Vuonna 1927 Yhdysvaltojen talous kukoisti ja monilla yhdysvaltalaisilla oli varaa ylellisyyteen, kuten autoihin ja matkustamiseen. Neuvokkaat liikemiehet hyödynsivät innokkaasti matkustusinnon tuomia ansaintamahdollisuuksia.
400 työläistä työsti vuoteen 1941 asti graniittiin muistomerkkiä neljälle presidentille. Tästä voit lukea Mount Rushmoren monumentin synnystä ideasta valmistumiseen.
Kuvanveistäjä Borglum lumoutui Mount Rushmoresta
Kuvanveistäjä Gutzon Borglum oli lumoutunut. Oli syyskuu vuonna 1925, ja hän oli juuri kiivennyt ensimmäistä kertaa 1 745 metriä korkealle Mount Rushmore -vuorelle. Graniittinen vuori poikkesi kaikista muista. Sen pinta oli aaltoileva, aivan kuin se olisi jo hautonut sisällään henkilökuvia, jotka Etelä-Dakotan osavaltio oli siihen Borglumilta tilannut.
Vuoren huipulta avautuivat näkymät viiteen osavaltioon, ja sen alapuolella levittäytyi tuhansia neliökilometrejä metsien täplittämää maisemaa. Paikka oli täydellinen. ”Vain Kaikkivaltias voi estää minua saattamasta tätä työtä valmiiksi”, Borglum huokaisi.
Alkuvaiheen ihastus työhön vaihtui kuitenkin vielä monta kertaa vihastukseksi, sillä neljän Yhdysvaltojen kuuluisimman presidentin veistäminen vuoreen ei sujunut vailla vastoinkäymisiä. Halkeileva kivi, Yhdysvaltojen historian pahin talouskriisi ja uhkaavana häämöttävä maailmansota olivat vain joitain niistä harmeista, joiden kanssa Borglum joutui painimaan 16 vuotta kestäneen urakan aikana.
Borglum tunnettiin raivokohtauksia saavana kiivaana miehenä.
Kiivas kuvanveistäjä
Mount Rushmoren monumentin isä, Gutzon Borglum, tunnettiin paitsi loistavana kuvanveistäjänä myös erittäin hankalana ihmisenä.
Kun Borglum oli vuonna 1924 veistämässä monumenttia Georgiassa, hänen dominoiva ja arvaamaton käytöksensä johti toistuvasti riitoihin, jotka kärjistyivät välirikkoon hänen kollegoidensa kanssa.
Lopuksi Borglum raivostui niin, että hän tuhosi kaikki mallinsa. Työn tilaaja teki rikosilmoituksen Borglumista ja vaati tältä suuria korvauksia, mutta silloin Borglum oli jo tavoittamattomissa osavaltion rajan toisella puolella.
Mount Rushmoren kävijöistä kaavailtiin osavaltion pelastusta
Mount Rushmore ei ollut mikään itsestään selvä paikka mahtavalle monumentille, joka on nykyään yksi Yhdysvaltojen tunnetuimmista symboleista. Viitisenkymmentä vuotta aiemmin vuori ei ollut edes kuulunut vielä Yhdysvalloille, sillä vuodelta 1868 olevan asiakirjan mukaan sen piti kuulua ”ikuisesti” paikallisille sioux-intiaaneille.
”Ikuisesti” kesti kuitenkin vain siihen asti, että alueelta löytyi kultaa.
Paikalliset intiaanit vastustivat Mount Rushmoren veistoksia, koska he pitivät heille kuulunutta aluetta pyhänä. Vastavetona he alkoivat teettää intiaanipäällikkö Hullun hevosen patsasta 40 kilometrin päähän Mount Rushmoresta. Siitä tulee 170 metriä korkea, joten se on paljon suurempi kuin 18 metriä korkeat presidenttien päät.
Sen jälkeen alueelle vyöryi uudisasukkaita, ja pian siitä tuli kaikkein villeintä länttä: murhat, ryöstöt ja prostituutio olivat arkipäivää nopeasti nousseissa kaupungeissa, joiden kaduilla ja saluunoissa riehuivat muun muassa ”Wild Bill” Hickok ja ”Calamity Jane” Canary.
Tuo kaikki oli kuitenkin jo historiaa, kun Borglum saapui Etelä-Dakotaan 1920-luvun puolivälissä. Osavaltio oli rauhoittunut suorastaan tylsäksi, ja sinne kaivattiin lisää rahaa. Kultakaivokset seisoivat tyhjillään, eikä Etelä-Dakotalla ollut tarjota 1920-luvun lukuisille uusille autonomistajille juuri muuta nähtävää kuin kaunis luonto.
”Turistit väsyvät nopeasti kauniisiin maisemiin, ellei alueelle keksitä jotain muuta mielenkiintoista”, totesi osavaltion historioitsija Doane Robinson. Hän ehdotti, että johonkin alueen vuorista veistettäisiin monumentti, ja ryhtyi heti etsimään työlle sopivaa tekijää. Robinson otti yhteyttä Gutzon Borglumiin. joka oli jo hankkinut mainetta suurikokoisilla isänmaallisilla patsailla.
”Erittäin kiinnostunut ehdotuksesta. Fantastinen suunnitelma. Pitäkää siitä kiinni”, Borglum sähkötti vastauksena Robinsonin kirjeeseen elokuussa 1924.
Borglum joutui panttaamaan talonsa
Tanakka, kalju ja raskaiden kulmakarvojensa alta tuimasti tuijottava Borglum suorastaan uhkui päättäväisyyttä ja tahdonvoimaa. Sekä Robinson että senaattori Peter Norbeck olivat vakuuttuneita siitä, että hän oli juuri oikea henkilö tehtävään.
”Borglum on yksi suurimmista, ellei suurin kuvanveistäjä maailmassa”, Norbeck julisti lehdistötilaisuudessa ja vakuutti, että Borglum pystyi ”luomaan monumentaalisia teoksia, jotka säilyisivät ikiaikaisesti”.
Senaattorin kauniit puheet Borglumista eivät johtuneet yksin tämän taiteellisista ansioista.
Räjäytysten ja poraamisen jälkeen rinteeseen voitiin ryhtyä työstämään tarkkoja piirteitä taltalla ja vasaralla.
Borglumilla oli kuulemma hyviä suhteita rikkaisiin ja kuuluisiin presidenttejä myöten, ja ensimmäisellä vierailullaan Etelä-Dakotassa hän oli antanut ymmärtää, että hän voisi auttaa monumentin rahoituksen hankkimisessa. Hän oli maininnut kuin ohimennen, että hänellä oli runsaasti ystäviä, joilla oli ”pari miljoonaa dollaria ylimääräistä”.
Pian kävi kuitenkin ilmi, ettei Borglumin kerskailulle ollut katetta, sillä hänen lukuisat rahanpyyntökirjeensä jäivät vaille vastausta. Niinpä Borglumin oli pantattava talonsa voidakseen aloittaa työn.
Rahahanat aukesivat kunnolla vasta kun presidentti Calvin Coolidge oli houkuteltu lomalle Etelä-Dakotaan ja Borglum sai hänet ylipuhuttua osallistumaan töiden aloitusseremoniaan elokuussa 1927.
Presidentin vierailun herättämän innostuksen avittamana Etelä-Dakota sai nopeasti kokoon 42 000 dollaria, mikä teki Coolidgeen sellaisen vaikutuksen, että palattuaan Washingtoniin hän lisäsi Rushmoren valtion rahoitusta saavien hankkeiden joukkoon.
Työ Mount Rushmorella vaati teräksisiä hermoja
Borglum aloitti työt lokakuussa 1927. Veistoksen oli tarkoitus esittää neljää presidenttiä – George Washingtonia, Thomas Jeffersonia, Abraham Lincolnia ja Theodore Rooseveltia – vyötäröstä ylöspäin, ikään kuin he olisivat juuri astumassa ulos vuoresta.
Keitä teoksen neljä presidenttiä olivat?
George Washington, Yhdysvaltojen 1. presidentti (1789–97)
Perustaja: Washington oli itsestään selvä valinta kunniapaikalle Mount Rushmoren seinämässä. Hän johti amerikkalaiset komentajana voittoon itsenäisyyssodassa (1775–1783), osallistui Yhdysvaltojen perustuslain laatimiseen ja toimi maan ensimmäisenä presidenttinä.
Thomas Jefferson, Yhdysvaltojen 3. presidentti (1801–09)
Laajentaja: Jefferson kirjoitti itsenäisyysjulistuksen, jota pidetään Yhdysvaltojen syntysanoina. Hän laajensi Yhdysvaltoja länteen ja tuki Amerikan länsiosien tutkimusta. Vuonna 1803 hän osti Yhdysvalloille Louisianan Ranskalta, mikä kaksinkertaisti Yhdysvaltojen pinta-alan.
Theodore Roosevelt, Yhdysvaltojen 26. presidentti (1901–09)
Vaikutusvallan kasvattaja: Rooseveltin edeltäjät olivat korostaneet sitä, että Yhdysvallat pärjäsi maailmassa omillaan, mutta hän halusi tehdä Yhdysvalloista globaalin suurvallan. Diplomaattinen oveluus, kasvava teollisuus ja sotilasmahti vahvistivat Yhdysvaltojen vaikutusvaltaa mm. Etelä-Amerikassa.
Abraham Lincoln, Yhdysvaltojen 16. presidentti (1861–65)
Yhdistäjä: Kun orjuutta vastustaneesta Lincolnista tuli presidentti vuonna 1861, syttyi sisällissota. Pohjois- ja etelävaltioiden välinen sota vaati noin 750 000 uhria, mutta Lincoln onnistui pitämään Yhdysvallat yhtenäisenä kansakuntana ja luomaan pohjan tulevalle suurvallalle.
Syksyn mittaan vuorelle nousi kokonainen pieni kylä, jossa oli keittiöitä, ruokahuoneita ja käymälöitä työläisille sekä takomo, kahdeksan nostolaitetta ja suuria paineilmaporia varten tarvittava kompressori. Vuoren huipulla oli Borglumin toimisto sekä työtilat erityiselle mittamiehelle, joka varmisti nerokkaan järjestelmän avulla, että työ vuorenrinteellä eteni tarkasti kuvanveistäjän tekemän mallin mukaisesti.
Ensimmäisenä alettiin työstää Washingtonin päätä. Aluksi seinämästä irrotettiin suuria lohkareita dynamiitin avulla. Kiveen porattiin reikiä ja räjähteet valmisteltiin ja asetettiin paikoilleen aamupäivällä, ja räjäytykset tehtiin työntekijöiden ollessa lounaalla. Iltapäivällä valmisteltiin uudet räjäytykset, jotka tehtiin illalla päivällisaikaan.
Veistosten työstössä tarvittiin valjaita ja turvaköysiä sekä tarkkoja mittoja.
Seuraavaksi työläiset poistivat paineilmaporilla lisää kiviainesta niin, että viimeistelyvaiheessa veistettäväksi jäi enää 15 sentin paksuinen kivikerros. Noin 40 kiloa painavat porat tärisivät voimakkaasti, ja niitä oli hankala käsitellä. Poraajan piti nojata jaloillaan seinään, tukea pora jalkojensa varaan ja nojata sitten taaksepäin tyhjän päälle valjaidensa ja nostolaitteen vain 1,5 sentin paksuisen kaapelin varassa.
Monet tottuivat pian poikkeuksellisiin työoloihin, mutta kaikkia pelko ei päästänyt otteestaan edes öisin. ”Tein sitä 3–4 päivää, ja heräsin öisin takertuen henkeni edestä sänkyni laitoihin, kun luulin olevani putoamaisillani rinteeltä”, kertoi yksi työntekijöistä.
Washingtonin kasvot vetivät matkailijoita Mount Rushmorelle
Hitaasti mutta varmasti Washingtonin kasvot alkoivat muotoutua vuoren seinämään, ja 4. heinäkuuta 1930 Borglum saattoi toivottaa ihmiset tervetulleeksi juhlistamaan teoksen ensimmäisen osan valmistumista Mount Rushmorella.
Monumentti herätti valtavasti kiinnostusta, ja seuraavien kuukausien aikana paikalle saapui kymmeniätuhansia uteliaita. Valtavan huomion innoittamana Borglum lupasi, että monumentti valmistuisi kokonaisuudessaan jo vuonna 1934. Niin ei kuitenkaan käynyt, sillä vuonna 1931 alkoivat vastoinkäymiset.
Alkuperäisen suunnitelman mukaan Washingtonin piti olla monumentin keskellä ja Lincolnin hänen vasemmalla ja Jeffersonin oikealla puolellaan. Jeffersonin työstäminen oli jo alkanut, kun Borglum vuonna 1931 lähti lomalle ja jätti työt apulaisilleen. Hänen palatessaan häntä odotti ikävä yllätys. Hänen uskottu apulaisensa Hugo Villa oli esimiehensä loman aikana keskittynyt lähinnä viinin lipittämiseen ja naisten naurattamiseen. Se oli heijastunut hänen työhönsä niin, että Jeffersonin otsa oli tullut hakattu aivan liian tasaiseksi ja nenä 15 senttiä liian lyhyeksi.
Borglum raivostui. Hän valitti virheiden näkyvän monen kilometrin päähän ja haukkui Villaa ”karkeista virheistä” ja ”tottelemattomuudesta”. Sitten hän ryhtyi kiukkuisena työstämään Jeffersonia uudestaan – tällä kertaa Washingtonin oikealle puolelle. Vasemmanpuoleinen, pilalle mennyt hahmo räjäytettiin pian taivaan tuuliin.
Jeffersonin kanssa tuli vielä muitakin ongelmia. Kun Borglum alkoi työstää hänen nenäänsä, hän havaitsi huolestuttavan murtuman oikean sieraimen kohdalla. Hän pelkäsi, että halkeamaan kertyisi vettä, joka jäätyisi ja tuhoaisi koko nenän. Niinpä hän päätti kääntää Jeffersonin kasvoja muutaman asteen kohti pohjoista niin, ettei halkeama osunut nenän kohdalle.
Susan B. Anthony taisteli vuosikymmeniä naisten äänioikeuden puolesta Yhdysvalloissa.
Naisetkin halusivat paikan Rushmoresta
Vuonna 1937 naisasialiike teki kovasti töitä saadakseen myös naisen neljän miehen rinnalle Mount Rushmorelle. Eniten vuorelle ikuistettavaksi vaadittiin Susan B. Anthonya (1820–1906), jolla oli ollut keskeinen asema naisten äänioikeusliikkeessä Yhdysvalloissa.
Ajatusta kannatti muun muassa Yhdysvaltojen presidentin vaimo Eleanor Roosevelt, mutta monumentin kuvanveistäjä Gutzon Borglum torjui sen ehdottomasti.
Hän onnistui saamaan kongressissa olevien poliittisten ystäviensä avulla määrärahapäätökseen lisätyksi uuden kohdan, jonka mukaan hän ei saanut veistää vuorelle muita patsaita kuin neljä presidenttiä.
Kriisi pelasti Mount Rushmoren
Pian kävi selväksi, että Borglumilla oli pahempiakin ongelmia kuin Jeffersonin nenä. Lokakuussa 1929 tapahtunut New Yorkin pörssiromahdus oli vuodessa taittanut talouden nousukauden suureksi lamaksi. Yrityksiä kaatui, ja miljoonat ihmiset jäivät työttömiksi.
Jo Washingtonin kasvojen valmistumisjuhlissa arvostelijat olivat moittineet hallituksen avustuksia monumentille. Eräs toimittaja kirjoitti, että jos sellaisiin hankkeisiin syydettäisiin rahaa kriisiaikoina, ”saamme pian katsella lempeiden ja lohduttavien vuorten sijaan Yhdysvaltojen keskuspankin johtajan ankaria piirteitä”.
Moni muu oli samaa mieltä, ja pian Mount Rushmoren patsaiden rahoitus lopetettiin. Syksyllä 1931 Borglumin oli todettava, että rakennuskomissiolla oli enää viisisataa dollaria rahaa jäljellä mutta 16 000 dollaria velkaa. Työt pysähtyivät pian kokonaan.
”Varsinainen ongelma ei ole se, paljonko Borglum saa, vaan paljonko hän käyttää”.
Ironista kyllä, vakava talouskriisi koitui lopulta monumentin pelastukseksi. Presidentti Herbert Hoover yritti saada vauhtia Yhdysvaltojen talouteen ja päätti vuonna 1932 osoittaa rahaa julkisiin hankkeisiin.
Siinä yhteydessä Mount Rushmoren patsaat saivat taas 100 000 dollarin määrärahan. Lisäksi vuorta ympäröivä alue julistettiin liittohallinnon luonnonsuojelualueeksi, mikä takasi, että sinne virtaisi rahaa jatkossakin. Niinpä työt Mount Rushmorella jatkuivat keväällä 1933 seistyään puolitoista vuotta.
Rahoitus oli nyt varmistettu, mutta muita haasteita riitti. Suurimmat niistä johtuivat Borglumista itsestään. Hänet tunnettiin ihmisenä, jonka kanssa oli vaikea tulla toimeen, ja potkut ja uhkailut olivat rinteillä arkipäivää.
Lisäksi Borglum tuhlasi surutta kaikki rahat, joihin hän pääsi käsiksi. Hän ei pitänyt rahankäytöstä mitään kirjanpitoa, ja hänen oma taloutensa oli käytännöllisesti katsoen kuralla.
400 ihmistä työskenteli vuosina 1927–1941 rakentamassa kansallista Mount Rushmore -muistomerkkiä.
Mount Rushmore lukuina
- 0 KUOLLUTTA rakennustöiden aikana oli yllätys, sillä onnettomuudet olivat yleisiä. Pahin tapahtui vuonna 1940, kun viittä miestä kannattelevasta köysijärjestelmästä irtosi ruuvi. Vain hätäjarru pelasti miehet maahansyöksyltä, ja he selvisivät käsivarsien ja kylkiluiden murtumilla.
- 10 000 vuodessa Mount Rushmoren veistosten pinnasta rapautuu säätilan vaihteluiden ja tuulen vuoksi pois 2,5 senttiä kiviainesta.
- 990 000 DOLLARIA oli loppulasku vuonna 1942 – nykyrahassa noin 13,5 miljoonaa euroa.
- 400 TYÖLÄISTÄ osallistui neljän presidentin kasvojen veistämiseen vuorenrinteeseen.
- 65 SENTTIÄ oli paineilmaporaa käyttäneen työläisen tuntipalkka.
- 506 ASKELMAA oli kavuttava päivittäin, että pääsi töihin vuoren huipulle.
- 450 000 TONNIA kiveä irrotettiin vuoresta.
Kirjanpito oli yhtä sotkua
Mount Rushmoren patsashankkeen raha-asioista vastaava John Boland suojeli pitkään Borglumia, mutta kun Borglumin sopimus piti uusia vuodelle 1938 ja kongressi alkoi esittää epämiellyttäviä kysymyksiä, hän ei enää voinut peitellä asioiden todellista tilaa.
”Varsinainen ongelma ei ole se, paljonko Borglum saa, vaan paljonko hän käyttää. Hän on tulojensa puolesta maan parhaiten palkattuja, ja kuitenkin hän on aina pennitön”, paljasti Boland.
Borglumin henkilökohtaisista ongelmista huolimatta Boland sai ylipuhuttua kongressin jatkamaan Borglumin sopimusta. Keväällä 1939 hanke sai siihen asti suurimman budjettinsa, jonka avulla pystyttiin palkkaamaan enemmän työntekijöitä kuin koskaan aiemmin.
Työt etenivät tasaisesti. Lincolnin kasvot olivat valmistuneet syyskuussa 1937, ja heinäkuussa 1939 vuorossa oli viimeinen presidentti, Theodore Roosevelt. Juhlapäivänä tulijoiden määrä yllätti kaikki: Mount Rushmorelle saapui kolmetuhatta autoa ja 12 000 ihmistä.
Borglumin kasvot tulivat kertaheitolla kaikille tutuiksi, ja sen jälkeen niitä käytettiinkin esimerkiksi päänsärkylääkkeen mainoksessa. Mainoskuvassa Borglum roikkui Lincolnin nenän vieressä ja vieressä oli teksti: ”Jatkuva poraaminen ja monet ongelmat aiheuttavat päänsärkyä. Hän kertoo: ’Minä otan aina Bromo-Seltzeriä päänsärkyyn. Se auttaa myös jännitykseen ja vatsakipuihin.’”
Mount Rushmoresta tuli yhtenäisyyden symboli
Päänsärkypillereille olikin käyttöä, sillä Borglum oli alkanut sairastella. Vuonna 1940 hän oli sairaalassa Colorado Springsissä ”pienessä toimenpiteessä ja toipumassa”, kuten hänen vaimonsa Mary kertoi. Huhut kertoivat kuitenkin Borglumin tilan olevan vakava, ja hänen kotiuduttuaan hänen vaimonsa palkkasi sairaanhoitajan pitämään miehestään huolta.
Liittohallitus, joka maksoi hankkeen kulut, painosti Borglumia tämän heikosta terveydestä huolimatta. Se vaati, että Borglumin piti kuvanveistäjänä itse viimeistellä kasvot ja että Borglumin piti julkistaa budjettinsa ja lopullinen aikataulunsa.
Borglum houkutteli presidentti Franklin D. Rooseveltin juhlistamaan Jeffersonin pään valmistumista vuonna 1936.
Borglum väisteli kysymyksiä, mutta helmikuussa 1941 oli selvää, että rahat olisivat loppumassa ja hänen olisi jälleen lähdettävä kerjuulle kongressiin. ”Uskon lujasti, että kansakunta on valmis kaikkiin kustannuksiin, jotka ovat välttämättömiä tämän työn loppuun saattamiseksi”, Borglum sanoi luottavaisena – mutta joutui palaamaan tyhjin käsin. Kongressi ei enää uskonut tyhjiä lupauksia.
Parin päivän kuluttua Borglum sai keuhkoveritulpan. Hän kesti vielä sen, mutta parin viikon päästä hän sai uuden keuhkoveritulpan, josta hän ei enää selvinnyt. Kaikki olettivat, että hanke päättyisi Borglumin kuolemaan.
Hänen poikansa Lincoln kuitenkin ilmoitti aikovansa saattaa isänsä työn päätökseen. Tiukka rahatilanne pakotti hänet kuitenkin poikkeamaan isänsä alkuperäisestä suunnitelmasta: rahat eivät riittäneet siihen, että kaikki hahmot olisi toteutettu vyötäröstä ylöspäin, joten Lincoln tyytyi vain viimeistelemään päät.
Monumentti valmistui 31. lokakuuta 1941. Viiden viikon kuluttua Yhdysvallat liittyi toiseen maailmansotaan, ja isänmaallisuus roihahti. Monille yhdysvaltalaisille järkähtämättömästä vuoresta ja sen neljästä presidentistä tuli Yhdysvaltojen vahvuuden ja yhtenäisyyden symboli. Matkailijoita alkoi virrata Etelä-Dakotaan – ja virta jatkuu yhä. Vuosittain Mount Rushmoren monumentilla Etelä-Dakotassa käy yli kaksi miljoonaa ihmistä.
Miksi muistomerkin nimi on Mount Rushmore?
Mount Rushmore oli seissyt vuosisatoja ilman virallista nimeä, ennen kuin se sai kuuluisan monumenttinsa.
Nimi viittaa asianajaja Charles Rushmoreen, joka tarkasti alueella olleen kaivoksen vuonna 1885. Nimen kaikista syntyvaiheista ei ole varmaa tietoa, mutta se virallistettiin vuonna 1930.
Veistosten viisi vaihetta
Työkalut
Dynamiitti
Suurin osa Mount Rushmoren monumentin muotoilusta tehtiin dynamiitilla. Borglum palkkasi useita räjähdeasiantuntijoita suunnittelemaan ja valmistelemaan erisuuruisia ja -tehoisia räjähteitä.
Paineilmapora
Kun päät oli ensin muotoiltu karkeasti dynamiitilla, voitiin aloittaa yksityiskohtaisempi työ paineilmaporilla. Niiden avulla kivestä alettiin muokata presidenttien yksilöllisiä kasvonpiirteitä.
Taltta ja vasara
Kasvojen viimeistely tehtiin taltoin ja vasaroin. Tässä vaiheessa työntekijät saattoivat todella tuoda esiin klassisen kuvanveiston kykynsä ja paneutua yksityiskohtiin.
Neljän presidentin valtavien kasvokuvien veistäminen vuorenrinteen kovaan graniittiin vaati luovuuden lisäksi mittavia valmistelutöitä, tarkkoja kipsimalleja ja runsaasti räjähdysaineita.
Oikean paikan valinta
Ensin piti löytää monumentille sopiva vuori. Alun perin Borglum halusi toteuttaa veistoksen toiseen läheiseen graniittimuodostelmaan, mutta sen kiven laatu ei
ollut yhtä hyvää, joten valinta kohdistui Mount Rushmoreen.
Veistoksen malli
Borglum valmisti ensin patsaista kipsimalleja muun muassa presidenteistä tehtyjen maalauksien avulla. Suunnitelmasta vietiin vuorelle pienoismalleja, joita Borglum käski työntekijöiden tunnustella silmät suljettuina, jotta he hahmottaisivat veistoksen muodot kunnolla.
Muotojen siirtäminen mallista vuoreen
Lopulliset mallit tehtiin niin, että 1 sentti mallissa vastasi 12 senttiä vuorella. Malli kopioitiin vuoreen mittojen avulla.
- a. Malliin kiinnitettiin pystyakseli ja sen juureen astemitta ja pyörivä vaakavarsi. Astemitan avulla voitiin määrittää vaakavarren kulloinenkin suunta.
- b. Vaakavarressa oli mitta-asteikko, ja siihen kiinnitettiin edestakaisin liikuteltava luotilanka, jonka avulla määritettiin kunkin kasvonpiirteen etäisyys pystyakselista.
- c. Mallista saadut mitat kerrottiin 12:lla ja siirrettiin vuorenseinämälle vastaavalla mutta paljon suuremmalla mekanismilla.
Karkea muotoilu dynamiitilla
Ensin seinämästä irrotettiin suuria lohkareita dynamiitilla. Kun vuoreen oli näin saatu pään munamainen muoto, alettiin työstää kasvojen muotoa pienemmillä räjäytyksillä. Borglum tarkasteli koko työn ajan kasvoja vähän väliä kaikista kulmista, jotta niistä tulisi mahdollisimman aidon näköiset.
Viimeistely käsin
Kun veistoksen kasvot oli muotoiltu karkeasti, viimeiset kivikerrokset poistettiin porilla, taltoilla ja muilla työkaluilla. Borglum kiinnitti erityistä huomiota silmiin. Borglumin patsaiden silmät eivät olleet vain tyhjät aukot, vaan hän veisti iirikset kuopiksi ja jätti pupillien kohdalle tapit, mikä sai silmät näyttämään kauempaa katsottuina säteileviltä ja eläväisiltä.