Machu Picchu: Kaupunki sumun keskellä

Ylellinen Machu Picchun kaupunki, joka sijaitsee piilossa 2 400 metriä merenpinnan yläpuolella, oli epäilemättä yksi inkojen suurimmista saavutuksista. Kukaan ei tiedä, miksi se yhtäkkiä hylättiin.

Ylellinen Machu Picchun kaupunki, joka sijaitsee piilossa 2 400 metriä merenpinnan yläpuolella, oli epäilemättä yksi inkojen suurimmista saavutuksista. Kukaan ei tiedä, miksi se yhtäkkiä hylättiin.

Shutterstock

Sumu roikkui vuorten yllä 2 430 metrin korkeudessa Andien harjanteella, jota reunusti kaksi korkeampaa huippua etelässä ja pohjoisessa. Alempana pyhässä laaksossa sijaitsevasta Urubambajoesta kohonnut vesihöyry kietoi vuorenrinteen kasvuston valkoiseen vaippaan.

Seurue, johon kuului aatelismies perheineen sekä kymmeniä kantajia, palvelijoita ja sotilaita, taivalsi kesäkuun aamuna 1400-luvun lopulla polkua ylös Andien vuoristossa. Kantajien jalat tallasivat vaaleasta graniitista louhituista suurista kivistä päällystettyä kulkutietä porras portaalta, askel askeleelta ylöspäin.

Kantotuoleistaan aatelisperhe seurasi, miten aurinko nousi ja hälvensi säteillään sumua niin, että matkan kohde häämötti sen takaa: kuninkaallinen kaupunki kahden pyhän rinteen, Machu Picchun ja Huayana Picchun, välissä.

Inkat joivat paljon olutta, jota valmistettiin maissista ja säilöttiin suurissa ruukuissa.

© Museo Machu Picchu

Virtaavan veden kohina saatteli hienon seurueen jykevän kaupunginmuurin portille. Inkojen 40 000 kilometriä pitkään tieverkostoon kuuluneen polun varrella lähteet olivat sammuttaneet matkalaisten janon. Kaupunkiin astuessaan he kuulivat veden solisevan kanavassa, joka toi vettä Machu Picchun lähteistä kaupunkiin.

Juoksevan veden ääni kuvasi kaupungin loistoa, sillä vesi oli ylellisen elämän perusta täällä kuninkaan lomaparatiisissa. Aateliset pudottivat kallisarvoisia obsidiaanikiviä lippaaseen kaupunginportin vieressä. Vulkaanista lasia olleet kivet oli tuotu satojen kilometrien päästä. Sen jälkeen kantajat veivät aateliset kantotuoleilla sisään portista, ja niin talvipäivänseisauksen juhla ja auringonjumala Intin ylistys voitiin aloittaa.

Useimmat arkeologit tukevat näkemystä, että vuosina 1438–1472 hallinnut inkakuningas Pachacuti rakennutti Machu Picchun kaupungin.

© Shutterstock

Historia kätkeytyy sumuun

Vielä senkin jälkeen kun yhdysvaltalainen seikkailija ja historiantutkija Hiram Bingham saapui vuorenharjanteelle vuonna 1911 ja teki ennen niin mahtavasta Machu Picchun inkakaupungista maailmankuulun, kaupunki on kietoutunut arvoitusten verhoon kuin vuoriston sumuun.

Miksi inkat rakensivat niin upean kaupungin niin kauas valtakunnan keskeisistä linnakkeista? Ketkä siellä asuivat? Ja miten inkat raahasivat tonnien painoiset rakennuskivet niin korkealle ja louhivat ne millimetrin tarkkuudella?

Suurin arvoitus on se, miksi kaupunki inkojen kaikkien ponnistusten ja arkkitehtonisten neronleimausten jälkeen hylättiin alle sadan vuoden kuluttua? Inkoilla ei ollut kirjakieltä, eikä vastauksia siten ole jäänyt vaan arkeologien on täytynyt pala palalta koota kokonaiskuvaa kaupungista tehtyjen lukuisten löytöjen pohjalta.

”Yhtäkkiä olimme viidakon peittämässä sokkelossa, jossa oli suuria ja pieniä seiniä.” Hiram Bingham

Kun Hiram Bingham pääsi paikallisen 8-vuotiaan pojan kannoilla vuorenharjanteelle, missä Machu Picchu sijaitsi, hän tiesi löytäneensä jotakin ainutlaatuista:

”Yhtäkkiä olimme viidakon peittämässä sokkelossa, jossa oli suuria ja pieniä seiniä. Rakennusten rauniot koostuivat valkoisista graniittipaasista, jotka oli leikattu huolellisesti ja sovitettu toisiinsa kauniisti ilman laastia”, kertoi Bingham, ja vähitellen hän käsitti olevansa keskellä valtavaa ja ainutlaatuista arkeologista löytöä.

Hiram Bingham järjesti vuonna 1911 tutkimusretken löytääkseen ”inkojen unohdetun pääkaupungin”. Tällä matkalla hän saapui Machu Picchuun.

© Library of Congress

Binghamin palatessa sumujen kaupunkiin vuonna 1912 hänen arkeologiryhmänsä löysi yli sata hautakammiota kaupungin itärinteeltä. Binghamin työtoveri George Eaton analysoi haudoista löydettyjä luiden jäännöksiä ja totesi, että ne olivat peräisin naisilta. Sen perusteella hän laati teorian.

Eaton uskoi, että Machu Picchussa oli asunut niin kutsuttuja Auringon neitsyitä, jotka oli kauneutensa takia valittu uhrattaviksi jumalille erikoistilanteissa. Kaupunki oli George Eatonin mukaan ollut siis eräänlainen luostari, jossa näitä neitsyitä oli kasvatettu.

Teoriassa oli kuitenkin aukkoja. Ensinnäkään Binghamin työtoverilla ei ollut minkäänlaista kokemusta luurankojen analysoimisesta eikä siten lähtökohtia päätelmilleen, että luut olivat kuuluneet naisille. Kun hän sitten myös huomasi, että monet luurangot olivat sairastaneet kuppaa, hänen teoriansa neitsyeistä mureni.

90 vuotta ja lukuisia teknisiä aluevaltauksia myöhemmin luuasiantuntija kävi uudelleen läpi Machu Picchun hautakammioiden jäännökset ja sai selville, että luita oli yhteensä 174 ihmiseltä, joista miesten osuus oli kolmasosasta puoleen. Joukossa oli myös useita pikkulasten luita. Naisten luurangoissa oli lisäksi merkkejä siitä, että he olivat synnyttäneet yhden lapsen tai useampia lapsia. Tutkimus oli lopullinen kuolinisku George Eatonin teorialle Auringon neitsyistä.

Inkat tunnettiin kullastaan, mutta todellisuudessa heidän metalliesineensä olivat pääosin pronssia.

© Shutterstock

Yläluokan lomaparatiisi

Tutkimusten edetessä kolmas teoria oli saanut yhä enemmän kannattajia tiedepiireissä: Sen mukaan hallitsija Pachacuti oli rakennuttanut Machu Picchun 1400-luvulla lomapaikaksi inkavaltakunnan johtajille ja se oli osa eri puolilla maata olevien maan kuninkaallisten asuinpaikkojen ketjua. Pachacutia on kutsuttu Andien Napoleoniksi.

Kun hän nousi valtaan, hänen valtakuntansa koostui pienestä alueesta Cuzcon ympärillä, mutta kun hänen kuollessaan vuonna 1472 vallan peri Tupac Inka Yupanqui, inkavaltakunta ulottui Chilestä etelässä Ecuadoriin pohjoisessa.

Machu Picchu oli ilmeisesti rakennettu vallan osoitukseksi chankoista saadun voiton jälkeen, ja sen vehreillä tasanteilla kuningasperhe sai tauon arjestaan pääkaupungissa Cuzcossa.

Arkeologit ovat rakennuksia tutkittuaan arvioineet, että Machu Picchua käytettiin vain tiettyinä aikoina vuodesta ja siellä asui yllättävän vähän ihmisiä – asukkaita oli todennäköisesti lomakaudella noin 750, ehkä vain 500.

Kun kylmyys ja yöpakkaset saapuivat pääkaupunkiin toukokuussa, kuningasperhe siirtyi Cuzcosta 90 kilometrin eli kolmen päivämatkan päähän kesäpalatsiinsa Machu Picchuun, joka sijaitsi 1 000 metriä alempana leudommassa ilmanalassa. Syyskuussa hallitsijaperhe palasi Cuzcoon.

Katso hienot kuvat Machu Picchusta

Kahden pyhän rinteen välisessä kaupungissa kuningasperhe tapasi muuta ylimystöä, sai vieraakseen sukulaisia, opiskeli taivaankappaleiden liikkeitä observatoriossa ja palvoi jumalia talven uskonnollisissa juhlissa, kuten talvipäivänseisauksen juhlassa Inti Raymissa kesäkuussa.

Juhla kesti kuukauden ja huipentui vuoden lyhyimpään päivään, jolloin aateliston pojat viettivät aamulla siirtymää pojista miehiksi, kun he saivat reiät korviinsa pyhässä Inti Mach’ayn rakennuksessa ja katselivat auringon nousua vuorten ylle.

Monien muiden inkarakennusten lailla myös Inti Mach’ayn arkkitehtuuri myötäili taivaankappaleiden asemia ja liikkeitä. Osin luonnonluolasta koostunut rakennus sisälsi esimerkiksi erityisen tunneli-ikkunan, joka oli siinä kulmassa, että auringonvalo paistoi sisään vain joinakin harvoina päivinä kesäpäivänseisauksen tienoilla joulukuussa.

Loinen kiusasi työläisiä

Mikä näky olisi kohdannut kaupunginmuurien takana aatelisseuruetta, joka saapui kaupunkiin kantotuoleillaan vanhaa inkapolkua pitkin ja jätti obsidiaanikiviä kaupungin portille?

Seurue olisi astunut kaupunkiin, jossa oli noin kaksisataa taloa. Ne oli rakennettu vaaleasta graniitista ja peitetty vahvalla ichuruoholla. Katot olivat kaltevia jopa 60 asteen kulmassa, jotta vuoriston jatkuvat sateet valuivat niiltä nopeasti pois.

Rakennustyömailla, puutarhoissa ja verstaissa rehki hovin työläisiä, yanaconas, jotka muodostivat suurimman osan kaupungin väestöstä. Kaupungin itärinteelle rakennetuissa hautakammioissa, jotka Bingham avasi vuonna 1912, oli työläisten, eri alojen ammattilaisten ja pappien luurankoja. Uudempien tutkimusten mukaan työväessä oli ihmisiä valtakunnan monista eri kolkista.

Esimerkiksi luuvammojen perusteella Machu Picchun työläisillä esiintyi vedessä elävää loista, joka on tunnettu Perun rannikon asukkaiden keskuudessa. Luiden kollageenin kemiallisissa analyyseissä näkyy merkkejä ruokavaliosta, joka on sisältänyt runsaasti kalaa, toisin kuin yleensä Machu Picchussa. Toki hovi on saanut kalaa ruokapöytäänsä myös vuorilla kaukana merestä.

Inkojen yläluokan keskuudessa oli tapana sitoa pikkulapsen pää suipoksi korkean aseman merkiksi.

© Wikimedia Commons & Shutterstock

Näkyvin merkki siitä, että hovin palvelijat olivat tulleet kaukaa, ovat erilaiset kallonmuodot. Etelä-Amerikan kansoilla oli ennen espanjalaisten tuloa mantereelle perinteenä muotoilla lasten päitä pian syntymän jälkeen, kun kallon luut olivat vielä pehmeitä.

Titicacajärven alueen asukkaat esimerkiksi sitoivat yleensä vauvan pään niin, että kallosta tuli pitkulainen, kun taas rannikoiden heimot kiinnittivät vauvan levyn päälle niin, että tämän takaraivosta tuli litteä. Machu Picchun hautakammioiden kalloista 23 prosenttia on pitkänomaisia ja 22 prosentilla on litteä takaraivo, mikä osoittaa, että kaupungin asukkaat tulivat eri puolilta maata.

Luurankoja tutkimalla on saatu myös käsitys vainajien terveydestä ja ruumiinrakenteesta. Miehet olivat esimerkiksi keskimäärin vain 158 senttiä ja naiset 150 senttiä pitkiä. Luunmurtumat ja nivelrikkojen jäljet kertovat, että työläiset ovat joutuneet raatamaan raskaasti. Se kuulostaakin loogiselta, koska inkavaltakunnan kaikki alamaiset maksoivat hallitsijoille niin sanottua mita-veroa, joka sisälsi joko työtä tai sotilaspalvelusta.

Tutkijat tosin löysivät myös jälkiä loisista ja taudeista, kuten tuberkuloosista, mutta muun valtakunnan työläisiin verrattuna Machu Picchussa asuneet ovat olleet varsin terveitä ja saaneet todennäköisesti tarpeeksi syödäkseen – mikä kertoo siitä, että he elivät kaupungissa, joka oli erityisen tärkeä inkakuninkaille.

Työläiset söivät maissia aamuin illoin

Itärinteen majoissa, joissa palvelusväki asui, lapset ja aikuiset kokoontuivat ruokavatien ympärille syömään maissia, perunoita, kvinoaa ja chocholupiinien papuja. Näin he saivat tarpeeksi ravintoa esimerkiksi lasten normaaliin kasvuun ja kehitykseen ja työntekoon mutta eivät mitään ylimääräistä. Maissipitoinen ruokavalio toisaalta reikiinnytti hampaita.

Tutkijat ovat pystyneet selvittämään asukkaiden syöneen maissia aamulla, päivällä ja illalla, koska toisin kuin monet muut kasvit maissi tuottaa yhteyttäessään hiiliyhdisteitä, jotka voidaan jäljittää luista.

Maissipuuro, maissileipä ja muut maissiruoat huuhdottiin alas maissioluella, chichalla. Erikoistapauksissa pöydässä oli myös lihaa, mutta ravinteikas proteiini oli yleensä vain yläluokalle varattua ylellisyyttä.

”Ainutlaatuinen inkarakennelma, jonka kaltaista ei ole ennen löydetty.” Hiram Bingham

Suurin osa Machu Picchusta löydetyistä eläinten luista on laamojen ja alpakoiden, mutta ruokalistalla oli myös marsua, turkiseläin pakaa sekä kaniinin kaltaista viskatsaa, joilla Machu Picchun yläluokka pääsi herkuttelemaan itsensä kylläiseksi.

Espanjalaisissa kirjoituksissa 1500-luvulta kerrotaan, että inka-aateliset metsästivät innolla, ja niin todennäköisesti myös Machu Picchussa on tapahtunut. Vuorilla hovi huvitteli metsästäen kauriita ja pakoja.

Laamoja ja alpakoita ei elänyt villeinä Machu Picchun ympärillä, koska ne oleskelevat luontaisesti yli 3 800 metrin korkeudessa, mutta niitä oli tuotu kaupunkiin kotieläimiksi, joista saatiin villaa vaatteisiin ja lopulta lihaa proteiinipitoiseksi ruoaksi. Haudoista on löydetty myös kuuden koiran luut. Koiria ei tutkijoiden mukaan syöty, vaan ne olivat kotieläimiä, jotka päätyivät vainajien saattajiksi hautaan.

Vaikka Andien vuoristo voi olla karua, monin paikoin siellä on rehevää johtuen sateista, joita syntyy Tyynenmereltä puhaltavien lämpimien tuulten noustessa vuorille.

© Shutterstock

Kuninkaalla oli suihku ja käymälä

Keskellä kaupunkia avautui pitkä aukio etelästä pohjoiseen, ja keskustan tori oli luonnollinen kokoontumispaikka. Siellä sijaitsi runsaasti kaupungin upeimpia rakennuksia, kuten kolmi-ikkunainen rakennelma, joka nykytiedon mukaan sai Hiram Binghamin ylistämään Machu Picchua virheellisesti inkavaltakunnan kehdoksi.

”Ainutlaatuinen inkarakennelma, jonka kaltaista ei ole ennen löydetty”, Bingham kirjoitti ja mainitsi samalla muurin vaikuttavat naapurit aukiolla, kuten päätemppelin, auringontemppelin ja kuninkaanpalatsin. Viimeksi mainittu muistutti ulkomuodoltaan monin tavoin kaupungin muita hienoja taloja eikä ollut niitä paljon suurempikaan, mutta se oli paremmin muurien suojaama.

”Graniittipaadet ovat jättiläisen kokoisia, miestä korkeampia.” Hiram Bingham

”Graniittipaadet ovat jättiläisen kokoisia, miestä korkeampia”, Bingham kirjoitti palatsista ja arvioi suurimpien kivipaasien painavan 10–15 tonnia.

Pachacuti ja hänen seuraajansa Tupac Inka Yupanqui olivat sisustaneet asuntonsa niin ylellisesti, että se löi laudalta kaikki muut kaupungin talot: Kuningas saattoi peseytyä omassa kylpyhuoneessa, missä juokseva lähdevesi kuohui puolitoista metriä alas kivisestä suihkulähteestä kuin suihkussa.

Hallitsijoilla oli myös oma käymälä viemäreineen, jonka vesi huuhteli pois kuninkaalliset jätökset. Lähdevesi oli peräisin vuorelta Machu Picchun pohjoispuolelta, ja vesi johdettiin kaupunkiin 750 metriä pitkällä akveduktilla, jonka kallistus oli 2,5–4,8 prosenttia.

Etelä-Amerikan vaikuttavimpiin kuuluvan insinöörityön saavutusta pitkin kaupunkiin virtasi 23–125 litraa lähdevettä minuutissa. Vesi päätyi kaupungin 16 vesialtaaseen, ja kuningas tietenkin sai vettä niistä ensimmäisestä.

Machu Picchu on tehty ruohosta ja graniitista

Inkat eivät käyttäneet laastia, sillä sitä ei tarvittu. He rakensivat yksinkertaisista materiaaleista ja valtavalla työllä kaupungin, joka on kestänyt yli 500 vuotta Andien ankarassa ilmastossa.

Kuningas rakasti kukkia

Siitepölyanalyysien mukaan Machu Picchussa on kukoistanut monipuolinen kasvimaailma, muun muassa 200 erilaista orkideaa. Palatsin takana kuninkaan yksityispuutarhassa kasvoi ainakin 90 eri orkidealajia.

Pachacutin kerrotaan rakastaneen kukkia, ja espanjalainen kronikoitsija, joka tosin eli vasta 60 vuotta mahtavan inkakuninkaan kuoleman jälkeen, kertoi, että Pachacuti oli ikääntyneenä kuvaillut elämänsä olleen kuin kukka:
”Synnyin kuin lilja puutarhassa, ja liljana kasvoin iän myötä. Minusta tuli vanha, ja minun oli aika kuolla, joten kuihduin ja katosin.”

Myös Bingham pani merkille kaupungin värikkään kasvillisuuden: ”Täällä on – – orkideoita ja saniaispuita, vehreää kauneutta sekä viidakon arvoituksellista taikaa”, Bingham maalaili.

Muutkin kuin kuninkaan alueet olivat kasvitieteellisiä ja arkkitehtonisia mestariteoksia. Arkkitehdit olivat suunnitelleet rakennukset niin, että muurit kallistuivat viitisen astetta sisäänpäin ja olivat siten hieman suunnikkaan muotoisia.

Kun vieraita saapui kaupunkiin herrasväen taloon, muotonsa ansiosta talo näytti korkeammalta ja jykevämmältä kuin se oli. Samaa keinoa inkat käyttivät ovissa ja ikkunoissa. Optisen harhan lisäksi muodon ansiosta rakennukset kestivät rankkasateet ja usein esiintyneet maanjäristykset.

Palatsin lisäksi myös aurinkotemppeli poikkesi arkkitehtuuriltaan kaupungin muista rakennuksista. Sen julkisivu kaartui puoliympyrän muotoisena, kuten Cuzcon ja Pisacin aurinkotemppeleissä. Arkeologien mukaan puoliympyrä kuvasi auringon kulkua taivaan halki.

Temppelissä palvottiin suurta Intiä, Aurinkoa, joka sai viljan kasvamaan pelloilla ja toi valoa ihmisille. Aurinkotemppeli toimi todennäköisesti myös observatoriona taivaankappaleiden tutkimiseksi.

Temppelin sisällä kivenhakkaajat olivat kovertaneet lattiaan uran osoittamaan pistettä, josta aurinko nousee kesäpäivänseisauksen aikaan joulukuussa. Temppelin alla oli käytäviä ja luolia, jotka oli osin muurattu ja osin muokattu kallionmuotojen mukaan.

Rakennelmat Inti Mach’ayn temppelin alla toimivat uskonnollisten seremonioiden keskuksena sekä mausoleumina. Tutkijat kuitenkin uskovat, että kuningashuoneen jäsenet vietiin yleensä haudattavaksi Cuzcoon, sillä kaupunkien välinen matka kesti vain kolme päivää.

Inkakuninkaan uutta kaupunkia rakennettaessa ei valittu kaikkein helpoimpia ratkaisuja. Vaikka oltiin kaksi kilometriä merenpinnan yläpuolella, talot rakennettiin kivestä. Kaupungissa oli aurinkokello ja juokseva vesi.

© Shutterstock

Yläluokalla oli omat kivitalot

Arkeologit ovat laskeneet kivitaloja olevan 140, ja Machu Picchusta on löydetty epätavallisen paljon temppeleitä. Aristokratia asui suurissa monihuoneisissa ikkunallisissa taloissa. Seinät oli usein koristeltu, ja puutarhoissa kasvoi mm. orkideoita.

© Jordan Klein

Aurinkokello toimi kalenterina

Niin sanottu Intihuatana on suuri louhittu kivi, jonka päällä on pieni tappi. Tutkijat uskovat kiven olleen inkoille sekä aurinkokalenteri että pyhä esine, joka piti auringon paikallaan taivaalla.

© Imageselect

Vesijärjestelmä varmisti sadon

Vesi virtasi kaupungin läpi ylhäältä alas pieniä kanavia ja suuria putkia pitkin. Järjestelmä suojasi vuoriston tulvilta rankkasateiden aikaan mutta varmisti myös vettä kaupungin pengerviljelyksille, joilla kasvatettiin vihanneksia.

Kivi piti auringon radallaan

Harjanteella aukion luoteispäässä, minne oli rakennettu tasanteita pyramidin muotoon, oli vielä yksi näyttävä pyhä rakennelma: aurinkokello intihuatana. Se oli louhittu suoraan kallionkielekkeelle, ja siinä oli vaakasuora pinta, josta kohosi kulmikas kivipylväs.

Intihuatana tarkoittaa ”paikkaa, johon aurinko on sidottu”, ja tutkijat arvelevat, että kiven oli määrä pitää aurinko radallaan vuoden aikana. Kellon sijoittaminen harjanteelle on todiste korkeimman pyhän asemasta, koska inkat rakensivat pyhimmät asiat lähimmäksi taivasta. Joka tapauksessa kello osoittaa, että espanjalaiset konkistadorit olivat tuskin astuneet jalallaan Machu Picchuun, koska edetessään espanjalaiset tuhosivat kaikki inkojen pyhät aurinkokellot.

Aurinkokiven luota harjanteelta kuningas hoveineen saattoi myös katsella alueen korkeimpia pyhiä huippuja, kuten 5 750 metriä korkeaa Veronicavuorta.

Pachacuti ja hänen seuraajansa pystyttivät jopa 30 uskonnollista rakennusta kaupunkiin, mikä on paljon kokoon nähden. Machu Picchussa ei ollut kuitenkaan vain temppeleitä. Keskusaukion ympärillä oli yläluokan asuntoja jaettuina kanchoihin eli rakenteisiin, joissa suorakulmaisia rakennuksia oli sijoitettu muurin reunustaman pihan ympärille.

Yläluokan viettäessä ylellistä elämää suojaavien muurien takana kaupungin viisaat miehet, niin kutsutut amautas, tyytyivät melko yksinkertaisiin punertavista kivistä tehtyihin taloihin, joissa oli yleensä yksi sisäänkäynti ja vain yksi iso huone.

Asiantuntijat kunnostavat edelleen Machu Picchun tuulen ja sateen rapauttamia rakennuksia.

© Wikimedia Commons

TÄMÄN HISTORIOITSIJAT TIETÄVÄT VARMASTI

Raskaat kivet vieritettiin paikalleen

Puhuttiinpa sitten kuninkaallisista temppeleistä ja palatseista tai vaatimattomammista asumuksista, inkojen kyky kuljettaa järkälemäisiä kivipaasia rakennustyömaalle ja asetella kivet pikkutarkasti on aiheuttanut päänvaivaa arkeologeille. Miten inkat, jotka eivät tunteneet pyörää ja käyttivät pitkälti hyvin alkeellisia työkaluja, onnistuivat luomaan niin vaikuttavia rakennuksia?

Inkojen tiedetään hakeneen rakennuskiviä läheiseltä graniittilouhokselta. Puolivalmiit kivipaadet louhokseen vievän reitin varrella osoittavat, että paadet muotoiltiin karkeasti louhoksella mutta viimeistely tehtiin rakennuspaikalla.

Kuljetusvälineinä jyrkillä rinteillä käytettiin puunrunkoja, joiden päällä kiviä vieritettiin lihasvoimin. Joihinkin puolivalmiisiin kivipaasiin oli lisätty ulokkeita eräänlaisiksi kädensijoiksi, joista voitiin pitää kiinni siirrettäessä kiveä paikoilleen. Puunrunkoja käytettiin myös vipuvarsina, kun tonnien painoisia kivipaasia pinottiin päällekkäin.

© Shutterstock

Miten kivipaadet sovitettiin niin tarkkaan toisiinsa?

Kivipaadet, joista Machu Picchun rakennukset tehtiin, sopivat niin tarkkaan toisiinsa, ettei edes veitsenterä mahdu niiden väliin.

Saavutus tuntuu vielä vaikuttavammalta, kun ajatellaan, että kivissä saattoi olla jopa 12 särmää ja ne painoivat useita tonneja. Saadakseen kivet sopimaan päällekkäin inkat ovat mahdollisesti nostaneet kiviä paikoilleen ja pois, kunnes ne oli hiottu millilleen oikean muotoisiksi. Ei ole varmaa, millaisia työkaluja inkat ovat käyttäneet.

© Shutterstock

Miksi kaupunki hylättiin niin äkkiä?

Inkat lähtivät Machu Picchusta samoihin aikoihin kuin konkistadorit valloittivat valtakuntaa, mutta ei ole viitteitä siitä, että espanjalaiset olisivat vallanneet kaupungin. Konkistadorit esimerkiksi hävittivät edetessään inkojen kaupungeissa pyhiä temppeleitä ja muun muassa aurinkokelloja, joita kuitenkin on yhä jäljellä Machu Picchussa.

Espanjalaisten eteneminen ja heidän mukanaan tuomansa taudit heikensivät kuitenkin inkoja, jotka eivät ehkä enää jaksaneet tai ehtineet lähteä lomakaupunkiin.

Arkeologit arvioivat, että rakennustyöläiset rehkivät kuukausia yhden talon seinän pystytyksessä, mutta kukaan ei tiedä tarkkaan, miten inkat selviytyivät kivien työläästä paikalleen sovittamisesta.

Tutkijat uskovat, että kiviä tuli nostaa pois moneen kertaan muurilta ja hioa niin, että ne sopivat täydellisesti viereisiin kiviin. Paasissa on jopa 12 särmää, ja ne sopivat yhä niin tiiviisti yhteen, ettei edes paperiarkkia voida työntää niiden väliin. Paljon on väitelty siitä, mitä työkaluja inkat käyttivät pikkutarkkaan rakentamiseensa.

Toiset ovat ehdottaneet kivisiä työkaluja, toiset pronssisia. Jotkut ovat sitä mieltä, etteivät pronssityökalut olisi olleet tarpeeksi lujia kovan graniitin murtamiseen. Oikea vastaus on todennäköisesti yhdistelmä näistä. Työkalut myös kehittyivät ja muuttuivat inkavaltakunnan historian aikana.

Rakennustyömailla on todennäköisesti hakattu kivivasaroilla kivisiä tai pronssisia talttoja. Kiven halkaisussa on käytetty puukiiloja, mutta graniittia on halkaistu myös pronssisilla sorkkaraudoilla.

Binghamin arkeologien vuonna 1912 tutkimusretkellä löytämien 170 metalliesineen tutkimuksissa pronssityökaluissa voitiin havaita jälkiä siitä, että niillä oli hakattu kiveä. Puolivalmiit metallityökalut todistavat kaupungissa asuneen seppiä, jotka valmistivat pronssia ja muokkasivat metallia työkaluiksi, rituaaliveitsiksi, koruiksi ja muiksi vallan tunnuksiksi.

Monet inkakaupungit murtuivat muutamassa vuodessa. Ratkaisevaa oli se, että espanjalaiset vangitsivat inkakuningas Atahualpan. Hänet surmattiin kuristamalla vuonna 1533.

© ImageSelect

Järjestelmä suojeli rankkasateilta

Erillään eliitin asunnoista olivat alamaisten asumukset. Joka aamu nämä yanaconas kiirehtivät töihin sepänpajoihin, rakennustyömaille, kutomoihin ja kaupunkia ympäröiville penkereille, missä inkat viljelivät itselleen ruokaa. Andien sääolot tarjosivat runsaasti sadevettä pelloille, joilla kasvatettiin maissia, perunoita, papuja ja kvinoaa.

Tutkijat arvioivat vuorenhuippujen jääpeitteiden analyysien perusteella, että vuodesta 1450 lähtien Machu Picchussa on satanut joka vuosi 1 800 millimetriä vettä eli 2,5 kertaa niin paljon kuin Helsingissä vuodessa.

Vesi sai kasvit kukoistamaan, mutta uhkana oli, että sade huuhtelisi maan ja rakennukset pois. Taitavina rakentajina inkat keksivät myös tähän teknisen ratkaisun: tasanteille ja aukioille levitettiin kivimurskaa metrin paksuisen sorakerroksen päälle, mikä toimi salaojituksen lailla. Sadevesi siivilöityi soran läpi viemäreiden ja kanavien verkostoon.

Päällimmäiseksi levitettiin kerros Urubambajoen laaksosta haettua hedelmällistä multaa. Kaikista ponnistuksista huolimatta ei voitu kokonaan välttää maanvyörymiä tasanteilla, jotka tarjosivat noin viisi hehtaaria viljelysmaata. Peltoala ei vielä riittänyt kaupungin asukkaiden ruokkimiseen. Siksi hovi käski tuoda ruokaa muualta valtakunnasta. Ruokatavarat kuivattiin huolellisesti ja pinottiin talteen varastoihin.

Näyttää vahvasti siltä, että inkat hylkäsivät Machu Picchun samoihin aikoihin, kun Espanjan konkistadorit vuonna 1533 valtasivat inkavaltakunnan sydämen, Cuzcon. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen, että inkat olisi ajettu pois ylellisestä lomakaupungista

Machu Picchun puolustus oli pientä mutta tehokasta. Tiettömät ja monin paikoin pystysuorat vuorenseinämät toimivat linnoituksina, ja kaupunkiin johti vain vähän polkuja.

Kaupungin jyrkällä länsirinteellä vuorella kiemurteli kapea polku, mutta jos vihollinen yritti tulla sitä kautta, inkat pysäyttivät sen helposti vetämällä pois kolme puunrunkoa, joista oli rakennettu toinen inkasilloista. Jäljelle jäi kuusi metriä leveä kuilu, jossa oli satojen metrien pudotus.

Idän puolelta tullut vihollinen taas voitiin pysäyttää Urubambajoella, missä oli ylitettävä inkojen ichuruohosta punoma riippusilta.

Machu Picchu oli siis rakennettu niin, että pienikin asukasjoukko riitti pitämään tunkeilijat loitolla. Miksi ylellinen elämä harjanteella sitten hylättiin? Vastausta ei tiedetä, sillä tutkijat eivät ole vielä ratkaisseet arvoitusta.

Kun 11. inkahallitsija Huayna Capac kuoli isorokkoon vuonna 1528, valtakunta ajautui hänen poikiensa väliseen sisällissotaan ja kuninkaallisten ylellinen elämä loppui siihen. Voi myös olla, että Machu Picchun asukkaat kuolivat hallitsijansa lailla eurooppalaisten tuomaan isorokkoepidemiaan. Tutkijat eivät ole suinkaan tutkineet Machu Picchua vielä läpikotaisin, ja voi ilmaantua uusia tekijöitä, jotka selittävät kaupungin kohtalon.

©

Historian suuret arvoitukset

Artikkeli on julkaistu aiemmin kirjasarjassa ”Historian suurimmat arvoitukset”. Sen kussakin osassa paneudutaan johonkin mysteeriin aina temppeliritareista natsien okkultismiin.

Tutustu kirjasarjan osiin ja hyvään tarjoukseen täällä: www.historianet.fi/arvoitukset