittamaan. Pearsonin ryhmä löysi kaivauksissa saksanhirven sarven kappaleen, josta löytyi työkalujen tekemiä jälkiä ja joka ajoitettiin 3600–3300 luvuille eaa.
Vuonna 2008 ryhmä teki jälleen merkittävän löydön tutkiessaan Stonehengeen kaivettua 56 koloa: aikoinaan kehässä olleet ryoliittilohkareet oli tuotu paikalle noin vuonna 3000 eaa. eli paljon luultua aikaisemmin.
Kuopista löytyi myös polttohaudattuen vainajien jäännöksiä, jotka osoittivat että Stonehengeä oli käytetty hautauspaikkana noin 700 vuoden ajan.
Kaikki eivät suinkaan saaneet kunniaa tulla haudatuksi Stonehengeen. Tutkimusten mukaan kivikehään haudattiin vainajia vain noin joka toinen vuosi, mistä tutkijat ovat päätelleet, että sinne haudatut vainajat kuuluivat kivikautisen yhteiskunnan eliittiin.
Stonehenge oli siis ilmeisesti ollut paikka, jossa kivikauden ihmiset osoittivat kunnioitusta vainajilleen. Noin vuodesta 2500 eaa. lähtien se oli myös vainajien viimeinen leposija.
Syystä tai toisesta Stonehengen ympäristö kuitenkin menetti jossain vaiheessa rituaalisen merkityksensä, ja monumentit hylättiin.
Pronssikaudella kuollut poika oli kotoisin Välimeren alueelta.
Yhteiskunnan rakenne muuttui
Stonehenge Riverside -projekti on osoittanut, että Stonehengeä voi ymmärtää vain osana ympäristöään. ”Stonehenge on vain yksi monista monumenteista, jotka rakennettiin osapuilleen 2500-luvulla eaa. ja jonne ihmiset kokoontuivat tiettyinä vuodenaikoina”, toteaa Mike Pearson.
Stonehengen hylkäämisen syy saattoi olla metallien käyttöönoton aiheuttama yhteiskunnallinen muutos. Pronssikausi alkoi Britteinsaarilla suunnilleen samoihin aikoihin kuin Stonehenge hylättiin.
Stonehengen lähistöltä on löydetty Sveitsissä varttuneen miehen luuranko. Mies on haudattu vuoden 2300 eaa. tienoilla, ja hänen haudastaan löydetyt kulta- ja kupariesineet ovat varhaisimpia Britanniasta löydettyjä metalliesineitä.
Metallit toivat muassaan vaihtokaupan, mikä lisäsi ihmisten liikuvuutta. Pronssikauden ihmiset elivät pienissä ryhmissä ja matkasivat paikasta toiseen tekemässä kauppaa.
Muutos teki lopun Stonehengen käyttäjien yhteisörakenteesta, ja vähitellen tieto kivikehän tarkoituksesta painui unohduksiin.