Ruotsalaiset sotavangit menettivät toivonsa kotiinpaluusta, kun he saapuivat Nevajoen suulle elokuisena päivänä vuonna 1703. Heistä monen elämä päättyikin siellä.
Rankka kesäsade kasteli vankien risaiset univormut. Heidän edessään avautui jokisuisto lukuisine pikku saarineen. Jättimäisellä suolla kasvoi matalia tiheikköjä, ja kosteus leijui sumuna veden yllä.
Eräälle saarelle vietiin kasoittain maata elävän liukuhihnan voimin. Kaiken sen yllä komeili linnoitus, jonka oli määrä puolustaa tulevaa Pietarin kaupunkia.
Miehet työskentelivät olka olkaa vasten sakean hyttysparven inistessä ympärillään. Lähistöllä sotavangit näkivät parakkeja, mutta heitä ei suinkaan majoitettu sinne.
Parakit oli tarkoitettu upseereille. Sotavangit, jotka ahersivat rakennustyömaalla yhdessä tavallisten venäläissotilaiden, työhön pakotettujen venäläisten maaorjien ja rangaistusvankien kanssa, ahdettiin soiselle maaperälle kyhättyihin alkeellisiin mökkeihin.
Kerrotaan, että Pietari on perustettu muun muassa sitä rakentaneiden ruotsalaisten sotavankien luiden päälle.
Lakkaamaton jono miehiä kantoi maata rakennuspaikalle säkeillä, tuohilevyillä tai oman takkinsa helmoissa.
Nääntyneinä, palelevina ja mustina mudasta he horjuivat eteenpäin. Moni kaatui väsymyksestä kuolleena maahan. Heidän ruumiinsa sullottiin samoihin säkkeihin, joilla kannettiin multaa, ja haudattiin paikan päälle. Sanotaankin, että Pietari lepää rakentajiensa luiden päällä.
Kaikki alkoi sodasta
Pietari oli yhden miehen visio, joka synnytettiin väkivalloin. Kaupunki perustettiin 27. toukokuuta 1703, kun tuolloinen tsaari Pietari I osoitti suistoalueen suurimman saaren, Jänissaaren, paikaksi, jonne hän rakennuttaa linnoituksen.
Linnoitustyömaalla puursi 20 000 miestä toukokuusta marraskuuhun, jolloin alkoi pakastaa. Pietari I:llä oli kiire, sillä hän oli sodassa Ruotsin kanssa ja Ruotsin joukot saattoivat milloin tahansa purjehtia jokea pitkin haastamaan hänet taisteluun.
Niin tapahtuikin heinäkuussa, mutta tuolloin hallitsijan onnistui lyödä ruotsalaiset takaisin, ja taistelusta hän sai lisää sotavankeja rakennushankkeeseensa.
Pietari valvoi tarkasti rakennustöiden edistymistä ja suoritti työmaalla mittauksia.
Pietari I johti jo poikana armeijaa
Poikana Pietari Suuri joutui kauas Moskovan hovista. Varttuminen tavallisen kansan ympäröimänä vaikutti myös hänen tapaansa hallita.
Pietari Suuren hallintotavalle olivat leimallisia uteliaisuus ja uudistushalu. Pietarista tuli tsaari jo alle kymmenvuotiaana yhdessä heikkomielisen veljensä Iivanan kanssa. Todellista valtaa piti hallussaan sisarpuoli Sofia.
Pietari lähetettiin äiteineen pois hovista, minkä ansiosta poika ei viettänyt eristäytynyttä elämää linnassa vaan kasvoi vapaasti tavallisten lasten parissa.
Pietari muodosti leikkitovereistaan rykmenttejä, ja hän sai puolelleen myös Sofian hallintoon tyytymättömiä upseereja. Pietari järjesti sotaharjoituksia, kehitti johtajantaitojaan ja kokosi noin 2 000 miehen uskollisen armeijan.
17-vuotiaana Pietari syrjäytti Sofian vallasta, ja tämä vetäytyi luostariin. Pietari ympäröi itsensä Moskovassa oleskelevilla länsieurooppalaisilla.
Vuonna 1697 Pietari lähti puolitoista vuotta kestävälle opintomatkalle. Hän asui useita kuukausia Alankomaissa, missä hän opiskeli laivanrakennusta.
Heti Moskovaan palattuaan Pietari leikkautti häntä tapaamaan tulleilta ylimyksiltä pitkät parrat pois. Venäjällä oli koittanut uusi aikakausi.
Pietari-Paavalin linnoitus valmistui jo syksyllä 1703. Sen maavallit korvattiin seuraavina vuosina 2,5 metriä paksuilla ja 12 metriä korkeilla muureilla.
Lopulta koko Jänissaaren laajuinen linnoitus käsitti myös kuusi bastionia. Vuoteen 1917 Venäjän hallitsijat käyttivät linnoitusta pelättynä kidutuskammiona ja vankilana.
Linnoitus oli vain alkua, sillä Pietari I halusi rakentaa laivasto- ja kauppasataman varastorakennuksineen sekä telakan. Hän ei halunnut vain lyödä Ruotsia sodassa vaan myös kääntää venäläisten katseen kohti Eurooppaa.
Tuohon aikaan Venäjä oli yhä hyvin sulkeutunut yhteiskunta, jossa pidettiin tiukasti kiinni vanhoista perinteistä. Toimeliaasta hallitsijasta kehitys oli aivan liian hidasta.
Vuonna 1697 Pietari lähti matkustelemaan ympäri Eurooppaa, ja oleskellessaan pidemmän aikaa Amsterdamissa hän sai idean kokonaisen kaupungin perustamisesta Nevan suulle.
Pietari Suuri tarvitsi merisatamaa solmiakseen tiiviit suhteet Eurooppaan ja alkoi siksi valloittaa Ruotsin alueita Itämeren rannikolta.
Pietari Suuri havitteli satamaa
Maantiede asetti ikävän esteen tsaari Pietari I:n toiveille tiivistää kontakteja Eurooppaan. Venäjän ainoa merisatama sijaitsi Arkangelissa, ja Vienanmeri oli jäässä kahdeksan kuukautta vuodesta.
1600-luvun lopulla Pietari I tavoitteli Mustaamerta, mutta Venäjän laivasto oli liian heikko ajamaan ottomaanit alueelta. Sitten hän kiinnostui Ruotsin alueista Itämeren rannikolla.
Pietari I solmi Ruotsia vastaan liiton Tanska-Norjan, Puola-Liettuan ja Saksin kanssa, ja syttyi suuri Pohjan sota. Vuonna 1700 Pietari I kohtasi ruotsalaiset Narvassa mutta kärsi tappion.
Ruotsin Kaarle XII ei kuitenkaan käyttänyt voittoa hyväkseen hyökätäkseen Moskovaan, mikä antoi Pietari I:lle aikaa valmistautua. Kahden vuoden päästä hänen armeijansa etenikin Suomenlahdelle.
Suuri Pohjan sota kesti vuoteen 1721, jolloin Ruotsi solmi rauhan Venäjän kanssa ja vetäytyi sen valloittamilta alueilta.
Kyse ei ollut mistä tahansa kaupungista: siitä oli määrä tulla Venäjän uusi pääkaupunki ja uudistusten symboli, sillä hallitsija oli alamaisten voimallisesta vastustuksesta huolimatta päättänyt länsieurooppalaistaa valtakuntansa.
Pietari palkkasi sveitsiläisen arkkitehdin Domenico Trezzinin ja Euroopan eturivin käsityöläisiä ja taiteilijoita aloittamaan laivaston ja valtion virkailijoiden käyttöön tulevien ensimmäisten rakennusten rakennustyöt.
Alueelle nousi myös tuuli- ja vesimyllyviidakko, jolla sekä kuivattiin maata hollantilaisen mallin mukaan että käytettiin sahoja. Sinne perustettiin myös valimo ja tervanpolttamo.
Rakennukset kohosivat maasta lähes yhtä nopeasti kuin alueella viihtyvät sienet. Kanavia kaivettiin, patoja rakennettiin, vettä johdettiin pois ja saaria yhdistettiin.
Kukaan ei muuttanut vapaaehtoisesti
Kun Pietari julkisti suunnitelmansa, vastaanotto ei ollut suopea. Kaikki, jotka uskalsivat kieltäytyä, tekivät niin. Nevan suisto oli liian tasainen, kostea ja autio.
Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja Pietarillakin on ollut kolme virallista nimeä.
Kaupunki vaihtoi nimeä kolmesti
Pietarin alkuperäinen nimi Sankt-Peterburg viittasi katolisen kirkon perustajaan pyhään Pietariin. Pietari Suuren kuoleman jälkeen Moskovasta tuli jälleen pääkaupunki.
Keisarinna Anna palautti pian Pietarille pääkaupungin aseman. Vuonna 1914 nimi muutettiin Petrogradiksi, ja vuonna 1918 Moskovasta tuli taas pääkaupunki.
Kun Neuvostoliiton johtaja Vladimir Lenin kuoli vuonna 1924, Petrogradista tehtiin hänen muistokseen Leningrad.
Vuoden 1991 kansanäänestys palautti kaupungille alkuperäisen nimen. Kansan suussa kaupunkia on aina kutsuttu ”Piteriksi” eli Pietariksi.
Suistoalueella oli vain muutama harva talonpoikaistila, joiden asukkaat saivat kesäisin seuraa kalastajista. Karhut ja sudet käyskentelivät tiheiköissä. Luonnon antimet rajoittuivat joen kalojen lisäksi jäniksiin, marjoihin ja sieniin.
Kesät olivat sietämättömän kuumia, sillä lämpötila kohosi jopa 35 asteeseen ja usein satoi. Etenkin elokuussa sattui rajuja sadekuuroja. Lisäksi talvi tuli aikaisin.
Kylmyys muuttui purevaksi jo lokakuussa, ja kun syystuulet puhalsivat Suomenlahdelta, vedenpinta nousi ja hukutti alleen osan saarista. Marraskuussa alkoivat pakkaset, jotka kestivät neljä kuukautta. Lämpötila saattoi tipahtaa 40 asteeseen ja joki jäätyi.
Yksikään Pietarin alamaisista ei muuttanut uuteen kaupunkiin vapaaehtoisesti. Pullikointi ei silti auttanut, sillä Pietari osasi saada tahtonsa läpi.
Ruotsalaisten sotavankien avuksi hän pakkosiirsi maaorjia kaikkialta Venäjältä rakentamaan kaupunkia. Ensimmäisenä vuonna Pietariin saapui noin 20 000 maaorjaa. Seuraavana vuonna määrä kaksinkertaistui. Työvelvollisuus kesti kuusi kuukautta.
Kylistä saatettiin viedä kaikki työkykyiset miehet.
Venäjällä paikalliset virkamiehet ja aateliset protestoivat, kun kylistä vietiin kaikki työkykyiset miehet. Hallitsija oli kuitenkin taipumaton. Hänen moderni ajattelunsa ei ulottunut ihmisiin.
Alusta alkaen Pietari rakasti kaupunkiaan, jota hän kutsui ”paratiisiksi”. Maaorjuudessa eläville talonpojille, sotavangeille ja muille hänen visionsa rakentajaksi pakotetuille kyse oli pikemminkin helvetistä.
Nälkä, taudit ja kylmyys tappoivat
Perheenisiä poikineen vaelsi suurin joukoin kohti pohjoista, eivätkä suinkaan kaikki palanneet koskaan kotiin. Ei tiedetä tarkkaan, kuinka monen ihmisen hengen Pietarin rakennustyöt vaativat.
Aikalaislähde arvioi kuolleita olleen satatuhatta. Myöhemmät laskelmat osoittavat, että luku oli luultavasti alhaisempi, mutta siitäkin huolimatta hinta ihmishengissä mitattuna oli valtava.
Pakkotyöhön määrätyt talonpojat ja sotavangit sairastuivat helposti kosteassa ilmastossa. Heidän vastustuskykyään nakersi riittämätön ravinto, ja siksi heitä kuoli roppakaupalla kulkutauteihin ja keuhkokuumeeseen.
Pietari-Paavalin linnoitus perustettiin Jänissaareen Nevajoen suistoon. Se rakennettiin hyvin nopeasti, sillä alue oli valloitettu ruotsalaisilta, joiden pelättiin pian vaativan sitä takaisin.
Talvella ihmisiä tappoi kylmyys, ja päälle tulivat tulvat, jotka huuhtoivat suiston saarten yli. Pietari I:tä ne eivät kuitenkaan huolettaneet, eivätkä myöskään elintarvikkeiden mätäneminen tai kalliin puutavaran ajelehtiminen matkoihinsa.
Kerran hän kirjoitti lapsuudentoverilleen Aleksandr Menšikoville, miten huvittavaa oli nähdä talonpoikien ja etenkin heidän vaimojensa istuvan vettä paossa puussa tai talojen katoilla.
Pietarissa raatavat maaorjat ja sotavangit saivat pian seuraa noin 5 000 käsityöläisperheestä, jotka hallitsija myös pakotti muuttamaan kaupunkiin.
Maaliskuussa 1708 Pietari I:n oma perhe ja noin tuhat Moskovan hienointa aatelisperhettä saivat kutsun, josta he hallitsijan painokkaiden sanojen mukaan eivät voineet kieltäytyä: heidän oli saavuttava Pietariin ja vietettävä sillä kesä.
Ja koska Pietari I ei voinut tarjota heille majoitusta, heidän oli ryhdyttävä rakentamaan omia palatsejaan. Se sai kaupunkiin virtaamaan yhä enemmän käsityöläisiä.
Hallitsija kutsui noin tuhat aatelisperhettä Pietariin, jolloin niiden täytyi rakentaa itselleen upea palatsi.
Pietari I kannusti rakentamiseen laskemalla henkilökohtaisesti uuden talon peruskiven ja juomalla maljan tulevan omistajan kanssa.
Rakentamista säädeltiin tiukasti. Aateliset, joilla oli yli viisisataa maaorjaa, saivat käskyn rakentaa Nevajoen vasemmalle rannalle kaksikerroksisia taloja englantilaiseen tyyliin. Käsityöläiset ja kauppiaat saivat rakentaa pienemmät puutalot vastarannalle.
Pietari I ei päättänyt vain siitä, miltä kaupunki näyttäisi. Hän määräsi myös, että kaikkien tuli käyttää eurooppalaisia vaatteita ja elää eurooppalaisten tapojen mukaan. Tämä merkitsi muun muassa, että myös naiset saivat nyt osallistua seuraelämään.
Pietari I johti seurapiirejä itse näyttävästi ystävänsä Aleksandr Menšikovin palatsissa. Ensimmäisinä vuosina hän otti myös ulkomaiset lähettiläät vastaan siellä.
Itselleen hallitsija oli rakennuttanut vaatimattoman hirsitalon, jossa oli vain kolme huonetta. Hän asui enimmäkseen siellä valvoessaan kaupungin rakentamista.
Aluksi Pietari I ei halunnut kaupunkiinsa lainkaan siltoja, sillä hän halusi, että asukkaat oppisivat purjehtimaan. Tällä oli traagiset seuraukset.
Pietari I oleili usein rakennustyömailla ja saattoi itsekin tarttua työkaluihin ja tehdä töitä kirvesmiesten kanssa.
Hallitsija osallistui työn kaikkiin vaiheisiin, ja hänet nähtiin usein mittailemassa saaria askelillaan.
Kun hän halusi rentoutua, hän lähti usein purjehtimaan Nevaa edestakaisin pienellä yksimastoisella Lisette-kanavaveneellään.
Kaupungissa ei vuosiin ollut sillan siltaa, sillä niiden rakentaminen oli hankalaa ja Pietari I arveli niiden estävän joella purjehtimisen. Lisäksi hän halusi asukkaiden oppivan purjehtimaan: siirtyessään kaupunginosasta toiseen heidän piti ylittää joki tai kanavat purjein eikä airoin.
20 valtion alusta kuljetti niitä, joilla ei ollut varaa omaan veneeseen. Valtion alusten käytössä oli omat riskinsä, sillä niiden peräsimessä istuvat maaorjat eivät osanneet navigoida voimakkaassa virtauksessa tai tuulessa.
Pietari I salli airojen käytön vasta kolmen vakavan onnettomuuden jälkeen puolalaisen suurlähettilään, venäläisen kenraalin ja yhden tsaarin oman lääkärin hukuttua.
Myöhemmin kaupunkiin rakennettiin myös siltoja. Nykyisin niitä on Pietarissa yli 340 kappaletta.
Talvipalatsi on yksi Pietarin kuuluisimmista rakennuksista, ja siellä sijaitsee nykyisin Eremitaašin taidemuseo. Se valmistui 1700-luvun puolivälissä keisarillisen perheen talviasunnoksi.
Pietarin rakentaminen meni kaiken muun edelle Venäjällä. Jokaisen sinne saapuvan hevoskärryn piti tuoda mukanaan vähintään kolme kiveä katujen päällystämistä varten, ja jokiproomujen oli maksettava 20 isoa kiveä laituripaikasta.
Kun työt kerran seisahtuivat kivipulan vuoksi, hallitsija kielsi kaiken kivirakentamisen Moskovassa. Ilmassa kaikuivat alinomaa vasaran pauke, sahan suhina ja kumina, kun tervattuja puupaaluja juntattiin maahan.
Valtavat rakennukset vaativat tukevan perustan, jotta ne eivät uponneet soiseen maaperään. Paalujen kokonaismäärää ei tunneta, mutta pelkästään vuonna 1858 valmistuneen Iisakinkirkon alle on upotettu noin 20 000 paalua. Myös kaukana Pietarista asuvat venäläiset joutuivat osallistumaan hankkeeseen.
Kun Pietari Suuri tarvitsi rahaa, hän alkoi kerätä muun muassa viiksiveroa (pitkää partaa verotettiin jo ennestään).
Sota Ruotsia vastaan oli jo vaatinut kansalta uhrauksia sekä ihmishenkinä että veroina. Nyt Pietarin rakentaminen tyhjensi maan rakennustarvikkeista, miehistä ja käsityöläisistä. Ja ruplista.
Viiksi- ja nahkasaapasverot
Valtion kirstu oli koko ajan vajaa. Tästä syystä Pietari I jakoi maan vuonna 1708 kahdeksaan verotusalueeseen, asetti niiden kuvernööriksi ystävänsä ja palkkasi väkeä keksimään uusia veroja. Mielikuvituksella ei ollut rajoja.
Synnytysten, avioliittojen ja hautausten lisäksi verotettiin nyt myös nahkasaappailla kävelyä ja hatun käyttämistä. Pitkä parta oli pantu verolle jo aiemmin, ja nyt veroa alettiin kerätä viiksistä.
Verollisia olivat myös takat, polttopuu ja juomavesi. Lisäksi valtiolla oli yksinoikeus myydä alkoholia, tervaa, kalaöljyä ja suolaa. Tarpeen vaatiessa hintoja voitiin nostaa, ja tsaari turvautuikin keinoon usein.
Kaupunki kasvoi tasaista tahtia. Novgorodista ja Moskovasta tuotiin sinne vaunukaupalla elintarvikkeita, ja talvella tavarat kulkivat reellä.
Pietarhovin palatsi sijaitsee Pietarin lähellä, ja se vihittiin virallisesti käyttöön vuonna 1723. Pietari Suuri sai siihen ideoita Ranskasta Versaillesin palatsista.
Vuonna 1712 – vain yhdeksän vuotta perustamisensa jälkeen – Pietarista tuli pääkaupunki, ja vuonna 1714 siellä laskettiin olevan jo 34 500 rakennusta.
Kun keisariksi vuonna 1721 kruunattu Pietari I Suuri kuoli vuonna 1725, hänen visionsa oli hyvää vauhtia toteutumassa. Tuolloin elinvoimaisessa kaupungissa oli 77 000 asukasta.
Pietarista oli kehittymässä kaupan, käsityön, taiteen ja tieteen keskus. Käynnissä oli suurisuuntaisia rakennushankkeita, mutta jotkut epäilivät yhä, olisiko kaupungissa potentiaalia kasvaa hallitsijan kaavailemaksi metropoliksi.
Esimerkiksi Pietari Suuren sisarpuoli Maria totesi:
”Sankt-Peterburg ei elä tsaaria pidempään.”
Pietari Suuren ystävä Aleksandr Menšikov sen sijaan uskoi hankkeeseen ja ennusti, että kaupungista tulisi uusi Venetsia. Hän uskoi myös, että jonain päivänä ihmiset matkustaisivat sinne silkasta uteliaisuudesta ja nauttiakseen sen kauneudesta. Historia on osoittanut hänen ennustuksensa todeksi.