Shutterstock

Miksi Golden Gate on kirkkaan oranssi?

San Fransiscon Golden Gate -sillan kirkas väri on tarkoin harkittu.

San Franciscossa sijaitsevan Golden Gate -sillan värin keksi Irving Morrow, joka oli yksi sillan suunnitelleista arkkitehdeista.

Näkyy hyvin sumussa

Hänen mielestään värisävy nimeltä ”international orange” (kansainvälinen oranssi) sopi parhaiten sillan ympäristöön San Franciscon lahdelle. Värin ansiosta silta myös näkyisi hyvin sumussa.

Morrow’n ideaa vastustet­tiin ankarasti. Esimerkiksi Yhdysvaltojen laivasto olisi halunnut sillasta mustan ja siihen keltaisia raitoja, koska silloin se olisi näkynyt paremmin laivaston aluksista.

Väri sai siunauksen

Vuonna 1935 Morrow vetosi sillanrakennuskomiteaan 29-sivuisessa raportissaan todeten, että Golden Gate oli niin kokonsa, muotonsa kuin ideansakin osalta ainutlaatuinen monumentti, jota oli kunnioitettava myös värin valinnassa.

Sen jälkeen maalauslupa heltisi nopeasti.