Rakennusvirhe pettävällä maalla
Vuonna 1173 Pisan kaupunkiin alettiin rakentaa tuomiokirkon uutta kellotornia. Tornin piirtänyt arkkitehti vaipui unohduksiin, mutta hänen fiaskoksi osoittautuneesta työstään tuli sittemmin yksi Italian kuuluisimmista nähtävyyksistä.
32 000 rakennuskivestä pystytetty Pisan kalteva torni on ollut kaatumaisillaan jo useita vuosisatoja.
Tarkkaavaiset kävijät voivat Pisan tuomiokirkossa, Il Duomossa, kuulla kummaa ääntä painaessaan korvansa kirkon harmaata marmoria vasten. Kerrotaan, että katedraalin suunnittelija Buscheto di Giovanni Guidice se siellä kiukuissaan pyörii haudassaan. Syy on hänen komean kirkkonsa vieressä nojaileva rakennussuunnittelun virhearvio, Pisan kalteva torni.
Mestariteos jäi fiaskon varjoon
Buscheton tuomiokirkko oli aikansa komeimpia rakennuksia. Kun paavi Gelasius II vuonna 1118 vihki kirkon, se oli suurempi kuin Rooman Pietarinkirkko ja Konstantinopolin Haga Sofia. Kirkko oli Pisan silmäterä, jota ihailtiin kaikkialla maailmassa.
Suunnittelija varasi itselleen yhden kirkon vaikuttavimmista hautakryptista ja laati omakätisesti hautakirjoituksensa: ”Tässä makaa Buscheto, jonka nerous ylitti jopa itsensä kuningas Odysseuksen...” Buscheto oli varma, että Pisan tuomiokirkko tekisi hänen nimestään kuolemattoman. Niin olisi todennäköisesti käynytkin, jollei muuan tuntemattomaksi jäänyt suunnittelija vuosia Buscheton kuoleman jälkeen olisi tehnyt kohtalokasta suunnitteluvirhettä ja vahingossa luonut jotain sellaista, mikä jätti aikojen saatossa Buscheton mestarityön varjoonsa, ainakin kuuluisuudessa mitattuna. Tuon suunnitteluvirheen tulos, Pisan kalteva torni, tunnetaan nykyään kaikkialla paremmin kuin tuomiokirkko, jota varten se rakennettiin.
Kellotorni lesken perinnöllä
1100- ja 1200-luvulla italialaiskaupunkeihin nousi satoja erillisiä kellotorneja, niin sanottuja kampaniileja. Pisassa asuneen rikkaan lesken Berta di Bernadon mielestä kaupungin kaunis katedraali ansaitsi myös sellaisen. Kuollessaan vuonna 1172 hän jätti 60 kultarahaa kellotornin rakentamiseksi.
Tornin suunnittelijasta ei jäänyt merkintöjä, vaikka arkkitehdeilla oli tuolloin tapana kaivertaa nimensä suunnittelemansa rakennuksen seinään. Kaupunginisät ovat ehkä nolostuksissaan hävittäneet kaiken suunittelijaan viittavan.
Pisan tornin rakennustyöt alkoivat 9. elokuuta 1173. Esteettisesti kellotorni sopi täydellisesti Piazza dei Miracolille, 'ihmeiden aukiolle'. Se oli lähellä kirkkoa mutta silti riittävän kaukana, jottei kellojen soiton aiheuttama tärinä tuntuisi kirkossa. Rakennusteknisesti tornin sijainti osoittautui kuitenkin kehnoksi.
Koko aukio, kuten suuri osa kaupunkiakin, oli perustettu entiselle suomaalle. Niinpä oli varsin normaalia, että Pisan rakennukset eivät olleet täysin vaaterissa. Piazza dei Miracolilla maaperä oli kuitenkin erityisen pehmeää ja arvaamatonta. Buscheto oli ottanut tämän huomioon ja rakentanut tuomiokirkolle erityisen vahvan perustan, ja kirkko seisoikin tukevasti pystyssä.
Kellotornin suunnittelija ei ollut aivan yhtä huolellinen. Hän tiesi kyllä, että pyöreä muoto jakoi painon tasaisemmin kun taas nelikulmaisessa rakennuksessa paino rasitti eniten nurkkia. Lisäksi kahdeksankerroksisen tornin alimpaa kerrosta kiersivät tukevat pylväät, jotka kannattelivat ylempien kerrosten valtavaa painoa. Rakennuksen perustaa varten kaivettiin kolmen metrin syvyinen kuoppa, johon valettiin betoninkaltaista kiviseosta. Perustan annettiin asettua kolme kuukautta, ja asettumista odoteltaessa sadat kivenhakkaajat uurastivat rakennuskivien ja pylväiden kimpussa.
Suunnitelma näytti hyvältä, eikä kenenkään mieleen pälkähtänyt, että rakennelman paino aiheuttaisi ongelmia. Pisan torni koostui ilmavan näköisistä kerroksista, joita kapeat pylväät kannattelivat. Piirustuksissa uudentyylinen torni näytti lähes painottomalta.
Aukiolla on katedraalin ja kellotornin lisäksi 55 metrin korkuinen kastekappeli sekä Campo Santo, joka kerrotaan rakennetun Golgatalta tuodun pyhän maan ympärille.
Torni valmistui pätkätöinä
Jo kun ensimmäisen kerroksen pylväät olivat paikoillaan, huomattiin, että torni kallistui hieman, mutta vähäinen vinouma ei pettävään maaperään tottuneita pisalaisia paljon hetkauttanut. Arkkitehti rakensi luottavaisesti kallistuksen vastaiselle puolelle raskaamman ulokkeen, jollaisilla oli ennenkin onnistuneesti tasapainotettu huterien ja vinojen rakennusten kallistusongelmia.
Viisi vuotta myöhemmin rakennustöiden puolivälissä rakennustyöt kuitenkin keskeytettiin. Rakennusmiehet keräsivät työkalunsa ja tarvikkeensa ja jättivät rakennuksen keskeneräiseksi. Kului lähes sata vuotta, ennen kuin töitä jälleen jatkettiin.
Nykyään ei tarkkaan tiedetä, miksi kellotornin rakentaminen jätettiin puolitiehen. Tuolta ajalta on löytynyt asiakirja, jonka reunaan notaari on luonnostellut keskeneräisen tornin. Piirros osoittaa selvästi, että rakennus oli kalteva jo tuolloin. Se ei kuitenkaan selitä, miksi työt keskeytettiin. Jotkut historioitsijat ovat arvelleet, että kun torni alkoi äkkiä kallistua vaarallisesti, se jätettiin tarkoituksella asettumaan vakaammin maaperään ennen töiden jatkamista.
98 vuoden päästä työtä kuitenkin taas jatkettiin. Vuonna 1278 valmistui tornin seitsemäs kerros, ja enää puuttui viimeinen kerros, jonne tornin seitsemän kellon kellohuone tulisi. Työt kuitenkin keskeytyivät jälleen, todennäköisesti tornin voimakkaan kallistuman vuoksi.
Töiden uudelleen aloittamisen ja tornin käyttöön vihkimisen ajankohtaa ei tiedetä. Ainoa vinkki on vuodelta 1384 peräisin oleva fresko, jossa torni on kuvattu valmiina kahdeksine kerroksineen ja kelloineen ja entistäkin vinompana.
Kun kellotornin kellot vihdoin ensimmistä kertaa kumahtivat, Pisa oli saanut odottaa soittoa parisataa vuotta.
Spekulaatiota vinouden syystä
Tornin kallistuma mainitaan ensimmäisen kerran vuodelta 1550 peräisin olevassa asiakirjassa. Kampaniilin huipulla kallistuma oli ”sei braccia e mezzo”, kuusi ja puoli kyynäränmittaa, eli 3,80 metriä juuresta mitattuna. Pisan asukkaita ilmeinen rakennusvirhe nolostutti, eikä siitä haluttu puhua ääneen.
1800-luvulla pari Pisassa vieraillutta englantilaisarkkitehtia esitti teorian, että tornin vinous oli tahallista. Tuona niin sanottuna romantiikan aikana arvoituksellinen torni alkoi kiehtoa ihmisiä, ja muun muassa kuuluisat brittirunoilijat Shelley ja Byron edesauttoivat tornin maineen ja kuuluisuuden leviämistä.
Kaikenlaiset arvailut tornin kaltevuuden syistä alkoivat pian elää omaa elämäänsä. Erään tarinan mukaan suunnittelija oli ollut salaliitossa kääpiön kanssa ja kaltevuus oli protesti Jumalaa vastaan kääpiön ”vajavaisuudesta”. Myyteiltä katkaistiin kuitenkin pian siivet. Pisan taideakatemian professori teki vuonna 1838 kaivauksia tornin perustan ympärillä. Kaivaukset osoittivat selvästi, että tornia ei suinkaan ollut rakennettu vinoon vaan sen toinen reuna oli vajonnut syvemmälle maaperään.
Uskomus, että tornin vinous olisi ollut arkkitehdin tietoisen suunnittelun tulosta, ei ehtinyt elää 20 vuotta kauempaa. Huhut kaltevan tornin salaisuudesta olivat kuitenkin jo kiirineet kauas ja varmistaneet, että siitä tuli yksi maailman tunnetuimmista rakennelmista.
Pommit ja fasistit uhkasivat tornia
Kellotorni on saanut taistella muutakin kuin painovoimaa vastaan. Epätäydellinen torni oli fasististen ihanteiden vastainen, ja kaikkien asiantuntijoiden suosituksia uhmaten Mussolini määräsi vuonna 1934 ruiskuttamaan sementtiä tornin perustaan sen suoristamiseksi. Tornista tuli kuitenkin entistä epävakaampi, ja se kallistui ensin etelään, sitten pohjoiseen ja itään, kunnes se lopulta asettui entiseen asentoonsa.
Seuraava uhkatilanne koitti vuonna 1944, kun liittoutuneiden koneet pudottivat tonneittain pommeja saksalaisten asemiin Pisassa. Ihme kyllä, yksikään pommi ei osunut kirkkoon eikä kellotorniin.
Myöhemmin samana vuonna Yhdysvaltojen miehitysjoukot suuntasivat kaksi patteristoa 155 millin tykkejä valmiuteen niin, että Pisan torni oli suoraan ampumalinjalla. Yhdysvaltalaiset olivat vakuuttuneita, että saksalaiset käyttivät tornia tähystystornina, sillä saksalaisten kranaatteja satoi liittoutuneiden asemiin niin pettämättömällä tarkkuudella.
Nuori amerikkalaiskersantti sai tehtäväksi hiipiä salaa tornille ottamaan selvää tilanteesta. Tornin kohtalo oli hänen käsissään, ja hän olisi yhdellä sanalla saanut amerikkalaiset ampumaan tornin tuusannuuskaksi. Hän ei kuitenkaan nähnyt saksalaisia ja päätti, että torni oli säästettävä, joten se seisoo ihmeiden aukiolla tänäkin päivänä.